Trumpin asianajajan kirjoitusvirheestä syntyi presidenttiä pilkkaava nettisivu – Nyt Rudy Giuliani syyttää Twitterin työntekijöitä virheestään

Rudy Giuliani ei ilmeisesti ymmärrä täysin, miten internet toimii.

Internet on aina välillä hämmentävä paikka.

Viimeisimpänä sen on joutunut toteamaan Rudy Giuliani, 74. Aikaisemmin muun muassa New Yorkin pormestarina tunnettu Giuliani työskentelee nykyisin Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin asianajajana.

Vuoden 2017 alussa uutisoitiin, että Trump oli nimittänyt Giulianin johtamaan kyberturvallisuutta koskevaa selvitystä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt Giulianille itselleen on käynyt kiusallinen moka, johon hän on yrittänyt löytää selitystä oudosta kyberturvallisuuden lähtökohdasta.

Viime perjantaina Giuliani puolusteli Trumpia ja arvosteli rajusti erikoistutkija Robert Muellerin toimintatapoja.
Tässä ei ole Yhdysvaltojen nykyisessä poliittisessa keskustelukulttuurissa enää mitään erikoista.

Kovin erikoista ei ole sekään, että Giulianilla sattui kirjoitusvirhe twiitissään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Giuliani unohti painaa välilyöntiä sanojen ”G-20” ja ”In” välissä, minkä seurauksena Twitter tulkitsi yhteen kirjoitetun G-20.In-römpsyn nettiosoitteeksi. Tämä johtuu tietenkin siitä, että .in on Intian maakohtainen verkkotunnus samalla tavalla kuin .fi on Suomen maakohtainen verkkotunnus.

Vastaavanlaisia kirjoitusvirheitä twiiteissä olevien linkkien kanssa voi sattua kenelle tahansa.

Esimerkiksi Suomessa kansanedustaja Hjallis Harkimo yritti ohjata ihmiset Liike Nytin nettisivuille, mutta päätyikin vahingossa ohjaamaan heidät Nyt.fi:n etusivulle.
Pian alkuperäisen twiittinsä jälkeen Harkimo muistutti lukihäiriöstään:
Linkkimokassa ei siis ole mitään kovin omituista, vaikka se hauskalta vaikuttikin.

Sen sijaan Giulianin tapauksessa erikoiset käänteet alkoivat pian sen jälkeen, kun twiitti alkoi levitä laajalle yleisölle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun Giuliani kirjoitti twiittiään, G-20.In ei johtanut millekään oikealle nettisivulle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joku – tarkalleen ottaen Atlantassa asuva nettisivujen suunnittelija Jason Velazquez – muutti kuitenkin tuon pian. Velazquez hankki heti perjantaina G-20.In-verkkotunnuksen itselleen ja päätti tehdä sillä pilaa Donald Trumpista.

Nyt kun ihminen klikkaa G-20.In-linkkiä, päätyy hän tämän näköiselle sivulle:


Harmaalla sivupohjalla lukee englanniksi ”Donald J. Trump on maanpetturi”.

Internetissä monet riemastuivat tempauksesta. Velazquez kertoi tiistaina New York Timesille, että koko tempun tekeminen vei häneltä aikaa 15 minuuttia. Ei siis kovin työlästä, eikä myöskään ennennäkemätöntä.

Verkkotunnusten ryöstämistä on nähty useaan kertaan myös Suomessa. Esimerkiksi syksyllä 2017 Tampereen Ei-turkulainen osakunta otti haltuun www.tampereuniversity.fi-osoitteen.

Vahingossa syntyneen G-20.In-linkin muuttaminen Trumpia pilkkaavaksi sivuksi keräsi kuitenkin mediahuomiota heti alkuviikosta.

Silti oikeasti hämmentävän käänteen tapaus sai vasta Suomen aikaan viime yönä, kun Giuliani itse huomasi tilanteen tolan.
Giuliani twiittasi alkuperäiseen twiittiinsä vastauksen, jossa hän väittää, että ”Twitter on sallinut jonkun tunkeutua hänen alkuperäiseen twiittiinsä lisätäkseen siihen inhottavan presidenttiä vastustavan viestin”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämä johtuu Giulianin mukaan siitä, että Twitterin työntekijät (tai ainakin osa heistä) ovat Trump-vihaajia.

”REILUUTTA, KIITOS”, Giuliani lopettaa twiittinsä.

Jotta asiasta ei jäisi epäselvyyttä: Twitter ei ole antanut kenenkään tunkeutua Giulianin twiittiin tai sabotoida viestiä muutenkaan. Twitterin edustaja vahvistaa tämän New York Timesille.

