Eminem on kuuluisa räppäri mutta myös vanha sarjakuvasankari, ja selittää täydellisesti räppärin Twitter-raivon Netflixille

Netflix ilmoitti vastikään, ettei The Punisher -sarja saa jatkoa palvelussa.

Maailman tunnetuimpiin räppäreihin lukeutuva Marshall Mathers eli taiteilijanimeltään Eminem näytti torstaina tuohtuneen Netflixille todenteolla.

Artisti julkaisi Twitterissä suoratoistopalvelulle suunnatun avoimen ”kirjeen”. Sen jokainen merkki oli kirjoitettu versaalilla, mikä tyypillisesti symboloi esimerkiksi huutamista.

Twiitti kuului näin:

”Rakas Netflix,

Liittyen Punisherin lopettamiseen, te olette tekemässä virheen (blowing it)!!

Ystävällisin terveisin,

Marshall.”



Viesti viittaa Netflixin julkaisemaan, Marvel-sarjakuviin perustuvaan televisiosarjaan The Punisheriin. Yleisönsä löytänyt sarja kertoo amerikkalaisesta sotaveteraanista, joka kärsii vaikeuksista sopeutua takaisin yhteiskuntaan ja radikalisoituu.

Netflix puolestaan ilmoitti tällä viikolla peruuttavansa sarjan kolmannen tuotantokauden.

The Punisherin ohella Netflix ilmoitti myös Jessica Jonesin lopettamisesta, mikä on viimeisin esimerkki Netflixin ja Marvelin hissukseen purkautuvasta yhteistyöstä. Taustalla on Marvelin omistavan Disneyn aikeet perustaa oma suoratoistopalvelu.

Suosikkisarjojen lopettaminen ymmärrettävästi harmitti faneja. Niin myös Eminemiä.

Räppäri ei ole avannut kantaansa tarkemmin, mutta hänen viestinsä sai Twitterissä vastakaikua: kirjoitusta on jaettu liki 80 000 ja tykätty 277 000 kertaa, minkä lisäksi lukuisat mediat ovat kirjoittaneet purkauksesta.

Monet julkaisut ohittivat Eminemin purkauksen siteeraamalla twiittiä, mutta taustalta löytyy muutakin mielenkiintoista.

Ensinnäkin Eminem on tunnettu sarjakuvafani.

Vuonna 2011 Rolling Stone -lehti kysyi räppäriltä haastattelussa, mistä hänen rakkautensa sanoihin kumpuaa. Eminem vastasi, ettei hän ole ikinä ollut mikään kirjojen lukija, mutta sarjakuvia hän on ahminut paljon.

Jutun kirjoittaja panee myös merkille, että Eminemin studiolla on mitäpä muitakaan sarjakuvakirjoja kuin Marvelin Punishereja.

Sarjakuvan televisioversiossa Punisher eli Frank Castle on menneisyytensä riivaama sotaveteraani, jonka perhe on murhattu.

Jon Bernthalin näyttelemä hahmo ajautuu väkivaltaiseen kostonkierteeseen, josta kertova tarina on Nyt.fin kahden vuoden takaisen arvion mukaan ”paljas ja tyly kuvaus menetyksestä, kärsimyksestä ja oikean ja väärän hämärästä rajasta”.

Lue lisää: The Punisher on ensimmäinen Marvel-sarja, jossa todellinen politiikka on sarjan ytimessä – ja siksi se on Netflixin parhaita Marvel-sarjoja

Toiseksi Eminemillä ja Punisher-sarjakuvahahmolla on kuitenkin erikoisempikin yhteys, joka saattaa osaltaan selittää artistin tunnepitoista reaktiota Netflixin päätökseen lopettaa sarja sen toiseen kauteen.

Eminem ja Punisher-hahmo ovat nimittäin esiintyneet samassa sarjakuvakirjassa ja taistelleet rinta rinnan yhteistä vastustajaa vastaan.

Marvelin tuotantokatalogin mukaan sarjakuvatalo toden totta julkaisi kaksikosta kertovan sarjakuvan toukokuussa 2009.

Sarjakuvan nimi on Eminem/Punisher #1, ja siitä löytyy tiivistelmä muun muassa Marvelin fanisivustolta.

Kertomus on kaoottinen ja väkivaltainen, kuten Punisher-tarinalta voi odottaa.

