Molempia osapuolia ymmärtäviä ihmisiä rangaistaan sosiaalisessa mediassa – Aalto-yliopiston analyysi miljardeista twiiteistä todistaa sen minkä sisimmissäsi jo tiesitkin

Sosiaalisen median kaikukammiot ovat todellinen ilmiö, ja puolueettomia käyttäjiä kuunnellaan vähemmän kuin puolueellisia, sanoo miljardien twiittien avulla tehty tutkimus.

Tutkimuksen mukaan Twitter-käyttäjät altistuvat enimmäkseen sellaisille poliittisille näkökannoille, jotka vastaavat heidän omia mielipiteitään asioista.

Toisin sanoen Twitterissä politiikasta puhuvat käyttäjät kuplautuvat vahvasti.

Tutkimus tehtiin vain Twitter-aineistolla, joka liittyi Yhdysvaltojen kaksinapaisiin poliittisiin kysymyksiin.

Käyttäjät kuplautuvat kuitenkin mitä todennäköisimmin myös muualla sosiaalisessa mediassa ja muissa poliittisissa järjestelmissä, sanoo Aalto-yliopiston professori Aristides Gionis, joka on yksi tutkimuksen tekijöistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On olemassa lukuisia muita tutkimuksia, jotka vahvistavat kaikukammioilmiön muissa sosiaalisissa medioissa.”

Gionis nostaa esimerkiksi tutkimuksen, jossa kaikukammioiden olemassaololle Facebookissa esitettiin todistusaineistoa. Tutkimus koski italialaisia ja yhdysvaltalaisia Facebook-käyttäjiä.

Gionis muistuttaa myös, että kuplautumista tapahtuu myös perinteisen median käytössä ja kaveripiirissä.

Päätämme tilata tietynlaisia lehtiä, ja hengaamme useimmiten sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat jotakuinkin samanmielisiä kanssamme.

”Yhteenvetona luulen, että ilmiö ulottuu Twitteriä ja Yhdysvaltain poliittista järjestelmää laajemmalle.”

Uusi, Twitteriin keskittynyt tutkimus havaitsi kuitenkin lisäksi, että puolueettomia käyttäjiä, jotka jakavat monenlaista poliittista sisältöä, ei kuunnella samalla tavalla kuin puolueellisia.

Puolueettomuudesta siis rangaistaan – tai puolueellisuus palkitaan. Asiaa selvitettiin tutkijoiden tiedon mukaan ensimmäistä kertaa sosiaalisissa verkostoissa.

Tutkimuksessa puolueettomiksi luonnehdittiin sellaisia käyttäjiä, joilla on tapana tuottaa ja jakaa poliittisesti kumpaankin suuntaan kallellaan olevia sisältöjä.

Heitä verrattiin puolueellisiin käyttäjiin, jotka jakavat sisältöä ideologisesti yhteen suuntaan kallellaan.

”Havaitsimme, että puolueettomat käyttäjät ovat vähemmän suosittuja verkostossaan. Heitä seuraa vähemmän käyttäjiä, he ovat pienemmässä roolissa verkostossaan, ja heidän tuottamansa sisältö saa suhteessa vähemmän huomiota”, Gionis sanoo.

Toisin sanoen puolueettoman käyttäjän twiitti ei saa yhtä todennäköisesti uudelleentwiittausta, eikä uudelleentwiittauksia ja tykkäyksiä ylipäätään ole tapana olla yhtä paljon kuin puolueellisilla käyttäjillä.

”Löydöksille voi olla erilaisia syitä. Saattaa olla, että puolueettomilla käyttäjillä on maltillisia mielipiteitä, mikä tekee heistä vähemmän näkyviä, ja että he tuottavat maltillista sisältöä, joka ei muutu viraaliksi.”

Toisaalta tutkimuksessa havaittiin myös, että puolueellisissa käyttäjissäkin on vain hyvin vähän äärilaitoihin kuuluvia.

Puolueellisten ja puolueettomien käyttäjien lisäksi tutkimuksessa selvitettiin niin sanottujen portinvartijoiden roolia kaikukammioiden muodostumisessa.

Portinvartijat ovat varsin pieni ryhmä käyttäjiä, jotka lukevat erilaisia poliittisia sisältöjä, mutta tuottavat vain yhteen suuntaan kallellaan olevaa sisältöä.

”Havaitsimme, että portinvartijat ovat vähemmän polarisoituneita, ja heillä on suurempi rooli verkostossaan”, Gionis kertoo.

Portinvartijoiden tunnistaminen on tärkeää, mikäli vastakkainasettelua sosiaalisessa mediassa halutaan vähentää ja kaikukammioita rikkoa, sanoo Gionis.