Linkki on ollut Giulianin twiitissä alusta lähtien.

Aluksi tuo tyhjästä syntynyt osoite ei vienyt minnekään, koska kyseistä osoitetta ei ollut olemassa. Sitten kuitenkin satunnainen henkilö hankki sen itselleen (koska kuka tahansa voi tehdä niin), ja päätti tehdä linkillä pilaa Trumpista ja Giulianista.

Twiitissään Giuliani esittää sabotaasitodisteeksi sitä, että samaisessa twiitissä ollutta ”Helsinki.Either”-kohtaa (josta siis myös puuttuu välilyönti) ei ole ”muutettu” linkiksi.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että ”.either” ei ole verkkotunnus.

Alkuperäisen G-20.In-pilan tehnyt Velazquez kertoo New York Timesin jutussa olevansa tapahtumien yllättävästä eskaloitumisesta vähintäänkin hämmästynyt.

”Hän olisi voinut poistaa twiittinsä, ja kaikki olisivat unohtaneet sen. Sen sijaan hän päätti twiitata asiasta ja luoda salaliittoteorian Twitteriä vastaan.”
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä, mutta ovat väärässä – suomi on piilomaskuliininen kieli, jossa ”ihminen” on enemmänkin ”mies”

  2. 2

    Näin hähmäinen brittiläinen ääriyhdistys valkkasi Juha Sipilän brexit-kasvokseen – Facebook avaa mainostajien läpivalaisutyökalun pian Suomessakin

  3. 3

    Tubettaja Mentaalisavuketta suututtaa, kun häntä kutsutaan äärioikeistolaiseksi – tässä jutussa hän kertoo, mitä hän todella ajattelee vasemmistosta ja valkoisista heteromiehistä

  4. 4

    Suomi mainittu! Amerikkalainen showpainija pukeutui suomalaisen folk metal -yhtyeen Korpiklaanin paitaan esiintyessään miljoonayleisölle

  5. 5

    Opin naistutkimuksen luennolla, että säälimätöntä vallankäyttöä on kaikkialla – ja se tuntui parikymppisestä maalaispojasta uskomattomalta

  6. 6

    Nytin toimitus valitsi vuoden 17 parasta tv-sarjaa – äänestä omaa suosikkiasi

  7. 7

    Ympäri maailman Youtubesta katsotaan nyt suomalaista kymmenen lapsen äitiä, joka herää kello 2.55 urheilemaan, soittamaan pianoa ja rukoilemaan

  8. 8

    Keskustelualusta Twitterin toimitusjohtaja antoi haastattelun palvelussaan ja koki kantapään kautta, kuinka huonosti se sopii keskusteluun

  9. 9

    Suomalaissovellus auttaa löytämään sopivia vaatteita some-kirppiksiltä – lupaa etsiä myyjät mittojen perusteella

    Tilaajille
  10. 10

    Nyt.fin podcastissä arvioidaan suomen kielen maskuliinisuutta, opiskelijoiden pettymystä ja Dome Karukosken uutta elokuvaa

  1. 1

    Suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä, mutta ovat väärässä – suomi on piilomaskuliininen kieli, jossa ”ihminen” on enemmänkin ”mies”

  2. 2

    Tubettaja Mentaalisavuketta suututtaa, kun häntä kutsutaan äärioikeistolaiseksi – tässä jutussa hän kertoo, mitä hän todella ajattelee vasemmistosta ja valkoisista heteromiehistä

  3. 3

    Suomi mainittu! Amerikkalainen showpainija pukeutui suomalaisen folk metal -yhtyeen Korpiklaanin paitaan esiintyessään miljoonayleisölle

  4. 4

    Näin hähmäinen brittiläinen ääriyhdistys valkkasi Juha Sipilän brexit-kasvokseen – Facebook avaa mainostajien läpivalaisutyökalun pian Suomessakin

  5. 5

    Nuorten hittisovellus on nyt TikTok, ja siellä suomalainen 17-vuotias lukiolainen Jennifer Käld on maailmantähti

  6. 6

    Nytin toimitus valitsi vuoden 17 parasta tv-sarjaa – äänestä omaa suosikkiasi

  7. 7

    Pikatestissä Kampintorin Broo, jossa voi sekä syödä että juhlia, ja pizzaakin saa viikonloppuisin aamukolmeen asti

  8. 8

    Tähtien sodan Mark Hamill piikitteli puheita ”intiaaniperimästä” mutta sai osakseen ryöpytyksen, johon osallistui jopa Istuvan Karhun jälkeläinen

  9. 9

    Nyt.fin podcastissä arvioidaan suomen kielen maskuliinisuutta, opiskelijoiden pettymystä ja Dome Karukosken uutta elokuvaa

