Ylen uutuussarjassa seurataan suomalaisia huipulla, eikä heistä yksikään ole valkoinen – tässä kolme syytä, miksi sarja kannattaa katsoa

Kotimainen dokumenttisarja katsoo ihonvärin ohi ja näyttää sen takaa löytyvän ihmisen.

Yle julkaisi lyhytdokumenttisarjan, jossa esitellään nuoria suomalaisia muotimaailman menestyjiä kameran edessä ja takana.

Sarjan nimi on Se tyyli, ja se on katsottavissa nyt heti Areenasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhteensä viidessä alle kymmenminuuttisessä jaksossa esitellään jokaisessa yksi tyylivaikuttaja. Sarjan ideana on se, että sekä tekijöinä että kohderyhmänä ovat ruskeat suomalaiset.

Eli he, joita näkyy kaduilla, mutta joita ei huolita naistenlehtien kansiin. Ei oikein maailmalla, eikä Suomessakaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalaisuuden esittämisen yksipuoleisuudesta on todisteita. Ronja Salmi käsitteli kolumnissaan ei-elovenojen vähäisyyttä lehtien kansikuvissa ja sitä, ettei suomessa ole edes käännöstä termille person of colour.

”Se yksin kertonee, että suomalaisuudessa on vielä tehtävää moninaisuuden saavuttamiseksi”, Salmi kirjoittaa.

Juuri tähän ongelmaan Se tyyli vastaa. Yle Areenassa sarjan kuvauksessa lukee sen olevan ”viisiosainen lyhytdokumenttisarja, joka kertoo nuorista tyylivaikuttajista Suomessa”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se, että nuoret tyylivaikuttajat sattuvat olemaan ruskeita on riemastuttava, tyylikkäästi sivuosaan jätetty sivuseikka.

Sarjan takana on Ruskeat Tytöt Media, joka listaa tavoitteikseen esimerkiksi representaatioiden laajentamisen mediassa ja ruskeista suomalaisista kertovien tarinoiden normalisoimisen.

Siis että heitä kuvattaisiin monipuolisemmin, jolloin julkisuuskuva vastaisi paremmin todellisuutta.

”Ettei ruskea ihminen ole aina lehdissä ruskeuden kontekstissa, puhumassa rasismista tai maahanmuutosta tai islamista tai jostain muusta, vaan voi olla vaikka juttu avioerosta tai vanhemmuudesta”, päätoimittaja Koko Hubara selittää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sisältöjä tuotetaan meiltä meille -periaatteella.

Sitä se onkin. Tavallinen sarja, jonka alle kymmenminuuttiset jaksot esittelevät muotimaailman nuoria kameran edessä ja takana.

Tässä kolme hyvää syytä katsoa Se tyyli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1. Aihe itsessään on mielenkiintoinen.

Muotialasta kertovissa ohjelmissa tuntuu olevan kaksi näkökulmaa: niissä kerrotaan joko eeppinen menestystarina tai tragedia. Se tyyli käsittelee alaa maltillisemmin ja tarjoaa tilaisuuden kurkistaa toisten ihmisten maailmaan. Miten nuoret ovat päässeet kiinni raakana pidettyyn alaan? Suhtautuvatko mallit ruokaan epäterveellä tavalla? Mitä stylistin työ on? Miten musta queer -kulttuuri kohtaa cowboyt?

2. Päähenkilöt ovat omia persooniaan, eivät vain jonkin ryhmän edustajia.

Heitä ei katsota ihonvärin, seksuaalisuuden tai iän kautta. Rasismin aiheuttamaa ulkopuolisuuden tunnetta käsitellään, kuten aiheellista onkin, mutta se ei ole pääosassa. Vallitsevista sortavista rakenteista huolimatta päähenkilöitä ei esitetä rasismin tai seksuaalisesta suuntautumisesta johtuvan syrjinnän uhreina, vaan aktiivisina toimijoina, jotka ovat luoneet itselleen uraa.

3. Sarja on aikaansa edellä.

Jaksot ovat hyviä esimerkkejä siitä, millaisia ohjelmia voisi olla, jos tasa-arvo lisääntyisi. Päähenkilöt ovat nuoria suomalaisia menestyjiä. Hubaran mukaan ”niitä tekijöitä, joiden tiedämme puskevan ympäri vuorokauden hommia”.

He ovat myös ruskeita, mutta se ei oikeastaan ole sarjassa olennaista.

Se tyyli -lyhytdokumenttisarja Yle TV2 maanantaisin 3.9. alkaen kello 19.42. Kaikki jaksot nähtävissä Yle Areenassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumentit
  • Nyt
  • Feminismi
  • Vilma Ikola
  • Muoti
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helsinki kasvoi teehifistelijöiden kantapaikaksi, jossa uusinta darjeeling-erää himoitaan kuin käsityöläisoluita – listasimme kaupungin kiinnostavimmat teehuoneet

  2. 2

    Nyt.fi:n podcastissa kysytään, miten ”bändi” huijasi itsensä Euroopan-kiertueelle, onko Jordan Peterson oikeiston ovela juoni ja uhkaako Britannia taantua meemiksi

  3. 3

    Tummaihoinen stormtrooper ja ristin muotoinen valomiekka synnyttivät Star Wars -kohut

