Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

Viime lauantaina Saturday Night Live alkoi tyypillisellä Trump-parodialla.

Saturday Night Live -ohjelmassa pilkattiin lauantaina Yhdysvaltojen presidenttiä Donald Trumpia.

Tämän lauseen ei luulisi olevan minkäänlainen uutinen enää helmikuussa 2019.

Kuten olemme useaan kertaan kirjoittaneet, yksi tv-historian pitkäaikaisimmista viihdeohjelmista on tullut viime vuosina tunnetuksi säännöllisestä Donald Trump -ivailusta.

Trumpin presidenttikauden aikana ohjelma onkin elänyt uutta kultakauttaan. Erityisen paljon huomiota on kerännyt konkarinäyttelijä Alec Baldwinin imitaatio presidentti Trumpista.

Niinpä oli odotettavaa, että viime lauantaina nähty SNL-jakso alkoi pilaversiolla Donald Trumpin hätätilajulistuksesta.

Tässä koko sketsi:

Viime viikon suurin poliittinen uutinen Yhdysvalloissa oli se, että pitkän jahkailun päätteeksi Trump julisti maahan hätätilan.

Tässä kooste Trumpin julistuksesta:

Hätätilajulistuksessa on kyse Trumpin ja demokraattien välisestä kiistasta, joka koskee Trumpin suunnitelmaa rakennuttaa muuri Meksikon rajalle. Alun perin Trump oli luvannut, että muurin rakennustyöt maksaisi Meksiko.

Nyt Trump on yrittänyt saada Yhdysvaltain kongressia myöntämään muuriin tarvittavat rahat, mutta kongressi ole suostunut Trumpin vaatimiin summiin. Vääntö rahoituksesta muuttui entistä rajummaksi vuodenvaihteessa, kun kongressin edustajainhuone siirtyi demokraattienemmistön hallintaan.

Koska Trump ei ole saanut muuria varten haluamiaan rahoja, päätti hän julistaa maahan hätätilan.

Se kuulostaa dramaattiselta, mutta jo ennen uusinta hätätilaa Yhdysvalloissa oli voimassa edellisten presidenttien valtakausilta 31 vanhaa hätätilaa, jota ei ole myöhemmin kumottu.

Hätätila antaa presidentille poikkeukselliset valtaoikeudet, ja Trumpin tavoitteena on hankkia rahat muuriin nyt muun muassa puolustusministeriön rakennustöihin tarkoitetuista varoista sekä valtiovarainministeriöstä.

Todennäköisesti asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Hätätilajulistus riitautettiin vain muutama tunti julistuksen jälkeen. Kiistan uskotaan etenevän seuraavaksi oikeusistuimiin. Oikeudessa voitaisiin kyseenalaistaa paitsi hätätilan julistus, myös se, mitä rahoja Trump voi muuriin hätätilan varjolla käyttää.

Todennäköisesti hätätilan suurimmat vaikutukset ovatkin poliittisia: uusin käänne lisää jännitettä presidentin ja kongressin välillä. Asian selvittely jatkunee kuukausia tai jopa vuosia, mitä ennen tilanne muurin kanssa tuskin etenee.

Muuri, hätätila ja Trump olivat kuitenkin kaikkien huulilla Yhdysvalloissa viime lauantaina, ja siksi myös SNL tarttui aiheeseen sketsissään.

Itse sketsi edustaa hyvin perinteistä SNL-tyylistä pilkkaa presidentistä, eikä lajityypissään edes erityisen rajua.

Kuusiminuuttisessa sketsissä Baldwinin näyttelemä ”Trump” kutsuu hätätilajulistusta ”valheelliseksi” (fake).

”Jokainen teistä ymmärtää, miksi minun täytyy julistaa kansallinen valehätätila. Minun täytyy, koska haluan. Se on todella yksinkertaista. Meillä on ongelma. Tähän maahan tulee huumeita ilman muuria.”

Sketsissä myös vitsaillaan sillä, miten hätätilajulistus päätynee oikeuden käsittelyyn. Sketsissä myös mainitaan nimeltä Trumpin tuella viime vuonna korkeimman oikeuden tuomariksi valittu Brett Kavanaugh.

”Minut haastetaan heti, ja päätös ei ole kannaltani myönteinen, ja sitten se päätyy korkeimpaan oikeuteen ja minä soitan kaverilleni Kavanaugh’lle ja sanon, että ’on aika maksaa takaisin Donnylle’, ja hän sanoo: ’Uusi puhelin, kuka siellä on?’”

Loppuosa sketsistä keskittyy presidentin mediasuhteilla vitsailuun.

Sketsissä muun muassa esiintyy ”Playboy-lehden toimittaja”, jonka kysymykseen ”Trump” ei ole tyytyväinen ja ilmoittaa vaihtavansa kilpailevaan aikuisviihdelehteen Hustleriin, jos toimittaja ei istu takaisin alas.

Samoin Baldwinin näyttelemä Trump pilkkaa sketsissä niin NBC:tä, ABC:tä ja CNN:ää.

