Jordan B. Peterson aloitti käskemällä nuoria vetelyksiä siivoamaan huoneensa, ja pian hänestä tuli internet-oikeiston palvoma älykkö – mutta kuka hän oikein on?

Jordan Peterson on noussut nopeasti yhdeksi tunnetuimmista julkisista älyköistä. Hän sanoo olevansa valistuksen puolestapuhuja, mutta tosiasiassa hän näyttää nojaavan perinteisiin ja myytteihin.

”Väkivaltaisia hyökkäyksiä tapahtuu silloin, kun miehillä ei ole kumppaneita, Jordan B. Peterson sanoo, ja yhteiskunnan täytyy tehdä töitä varmistaakseen, että nuo miehet ovat naimisissa.

’Hän oli vihainen Jumalalle, koska naiset torjuivat hänet’, Peterson sanoo Toronton tappajasta. ’Lääke siihen on pakotettu yksiavioisuus. Se on tosiasissa syy sille, miksi yksiavioisuus on syntynyt.’”

Yllä oleva lainaus on The New York Timesin viime perjantaina julkaisemasta Petersonin henkilökuvasta ”Jordan Peterson, patriarkaatin vartija”.

Kyseisessä kohdassa Peterson ja toimittaja Nellie Bowles puhuivat Torontossa huhtikuussa ihmisten päälle ajaneesta Alek Minassianista, joka kirjoitti incel-vallankumouksen alkamisesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Minassian siis julisti kuuluvansa naisvihaa ja miesten ylivaltaa uhkuviin inceleihin, joka on lyhenne sanoista involuntary celibates, suomeksi tahdonvastaisessa selibaatissa elävät.

Kirjoitimme incel-liikkeestä huhtikuun lopulla:

”Kaiken ytimessä on seksin puute, tahdonvastainen sellainen.

Incel-kapinan kannattajat ammentavat voimansa äärimmäisestä naisvihasta.

Heidän mukaansa naisia pitää rangaista, koska naisten toimien takia he eivät ole päässeet harrastamaan seksiä vaikka olisivat halunneet.

Viharyhmiä tarkkaileva yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Southern Poverty Law Center määrittelee ’incelit’ naisvihamieliseksi miesten ylivallan kannattajaksi.”

Internetin miesliikkeiden ja niin sanotun ”vaihtoehtoisen oikeiston” eli ”alt-rightin” fanittamana julkkikseksi nousseella Jordan Petersonilla oli incelien ongelmiin yksinkertainen ratkaisu: pakotettu yksiavioisuus (engl. enforced monogamy).

Tämä aiheutti välittömän myrskyn sekä sosiaalisessa mediassa että vasemmalle kallellaan olevissa liberaaleissa julkaisuissa, kuten Salonissa. Petersonin nähtiin esimerkiksi kannattavan laillistettua raiskaamista tai naisten vangitsemista.
Toisaalta monille oli epäselvää, mitä Peterson edes tarkoitti.
Peterson joutui julkaisemaan oman selityksensä viime sunnuntaina.
Siinä hän kertoo Reddit-käyttäjä antiquark2:n avulla, että ”pakotettu yksiavioisuus” on antropologista kieltä eikä tarkoita hallinnon määräämää yksiavioisuutta. Se on vastakohta geneettiselle yksiavioisuudelle, jota ihmisillä ei ole. Sen sijaan meillä on kulttuurinen yksiavioisuus, ja tätä Peterson omien sanojensa mukaan tarkoitti.

”Pakotettu yksiavioisuus” on siis tekninen termi, jota käytetään esimerkiksi antropologisessa tutkimuksessa.

Kun Peterson puhuu siitä, kuinka yksiavioisuus tekee miehistä vähemmän väkivaltaisia, hän ei kuitenkaan mainitse lainkaan sitä, kuinka yleistä väkivalta parisuhteessa on.

