Kalevauva kokosi suomalaisten twiiteistä laulun ja onnistui tiivistämään täydellisesti, mistä Linnan juhlissa on oikeasti kyse – lue hulvaton kappale sanasta sanaan

Itsenäisyyspäivänä suomalaiset kokoontuivat jälleen olohuoneisiin seuraamaan Linnan juhlia. Samalla monen sormet sauhusivat Twitterissä.

Torstaina Suomi täytti komeat 101 vuotta, ja kansakunta virittäytyi itsenäisyyspäivän viettoon kukin tavallaan.

Televisiossa ja lehdissä oli tarjolla kaikkea tuttua ja turvallista, kuten Tuntematonta sotilasta, sotilasparaatia Mikkelistä sekä tietysti Linnan juhlia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itse asiassa niin tuttua ja turvallista, ettei keskellemme tupsahtava aikamatkustaja ehkä pystyisi Yleisradion ohjelmatietojen perusteella päättelemään, tuliko hän vuoteen 2000, 2008, 2018 vai 2038.

Linnan juhlia eli presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on televisioitu 1960-luvulta lähtien, Tuntematonta sotilastakin vuodesta 2000.

Perinteet ovat tietysti kivoja. Niiden noudattamisessa on aina kuitenkin myös vivahteita, jotka kielivät jotakin nykyajastamme ja tarjoavat mahdollisuuden tarkastella perinteiden luonnetta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tänä vuonna tällaisen vivahteen tarjoili Linnan jatkoilla esiintynyt trubaduuriyhtye Kalevauva, joka viihdytti juhlaväkeä kirjoittamalla illan aikana upouuden Linnan juhlat -aiheisen kappaleen.

Tyypillisesti trubaduurit Aapo Niininen ja Kimmo Numminen tulkitsevat kansakunnan tuntoja ammentamalla kappaleisiinsa sanoituksia Vauva.fi-foorumilta. Tällä kertaa kaksikko kuitenkin kaivoi sanoituksia illan aikana käydystä Twitter-keskustelusta, jossa #Linnanjuhlat oli itsenäisyyspäivän käytetyimpiä aihetunnisteita.

Trubaduureille kertyi raakamateriaalia tuhatmäärin, ja kas: maailmaan syntyi pala taidetta:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy



Lopputulos on hulvaton, hauska, aito, oivaltava, pilkallinen ja hieman tollohko – eli poliittista satiiria parhaimmillaan.

Kaiken lisäksi kappale syntyi jatkopaikan eli hotelli Kämpin takahuoneessa tunnissa parissa, joten siinä on kiireen ja juhlahumun karheuttamaa rosoisuutta. Tällaisen kappaleen ei tarvitse olla hyvä ollakseen onnistunut.

Kappale alkaa Linnan juhlien ympärille kasvaneen ilmiön käsittelyllä. Miksi ihmeessä miljoonat suomalaiset kokoontuvat joka ikinen vuosi katsomaan televisiosta, kuinka silmäätekevät kättelevät toisiaan ja syövät voileipäkakkuja?

Koska: tätä on suomalaisuus.

Kappale esittää ilmiön pohjimmiltaan mielettömänä. Tätä tulkintaa alleviivaa loppuosa, jossa trubaduurit pohtivat kansalaisilta keräämien twiittien kautta näin:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tätä ei pysty selittämään ulkomaalaisille.

Lopussa myös kuulemme, kuinka ulkomaalaisille voisi Linnan juhlista kertoa. Englanninkielinen rallatus toistetaan peräti kolmesti:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

In Finland we have this thing called kalsarikännit while watching people shaking hands.

Eli: Suomessa meillä on tällainen juttu kuin kalsarikännit, joiden aikana katsotaan ihmisiä kättelemässä.

Tässä kohdassa yhdistyy kaksi kiintoisaa asiaa.

Ensinnäkin alustava lause In Finland we have this thing called... on yleisesti tunnettu vitsi, jota suomalaiset hokevat paitsi ulkomaalaisille myös itselleen, kun he yrittävät selittää jotakin leimallisesti täkäläistä ilmiötä.

Toiseksi kappale mainitsee erityisesti sanan kalsarikännit. Se tarkoittaa kotona alusvaatteisillaan tissuttelua ilman aikomustakaan mennä ulos. Sana on niittänyt kansainvälistäkin mainetta, ja siitä ovat kertoneet esimerkiksi The Vogue ja The Washington Post.

