Italialaisrumpalin isännöimällä Väinö Kallion klubilla on jopa oma jazzmenu – Tällaista ruokaa on tarjolla avajaisissa

”Alessandro D’Annalla on sähköistä hämähäkkiä muistuttava soittotyyli”, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Ensi lauantaina se avataan: Uusi jazzklubi Väinö Kallio -ravintolaan keskelle Hämeentien trendikästä bilekeskusta.


Klubi-iltoja isännöivä italialainen rumpali Alessandro D’Anna ei voisi olla enempää innoissaan: ”Suomalaisethan rakastavat jazzia! Täällä todella investoidaan musiikkiin, hän sanoo.

Väinö Kallio syntyi, kun samassa kerroksessa toimiva yhteisöllinen työskentelytila Kenno Lounge perusti vanhaan Elannon pankkisaliin tapahtumaravintolan.

Art deco -tyylinen ravintola avattiin huhtikuussa. Lauantaina siellä vietetään Kallio Jazz Seasonin, eli kahdeksan jazzkonsertin sarjan avajaisia. Eikä siellä investoida pelkästään musiikkiin, vaan myös ruokaan. Ravintolan perustajajäsen Matti Vilhunen on suunnitellut avajaisiin jopa oman menun yhdessä keittiömestari Harri Huuhkon kanssa.

”Tarjoilemme jenkki­vaikutteisen jazz­buffet’in, mutta vahvasti helsinki­läisiin trendeihin nojaten”, Vilhunen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pääruokana on jambalayaa, josta on saatavilla sekä kasvis- että lihaversio. Lisäksi tarjotaan salaattibuffet ja runsaasti muita lisukkeita. Jälkiruokana on mutakakkua.

Vilhunen tunnetaan myös Helsinginkadulla sijaitsevan kahvilan ja taidegallerian Ruplan perustajana. Mutta kuka on Alessandro D,Anna? Tämä energinen 26-vuotias italialainen, joka on lyhyessä ajassa uinut sisään Suomen jazzpiireihin?

D’Anna tuli ensimmäistä kertaa Suomeen keikoille kolme vuotta sitten. Hän palasi aina uudelleen ja sai opettajan töitä Metropolia Ammattikorkeakoulusta. ”Todella ihana kokemus”, hän sanoo.

Alessandro D’Annalla on sähköistä hämähäkkiä muistuttava soittotyyli, joka tunnetaan niin Pori Jazzin housbandista kuin Kallion Solmu Pubin jameista.

D’Anna väittää olevansa ”kadulla kasvanut rumpali”.

”Kaiken mitä osaan, olen oppinut jameissa. Roomassa soitin klubeilla ilta illan jälkeen. Se oli hyvä koulu.”

Jamittelun ohessa hän on kuitenkin suorittanut Rooman yliopistossa kandidaatin tutkinnon lingvistiikasta sekä Santa Cecilian konservatoriossa maisterin tutkinnon didaktiikasta.

Vaikka D’Anna pyörittää jo toista jazzklubia Helsingissä, hän väittää olevansa toivottoman huono organisaattori. Hän buukkaa muusikot mieluiten Facebookin kautta. ”En pidä turhantärkeydestä ja järjestelmällisyys on minulle shokeeraavan vaikeaa. Onneksi muusikot ovat ystävällistä väkeä.”

Viime aikoina D’Annan omaan soittotyyliin on vaikuttanut venezuelalainen, New Yorkissa asuva pianisti Benito Gonzales, jonka yhtyeessä D’Anna soittaa.

”Aiemmin olin jotenkin paljon kontrolloidumpi ja teknisempi soittaja. Gonzalesilta opin, miten tärkeää on saada kontakti yleisöön. Opin myös sen, että toisten kuunteleminen ja ideoiden kehittely lavalla saa sinut kasvamaan sekä muusikkona että persoonana.”

Hän uskoo, että tärkeämpää on välittää kuulijalle omaa energiaa kuin soittaa täydellisesti. ”Jos on liian kiinni omassa instrumentissaan, rakentaa muurin itsensä ja yleisön välille.”

La 8.9. 19–22 Väinö Kallio (Hämeentie 11): Mikko Gunu Karjalaisen kvartetti, Holger Marjamaa (Viro), Heikko Remmel (Viro) ja Alessandro D’Anna (Italia). Liput 10,5/16 e.

Su 23.9. Markus Niittynen Trio.

To 4.10. Riitta Paakki Trio.