Maailman terveysjärjestö WHO sanoo, että ”yksi yleisimmistä naisten kokeman väkivallan muodoista on se, jonka tekee aviomies tai mieskumppani”.

Peterson siteeraa selvennyksessään tutkimusta, jonka mukaan sellaisilla seksuaalisesti aktiivisilla miehillä, jotka eivät ole yksiavioisessa suhteessa, voi olla suurempi riski väkivaltaan kuin muilla.

”Turhautuneiden nuorten miesten vaarallisuutta täytyy säännellä yhteiskunnallisesti (vaikka tuo turhautuminen kumpuaisi heidän omasta taitamattomuudestaan). Useimpia yhteiskuntia kohti yksiavioisuutta kallistavat moninaiset sosiaaliset konventiot ovat tuota sääntelyä”, Peterson sanoo.

”Siinä kaikki.”

Mutta onko siinä todella kaikki?

Vain pari riviä aiemmin Peterson muistaa, ettei tosiasioista voi johtaa moraalisia periaatteita: se että nuoret miehet turhautuvat, kun he eivät saa seksiä, ei tarkoita, että heidän pitäisi turhautua.

(Tämä on niin sanottu Humen giljotiini eli periaate, jonka mukaan tosiasioita kuvaavista lauseista ei voida päätellä normatiivisia, velvoittavia lauseita.)

Jos nuorten miesten turhautuminen johtaa vaarallisuuteen niin kuin näyttäisi tekevän, voiko siitä päätellä, että ”lääke on pakotettu yksiavioisuus” eli ainakin nyt käsitellyssä incelien tapauksessa naisten käytöksen sääntely?

Vaikka näin olisi ja on tehty kautta historian ja sillä näyttäisi useiden tutkimusten perusteella olevan miesten väkivaltaa pienentävä vaikutus, miksi niin pitäisi tehdä enää, varsinkin kun parisuhdeväkivalta on niin yleistä?

Millä oikeudella miesten mahdollista vaarallisuutta pyritään lieventämään naisten käytöstä säätelemällä? Se että niin on tehty kautta historian ei ole pätevä argumentti.

Voisiko nuorten miesten mahdollista vaarallisuutta kenties lieventää esimerkiksi sääntelemällä heidän käytöstään tarpeeksi ankarasti?

Peterson näyttää kuitenkin olevan jumissa ”pakotetun yksiavioisuuden” kanssa. Jos yhteiskunta luopuu yksiavioisuuden tuputtamisesta niin kuin se on Petersonin mielestä tehnyt, ”naiset tavoittelevat vain korkeimman statuksen miehiä, ja se ei lopulta tee kumpaakaan sukupuolta onnelliseksi”, Peterson selittää New York Timesin mukaan.

New York Timesin jutussa Peterson ei myöskään ymmärrä, miten jotkut naiset voivat nähdä avioliiton heitä sortavana.

Niin, olisikohan syynä se, että ”yksi yleisimmistä naisten kokeman väkivallan muodoista on se, jonka tekee aviomies tai mieskumppani”.

Monella tapaa Petersonin kommentit eivät yllätä. Onhan hän New York Timesin otsikonkin mukaan ”patriarkaatin vartija”.

Mutta kuka Peterson oikein on ja mistä hän on tullut?

Ensimmäistä kertaa hän nousi suuremman yleisön tietoisuuteen loppuvuodesta 2016, kun hän kieltäytyi käyttämästä sukupuolittomia persoonapronomineja Toronton yliopistolla. Hän vastusti Kanadassa vireille tullutta uutta lainsäädäntöä, jonka katsoi velvoittavan käyttämään opiskelijoista termiä ”ze” ja ”zir” tai ”they” perinteisempien ”she” tai ”he” -termien sijaan, jos opiskelijat näin halusivat itseään kutsuttavan.

Sukupuoli-identiteetti (engl. gender identity) ja sukupuolen ilmaisu (engl. gender expression) olivat Petersonin mielestä tuolloin liian laajoja käsitteitä, ”radikaalien sosiaalisten konstruktionistien” ehdotuksia, joiden tarkoituksena on pakottaa vastustajat alistumaan.

