Pikatestissä Munkkiniemen kortteliravintola Odessa, joka tarjoaa Ukrainan makuja luomupainotuksella

Odessa vietti tammikuussa putkiremontin jälkeisiä avajaisia, mutta konsepti on yhä ennallaan.

Odessa

PIKATESTI

Missä? Laajalahdentie 17, p. 050 491 2480, ravintolaodessa.fi.

Koska? Ma–to 11–15, pe 11–15 ja 18–23 ja la 18–23.

Paljonko? Alkuruuat 9–15 e, pääruuat 12–24 e ja täytetyt letut 4–6,50 e.

Tiettävästi ainoa Helsingin ukrainalainen ravintola sijaitsee Munkkiniemessä. Ensivaikutelma pienestä, noin 24-paikkaisesta ravintola Odessasta on tunnelmallinen kortteliravintola. Aiemmin tässä kohtaa Laajalahdentietä toimi ranskalaistyyppinen Le Cantine, ja vaikuttaakin siltä, ettei mustavalkoinen pelkistetty sisustus ole juuri muuttunut.

Odessa piti tammikuun alussa putkiremontin jälkeiset avajaiset, mutta konsepti ei ole muuttunut, tarjoilija kertoo. Alun perin viime kesänä avattu Odessa keskittyy edelleen ukrainalaiseen luomuruokaan.

Odessa tarjoilee muun muassa varenikeja eli ukrainalaisia suuria litteitä taikinanyyttejä, joista on saatavilla sekä suolaista että makeaa versiota. Borssikeittoa ja lettujakin saa.

Kylmänä lauantai-iltana otamme alkuun borssin ja lohiketon. Kylkeen kuuluu tietysti smetanaa ja herkullisia pampuska-sämpylöitä. Pulleat leipäset on sivelty runsaalla valkosipuliöljyllä. Ravintolan pöydät ovat niin pieniä, että ruuat hädin tuskin mahtuvat niille.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kauniista keramiikka-astioista tarjoillut keitot ovat maittavia ja runsaita. Borssin voi valita joko luomukanalla tai luomunaudanlihalla, ja testikerralla se on hyvin kaalivoittoinen.

Vaikka keitot ja pampuskat nujertaisivat yksistään nälän varsinkin lounasruokana, tuntui niiden 15 euron iltahinta hieman korkealta. Lounasaikaan setti maksaa alkusalaatteineen 10,40 euroa.

Letuista otamme kokeiluun kananmuna-kevätsipulitäytteellä, mädillä ja kylmäsavulohella täytetyt versiot. Lettujen paistopinta on hyvin vaalea ja jälkimaku makea. Ne kaipaisivat rapsakkuutta. Mäti on kovarakenteista kirjolohen mätiä.

Lettuja mainostetaan ravintolan ulkomainoksessa blineinä, mutta perinteiseen ukrainalaiseen tapaan tarjolla on vehnäjauhosta kohottamatta valmistettuja suuria lettuja. Ne muistuttavat enemmän ranskalaisia kreppejä kuin niitä pieniä pulleita tattarijauhoista valmistettuja rasvaisia blinejä, joihin suomalaiset ovat tottuneet.

Jälkiruokana pavlova houkuttelisi, mutta se on testipäivänä päässyt loppumaan. Maistamme muffinin muotoon leivotut runebergintortut, erinomaisen hyvän americano-kahvin kanssa.

Jälkiruuan kohdalla alkaa myös ravintolan ohjelma, josta huolehtii tarjoilijan etukäteen mainostama ukrainalainen laulaja.

Kun odotushorisontti oli ukrainalaisissa lauluissa, esiintyjän tulkinnat muun muassa Vaya Con Diosin jatsahtavista romanisävelistä yllättävät.

Odessa vaikuttaakin paikalta, jonne suuntaa mielellään lounaalle, mutta illallisen hinnat eivät aivan kohtaa laatua.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  2. 2

    Tässä suomalaiskatsojien Game of Thrones top-5 -veikkaukset eli kuka kuolee, elää, istuu lopussa Rautavaltaistuimella – äänestä tilannetta toisen jakson jälkeen

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  4. 4

    Hampurilaisravintola Bun2Bun aiheutti epäilyksiä vaihtamalla lihapihvit kokonaan ”amerikkalaiseen ihmetuotteeseen” – testasimme miltä se maistuu, jos muuten syö lihaa mielellään

  5. 5

    Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

  6. 6

    ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

  7. 7

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  8. 8

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  9. 9

    Onko tykkäysten kyttäily mennyt liian pitkälle? Instagram selvittää mahdollisuutta piilottaa ne näkyvistä ja palauttaa kuvien selaus juurilleen

  10. 10

    Jaksoarvio 1/6: Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  11. Näytä lisää

    Pikatestissä Tapiolaan muuttanut Anne’s Vege, jonka simppeli mutta harkittu vegaanibuffet ilahduttaa

  9. 9

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  10. 10

    Tässä suomalaiskatsojien Game of Thrones top-5 -veikkaukset eli kuka kuolee, elää, istuu lopussa Rautavaltaistuimella – äänestä tilannetta toisen jakson jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  2. 2

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  4. 4

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  5. 5

    Jaksoarvio 1/6: Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  6. 6

    ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

  7. 7

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  8. 8

    Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

  9. 9

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  10. 10

    Internet villiintyi tästä sympaattisesta kuvasta, jossa tuntematon kissa käpertyi leikkauksesta toipuvan miehen viereen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

  2. 2

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  3. 3

    Mitä sinä näet tässä kuvassa? Omituisen muotoinen puu riemastuttaa vääräleukoja Vuosaaressa

  4. 4

    HS-analyysi: Osakkeet kallistuivat Yhdysvalloissa uuteen ennätykseen, ja siihen on ainakin kolme syytä

  5. 5

    Poliisi epäilee miehen murhanneen avovaimonsa Lahdessa

  6. 6

    Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

    Tilaajille
  7. 7

    Stockmann antoi tulos­varoituksen, yhtiön osake syöksyy pörssissä

  8. 8

    Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

    Tilaajille
  9. 9

    ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

  10. 10

    Lapsia vilisevälle kadulle ilmestyi 80 kilometrin ”nopeusrajoitus” keskellä Helsinkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Romanimiehiä ei päästetty ravintolaan Helsingissä – Tapahtumat tallentuivat videolle

  2. 2

    ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

    Tilaajille
  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  4. 4

    Arabiemiraateista kotoisin oleva nainen heräsi koomasta 27 vuoden jälkeen

  5. 5

    ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

  6. 6

    Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

    Tilaajille
  7. 7

    Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

  8. 8

    Tutkimus toi hurjaa tietoa suomalaisten lihomisesta: Lähes puolet parikymppisistä miehistä on ylipainoisia tai lihavia

  9. 9

    Esperi Care sai Valviralta poikkeuksellisen määräyksen: Vanhustenhoidon epäkohdat kuntoon kaikissa yksiköissä, aikaa heinäkuun loppuun

  10. 10

    Verottaja ajaa kansalaisia tekemään vero­ilmoitukset verkossa – muista nämä vinkit, niin saat satojen eurojen hyödyn

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

    Tilaajille
  2. 2

    Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

  3. 3

    Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

    Tilaajille
  4. 4

    Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

    Tilaajille
  5. 5

    Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

  6. 6

    ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

    Tilaajille
  7. 7

    Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

  8. 8

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  9. 9

    Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

    Tilaajille
  10. 10

    Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

  11. Näytä lisää