Kalevauvan tulkinta Linnan juhlien mielettömyydestä sekä sen suosiosta kumpuavaa ristiriitaisuutta alleviivaa kappaleessa vieläpä perisuomalainen toteama: minun verorahoillani.

Kappale on toki myös ajassaan kiinni.

Ihmetystä kerää laulaja Anna Puun haarniskamainen iltapuku sekä Presidentinlinnaan kutsutut menestyneet e-urheilijat Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen.

Vainikka ja Taavitsainen ovat nousseet Dota 2 -pelissä tienaamillaan miljoonilla eniten veroja Suomeen maksavien urheilijoiden joukkoon. Kappaleessa heille annetaan huumoriin verhoiltua tunnustusta vertaamalla heitä sotaveteraaneihin:

Ensin oli sotaveteraaneja nyt on Dota-veteraaneja.

Nostamalla esiin vahvasti tässä päivässä kiinni olevia ilmiöitä kappale toimii tavallaan peilinä suomalaisten (tai no, ainakin Twitterissä kommentoivien suomalaisten) ajatuksista ja kiinnostuksista.

Linnan juhlien katsomisen yksi hauskuus on bongata vieraita, jotka ovat ansainneet paikkansa kansakunnan kerman joukossa saavutuksillaan eivätkä asemallaan. Tätä tehdään kotisohvalla glögilasi kädessä ja villasukat jalassa, kunnes lähetys päättyy ja ihmiset käyvät nukkumaan herätäkseen jälleen arkeen.

Tästä kaikesta Kalevauvan kappale #Linnanjuhlat kertoo. Ohesta voit lukea laulun sanat kokonaisuudessaan.



#Linnanjuhlat

Ikinä en halua katsoa noita juhlia ja aina ne katson

tätä on suomalaisuus;

Pierulegginssit ja villasukat, viiniä ja sipsiä

näin ne #Linnanjuhlat etenee meillä;

On jotenkin luontevaa, että Suomen itsenäisyyttä juhlitaan jonottamalla. (#ämpäri)



Miks mä katon ku ihmiset kättelee toisiaan

Miksi? No onneks on Twitter ja kaljaa

Ei tää nelikymppisenä ole yhtään tylsää

shampanjaa ja joulutorttuja

verkkarit jalassa;

häshtäg Linnanjuhlat



Jengi Räplää kännyköitä, osa tulee lenkkareissa

ja yhdellä teräskuppitissipuku ??

Että semmoset Linnanjuhlat ????

Siellä taas minun verorahoilla

mussutetaan haukimuikkukakkua

ensin oli sotaveteraaneja nyt on Dota-veteraaneja

Pitääkö mennä torille jos pääsee kalevauvan biisille?

häshtäg Linnanjuhlat



Miks mä katon ku ihmiset kättelee toisiaan

Miksi? No onneks on Twitter ja kaljaa

Ei tää nelikymppisenä ole yhtään tylsää

shampanjaa ja joulutorttuja

verkkarit jalassa;

häshtäg Linnanjuhlat



Tätä ei pysty selittämään ulkomaalaisille:

In Finland we have this thing called kalsarikännit

while watching people shaking hands



In Finland we have this thing called kalsarikännit

while watching people shaking hands

(Missä Lennu??)



In Finland we have this thing called kalsarikännit

while watching people shaking hands

(Tiedossa on kovaa Twitter-itarointia)
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uusin Harry Potter -elokuva raivostuttaa vanhoja Potter-faneja – eikä ihme, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia

  2. 2

    Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

  3. 3

    Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

  4. 4

    Miss Norja esiintyi Miss Universum -kilpailussa saamenpuvussa, ja saamelaiset osoittivat suosiotaan: ”Olen erittäin ylpeä”

  5. 5

    Tämä video brittien Brexit-keskustelun viittomakielisestä tulkista meni viraaliksi, sillä tyrmistynyt ilmeily kuvastaa Brexit-tunnelmia täydellisesti

  6. 6

    Julia Robertsista kertovan lehtijutun otsikko epäonnistui katastrofaalisesti – internet rakastaa myös pikkuruista oikaisua

  7. 7

    Samsung mainosti puhelimensa kameraa naisen järjestelmä­kamera­selfiellä, internet riemastui – Nyt hän kertoo, miten kaikki tapahtui

  8. 8

    Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

  9. 9

    Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

  10. 10

    Toimittaja on kaksinaamainen otus, joka kyselee kivasti mutta lopputulos on aivan muuta – mutta ilman tätä demokratia tuhoutuisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

  2. 2

    Uusin Harry Potter -elokuva raivostuttaa vanhoja Potter-faneja – eikä ihme, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia

  3. 3

    Miss Norja esiintyi Miss Universum -kilpailussa saamenpuvussa, ja saamelaiset osoittivat suosiotaan: ”Olen erittäin ylpeä”

  4. 4

    Julia Robertsista kertovan lehtijutun otsikko epäonnistui katastrofaalisesti – internet rakastaa myös pikkuruista oikaisua

  5. 5

    Samsung mainosti puhelimensa kameraa naisen järjestelmä­kamera­selfiellä, internet riemastui – Nyt hän kertoo, miten kaikki tapahtui

  6. 6

    Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

  7. 7

    Toimittaja on kaksinaamainen otus, joka kyselee kivasti mutta lopputulos on aivan muuta – mutta ilman tätä demokratia tuhoutuisi

  8. 8

    Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

  9. 9

    Tämä video brittien Brexit-keskustelun viittomakielisestä tulkista meni viraaliksi, sillä tyrmistynyt ilmeily kuvastaa Brexit-tunnelmia täydellisesti

  10. 10

    Vuoden kokin luotsaama Nude voi nousta aivan parhaiden ravintoloiden joukkoon – pienten annosten makumaailma on parhaimmillaan vangitseva

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

  2. 2

    Millainen on feministien vihaama elokuva, jonka esitystilaisuuden Åbo Akademi kielsi? Katsoimme The Red Pillin ja pyysimme kahta feministiä kertomaan, mikä siinä on pielessä

  3. 3

    Kommentti: Putouksella on nyt poikkeuksellisen vähän katsojia – syy on helppo nähdä, kun katsoo ohjelman uusimman jakson

  4. 4

    Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

  5. 5

    Miss Norja esiintyi Miss Universum -kilpailussa saamenpuvussa, ja saamelaiset osoittivat suosiotaan: ”Olen erittäin ylpeä”

  6. 6

    Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

  7. 7

    Kalevauva kokosi suomalaisten twiiteistä laulun ja onnistui tiivistämään täydellisesti, mistä Linnan juhlissa on oikeasti kyse – lue hulvaton kappale sanasta sanaan

  8. 8

    Uusin Harry Potter -elokuva raivostuttaa vanhoja Potter-faneja – eikä ihme, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia

  9. 9

    Julia Robertsista kertovan lehtijutun otsikko epäonnistui katastrofaalisesti – internet rakastaa myös pikkuruista oikaisua

  10. 10

    Samsung mainosti puhelimensa kameraa naisen järjestelmä­kamera­selfiellä, internet riemastui – Nyt hän kertoo, miten kaikki tapahtui

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

  2. 2

    Perussuomalaisten kansan­edustaja vertasi EU:ta natsi-Saksaan ja suututti muut puolueet edus­kunnassa – ”Nyt ylitettiin sopivuuden ja totuuden rajat”

  3. 3

    Uusin Harry Potter -elokuva raivostuttaa vanhoja Potter-faneja – eikä ihme, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia

  4. 4

    Valtionsyyttäjä yritti viestittää poliisi­johdolle Jari Aarnion oudosta yhteydestä jengi­pomoon jo 10 vuotta sitten – ”Koin velvollisuudekseni kertoa, että tässä on jotain outoa”

  5. 5

    Räjähdysmäisen tulipalon sytyttämisestä ja murhan yrityksestä Käpylässä epäilty mies antautui poliisille

  6. 6

    Trumpin entiselle lakimiehelle kolme vuotta vankeutta – maksoi kaksi naista hiljaiseksi ja valehteli kongressille

  7. 7

    Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

  8. 8

    Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

  9. 9

    Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

  10. 10

    Miestä epäillään vakavasti sairaan lapsen murhasta Nurmijärvellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

  2. 2

    HS Strasbourgissa: Verityön jäljet näkyvät kaupungin keskustassa, turvatoimia tiukennettu – Epäiltyä etsitään yhä, tämä hyökkäyksestä tiedetään

  3. 3

    Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

  4. 4

    Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

  5. 5

    Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

  6. 6

    Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

  7. 7

    Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

  8. 8

    Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

  9. 9

    Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

    Tilaajille
  10. 10

    Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

    Tilaajille
  2. 2

    Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

  3. 3

    Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

  4. 4

    Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

  5. 5

    Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

  6. 6

    Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

    Tilaajille
  7. 7

    Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

  8. 8

    Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

  9. 9

    Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

  10. 10

    Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa linja-auton tieltä kahdella paikkakunnalla – Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoo HS:lle, mitä Uuraisilla tapahtui 85 kilometrin tuntivauhdissa

  11. Näytä lisää