Onko Espoossa muutakin kuin prismoja ja bemarikuskeja? Lähdimme paikallisten kanssa selvittämään, mikä Krista Kososen kotikaupungissa on niin ihanaa

Espoo-päivää vietetään perjantaina ja lauantaina. Annoimme kahden paikallisen esitellä heidän kotikaupunkinsa parhaita puolia.

Haukilahden rannassa, aivan venesataman kyljessä sijaitsevan Cafe Mellstenin terassilla istuu kiireettömän näköisiä ihmisiä kauluspaidoissa ja sinivalkoisissa raidoissa. Loppukesän piinaamat ampiaiset kiertelevät korkeajalkaisten appelsiinimehulasien ja brie-juustolla täytettyjen croissanttien ympärillä. Harmaatukkainen ­pariskunta katselee siristellen lahdelle huurteiset tuopit ­edessään. Muutama purjevene halkoo välkkyviä laineita.

“Turvallinen, lämminhenkinen, kuin avoin syli”, luettelee pöydän ääressä hymyilevä Outi Hynynen, 23, kun olen pyytänyt häntä kuvailemaan Espoota. ­Jogurttiannosta lusikoiva Anniliina Lassila, 23, nyökyttelee ­vieressä ystävänsä sanoille.

“Tänään kun tulin pistäytymään kotona, kävi nopeasti mielessä, että laitanko edes pyörää lukkoon”, hän sanoo.

Hynynen kertoo, että hän on tullut vuonna 1994 perustettuun Cafe Mellsteniin Haukilahteen, espoolaisittain Jedaan, jo teini­aikoina yhdessä isänsä kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

“Kun olen maannut sängyssä yksin ja ajatellut, että elämä on niin vaikeaa, silloin isä on sanonut, että lähdettäiskö kahville.”


Hyvien muistojen lisäksi täällä on meri, olennainen osa espoolaista sielunmaisemaa.

“Espoossa on rantoja joka puolella”, Lassila selittää, “ja meri kuuluu arkeen.”

Sekä Hynynen että Lassila ovat syntyperäisiä espoolaisia, jotka ovat ennalta kertoneet rakastavansa kotikaupunkiaan. Tänään he ovat luvanneet viettää kanssani päivän Espoossa.

Sen aikana on tarkoitus selvittää, miksi ­Espoo on niin ihana.

“Jos jossain on kotoisa olo, niin täällä”, huokaisee Lassila, kun tulemme sisään automaattiovista Tapiolassa sijaitsevaan kulttuurikeskukseen. Arto Sipisen suunnittelema Kuunsilta-rakennus valmistui vuonna 1989, ja se oli aikoinaan Espoon kaupungin suurin kulttuuri-investointi. Nykyään kvartsihiekkaharkoista tehty valkoinen rakennus on kaupunginosan symboli ja ­sydän, jossa varmaan jokainen Espoossa koulunsa käynyt on luokkaretkeillyt.


Puutarhakaupunginosaksi ­rakennettu Tapiola on Hynyselle ja Lassilalle kaikkein rakkainta Espoota. Lassilan äiti on syntyjään tapiolalainen, ja molempien tärkeimmät muistot paikantuvat tänne: täällä on ystävystytty, ­rakastuttu, päätetty seurustelusta, päästy ripille ja juotu ensimmäiset kännit. Kulttuuritalon koivulattioita on kuljettu pianotunneille, kirjastoon ja kuoroesityksiin.

Pihan suihkulähteiden takaa pilkistelee Tapiolan kirkko, jossa Hynynen ja Lassila kertovat tavanneensa ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta aiemmin. Helsingin Sanomien lukijat äänestivät vuonna 2014 Suomen rumimmasta kirkosta, ja Tapiolan kirkko tuli äänestyksessä toiseksi.

“Tämä on niin väärin­ymmärretty rakennus”, Lassila tuhahtaa saapues­sam­me betoni­kuution varjoon, “minimalisti­nen ja yksin­­kertaisuu­des­saan vaikuttava.”

Lassilaa ymmärtää vasta, kun saapuu sisälle rakennukseen. Kirkkosalin betoniseinään osuu pala aurinkoa. Vain kastemaljassa kiertävän veden lorina rikkoo hiljaisuuden. “Yksi kaverini kutsuu tätä saatanantorjuntabunkkeriksi”, Lassila sanoo.

Ennen suuntaamista uimaretkelle Pohjois-Espooseen pysähdymme lyhyesti Villa Elfvikissä.

“Helsingissä ovat koulut ja menot, Espoossa luonto”, perustelee Lassila.

Jugend-huvilan ympärille levittäytyvä pieni Laajalahden luonnonsuojelualue muistuttaa pitkospuineen, laiduntavine lehmineen ja kaislikkoineen Helsingin Vanhankaupunginlahtea. Kehätielle on vain puoli kilometriä, mutta täällä saa silti sukeltaa hetkeksi koskemattomaan luontoon: hiekkatien varteen kaatuneita puita ei ole raivattu pois vaan jätetty maatumaan.

Helsingin ja Espoon rajalta ­löytyy myös Ursan aurinkokuntamalli. Aurinkokuntamme keskipiste, aurinko, sijaitsee Helsingin Pajamäessä ja muut planeetat mittakaavassa sen ympärillä.

“Jupiter taitaa olla täällä”, muistelee Lassila huvilan pihassa ja viittelöi paviljonkiin päin. ­Hetken kuluttua hän korjaa ­puhelimensa äärestä:

“Eikun Uranus!”

Auringon näkisi kuulemma ­kiikareilla laiturilta vähän matkan päästä, mutta meillä on jo kiire eteenpäin.

“Eikö menekin aika nopeasti, kun on Espoossa”, Hynynen sanoo ja nauraa.

Iltapäiväruuhka ei ole vielä alkanut, ja liikenne Turun moottoritiellä virtaa rauhallisesti.

“En ymmärrä, miksi juuri Espoolla on autoilumaine, kun kaikkialla Suomessa autoillaan”, Lassila pohtii, ja kiivastuu sitten: “Haluan tuoda esille, että olen 23-vuotias, minulla ei ole ajokorttia ja pyöräilen kaikkialle!”

“Joukkoliikenne on sitä paitsi Espoossa paras verrattuna mihin tahansa muuhun kaupunkiin, paitsi ehkä Helsinkiin”, sanoo Hynynen.

Lassila kertoo hiljattain ehdottaneensa eräälle ystävälleen muuttoa Espooseen. En todellakaan ryhdy espoolaiseksi bemarikuskiksi, oli ystävä vastannut.

“Hämmennyin, että mistä tämä tuli. Yhä elää niin vahva käsitys, että täällä pitäisi olla tietynlainen.”

Hynynen ja Lassila ovat yhtä mieltä siitä, että Espoossa saa olla sellainen kuin on.

“Minua hämmentää myös väite siitä, että Espoossa olisi vaan Prismoja”, Hynynen sanoo, “Espoossa on nimenomaan paljon pieniä, perinteisiä ostareita. ­Missä edes on joku Prisma!”

“No Olarissa on kyllä kaksi”, Lassila toteaa, ja molemmat purskahtavat nauruun.

Nousemme pois moottoritieltä. Huoltoasemat, Ikeat ja Gigantit jäävät taakse, kun roudan rikkoma tie kiemurtelee Bodom-järven rantaa, kulkee voimalinjojen ali, peltojen ja pienten metsiköiden reunoja. Maisemasta on vaikea päätellä missä päin Suomea olemme. Kokeeko espoolainen itsensä kaupunkilaiseksi?

Ei, vastaavat molemmat ensin.

“Tai kai se riippuu mihin vertaa”, Hynynen korjaa sitten.

Molemmat pohtivat, että ”oikeasti maalla” asuviin verrattuna espoolaiset ovat kaupunkilaisia, helsinkiläisten rinnalla taas ­eivät. Ja se, että voi olla vähän molempia, nauttia sekä kahvila­elämästä että sieniretkistä, on ­oikeastaan aika ihanaa.

Viisi kilometriä myöhemmin kyltit ilmoittavat Myllyjärven luonnonsuojelualueesta. Kiipeämme jyrkkää ylämäkeä ­kirkkaanvihreänä hehkuvan ­pähkinälehdon läpi. Mäen päällä rantakallioilla kasvaa mäntyjä. Synkät pilvet roikkuvat pienen järven takana, mutta aurinko paistaa vielä sinnikkäästi maiseman yli.

“Voi kyllä tässä Espoo-rakkaus vaan lisääntyy”, sanoo Lassila, kun hyppelemme kallioita pitkin kohti laituria, jolla makaa kaksi auringon­ottajaa silmät ummessa. Rannassa on pukukoppi, mutta uimapuvut voi vaihtaa päälle sen vieressä, kaatuneen puun ­rungolla istuen. Hiljaisuuden ­rikkovat vain kiljahdukset, kun Lassila kiipeää mäntyyn ripustettuun köyteen ja flengaa veteen.

Espoo on pääkaupunkiseudun kunnista pinta-alaltaan suurin. Täällä välimatkat ovat pitkiä, ­eikä kaupungilla ole varsinaista keskustaa. Etelä-Espoossa kasvaneelle pohjoinen saattaa olla yhtä vieras kuin Jakomäki ikänsä Haagassa asuneelle. Onko luonnon lisäksi olemassa espoolaista kulttuuria, joka yhdistää?