BBC:lle hän kertoi, että asiaan on kaksi mahdollista tapaa reagoida. Joko hiljainen orjuus tai suora konflikti.

”Sananvapaus ei ole vain yksi arvo. Se on länsimaisen sivilisaation perusta”, Peterson sanoi ja valitsi suoran konfliktin.

Toiset sanoivat, että Peterson sortuu kaltevan pinnan argumenttivirheeseen. Jos joku haluaa, että hänestä käytetään jotain muuta kuin aikoinaan englannin kieleen jumahtanutta jaottelua he/she, se ei ole askel minkäänlaiseen totalitarismiin.

Vuoden 2016 lopun tapahtumien jälkeen Petersonista on vähitellen tullut suosittu Youtube-ajattelija, jonka yleisöstä noin 80 prosenttia on hänen omien sanojensa mukaan miehiä.

Kaikki alkoi yksinkertaisesta asiasta: siivoa huoneesi! Laita elämäsi järjestykseen!



Näistä neuvoista tuli nopeasti meemejä.


Nyt Petersonin Youtube-kanavalla on yli miljoona tilaajaa, yli 40 miljoonan katselukertaa ja niiden myötä Peterson ansaitsee yli 80 000 dollaria eli noin 70 000 euroa kuukaudessa pelkästään lahjoituksina, kerrottiin New York Timesin henkilökuvassa.

Peterson lataa kanavalleen muun muassa tallenteita pitämistään yleisöluennoista. Peterson onkin nimenomaan osaava oraattori, joka pystyy puhumaan lempiaiheistaan pitkiä pätkiä ilman minkäänlaisia muistiinpanoja.

Yksi suosituimmista Petersonin luennoista on viime vuoden marraskuun tallenne, jonka nimi on suomeksi ”Identiteettipolitiikka ja marxistinen valhe valkoisesta etuoikeudesta”.

Valkoista etuoikeutta käsittelevä kohta on noussut erityiseksi hitiksi ja julkaistu erikseen monella muulla kanavalla.



Petersonin mukaan valkoista etuoikeutta ei ole olemassa, sillä se on pikemminkin enemmistön etuoikeutta.

Hän ottaa esiin esimerkkejä: Kuinka usein näemme televisiossa tai lehdessä oman etnisyytemme edustajia? Minkä etnisyyden edustajat näyttäytyvät kulttuurisen perinteen rakentajina? Minkä etnisyyden edustajien ei tarvitse pelätä naapurustossa? Kuka uskaltaa mennä yksin kauppaan?

Hän vertaa angloamerikkalaista kulttuuria kiinalaiseen: eivätkö samat asiat ole totta Kiinassa? Eikö kyse ole silloin vain enemmistön kulttuurista?

”Sanotaan, että asut omassa kulttuurissasi, ja olet etuoikeutettu tuossa kulttuurissa, no mutta tottakai olet. Sitä varten kulttuuri on. Miksi vaivautuisit rakentamaan koko helvetin juttua, jos se ei kerryttäisi sinulle etuja? No, saattaisit sanoa, että yksi seuraus tästä on, että se kerryttää vähemmän etuja niille, jotka eivät ole tuosta kulttuurista. Kyllä, mutta et voi välittömästi yhdistää sitä rotuun.”

Yhdysvalloissa, missä Peterson on erityisen suosittu, nuo edut voi kuitenkin välittömästi yhdistää rotuun/etnisyyteen. Mustat ihmiset tuotiin Amerikkaan orjina nimenomaan rakentamaan kulttuuria valkoisten ehdoilla. Yhdysvaltoja kulttuurina ei olisi ilman orjia. Orjat rakensivat Valkoisen talon! Orjat olivat satojen vuosien ajan halpaa työvoimaa. Heitä kohdeltiin ensisijaisesti omaisuutena, ei ihmisinä.