”Toisen puolen vaikutusvaltaisia käyttäjiä voitaisiin yrittää tunnistaa ja motivoida heitä tuottamaan tasapuolista sisältöä.”

Tunnistusyrityksiä Gionis ja muut tutkijat eli Kiran Garimella Aalto-yliopistosta, Michael Mathioudakis Helsingin yliopistosta ja Gianmarco De Francisci Morales Qatar Computing Research Institutesta myös tekivät. He rakensivat koneoppimiseen pohjautuvia algoritmeja, joiden avulla he kokeilivat ennustaa käyttäjien rooleja.

Twiittien ja verkostojen rakenteen perusteella he onnistuivat ennustamaan puolueellisen käyttäjän noin 80 prosentin ja portinvartijan 70 prosentin tarkkuudella.

Kaikukammio on tutkimuksen määritelmän mukaan olemassa, jos käyttäjien verkostoistaan saama sisältö on poliittisesti kallellaan samaan suuntaan kuin sisällössä, jota käyttäjät itse jakavat.

Määritelmän avulla tutkijat analysoivat yhteensä kymmentä eri tietoaineistoa, joista viisi koostui tietyn poliittisen aiheen ympärillä käydystä keskustelusta ja toiset viisi ei-poliittisista aiheista.

Kaikki poliittiset aiheet liittyivät Yhdysvaltojen politiikkaan: aselait, Obamacare eli terveydenhuoltouudistus, abortti, vuoden 2016 presidentinvaalien tulokset ja twiitit käyttäjiltä, jotka uudelleentwiittasivat Yhdysvaltojen presidentti- ja varapresidenttiehdokkaita vuosina 2009–2016.

Yhteensä politiikka-aiheiden alle menneitä twiittejä oli 2,7 miljardia.

Kaikissa politiikka-aiheissa oli omat kaikukammionsa liberaaleille ja konservatiiveille.

Toisin sanoen käyttäjillä oli tapana jakaa omaan mielipiteeseen asiasta kallellaan olevia julkaisuja ja seurata käyttäjiä, jotka jakavat samantapaisia julkaisuja.

Sen sijaan ei-poliittisissa aiheissa erityisiä kaikukammioita ei jaetun ja luetun sisällön puolesta löytynyt.

Tutkimus esiteltiin ensi kerran tämän vuoden International Web Conference WWW2018:ssa toissa viikolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaalinen media
  • Mediatutkimus
  • Nyt
  • Pekka Torvinen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Millenniaalit villiintyivät Kiinan Twitterissä ”henkisestä suomalaisuudesta” – eli mistä? Soitimme ilmiön tietämättään aloittaneelle sarjakuvapiirtäjälle

  2. 2

    Festareiden silmiinpistävät: Ruisrockiin vauvoiksi pukeutuneet Pekat, jotka häpeävät, mutta kertovat herättävänsä naisten äidilliset vaistot

  3. 3

    Hämeenlinnalainen grilliyrittäjä uppopaistoi mämmiä – soitimme tietenkin Juha Miedolle ja kysyimme, onko tässä mitään mieltä

  4. 4

    Unohtakaa kuivakat ja viralliset ohjeet – Näitä viittä turvallisuusuhkaa Trumpin ja Putinin pitää Helsingissä oikeasti varoa

  1. 1

    Autoharrastusta arvostellaan ja vihataan, ja monien autoilijoiden mitta on tullut täyteen: ”Intiasta joogakuvia julkaiseva jengi kuluttaa polttoainetta paljon enemmän”

  2. 2

    Tämä video vierivästä sitruunasta on tämän hetken rauhoittavin näky, jota kaikki internetissä katsovat – vaikka siinä ei ole mitään järkeä

  3. 3

    Millenniaalit villiintyivät Kiinan Twitterissä ”henkisestä suomalaisuudesta” – eli mistä? Soitimme ilmiön tietämättään aloittaneelle sarjakuvapiirtäjälle

  4. 4

    Kysy mitä vaan: Mitä tapahtuu, jos mies ottaa e-pillerin tai abortissa käytettävän pillerin?