Paluumatkalla vastauksia alkaa putoilla takapenkiltä. On täällä kaupunginteatteri ja -museo ja vaikka mitä konsertteja. On oma elokuvafestivaali Espoo Ciné ja musiikkitapahtuma April Jazz. On Espoo-päivä, kaupunginosajuhlia ja tunnettuja arkkitehteja, kuten Sirenit. Leimallisesti ­espoolaisia taiteilijoita ei ­kummallekaan ensin tule ­mieleen.

“Eikö Arman Alizad ole Tapiolasta”, muistelee Hynynen. Hän vaipuu mietteisiin ja keksii:

“Ja Krista Kosonenkin on Espoosta!”

Paluumatkalla pistäydymme Espoon keskuksessa ja ihailemme hetken yli viisisataavuotiasta ­tuomiokirkkoa ja sen lähistölle levittäytyvää OBJEKTI 4 -ympäristötaidenäyttelyä. Vuonna 1987 valmistuneen Espoontorin ­parkkihalliin on levinnyt voimakas auringossa lämmenneiden roskien haju. Täällä karu ja ­kaunis, aarniometsä ja moottoritie, ostari ja installaatiotaide ­elävät rinnakkain.


Lähes kuudenkymmenen kilometrin jälkeen kierroksemme päättyy Tontunmäkeen. Uudenkarhea länsimetron asema on parin sadan metrin päässä, mutta täällä, Lassilan kotipesässä pääkaupungin kiire tuntuu ­kaukaiselta.

“Espoo on paikka, johon voi mennä, kun ei jaksa enää hälinää”, hän kiteyttää.

“Ja onhan se nyt ihana tunne, että on kotona”, vahvistaa Hynynen.

Espoo-päivä 24.–25.8. Katso ohjelma: www.espoopaiva.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Kaupunkikulttuuri
  • Tapiola
  • Espoon keskus
  • Haukilahti
  • Kulttuuri
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  2. 2

    Tältä näyttävät baarimestareiden suosittelemat trendi­cocktailit – Nyt niitä saa ympäri Helsinkiä, koska suomalaiset ovat oppineet, mitä cocktail on oikeasti

  3. 3

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  4. 4

    Naiset alistetaan synnytyskoneiksi, homoja silvotaan ja tapetaan: HBO:n The Handmaid’s Tale on pelottavin ja vaikuttavin tv-sarja juuri nyt, koska se voisi olla täyttä totta

  5. 5

    Sony julkaisee alkuperäisen Playstationin uudestaan miniversiona, mukana Tekkenin kaltaisia klassikkopelejä – konsolifanit sekosivat tiedosta

  6. 6

    Internet kysyy nyt, miksi Captain Marvel vetää uudessa trailerissa mummoa turpaan – kerromme, miksi

  7. 7

    Vuoden paras elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa alkaa! Nämä kuusi elokuvaa kannattaa nähdä, jos biletys, rap-musiikki ja upea animaatio kiinnostavat

  8. 8

    Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

  9. 9

    Fleminginkadulle avattu olutpuoti paljastui pikatestissä hauskaksi pikkubaariksi

  10. 10

    14-vuotias lapsitähti joutui homoja pilkkaavien meemien aiheeksi – ja poisti Twitter-tilinsä kokonaan sen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  2. 2

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  3. 3

    Vuoden paras elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa alkaa! Nämä kuusi elokuvaa kannattaa nähdä, jos biletys, rap-musiikki ja upea animaatio kiinnostavat

  4. 4

    Sony julkaisee alkuperäisen Playstationin uudestaan miniversiona, mukana Tekkenin kaltaisia klassikkopelejä – konsolifanit sekosivat tiedosta

  5. 5

    Fleminginkadulle avattu olutpuoti paljastui pikatestissä hauskaksi pikkubaariksi

  6. 6

    Tältä näyttävät baarimestareiden suosittelemat trendi­cocktailit – Nyt niitä saa ympäri Helsinkiä, koska suomalaiset ovat oppineet, mitä cocktail on oikeasti

  7. 7

    Uutisraportti-podcastissa keskustellaan niistä kokoomuksen naiskansanedustaja-paroista, jotka ovat Soinin aborttisekoilujen todelliset uhrit

  8. 8

    Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

  9. 9

    Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

  10. 10

    Internet kysyy nyt, miksi Captain Marvel vetää uudessa trailerissa mummoa turpaan – kerromme, miksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Urheilumaailma on puhunut päivä­kausia Serena Williamsista tehdystä pila­piirroksesta – Kysyimme tutkijalta, miksi kuva on rasistinen

  2. 2

    Yllätyslaatikot ovat pelien uusi villitys – Suomen poliisi selvittää asiaa, koska se vaikuttaa laittomalta

  3. 3

    Maija Li Raudaskoski löysi teininä oman paikkansa naisvihaa lietsovasta nettiyhteisöstä, kunnes sai tarpeekseen – Nyt hän kertoo, miksi kuvalaudat ovat vaarallisia

  4. 4

    Uudesta Jokerista julkaistiin ensimmäinen kuva, eikä hahmo näytä yhtään itseltään – kaikkein eniten faneja on silti hämmentänyt Jokerin nimi, johon piiloutuu vitsi

  5. 5

    Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

  6. 6

    Suomalaiset syytävät vaatteitaan roskiin yli 70 000 tonnia vuodessa – Linnea Larsson alkoi hyödyntää kodin vaatejätettä, ja nyt hän neuvoo, miten muut voivat tehdä samoin

  7. 7

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  8. 8

    Paul McCartney kertoi miestenlehden haastattelussa masturboineensa yhdessä John Lennonin kanssa – ja internet täyttyi kipeistä Beatles-tumputusvitseistä, tässä parhaat

  9. 9

    Kolumni: Datavakoilu on menossa syvemmälle minuuteen kuin koskaan – Spotify vakoilee käyttäjiensä tunnetiloja, ja se on samaan aikaan sekä häikäilemätöntä että nerokasta

  10. 10

    Sannikka & Ukkola ”kaappasi” Pressiklubin seuraajat, ja siitä syntyi tietysti someprotesti – soitimme tutkijalle ja kysyimme, mitä tästä pitäisi ajatella

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  2. 2

    Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

  3. 3

    ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

    Tilaajille
  4. 4

    Äänestys Soinista repii rivejä – Jaana Pelkonen harkitsee ”lakkoilua” äänestyksen aikana, Sofia Vikman taipui ryhmäkuriin

  5. 5

    Poliisi: ”Nasujaisten” jatkot kärjistyivät Vantaalla sivullisten hakkaamiseksi – juhlijoilla ollut mukanaan myös teräaseita

  6. 6

    Timo Soinin luottamusäänestyksessä otetaan kantaa ulkoministerin toimintaan, aborttiin, ihmisoikeuksiin ja ties mihin – Lopulta kyse on silti vain valtapolitiikasta

  7. 7

    Suomen ensimmäinen #metoo-oikeudenkäynti alkoi – Laulaja Tomi Metsäketoa koskevista kirjoituksista haetaan jopa ehdollista vankeutta

  8. 8

    Presidentti Niinistö lahjoitti Putinilta yllätys­lahjana saamansa Mannerheim-asiakirjat Kansallis­arkistoon

  9. 9

    Yhdysvaltain lippu ei enää ”liehu” Kuussa – viiden dollarin nailonliput ovat vähintään haalistuneet valkoisiksi

  10. 10

    ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

  2. 2

    Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

  3. 3

    Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

  4. 4

    Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

  5. 5

    Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

    Tilaajille
  6. 6

    Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

  7. 7

    Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

  8. 8

    Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

  9. 9

    Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

  10. 10

    Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

  2. 2

    Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

  3. 3

    Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

    Tilaajille
  4. 4

    Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

  5. 5

    Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

    Tilaajille
  6. 6

    Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

  7. 7

    Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

  8. 8

    ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

  9. 9

    Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

  10. 10

    Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntija Marianna Stolbow: ”Miesten ja naisten vastakkain­asettelu julkisessa keskustelussa vaarantaa perhe­rauhan – Mitään tyypillistä miestä tai naista ei ole”
  3. Timo Soinin luottamusäänestyksessä otetaan kantaa ulkoministerin toimintaan, aborttiin, ihmisoikeuksiin ja ties mihin – Lopulta kyse on silti vain valtapolitiikasta
  4. Vapaaottelija Conor McGregor siemaili nimikkoviskiään ja nimitteli tulevaa vastustajaansa rotaksi ja lasileuaksi – ”En ymmärrä häntä”
  5. Helsingin päiväkotien aukiolo­aikoihin saattaa tulla muutoksia ensi viikolla järjestöjen mielen­ilmauksen takia
  6. Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria
  7. Turun puukotusiskusta tuomittu Bouanane kiistää terroritarkoituksen ja vaatii ansiotuloistaan valehdelleen uhrin korvausten hylkäämistä
  8. Cocksin historiallinen voitto luisui käsistä Mestarien liigassa – tuloksena toinen tasapeli: ”Sellaista urheilu on”
  9. Suomen ensimmäinen #metoo-oikeudenkäynti alkoi – Laulaja Tomi Metsäketoa koskevista kirjoituksista haetaan jopa ehdollista vankeutta
  10. Marimekon tuotteet menevät kaupaksi ennustettua paremmin – yhtiöltä positiivinen tulosvaroitus
  11. Ravintolaketju Restamax aloittaa tuhatta henkeä koskevat yt-neuvottelut
  12. Näytä lisää