Kysymys valkoisesta etuoikeudesta on monimutkaisempi esimerkiksi Suomessa, mutta kysymys se silti on.

Kokonaan eri kysymys puolestaan on, pitääkö nykyisin elävien valkoisten tuntea historiallisista väärinkäytöksistä syyllisyyttä. Ehkä ei, mutta vähintään sympatia voisi olla paikallaan.

Supersuosioon Peterson nousi viimeistään tämän vuoden alussa, kun hän oli haastateltavana brittiläisen Channel 4 -tv-kanavan ohjelmassa.

Siinä nähtiin älykäs, sanansa tarkkaan asetteleva ja toimittajan koville paneva psykologian professori.

Erityisesti huomiota herätti kohta, jossa toimittaja Cathy Newman kysyi Petersonilta, miksi hänen oikeutensa sananvapauteen pitäisi päihittää transihmisen oikeus olla loukkaantumatta.

”Koska voidaksesi ajatella joudut riskeeraamaan, että saatat loukata muita”, Peterson vastasi ja otti esimerkin suoraan hänen ja Newmanin keskustelusta.

”Katso meidän nyt käymäämme keskustelua. Sinä olet valmis riskeeraamaan, että loukkaat minua totuuteen pyrkimisen vuoksi. Miksi sinulla pitäisi olla oikeus siihen? Se on ollut melko tukalaa”, Peterson sanoi hyvin totisen näköisenä ennen kuin hymyili.



Peterson sanoi vielä tämän jälkeen, että Newman tekee nimenomaan sitä, mitä hänen pitääkin tehdä. Hän puraisee ja katsoo, mistä on kyse. Peterson sai Newmanin hetkeksi täysin hiljaiseksi.

Täytyy myöntää, että kun näin pätkän ensimmäisen kerran, pidin Petersonin vastauksesta todella paljon.

Jos pyritään totuuteen, tuota pyrkimystä ei pidä lopettaa vain siksi, että se saattaa loukata ihmisiä. Totuudenrakastaja ei kaihda suoraa konfliktia.

Peterson siis kehui Newmania. Tähän malliin toimittajan pitääkin tehdä työnsä.

Petersonin oppilapset eivät kuitenkaan Newmanista pitäneet. Ei tarvitse kuin katsoa Channel 4:n Youtubeen paneman kokopitkän haastattelun kommentteja. Newmanin arvostus on nolla, Petersonin sata.

Newmanin haastattelumenetelmää voi arvostella, ja sitä on myös arvosteltu asiapitoisesti esimerkiksi The Atlanticissa.

The Guardianille puhuneen Channel 4:n päätoimittajan mukaan Newman joutui kuitenkin haastattelun jälkeen ”ilkeiden ja naisvihamielisten herjojen” kohteeksi. Newman itse sanoi myöhemmin, että hän sai myös tappouhkauksia.

Toisaalta myös Peterson sai oman suuren osansa henkilöön menevistä herjoista.

Sekä Petersonin fanipojat että hänen vastustajansa jättivät ilmeisesti kuuntelematta, mitä Peterson sanoi aivan haastattelun aluksi ja mitä Peterson toistaa vuoden alussa julkaistussa ja Amazonin top-listoilla edelleen olevassa bestsellerissään 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos.

Peterson aloitti haastattelun sanomalla miehille, että kasvakaa aikuisiksi.

”Ei ole mitään rumempaa kuin vanha pikkulapsi. Siinä ei ole mitään hyvää. Ihmiset, jotka eivät aikuistu, eivät löydä elämästään sellaista merkitystä, joka kannattelisi heitä vaikeina aikoina.”

Tällaisilla neuvoilla Petersonin self-helpiksi luettava bestseller alkaa. Seiso suorassa, siivoa huoneesi. Ota elämäsi haltuun.

Petersonin ajattelu hänen bestsellerissään ja luennoilla perustuu myytteihin.