  5. 5

    Pikatestissä turkkilainen ravintola, jonka tunnelma on lähes kaurismäkeläinen: Istanbul Grillillä on potentiaalia, mutta ruokalista on liian laaja

  6. 6

    Ruisrock on suositumpi ja suurempi kuin koskaan, mutta miksi? Näin syntyi itseään ruokkiva suosio, jolle ei näy loppua

  7. 7

    Unohtakaa kuivakat ja viralliset ohjeet – Näitä viittä turvallisuusuhkaa Trumpin ja Putinin pitää Helsingissä oikeasti varoa

  8. 8

    Kissa häiritsi äärimmäisen vakavaa tv-haastattelua – omistaja vähät välitti, ja lopputuloksena oli viikon paras video

  9. 9

    Pikatestissä Kotipizzan uusi konsepti­ravintola No Pizza – monimutkainen puhelintilaus stressaa, mutta roseeviini on täydellistä

  10. 10

    10 hyvää baaria Helsingissä, joissa seurata jalkapallon MM-kisoja

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kissa häiritsi äärimmäisen vakavaa tv-haastattelua – omistaja vähät välitti, ja lopputuloksena oli viikon paras video

  2. 2

    Millenniaalit villiintyivät Kiinan Twitterissä ”henkisestä suomalaisuudesta” – eli mistä? Soitimme ilmiön tietämättään aloittaneelle sarjakuvapiirtäjälle

  3. 3

    Ruisrock on suositumpi ja suurempi kuin koskaan, mutta miksi? Näin syntyi itseään ruokkiva suosio, jolle ei näy loppua

  4. 4

    Autoharrastusta arvostellaan ja vihataan, ja monien autoilijoiden mitta on tullut täyteen: ”Intiasta joogakuvia julkaiseva jengi kuluttaa polttoainetta paljon enemmän”

  5. 5

    Unohtakaa kuivakat ja viralliset ohjeet – Näitä viittä turvallisuusuhkaa Trumpin ja Putinin pitää Helsingissä oikeasti varoa

  6. 6

    Soitimme toimittajalle, joka kirjoitti päättömän jutun Timo Soinista törmäämässä moottoripyörällä englantilaiseen maanviljelijään Thaimaassa – Miten perätön uutinen syntyi?

  7. 7

    Tämä video vierivästä sitruunasta on tämän hetken rauhoittavin näky, jota kaikki internetissä katsovat – vaikka siinä ei ole mitään järkeä

  8. 8

    ”Tuntuu kuin olisi rangaistavaa, että saa tehdä rakastamaansa työtä”, sanoo Alina Tomnikov, joka on nyt kaikkialla ja saa kuulla siitä kovia kommentteja

  9. 9

    Pikatestissä Kotipizzan uusi konsepti­ravintola No Pizza – monimutkainen puhelintilaus stressaa, mutta roseeviini on täydellistä

  10. 10

    Keskisormea heilutteleva Maradona, kivusta kierivä Neymar ja raskaasti pettynyt Niinistö – jalkapallon MM-kisat ovat olleet internetin meemijuhlaa, tässä parhaat palat

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

  2. 2

    Jos mieheni alkaisi huomautella ylipainosta, suuttuisin varmasti

  3. 3

    Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

  4. 4

    Uskontotutkija: ”Maallistuneet pohjoismaalaiset” ovat todellisuudessa paljon uskonnollisempia kuin kehtaavat myöntää

  5. 5

    Huippukokouspäivä on koittanut: Tänään Trump ja Putin tapaavat Helsingissä – mitä siitä voi oikeasti seurata? Asiantuntijat listasivat hyvät ja huonot lopputulokset

  6. 6

    Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

  7. 7

    Valtionjohtajien turvatoimet ovat omaa luokkaansa: Putin pelkää myrkytystä, Trumpia ympäröi huomaamattomien salaisten agenttien joukko

  8. 8

    Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

  9. 9

    Vain Putin sai heti sateenvarjon, kun rankkasade yllätti MM-finaalin palkintojenjaon – Ranskan ja Kroatian presidentit seisoivat likomärkinä

  10. 10

    Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

  2. 2

    Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

  3. 3

    Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

  4. 4

    Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

    Tilaajille
  5. 5

    Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

  6. 6

    Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

  7. 7

    Osa Helsingistä eristetään maanantaina, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

  8. 8

    Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

  9. 9

    Alle kouluikäinen isoveli haki Annemari Karjalaisen kotiin pulkassa vetäen – Vasta aikuisena hän oppi, että pitäisi sanoa sijaissisarus ja sijaiskotiin

  10. 10

    Ilosaarirock ei osaa päättää, ollako rockfestari vai palvellako nuorisoa – Zara Larsson oli päälavalla hukassa, mutta pikkulavojen bändit pelastivat loppuunmyydyn lauantain

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

  2. 2

    Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

  3. 3

    Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

  4. 4

    Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

  5. 5

    Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

  6. 6

    Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

  7. 7

    Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

  8. 8

    Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

  9. 9

    Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

  10. 10

    Grafiikka näyttää: Näin sukeltajat saattavat lapsia ulos luolastosta

  11. Näytä lisää