    Tilaajille
  4. 4

    Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

  5. 5

    ”Tuhositte instituution” – perinteinen rockbaari vaihtoi tyylinsä ja soittolistansa sekä suututti osan kanta-asiakkaistaan, koska rokkarit eivät riitä asiakkaiksi

  6. 6

    Tämä video brittien Brexit-keskustelun viittomakielisestä tulkista meni viraaliksi, sillä tyrmistynyt ilmeily kuvastaa Brexit-tunnelmia täydellisesti

  1. 1

    Tämä video brittien Brexit-keskustelun viittomakielisestä tulkista meni viraaliksi, sillä tyrmistynyt ilmeily kuvastaa Brexit-tunnelmia täydellisesti

  2. 2

    Koomikko pilkkasi silmänsä menettänyttä sotaveteraania suorassa tv-lähetyksessä, ja ihmiset menettivät hermonsa – sitten hän sai takaisin samalla mitalla

  3. 3

    Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

  4. 4

    Helsinki kasvoi teehifistelijöiden kantapaikaksi, jossa uusinta darjeeling-erää himoitaan kuin käsityöläisoluita – listasimme kaupungin kiinnostavimmat teehuoneet

  5. 5

    Jos marraskuu masentaa, tämä kiistämätön osoitus ihmiskunnan nerokkuudesta parantaa – Netissä riemuitaan uudesta tavasta kihartaa hiukset tyhjän vesipullon avulla

  6. 6

    Todennäköisesti kukaan muukaan ei ole perillä koko brexitistä, joten tässä jutussa väännämme perusasiat rautalangasta ja selitämme ne hassuilla kuvilla

  7. 7

    Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

  8. 8

    Pikatestissä Hämeentien klassikkopizzerian paikalle avannut kiinalainen, jonka wonton-nyytit ovat puhdasta lohturuokaa

  9. 9

    Ajattelet sosiaalista mediaa väärin, sanoo Piilaakson pioneeri – rahaa ei tehdä mainostamisella vaan käytöksemme kokonaisvaltaisella muokkaamisella

  10. 10

    Tribuuttibändi kumartaa Bruce Springsteenille – ”Me ei olla varjo Brucesta – me ollaan pikemminkin haamu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

  2. 2

    Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

  3. 3

    Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

  4. 4

    Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

    Tilaajille
  5. 5

    Koomikko pilkkasi silmänsä menettänyttä sotaveteraania suorassa tv-lähetyksessä, ja ihmiset menettivät hermonsa – sitten hän sai takaisin samalla mitalla

  6. 6

    Kuka on Hannes Suominen? Hänestä puhutaan nyt kaikkialla – selvitimme Suomisen jättisuosion salaisuuden 210 sekunnissa

  7. 7

    Todennäköisesti kukaan muukaan ei ole perillä koko brexitistä, joten tässä jutussa väännämme perusasiat rautalangasta ja selitämme ne hassuilla kuvilla

  8. 8

    Juristinaisia opastettiin välttämään ”rintavaon vilauttelua” pikkujouluissa, koska se voi vaikuttaa työkaverin palaveri­ajatuksiin – soitimme tekstin kirjoittajalle

  9. 9

    House of Cards oli Netflixin ensimmäinen jättihitti, mutta nyt se on vain kohun keskelle joutunut varjo entisestä – näin sarja saa armollisen lopun viimeisellä kaudellaan

  10. 10

    Jos marraskuu masentaa, tämä kiistämätön osoitus ihmiskunnan nerokkuudesta parantaa – Netissä riemuitaan uudesta tavasta kihartaa hiukset tyhjän vesipullon avulla

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

  2. 2

    Tornitalot nousevat Pasilaan – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti Helsinki muuttuu

  3. 3

    Ensin myrkyn sai 300 lasta, sitten oli aikuisten vuoro – 40 vuotta sitten harhainen lahkojohtaja Jim Jones asutti seuraajansa keskelle viidakkoa, ja sitten he kuolivat yhdessä

    Tilaajille
  4. 4

    Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

  5. 5

    Eurojackpotissa tuli Suomeen 18 miljoonan euron voitto

  6. 6

    Tutkimus: Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu ja maksakirroosi yleistyy

  7. 7

    ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

  8. 8

    Entinen kuntapoliitikko Saido Mohamed nosti ulkomailla asuneen siskonsa lapsilisiä vuosien ajan – Törkeästä rahanpesusta yli vuoden ehdollinen tuomio

  9. 9

    Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

  10. 10

    ”Kirjoitin vastaukset itse” – Presidentti Trump kertoo vastanneensa erikois­syyttäjä Robert Muellerin kysymyksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

    Tilaajille
  2. 2

    Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

  3. 3

    Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

  4. 4

    ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

  5. 5

    Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

    Tilaajille
  6. 6

    14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

  7. 7

    Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

  8. 8

    Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

  9. 9

    Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

  10. 10

    Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

    Tilaajille
  2. 2

    Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

  3. 3

    Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

    Tilaajille
  4. 4

    Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

  5. 5

    Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

    Tilaajille
  6. 6

    Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

  7. 7

    ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

  8. 8

    Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

  9. 9

    Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

    Tilaajille
  10. 10

    Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

  11. Näytä lisää