Tästä oli kyse jalkapallon MM-kisojen isoimmassa uutistapahtumassa, joka peitti hetkeksi alleen jopa Ranskan voitonjuhlat

Aktivistiryhmä Pussy Riot tunkeutui jalkapallokentälle kesken eilen nähdyn MM-finaalin.

Mitä juuri tapahtui?

Se oli ensimmäinen ajatus, joka monille tuli mieleen eilen sunnuntaina jalkapallon MM-finaalia katsoessa.

Kun peliä oli pelattu 52 minuuttia ja Ranska johti loppuottelua Kroatiaa vastaan 2–1, Kroatia oli valmiina lähtemään vastahyökkäykseen.

Silloin peli keskeytyi täysin. Neljä viranomaisasuihin pukeutunutta henkilöä rynnisti täydellä vauhdilla kentälle. Pelaajat hämmästyivät ja jäivät seisomaan paikalleen. Kansainvälisen lähetyksen kuva siirrettiin nopeasti uusintoihin. Katsomossa alkoi kova vislausmyrsky.

Noin minuutin katkon jälkeen peli pääsi jatkumaan. Kentälle tunkeutuneet henkilöt oli raahattu pois paikalta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lopulta peli päättyi 4–2 Ranskan voittoon.

”Se siitä”, saattoivat jotkut ajatella.

Ei aivan.

Juuri tuosta minuutin mittaisesta hetkestä on puhuttu kisojen päättymisen jälkeen melkein yhtä paljon kuin Ranskan mestaruusvoitosta.

Sekä suomalaisessa että kansainvälisessä mediassa otsikoita riitti:


Neljä ihmistä juoksi katsomosta kentälle kesken jalkapallon MM-finaalin – Pussy Riot otti teon nimiinsä”, Helsingin Sanomat kertoi.

Ei mennyt siis kauaa, kun vastuun kentälle tunkeutumisesta oli ottanut Pussy Riot.

Ryhmä ilmoitti asiasta sosiaalisen median tileillään.
Mediassa läpi 2010-luvun näkyneestä venäläisryhmästä on käytetty loputtomia eri titteleitä. Nytkin Pussy Riot on ollut eri medioiden mukaan muun muassa performanssiryhmä, feministiryhmä, aktivistiryhmittymä, protestiryhmä ja punk-yhtye.

Nämä kaikki tittelit ovat toki totta Pussy Riot -ryhmästä puhuttaessa.

Silti Pussy Riotin kutsuminen pelkäksi punkrock-yhtyeeksi ei anna tarpeeksi laajaa kuvaa ryhmän teosta tai sen motiiveista.

Ryhmän tekemä ja esittämä musiikki on ennemminkin vain osa Pussy Riotin kapinaa venäläistä hallintoa kohtaan kuin syy, miksi ryhmä on muodostettu.

Ensimmäisen kerran Pussy Riot nousi koko maailman tietoisuuteen alkuvuodesta 2012, kun se esitti kirkossa presidentti Vladimir Putinia vastustavan ”punk-rukouksen” Jumalanäiti, karkota Putin.

Teon seurauksena kolme ryhmän jäsentä (Maria Aljohina, Jekaterina Samutsevitš ja Nadežda Tolokonnikova) pidätettiin ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Myöhemmin kaikki kolme vapautettiin.

Vaikka Pussy Riot -ryhmä on laajentunut 2010-luvun aikana, kiertänyt maailmalla esiintymässä erinäisissä tilaisuuksissa ja järjestänyt protesteja, Putinia pilkkaavan ”rukouksen” lukeminen kirkossa on ollut ryhmän eniten julkisuutta saanut teko.


Nyt saattaa olla, että jalkapallon MM-kisojen finaalin aikaan kentälle säntääminen ohittaa jopa kirkkoesityksen huomioarvoltaan.

MM-kisat ovat olleet presidentti Putinille äärimmäisen tärkeä näytös. Putinin hallinnon aikaan Venäjä on pyrkinyt saamaan mahdollisimman isoja urheilutapahtumia isännöidäkseen, koska niiden avulla on helppo pyrkiä muokkaamaan ihmisten mielikuvia Venäjästä.

MM-kisojen kohdalla näytti siltä, että Putinin tavoite onnistui täydellisesti.

HS:n toimittaja Ari Virtanen kirjoitti lauantaina, että ”MM-kisojen järjestäminen oli Venäjälle politiikkaa, joka onnistui hienosti”.

Vaikka ennen kisoja jatkuva puheenaihe oli se, miten ongelmallista on järjestää kisat Venäjällä, ensimmäisen ottelun avauspotkun jälkeen tuo keskustelu tuntui unohtuvan täysin.