La 27.10. Andre Rea Trio (Italia)

Pe 2.11. Rob Duguay Songevity Trio (USA-Latvia)

Pe 16.11. Jari Perkiömäki Quartet featuring Joonas Haavisto.

To 22.11. Pekka Pylkkänen Hammond Quartet.

Ti 4.12. Alessandro D’Anna Trio ”Standards Time”

Kallio Jazz Season Facebookissa.

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazzkeittiö
  • Jazz
  • Musiikki
  • Katri Kallionpää blogi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä

  2. 2

    Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

  3. 3

    Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

  4. 4

    HBO:n uudessa sarjassa kuvataan Suomea ja yksi keskeisistä hahmoista on Satu – suomalainen noita, joka loitsii etäisesti suomea muistuttavalla sekasotkulla

  5. 5

    Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

  6. 6

    Yhdysvalloissa nousi metakka tosi-tv-ohjelman päätöksestä, joka oli katsojien mielestä ”brutaali”, ”julma”, ja ”sydämetön”

  7. 7

    Saksalaiseen keittiöön nojaavassa ravintola Hausmanissa kaikki ei ole ihan kunnossa – perinteiset reseptit onnistuvat, mutta ongelma on ideoissa ja viitseliäisyydessä

  8. 8

    Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

  9. 9

    Suomessa helposti unohtaa, ettei täältä oikeasti saa melkein mitään roskaruokaa – Taco Bell saapuu tällä viikolla ja paikkaa yhden aukon, mutta nämä kaikki puuttuvat yhä

  10. 10

    Pikatestissä Tikkurilan Zilla, jossa napolilainen pizzapohja on kohdillaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

  2. 2

    Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

  3. 3

    Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

  4. 4

    HBO:n uudessa sarjassa kuvataan Suomea ja yksi keskeisistä hahmoista on Satu – suomalainen noita, joka loitsii etäisesti suomea muistuttavalla sekasotkulla

  5. 5

    Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

  6. 6

    Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä

  7. 7

    Yhdysvalloissa nousi metakka tosi-tv-ohjelman päätöksestä, joka oli katsojien mielestä ”brutaali”, ”julma”, ja ”sydämetön”

  8. 8

    Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

  9. 9

    Saksalaiseen keittiöön nojaavassa ravintola Hausmanissa kaikki ei ole ihan kunnossa – perinteiset reseptit onnistuvat, mutta ongelma on ideoissa ja viitseliäisyydessä

  10. 10

    Koko viikon nettiä kuohuttaneeseen ”Yanny vai Laurel” -kiistaan on löytynyt loppullinen totuus – tässä kaikki, minkä tapauksesta voi ylipäänsä selvittää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

  2. 2

    Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

  3. 3

    Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

  4. 4

    Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

  5. 5

    Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

  6. 6

    Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

  7. 7

    Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

  8. 8

    HBO:n uudessa sarjassa kuvataan Suomea ja yksi keskeisistä hahmoista on Satu – suomalainen noita, joka loitsii etäisesti suomea muistuttavalla sekasotkulla

  9. 9

    Tältä näyttävät baarimestareiden suosittelemat trendi­cocktailit – Nyt niitä saa ympäri Helsinkiä, koska suomalaiset ovat oppineet, mitä cocktail on oikeasti

  10. 10

    Internet kysyy nyt, miksi Captain Marvel vetää uudessa trailerissa mummoa turpaan – kerromme, miksi

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

  2. 2

    Kaksi Husin erikoislääkäriä sai syytteet kuolemantuottamuksesta – syyte kuolemasta on lääkärien keskuudessa hyvin harvinainen

  3. 3

    Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

  4. 4

    Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

  5. 5

    Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

    Tilaajille
  6. 6

    Venetsia aikoo sakottaa alkoholi­juomia kantavia turisteja, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa

  7. 7

    Venäjän Medvedev krp:n operaatiosta: Suomen sisäinen asia, Venäjä valmis auttamaan

  8. 8

    Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

  9. 9

    Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

  10. 10

    Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

  2. 2

    Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

  3. 3

    Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

    Tilaajille
  4. 4

    Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

  5. 5

    Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

  6. 6

    Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

  7. 7

    Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

  8. 8

    Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

  9. 9

    Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

  10. 10

    ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

  2. 2

    Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

  3. 3

    Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

  4. 4

    Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

    Tilaajille
  5. 5

    Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

  6. 6

    Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

  7. 7

    Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

    Tilaajille
  8. 8

    Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

    Tilaajille
  9. 9

    Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

  10. 10

    ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää