Ivanka Trump twiittasi ”kiinalaisen sananlaskun” ennen isänsä ja Kim Jong-unin tapaamista – mutta kukaan Kiinassa ei tunne Trumpin sananlaskua

“Those who say it can not be done, should not interrupt those doing it.” Kiinalainen sananlasku, ainakin Ivanka Trumpin mukaan.

Tiistai 12.6.2018 jää hyvin todennäköisesti kansainvälisen politiikan historiaan.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasivat toisensa Suomen aikaan varhain tiistaiaamuna. Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen virassa oleva presidentti ja Pohjois-Korean johtaja tapasivat toisensa kasvotusten.

HS seurasi historiallista tapaamista hetki hetkeltä. Tässä kaikki olennaisimmat asiat tapaamisesta.

Trump ja Kim Jong-un allekirjoittivat sopimuksen viiden tunnin tapaamisen päätteeksi.

Sopimuksessa Kim Jong-un sitoutui työhön ydinaseettomuuden puolesta.

CNN:n tietojen mukaan allekirjoitetun asiakirjan sanamuoto on ”an agreement to acknowledge the progress of the talks and pledge to keep momentum going”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa, että johtajat allekirjoittivat jakavansa näkemyksen edistyneestä tilanteesta ja jatkavansa samalla tiellä.

Tässä vielä kuva Trumpista ja Kimistä kävelemässä kahdestaan. Todisteeksi siitä, että kohtaaminen todella tapahtui.


Maailmassa nimittäin riitti viimeiseen asti epäilijöitä, jotka eivät uskoneet Trumpin ja Kimin tapaamiseen.

Se ei ole outoa, koska Trump ehti kertaalleen jo perua sovitun tapaamisen, kunnes hän ilmoitti noin viikkoa myöhemmin tapaavansa Pohjois-Korean diktaattorin sittenkin.

Todennäköisesti näitä epäilijöitä näpäyttääkseen Trumpin tytär Ivanka Trump twiittasi Suomen aikaan eilen iltapäivällä kiinalaisen sananlaskun.

Tai ”kiinalaiseksi sananlaskuksi” hän sitä itse kutsuu.
Sananlasku kuuluu englanniksi näin: ”Those who say it can not be done, should not interrupt those doing it.”

Suomennos voisi olla jotakuinkin tällainen: ”Niiden, jotka eivät usko sen olevan mahdollista, ei pitäisi keskeyttää heitä, jotka ovat tekemässä sitä.”

Kuulostaa ”American dream”-tyyliseltä ajatukselta siitä, että kaikki on mahdollista. Ja että epäilemisestä ei ole mitään hyötyä.

Ivanka Trump ilmoitti silti twiitissään, että kyse on kiinalaisesta sananlaskusta.

Ei kestänyt kauaa, kun Kiinassa herättiin hämmästelemään kyseistä sananlaskua.

”Kiinan Twitteriksi” kutsuttu suosittu Weibo-palvelu julkaisi omalla sivullaan kuvakaappauksen Trumpin twiitistä ihmettelevän tekstin kera.

”Emme keksi, mikä sananlasku tämä tarkalleen on. Auttakaa meitä!”

Keskusteluketju täyttyi nopeasti tuhansista kommenteista.

Kävi selväksi, että Kiinassa sananlaskua ei tunnistettu kiinalaiseksi, ainakaan siinä muodossa, missä Ivanka Trump sen jakoi.

Keskusteluketju täyttyi erilaisista ehdotuksista siitä, mitä sananlaskua Ivanka Trumpin twiitti voisi muistuttaa.

Yksi ehdotus oli netissä tunnettu chinglish-lause ”You can you up, no can no bb.”

Toinen suosituksi noussut ehdotus oli “Do not impose on others what you yourself do not desire”, joka kiertää netissä kiinalaisen filosofin Kungfutsen sanomana viisautena.

Yhtenä vaihtoehtona pidettiin myös tunnettua sanontaa ”the foolish old man removed mountains”.

Mikään niistä ei tarkoita silti täysin samaa kuin Ivanka Trumpin twiitti eikä ole muodoltakaan samanlainen.

Lopulta Weibo-keskustelussa päädyttiin siihen, että sananlaskulla ei ole mitään tekemistä kiinalaisten viisauksien kanssa.
Kommentoijat epäilivät, että sanonta voi olla peräisin esimerkiksi onnenkeksistä.

”Kuulostaa järkevältä, mutten silti tiedä, mikä sanonta se on”, yksi kommentti tiivisti keskustelun.

Twitterissä Trumpin ”kiinalainen sananlasku” päätyi nopeasti vitsailun kohteeksi.
Mistä Ivanka Trumpin sananlasku on alun perin peräisin?

Toimittaja Bill Kristol twiittasi, että sanonta voi hyvinkin olla peräisin 1900-luvun alun Yhdysvalloista.
Sanontojen alkuperää selvittävän Quote Investigator -sivuston mukaan sanonta on netissä liitetty useisiin eri henkilöihin. Varmaa alkuperää ei ole onnistuttu selvittämään, mutta kyseinen sanonta löytyy jo vuonna 1903 julkaistusta chicagolaisesta lehdestä. Sen jälkeen se on kiertänyt mitä moninaisemmissa paikoissa yleisenä viisautena.

Ja jos tässä ei ollut vielä tarpeeksi ”filosofia viisauksia”, tässä vielä kerta kiellon päälle:

”Usko itseesi. Kaikki on mahdollista.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Donald Trump
  • Ivanka Trump
  • Nyt
  • Juuso Määttänen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uutiset kuin Whatsappissa: Nytin sovellus kertoo, mitä pitää tietää

  2. 2

    Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

  3. 3

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  4. 4

    ”Sanottiin, että tämä on junttia ja maakuntajuttu” – Kenenkään ei pitänyt kiinnostua Tikkurila-festivaalista, mutta siitä kasvoi vahingossa suosikkitapahtuma

  1. 1

    Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

    Tilaajille
  2. 2

    Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

  3. 3

    ”Sanottiin, että tämä on junttia ja maakuntajuttu” – Kenenkään ei pitänyt kiinnostua Tikkurila-festivaalista, mutta siitä kasvoi vahingossa suosikkitapahtuma

  4. 4

    Markus Kaakinen tutki perusteellisesti nettivihaa, koska niin ei ole tähän mennessä mainittavasti tehty, ja tämä kaikki selvisi

  5. 5

    Tämä pidätetty mopsi on sympaattisin juttu internetissä tällä hetkellä – eivätkä ihmiset voi olla ihastelematta sitä

  6. 6

    Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

  7. 7

    Pori Jazzin esiintyjät laidasta laitaan arvostelivat Donald Trumpin esiintymistä Helsingissä – ja soittivat oikeudenmukaisuuden puolesta

  8. 8

    Pikatestissä Green Hippo Café: aamupala-annokset ovat huolellisesti mietittyjä kokonaisuuksia, joissa kaikki on kohdallaan

  9. 9

    Hehän ovat kuin kaksi marjaa

    Tilaajille
  10. 10

    Pori Jazz otti yleisönsä vastaan aivot sulattavalla lämmöllä ja rytmillä - Taiteellinen johtaja paljastaa, mikä keikka jännittää häntä itseään eniten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

  2. 2

    Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

  3. 3

    ”Näin käy kun panee KGB-agentin KFC-agenttia vastaan” – Donald Trump joutui talk show -juontajien pilkan kohteeksi ”antauduttuaan” Venäjän presidentille

  4. 4

    Tästä oli kyse jalkapallon MM-kisojen isoimmassa uutistapahtumassa, joka peitti hetkeksi alleen jopa Ranskan voitonjuhlat

  5. 5

    Tämä pidätetty mopsi on sympaattisin juttu internetissä tällä hetkellä – eivätkä ihmiset voi olla ihastelematta sitä

  6. 6

    Markus Kaakinen tutki perusteellisesti nettivihaa, koska niin ei ole tähän mennessä mainittavasti tehty, ja tämä kaikki selvisi

  7. 7

    ”Sanottiin, että tämä on junttia ja maakuntajuttu” – Kenenkään ei pitänyt kiinnostua Tikkurila-festivaalista, mutta siitä kasvoi vahingossa suosikkitapahtuma

  8. 8

    Asuntokupla uhkaa! Markkinat yllättyivät! Puhumme talousasioista kuin ne olisivat satuolentoja tai luonnonvoimia, ja se on vaarallista

  9. 9

    Pikatestissä Green Hippo Café: aamupala-annokset ovat huolellisesti mietittyjä kokonaisuuksia, joissa kaikki on kohdallaan

  10. 10

    Pikatestissä Leblonin terassi: syntisen hyviä ranskalaisia ja laadukasta hampurilaista varjostaa vain Hanasaaren hiilikasa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

  2. 2

    Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

  3. 3

    Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

  4. 4

    Trump ei ole yksin mielipiteidensä kanssa

  5. 5

    Keskelle Tamperetta rakennettiin vuonna 1925 kaunis sininen talo – nyt se on kadonnut, ja tontista riidellään oikeudessa

  6. 6

    Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

    Tilaajille
  7. 7

    Ylipainoon on monia syitä, eikä huomauttelu asiasta auta

  8. 8

    Jalkapallon tulevat super­tähdet – Heidät näet pian Mestarien liigassa ja MM-kisoissa

  9. 9

    Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

  10. 10

    Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

  2. 2

    Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

    Tilaajille
  3. 3

    Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

  4. 4

    Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

  5. 5

    Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

  6. 6

    Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

  7. 7

    Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

  8. 8

    Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

  9. 9

    ”Lohkoketjut lopettavat vale­kapitalismin”, julistaa entinen pankkiiri – Keski­aikaisessa maisemassa Sveitsissä tehdään vallan­kumousta, tai ainakin yritetään

  10. 10

    ”Varokaa, sieltä tulee pyöräilijä!” komensivat vanhemmat lapsiaan minua syyllistävään sävyyn – Miksei lapsia opasteta liikenteessä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

  2. 2

    This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

  3. 3

    Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

  4. 4

    Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

  5. 5

    Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

  6. 6

    Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

  7. 7

    Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

  8. 8

    ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

    Tilaajille
  9. 9

    Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

  10. 10

    ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

  11. Näytä lisää