Asiaa käsitteli maanantaina The New Republicin Jeet Heer, joka kirjoittaa, että ”Petersonille myytit eivät ole vain tarinoita”.

”Ne ovat ihmisten näkemyksiä muovaavia arkkityyppejä, jotka opettavat, kuinka siirtyä raa’an olemassaolon kaaoksesta tuottavan individualismin järjestykseen.”

Mitä myyttinen kaaos, joka esiintyy Petersonin bestsellerin nimessäkin, on Petersonin mukaan? Feminiinistä.

Mitä järjestys on Petersonin mukaan? Maskuliinista.

Nämä luonnehdinnat ovat suoraan Petersonin kirjasta.

Heerin mukaan Petersonin pakkomielle myytteihin kertoo osaltaan, kuinka vanhanaikainen maailmankatsomus Petersonilla on.

”Hän on määrätietoinen perinteisten sukupuolinormien puolestapuhuja, jolle normit näyttäytyvät juurtuneina niin luonnon objektiiviseen maailmaan kuin mytologian kulttuurisiin totuuksiin,” Heer kirjoittaa.

Tämän takia Petersonin mielestä Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä on hieno elokuva, mutta Frozen ei. Frozen rikkoo esihistoriasta peräisin olevia sukupuolinormeja, Frozen on progandaa, kirjoittaa Peterson bestsellerissään.

Kulttuurijulkaisu The Baffleriin kirjoittaneet John Ganz ja Steven Klein puolestaan kiinnittävät helmikuussa huomiota Petersonin tapaan toimia valistuksen perinteen puolustajana.

”Postmodernismi on hyökkäys kaikkea sitä vastaan, mikä on saatu aikaiseksi valistuksen ajan jälkeen”, Peterson sanoi vieraillessaan Joe Roganin podcastissa.

Kirjoittajien mukaan Peterson näyttäytyy tosiasiassa vastavalistuksen puolestapuhujana.

Ganz ja Klein tarjoavat useita esimerkkejä Petersonin ajattelun sumuisuudesta, tässä yksi: Petersonin näkemyksen mukaan ”idea yksilöstä” on nimenomaan länsimaisen valistuksen saavutus. Koko ajatus on paradoksaalinen, Ganz ja Klein kirjoittavat.

”Ryhmäidentiteettisi ei ole perusominaisuutesi. Se on lännen suuri havainto. Siksi länsi on oikeassa. Ja tarkoitan tuota ehdoitta. Länsi on ainoa paikka maailmassa, joka koskaan tajusi, että yksilö on suvereeni”, Peterson sanoi The Guardian -lehden haastattelussa.

Ganz ja Klein kiinnittävät erityistä huomiota sanaan ”ehdoitta”. Jos länsi on ymmärtänyt, että vain yksilöillä on väliä, se ei oletettavasti voi enää tuntea mitään ylpeyttä tästä kollektiivisesta saavutuksesta, koska kollektiiviset saavutukset eivät ole yhtä tärkeitä kuin yksilöiden elämät ja saavutukset, Ganz ja Klein kirjoittavat.

”Tässä ja muualla Peterson haluaa pitää Valistuksen jotenkin koskemattomana positiivisena arvona, ymmärtämättä sen todellisia panoksia tai hintaa.”

Ganz ja Klein näkevät Petersonin logiikassa samaa kuin Monthy Pythonin Life of Brianissa, jonka yhdessä kohdassa päähenkilö julistaa kadulla olevalle ihmismassalle: ”Teidän täytyy ajatella itse! Olette kaikki yksilöitä!” Katu vastaa: ”Kyllä. Olemme kaikki yksilöitä!”

Valistuksen panokset ja hinta ovat kuitenkin kovia. Siinä on kyse kaikkien valtarakennelmien, perinteiden ja hierarkioiden rationaalisesta kritiikistä. Kuten filosofi Immanuel Kant kirjoitti vuonna 1784, valistus on ”ihmisen vapautumista itseaiheutetusta alaikäisyydestä”.

Peterson näyttää ymmärtävän tämän. Siivoa huoneesi! Laita itsesi järjestykseen!

Mutta mitä muuta kuin itseaiheutettua alaikäisyyttä ovat jopa esihistoriasta tulevat sukupuolinormit? Ne ovat perinteitä, joita valistuksen aika vihasi.

Ja kun perinteiden kyseenalaistaminen alkaa, mihin se loppuu?

Niinpä. Valistus on vapautumista vuosisatoja tai vuosituhansia kestäneistä normeista, jotka eivät kestä rationaalista tarkastelua. Sen voi myös viedä liian pitkälle, ja yrittää valistuksen periaatteiden verukkeella luoda uutta ihmistä. Tätä kautta Petersonin New York Timesissa sanoma ”marxismi on elpymässä” muuttuu ymmärrettäväksi.

Valistuksen ei kuitenkaan tarvitse johtaa totalitarismiin. Jo mainittu Kant muistutti nimittäin myös, että jokaista ihmistä, myös itseä, pitäisi aina kohdella päämääränä sinänsä, ei vain välineenä.

Vapautumisella on aina hintansa, ja se saattaa tarkoittaa sitä, että esimerkiksi englannin kielen he/she-jaottelu kyseenalaistetaan.

Peterson ei tuota hintaa suostu maksamaan.

Korjaus 23.5. kello 16.58: Jutussa luki Channel 4 -haastattelun kohdalla aiemmin, että Peterson olisi akateemikko. Tämä korjattu muotoon psykologian professori. Korjaus 23.5. kello 17.49: Petersonin sitaatti, joka alkaa lauseella ”Ryhmäidentiteettisi ei ole perusominaisuutesi”, on peräisin The Guardianin haastattelusta, ei Petersonin kirjasta. Korjaus 24.5. kello 10.38: Kirjoitukseen oli editointivaiheessa lisätty tieto, jonka mukaan Peterson vastustaisi Toronton yliopiston säännöstä sukupuolipronominien käytöstä. Kyseessä on Kanadan valtiollinen ja provinssikohtainen säännöstö.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Pekka Torvinen
  • Nyt
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

  2. 2

    Nainen huijasi Tinderin kautta kymmenet miehet samoille treffeille ja kohteli heitä kuin kuraa – internetiä kuohuttanut tapaus paljastui markkinointi­tempaukseksi

  3. 3

    Helsingistä saa satojen eurojen kuukausihinnalla työpisteen, laatukahvia ja lainattavan rullalaudan – testasimme kolme keskustan coworking-tilaa

  4. 4

    Suomessa järjestetään ”Maya astrologiset karjalanpiirakkatalkoot” joissa voi rypyttää piirakkaa ja tulkita merkkejä – internet rakastaa

  5. 5

    Jazzliitto pani pystyyn Suomi-Viro jazzmaaottelun – Kilpailun tuottaja Kadi Vija punnitsee kisaajien vahvuudet ja heikkoudet

  6. 6

    Suomalaiset naistenlehdet julkaisivat viime vuonna 268 kansikuvaa, joista seitsemässä oli ”person of color” – ei ihme, ettei termille ole edes suomennosta

  7. 7

    Festareiden silmiinpistävät: Provinssin Iiro, joka rokkaa mekko päällä sukuelimet piiloon teipattuna

  8. 8

    Suomen todennäköisesti kallein ravintola ikinä HS:n arviossa: Helsingin Palace lähestyy täydellisyyttä, mutta halvin illallinen maksaa 169 euroa

    Tilaajille
  9. 9

    Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

  10. 10

    Apuväline omakuvan ottamiseen: SELFIE-peili

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

  2. 2

    Nainen huijasi Tinderin kautta kymmenet miehet samoille treffeille ja kohteli heitä kuin kuraa – internetiä kuohuttanut tapaus paljastui markkinointi­tempaukseksi