  10. 10

    Ympäri maailman Youtubesta katsotaan nyt suomalaista kymmenen lapsen äitiä, joka herää kello 2.55 urheilemaan, soittamaan pianoa ja rukoilemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiset kuvittelevat puhuvansa sukupuolineutraalia kieltä, mutta ovat väärässä – suomi on piilomaskuliininen kieli, jossa ”ihminen” on enemmänkin ”mies”

  2. 2

    Tubettaja Mentaalisavuketta suututtaa, kun häntä kutsutaan äärioikeistolaiseksi – tässä jutussa hän kertoo, mitä hän todella ajattelee vasemmistosta ja valkoisista heteromiehistä

  3. 3

    Suomi mainittu! Amerikkalainen showpainija pukeutui suomalaisen folk metal -yhtyeen Korpiklaanin paitaan esiintyessään miljoonayleisölle

  4. 4

    Blackface eli rasistinen kasvomeikki kaataa Yhdysvaltojen politiikassa ja muotitaloissa – viimeisimpänä kaupoista vedettiin Katy Perryn kammottavat kengät

  5. 5

    Poliitikot hylkäsivät kansalaisaloitteen maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta yhden väärän sanan vuoksi – somessa syntyi valtava pettymys

  6. 6

    Dome Karukosken Tolkien-elokuvan ensimmäinen traileri on julkaistu – analysoimme, mitä kaikkea se lupaa tulevalta elämäkertaelokuvalta

  7. 7

    Tähtien sodan Mark Hamill piikitteli puheita ”intiaaniperimästä” mutta sai osakseen ryöpytyksen, johon osallistui jopa Istuvan Karhun jälkeläinen

  8. 8

    Näin hähmäinen brittiläinen ääriyhdistys valkkasi Juha Sipilän brexit-kasvokseen – Facebook avaa mainostajien läpivalaisutyökalun pian Suomessakin

  9. 9

    Vallilan Plein toteuttaa Helsingin kuumimpia ravintolatrendejä neljän tähden arvoisesti

  10. 10

    Keskustelualusta Twitterin toimitusjohtaja antoi haastattelun palvelussaan ja koki kantapään kautta, kuinka huonosti se sopii keskusteluun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon

  2. 2

    Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

  3. 3

    Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

    Tilaajille
  4. 4

    Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan

    Tilaajille
  5. 5

    Vuoden urheilija vuonna 2019 on jo valittu

  6. 6

    ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

  7. 7

    Sähköautojen yleistyminen ei synnytä Suomeen energiapulaa – "Tilanne on aika paljon erilainen kuin vaikkapa Keski-Euroopassa”

  8. 8

    Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä – ja osuus kasvaa, jos kertakäyttö­shoppailu ei vähene

  9. 9

    Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

  10. 10

    Presidentti Niinistö HS:lle: USA:n varapresidentti Pence antoi kylmää kyytiä eurooppalaisille liittolaisille Münchenissä – presidentti nostaa esille kolme kipukohtaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

    Tilaajille
  2. 2

    Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

    Tilaajille
  3. 3

    Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

  4. 4

    Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

    Tilaajille
  5. 5

    ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

  6. 6

    Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

    Tilaajille
  7. 7

    Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

  8. 8

    Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

  9. 9

    Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

  10. 10

    Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

  2. 2

    Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

  3. 3

    Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

  4. 4

    Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

  5. 5

    Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

    Tilaajille
  6. 6

    Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

  7. 7

    Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

  8. 8

    Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

  9. 9

    Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

    Tilaajille
  10. 10

    ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Krista Jokinen joutui kriisiin opiskellessaan unelma-ammattiinsa, sitten isä teki yllättävän ehdotuksen – ”Tajusin, että pärjään missä vaan” Tilaajille
  3. Asiat paranevat äänestämällä, eivät Twitterin kautta
  4. Vuoden urheilija vuonna 2019 on jo valittu
  5. Sähköautojen yleistyminen ei synnytä Suomeen energiapulaa – "Tilanne on aika paljon erilainen kuin vaikkapa Keski-Euroopassa”
  6. Saara Turunen ei halua nähdä enää yhtään miesten tekemää klassikko­näytelmää, jossa naiset tarjoilevat teetä tai kahvia – Niinpä hän teki näytelmän, joka käsittelee naisten hiljentämistä ulkonäköä haukkumalla
  7. Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita
  8. Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta Tilaajille
  9. Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä – ja osuus kasvaa, jos kertakäyttö­shoppailu ei vähene
  10. Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien Helsingin seudun talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon
  11. Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat ja paljastaa, miten naapurissasi asutaan Tilaajille
  12. Näytä lisää