”Venäjästä on välittynyt maailmalle kuva iloisena kisajärjestäjänä, jota ovat kilvan kehuneet kisaturistit kaikkialta maailmasta. Kisakuvista on näkynyt, miten eri maiden fanit ovat sulassa sovussa juhlineet otteluita ja luoneet karnevaalimaisen tunnelman kisoihin”, Virtanen kirjoitti lauantaina.

Viikkoa aiemmin kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino oli sanonut ”maailman rakastuneen Venäjään”.

Kuin kirsikkana kakun päällä Venäjän omatkin pelit olivat menneet kisoissa paljon paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut odottaa. Etukäteen Venäjän veikattiin jäävän alkulohkoon, mutta maa selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon kotiyleisön edessä.

Luultavasti juuri tämän takia eilisen finaalin aikaan stadionin vip-aitiossa istui myhäilevä Vladimir Putin.


Ainakin siihen asti, kun peliä oli pelattu 52 minuuttia.

Pussy Riotin tempaus kesken finaalin oli juuri sitä, mitä Putin ei olisi missään tapauksessa halunnut.

Jalkapallon MM-kisojen finaali on yksi katsotuimpia tv-lähetyksiä ympäri maailmaa. Kaikki maailmalla näkivät, kun neljä poliiseiksi pukeutunutta henkilöä ryntäsi kentälle, ja tietenkin heidät raahattiin nopeasti pois.

Kaikki jäivät miettimään, ”mitä juuri tapahtui”.

Pussy Riotilla oli tähän vastaus.

Facebook- ja Twitter-tileillään julkaisemassa tiedotteessa ryhmä siteeraa tasan 11 vuotta sitten kuollutta venäläistä runoilijaa Dmitri Prigovia.

Pussy Riot on lainannut Prigovilta ajatuksen ”taivaallisesta poliisista” ja ”maallisesta poliisista”.

Taivaallinen poliisi on ideaali: viranomainen, joka toimii kansakunnan esikuvana, ei käytä valtaansa väärin ja haluaa ”suojella vauvan unta”.

Maallinen poliisi on karu totuus: viranomainen, joka satuttaa, käyttää valtaansa väärin ja panee vastustajansa vankilaan.

Tätä vertausta alleviivatakseen neljä ryhmän jäsentä olivat pukeutuneet poliisien asuihin ja kutsuivat tekoaan nimellä ”Poliisi puuttuu peliin”.

Myöhemmin Pussy Riot julkaisi Youtubessa vielä videon, jossa se selittää tekoaan.



Sekä video että kirjallinen tiedote päättyvät samaan kuuden kohdan listaan ryhmän vaatimuksista:

1. Päästäkää kaikki poliittiset vangit vapaaksi.

2. Älkää vangitko ihmisiä ”tykkäysten” takia.

3. Lopettakaa laittomat pidätykset mielenosoituksissa.

4. Sallikaa poliittinen kilpailu maassa.

5. Älkää sepittäkö rikossyytteitä ja älkää pitäkö ihmisiä vankilassa ilman syytä.

6. Muuttakaa maallinen poliisi taivaalliseksi poliisiksi.



Tapaus on saanut todennäköisesti niin paljon mediahuomioita kuin ryhmä vain uskalsi toivoa.

Tänään Pussy Riot on tiedottanut, että ryhmän neljä kentälle tunkeutunutta jäsentä ovat olleet koko yön poliisiasemalla ja että heidät saatetaan oikeuteen.

Interfax-uutistoimiston mukaan ryhmän jäseniä syytetään katsojien oikeuksien rikkomisesta ja laittomasta pukeutumista viranomaisasuihin.
Samalla koko tapauksen huomio on murentanut vähintäänkin osittain sen kuvan täydellisestä Venäjästä, jota Putin yritti viimeiseen asti kisoilla välittää.

Nyt puheenaiheena ei ole enää ihmisten ihastus mukavia venäläisiä ja hyviä kisajärjestelyitä kohtaan, vaan aiheeksi ovat palanneet maan ihmisoikeusrikkomukset.

Siihen riitti minuutti jalkapallokentällä MM-finaalin aikana.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  2. 2

    Tältä näyttävät baarimestareiden suosittelemat trendi­cocktailit – Nyt niitä saa ympäri Helsinkiä, koska suomalaiset ovat oppineet, mitä cocktail on oikeasti

  3. 3

    ”Hänen pitäisi hymyillä enemmän” – Marvelin ensimmäinen naissupersankarin traileri julki, alle hetkessä internetin huomio kiinnittyi siihen ettei hän hymyile nätisti

  4. 4

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  5. 5

    Hyvän ravintolakokemuksen perässä ei tarvitse matkata Helsingin keskustaan asti – Torpparinmäen Kulmassa on hyvä palvelu ja harkittuja annoksia

  6. 6

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

    Tilaajille
  7. 7

    Kansainvälinen hittisivusto teki helsinkiläisen Joachim Munterin Instagram-kuvista jutun kysymättä mitään, ja yhtäkkiä Munterin kuvia ihmeteltiin ympäri maailmaa

  8. 8

    Kolumni: Itken säännöllisesti katsoessani Masterchef Australiaa, joka on läpeensä sympaattinen hyvän mielen kokkiohjelma – ja juuri siksi aivan mahtava

  9. 9

    ”Suomalainen valokuvaaja kuvaa tosielämän Angry Birds -lintuja” – Espoolaisen Ossi Saarisen Instagram-kuvat nousivat kansainväliseksi uutisaiheeksi

  10. 10

    Pikatestissä Munkkiniemen Cafe Tarina, josta saa sokeripommeja ja herkullisia lounaspiiraita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  2. 2

    ”Hänen pitäisi hymyillä enemmän” – Marvelin ensimmäinen naissupersankarin traileri julki, alle hetkessä internetin huomio kiinnittyi siihen ettei hän hymyile nätisti

  3. 3

    Tältä näyttävät baarimestareiden suosittelemat trendi­cocktailit – Nyt niitä saa ympäri Helsinkiä, koska suomalaiset ovat oppineet, mitä cocktail on oikeasti

  4. 4

    Taidevalokuvaaja Leena Mertasen aiheet ovat usein kivuliaita, mutta teosten taustalla on toivo

  5. 5

    Internet kysyy nyt, miksi Captain Marvel vetää uudessa trailerissa mummoa turpaan – kerromme, miksi

  6. 6

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  7. 7

    Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

  8. 8

    Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

  9. 9

    Helsingissä on ravintolabuumi! Kokosimme uudet mainitsemisen arvoiset paikat

    Tilaajille
  10. 10

    Vuoden paras elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa alkaa! Nämä kuusi elokuvaa kannattaa nähdä, jos biletys, rap-musiikki ja upea animaatio kiinnostavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  2. 2

    Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

  3. 3

    Yllätyslaatikot ovat pelien uusi villitys – Suomen poliisi selvittää asiaa, koska se vaikuttaa laittomalta

  4. 4

    Urheilumaailma on puhunut päivä­kausia Serena Williamsista tehdystä pila­piirroksesta – Kysyimme tutkijalta, miksi kuva on rasistinen

  5. 5

    Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

  6. 6

    Uudesta Jokerista julkaistiin ensimmäinen kuva, eikä hahmo näytä yhtään itseltään – kaikkein eniten faneja on silti hämmentänyt Jokerin nimi, johon piiloutuu vitsi

  7. 7

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  8. 8

    Internet kysyy nyt, miksi Captain Marvel vetää uudessa trailerissa mummoa turpaan – kerromme, miksi

  9. 9

    Kolumni: Datavakoilu on menossa syvemmälle minuuteen kuin koskaan – Spotify vakoilee käyttäjiensä tunnetiloja, ja se on samaan aikaan sekä häikäilemätöntä että nerokasta

  10. 10

    Sannikka & Ukkola ”kaappasi” Pressiklubin seuraajat, ja siitä syntyi tietysti someprotesti – soitimme tutkijalle ja kysyimme, mitä tästä pitäisi ajatella

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HS Paraisilla: Poliisi tutkii vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

  2. 2

    Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

  3. 3

    ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

    Tilaajille
  4. 4

    Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

  5. 5

    Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

  6. 6

    Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

  7. 7

    Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

  8. 8

    Tätäkö on Helsingin vammaispolitiikka? kysyy Tomi Salonen – Kaupunkipyörien tellinki vei pysäköintipaikat invalideilta Munkkivuoressa

  9. 9

    Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

  10. 10

    Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

  2. 2

    ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

    Tilaajille
  3. 3

    Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

  4. 4

    Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

  5. 5

    Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

  6. 6

    Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

  7. 7

    Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

  8. 8

    Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

  9. 9

    Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

  10. 10

    Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

  2. 2

    Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

    Tilaajille
  3. 3

    Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

  4. 4

    Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

    Tilaajille
  5. 5

    Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

  6. 6

    Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

  7. 7

    Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

  8. 8

    Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

  9. 9

    ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

  10. 10

    Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

  11. Näytä lisää