  3. 3

    Suomalaiset naistenlehdet julkaisivat viime vuonna 268 kansikuvaa, joista seitsemässä oli ”person of color” – ei ihme, ettei termille ole edes suomennosta

  4. 4

    Suomessa järjestetään ”Maya astrologiset karjalanpiirakkatalkoot” joissa voi rypyttää piirakkaa ja tulkita merkkejä – internet rakastaa

  5. 5

    Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

  6. 6

    Festareiden silmiinpistävät: Provinssin Iiro, joka rokkaa mekko päällä sukuelimet piiloon teipattuna

  7. 7

    Jazzliitto pani pystyyn Suomi-Viro jazzmaaottelun – Kilpailun tuottaja Kadi Vija punnitsee kisaajien vahvuudet ja heikkoudet

  8. 8

    Festareiden silmiinpistävät: Ruisrockiin vauvoiksi pukeutuneet Pekat, jotka häpeävät, mutta kertovat herättävänsä naisten äidilliset vaistot

  9. 9

    Netissä leviävät nyt nämä matematiikan tehtävät, joita ihmiset eivät osaa laskea – matikanopettaja kertoo, mikseivät

  10. 10

    Helsingistä saa satojen eurojen kuukausihinnalla työpisteen, laatukahvia ja lainattavan rullalaudan – testasimme kolme keskustan coworking-tilaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiset naistenlehdet julkaisivat viime vuonna 268 kansikuvaa, joista seitsemässä oli ”person of color” – ei ihme, ettei termille ole edes suomennosta

  2. 2

    Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

  3. 3

    Nainen huijasi Tinderin kautta kymmenet miehet samoille treffeille ja kohteli heitä kuin kuraa – internetiä kuohuttanut tapaus paljastui markkinointi­tempaukseksi

  4. 4

    Hirtto- tai mestaustuomion saattoi 1600-luvun Ruotsi-Suomessa saada ihmisen tappamisesta tai vaikka avioliiton ulkopuolisesta suhteesta

  5. 5

    Weekend-festivaalin artistiesittelyt aiheuttavat hilpeyttä – Testaa, tunnistatko esiintyjät sekavista kuvauksista

  6. 6

    Helsingistä saa satojen eurojen kuukausihinnalla työpisteen, laatukahvia ja lainattavan rullalaudan – testasimme kolme keskustan coworking-tilaa

  7. 7

    Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

  8. 8

    Suomessa järjestetään ”Maya astrologiset karjalanpiirakkatalkoot” joissa voi rypyttää piirakkaa ja tulkita merkkejä – internet rakastaa

  9. 9

    Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

  10. 10

    Antti Rinne on poliitikko, joka näyttää tunteensa – ”Hän on jonkinlainen representaatio jokamiehestä, sellainen suomalainen perusmies”, arvioi tutkija

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helena löysi verkosta naisen, joka tykkäsi kaikesta, mitä hänen miehensä teki – sitten hän urkki lisää, järjesteli eron ja ”räjäytti pommin”

    Tilaajille
  2. 2

    Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

  3. 3

    Alle 2-vuotiaana koettu köyhyys altistaa monille ongelmille pitkälle elämään – Tutkija: ”Vauva-ajan köyhyys on erityisen haavoittavaa”

  4. 4

    Jani Niemisellä on kaksi elämää: yksi, jossa hän vastaa miljardien eurojen asuntovarallisuudesta ja toinen, jossa hän on aina verkkareissa

  5. 5

    Saako mieskriitikko haukkua naisartistin? Kulttuuritoimituksen esimies vastaa sosiaalisessa mediassa nousseeseen keskusteluun

  6. 6

    Helsinki suunnittelee sairaalapäivystyksistä luopumista – Päivystykset siirtyisivät Husille vuodenvaihteessa

  7. 7

    Syyttäjä teki tutkintapyynnön Turun terrori-iskussa loukkaantuneesta Hassan Zubierista – syynä valheelliset tiedot ansionmenetyksistä