Siksi on osuvaa, että juuri kyseinen sketsi oli presidentti Trumpille liikaa. SNL-sketsiä seuraavana päivänä Trump kommentoi sketsiä suorasanaisesti Twitterissä ja vaati jopa seurauksia ohjelmaa esittävälle NBC:lle.

”Ei mitään hauskaa väsyneessä Saturday Night Livessä valeuutiskanava NBC:llä! Kysymys on, miten kanavat selviävät näistä republikaaneihin kohdistuneista hyökkäyksistä ilman seuraamuksia (retribution)? Kuten monet muutkin ohjelmat? Todella epäreilua, ja tätä pitäisi selvittää. Tämä on todellinen salaliitto!” Trump kirjoitti.
Ensimmäisen twiittinsä jälkeen Trump jatkoi vielä koko ”turmeltuneen median” syyttelemisellä.
Tämä ei ole toki ensimmäinen kerta, kun Trump saa tarpeekseen SNL-sketseistä.

Erityisesti aiemmin Trump on katsonut ohjelmaa selvästi säännöllisesti ja julistanut sen muun muassa olevan ”katsomiskelvoton”.
Kun Trumpia tukeva räppäri Kanye West esiintyi viime syksynä SNL:ssä Make America Great Again -hattu päässään ja piti ohjelman lähetysajan päättymisen jälkeen Trumpia tukevan puheen, Trump osoitti tukensa Westille.
Tästä huolimatta Trumpin uusi twiitti on noussut uutisaiheeksi siksi, että Trump puhui suoraan kanaville satiirin vuoksi jaettavista ”seuraamuksista” (retribution), mitä muun muassa New York Timesin Valkoisen talon kirjeenvaihtaja Peter Baker on pitänyt hyvin poikkeuksellisena.
Nähtäväksi jää, aikooko Trump palata satiiriohjelmissa näkemiinsä ongelmiin myös tulevina päivinä.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  2. 2

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  3. 3

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  4. 4

    Pikatestissä Kampin uusi cocktailbaari Cartel Room, jonka oivalliset juomat vaativat vaivannäköä baarimikoilta

  5. 5

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  6. 6

    ”Totaalinen vapautus”, julisti Donald Trump, ja ivailijat olivat poikkeuksellisen hiljaa – koostimme reaktiot Venäjä-tutkinnan päättymiseen

  7. 7

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  8. 8

    Uuden-Seelannin pääministeri julisti jättävänsä terrori-iskusta epäillyn nimen lausumatta, mutta mitä se auttaa?

  9. 9

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  10. 10

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  11. Näytä lisää

    Lähiöihin perustetaan nyt kahviloita – Pikatestissä Roihuvuoren Cafe Verde, josta saa kahvin lisäksi kampauksen

  9. 9

    Pikatestissä Kampin uusi cocktailbaari Cartel Room, jonka oivalliset juomat vaativat vaivannäköä baarimikoilta

  10. 10

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  2. 2

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  3. 3

    Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

  4. 4

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  5. 5

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  6. 6

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  7. 7

    Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

  8. 8

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  9. 9

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  10. 10

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

  2. 2

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  3. 3

    Helsinki antoi väärää tietoa Kumpulan kiistellystä puutalosta – ”Ei estettä rakennuksen käyttämiselle asumiseen tai kokoontumiseen”

  4. 4

    Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

    Tilaajille
  5. 5

    Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

  6. 6

    Jumbon ruuhkat kiristävät hermoja, mutta uusia liikennejärjestelyjä ei tehdä – Syynä on ratikka, joka saattaa tulla kymmenen vuoden päästä

  7. 7

    Moottoripyörä­kilpailu vaihtui vaaralliseen nyrkkitappeluun kesken ajojen, molemmille kahden vuoden kilpailukielto

  8. 8

    Laaja tiedeartikkeli kertoo, millaisia rokotuksilla hävitetyt taudit olivat ja voivatko ne tulla takaisin

    Tilaajille
  9. 9

    Museot ja yliopistot kieltäytyvät Sacklerin opioidiperheen lahjamiljoonista

  10. 10

    Keskellä uusmaalaista maalaismaisemaa on kartano, jonka historia on tragedioita täynnä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

  2. 2

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  3. 3

    Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

  4. 4

    Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempaa

    Tilaajille
  5. 5

    Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

  6. 6

    Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

  7. 7

    Britannian parlamentti otti ohjat brexitissä, hallitus pitää päätöstä ”vaarallisena”

  8. 8

    Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

    Tilaajille
  9. 9

    Trumpin toisesta kaudesta tuli juuri aiempaa toden­näköisempi

  10. 10

    Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

    Tilaajille
  2. 2

    Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

    Tilaajille
  3. 3

    Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

  4. 4

    Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

  5. 5

    Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

  6. 6

    Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

    Tilaajille
  7. 7

    Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

  8. 8

    Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

  9. 9

    Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

    Tilaajille
  10. 10

    Hjallis Harkimo antoi hyvin erikoisen vastauksen kysymykseen siitä, mistä pitäisi leikata

  11. Näytä lisää