  8. 8

    Weekend-festivaalin järjestäminen Hieta­niemessä ei ollut viisasta: Näin omin silmin, kun nuoret juoksivat hautojen yli turva­miehiä karkuun

  9. 9

    Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

    Tilaajille
  10. 10

    Ex-kampanja­päällikölle tuomio, entinen asianajaja tunnusti maksaneensa naisia hiljaiseksi – Miten vanhojen liittolaisten rikokset vaikuttavat Trumpiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

  2. 2

    Ylikohteliaat autoilijat väistävät usein pyöräilijöitä, vaikka laki sanoo toista – Nämä neljä tärkeää sääntöä suomalaiset usein unohtavat

  3. 3

    Helena löysi verkosta naisen, joka tykkäsi kaikesta, mitä hänen miehensä teki – sitten hän urkki lisää, järjesteli eron ja ”räjäytti pommin”

    Tilaajille
  4. 4

    Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

    Tilaajille
  5. 5

    Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

  6. 6

    Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

  7. 7

    Natsien leirinvartija eli puoli vuosisataa tavallisena amerikkalaisena, kunnes hänestä tuli kansainvälinen hylkiö – Nyt 95-vuotias Jakiw Palij saapui Saksaan ja pääsee vanhainkotiin

  8. 8

    Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

  9. 9

    Aku Louhimies jäi taas kakkoseksi – palkintojury suosi elokuvaa, jonka suosio oli 0,3 prosenttia Tuntemattoman sotilaan luvuista

  10. 10

    Turun terrori-iskun uhria auttanut Hassan Zubier antoi ansiotuloistaan väärennetyn todistuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

    Tilaajille
  2. 2

    Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

    Tilaajille
  3. 3

    ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

    Tilaajille
  4. 4

    Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

    Tilaajille
  5. 5

    Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

  6. 6

    Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

  7. 7

    Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

  8. 8

    Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

  9. 9

    Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

  10. 10

    ”Teen tyhjänpäiväistä mukatyötä” – Sari tekee viikon hommat päivässä, ja moni muukin kokee työnsä turhaksi

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Helsinki suunnittelee sairaalapäivystyksistä luopumista – Päivystykset siirtyisivät Husille vuodenvaihteessa
  3. Metroliikenteessä oli aamulla häiriöitä hajonneen junan takia
  4. Fortumin voimalassa Järvenpäässä syttyi tulipalo – Voimalassa oli runsaasti terveydelle vaarallista rikkikaasua
  5. Ex-kampanja­päällikölle tuomio, entinen asianajaja tunnusti maksaneensa naisia hiljaiseksi – Miten vanhojen liittolaisten rikokset vaikuttavat Trumpiin?
  6. Syyttäjä teki tutkintapyynnön Turun terrori-iskussa loukkaantuneesta Hassan Zubierista – syynä valheelliset tiedot ansionmenetyksistä
  7. Presidentin entinen asianajaja myönsi maksaneensa kaksi naista hiljaiseksi Trumpin ohjauksessa – Tunnustus liittää Trumpin rikokseen, jolla pyrittiin vaikuttamaan vaaleihin
  8. Alle 2-vuotiaana koettu köyhyys altistaa monille ongelmille pitkälle elämään – Tutkija: ”Vauva-ajan köyhyys on erityisen haavoittavaa”
  9. Jani Niemisellä on kaksi elämää: yksi, jossa hän vastaa miljardien eurojen asuntovarallisuudesta ja toinen, jossa hän on aina verkkareissa
  10. Tunti sitten
  11. Usain Bolt aloitti harjoittelun australialaisessa jalkapallojoukkueessa – ”Ensimmäinen harjoituspäivä on aina rankin”
  12. Helsingissä rakennetaan nyt uusia elokuva­teattereita ennen­näkemätöntä vauhtia – Muuttuuko ohjelmisto, lisääntyykö elokuvissa käynti ja laskeeko lipun­hinta?
  13. Näytä lisää