Fred Van Lenten kirjoittama tarina alkaa Eminemin konsertista, jonka jälkeen Punisher eli Frank Castle tappaa joukon räppärin henkivartijoita.

Eminem pakenee ja kohtaa sarjakuvan pääpahiksen Barracudan. Räppäri luulee Barracudaa ystäväksi ja liittoutuu tämän kanssa juoniakseen Castlea vastaan.

Barracuda kuitenkin pettää Eminemin, ja erinäisten käänteiden jälkeen Eminem ja Castle taistelevatkin samalla puolella Barracudaa vastaan. Lopulta Eminem tappaa Barracudan moottorisahalla, ja sarjakuvan päätteeksi Eminem ja Castle erkaantuvat.

Sen pituinen se – noin karkeasti typistettynä.

Eminem ei ole sittemmin esiintynyt Marvelin sarjakuvissa, vaikka sarjakuvaan tiettävästi suunniteltiin toistakin osaa. Tästä kielii teoksen nimi, jonka perässä on numero yksi. Kakkosta ei vain koskaan ilmestynyt.

Eminem ei ole kertonut, mihin hänen ilmeinen The Punisherin televisioversion fanittamisensa perustuu. Torstaisen reaktionsa perusteella artisti vaikuttaa kuitenkin ajattelevan The Punisherista lämpimästi.

Tausta myös tekee räppärin Twitter-purkauksesta ymmärrettävämmän.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  2. 2

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  3. 3

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  4. 4

    Stranger Thingsin kolmannen kauden traileri on julkaistu, ja se lupaa lisää kasarimeininkiä ja hirviöitä

  5. 5

    Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

  6. 6

    Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

  7. 7

    Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

  8. 8

    Näin syntyi Jankon betoni, kansainvälinen supermeemi: Heikki Silvennoinen kertoo nyt kaiken Yhdysvaltoihin levinneestä hittisketsistä

  9. 9

    Viisi annosta, joita pitää syödä Itäkeskuksessa

    Tilaajille
  10. 10

    Börje Börgelsson paljastui Paavo Väyrysen tekaistuksi kannattajaksi – mysteerimiehen metsästyksestä kehkeytyi yleistä kansanhuvia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  2. 2

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  3. 3

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  4. 4

    Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

  5. 5

    Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

  6. 6

    Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

  7. 7

    ”Koko gastronominen näkemys kaipaisi kirkastamista” – Lumi-ravintolan keittiöstä löytyy osaamista, mutta skarpattavaa on runsaasti

  8. 8

    ”Naiseksi syntymistä pahempi epäonnistuminen on vain vanheneminen” – Ylen uusi komediasarja on naisten ohjaama ja ideoima, ja tätä se kertoo ajastamme

  9. 9

    Stranger Thingsin kolmannen kauden traileri on julkaistu, ja se lupaa lisää kasarimeininkiä ja hirviöitä

  10. 10

    Näin syntyi Jankon betoni, kansainvälinen supermeemi: Heikki Silvennoinen kertoo nyt kaiken Yhdysvaltoihin levinneestä hittisketsistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin syntyi Jankon betoni, kansainvälinen supermeemi: Heikki Silvennoinen kertoo nyt kaiken Yhdysvaltoihin levinneestä hittisketsistä

  2. 2

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  3. 3

    Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

  4. 4

    Anna-Maja Henrikssonin esiintymisessä Ylen tentissä oli niin vähän konkretiaa, että edes faktoja on vaikea tarkistaa – tässä parhaat palat giffeinä

  5. 5

    Trumpin valinnan ja brexitin ratkaisi osin somessa tehtävä mikrotargetointi, ja Suomessa kaksi puoluetta tekee samaa

  6. 6

    Vihaan Seppo-koiraa

    Tilaajille
  7. 7

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  8. 8

    Trump menetti jälleen hermonsa satiiriohjelma SNL:ään, syytti sitä vehkeilystä Venäjän kanssa – Tästä on kyse presidentin ja SNL:n paisuneessa jupakassa

  9. 9

    Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

  10. 10

    Tämä perinteisiä perhearvoja ylistävä mainos joutui nettipilkan kohteeksi, koska sitä tähdittää ”toisen naisen takapuolta arvostava poikaystävä”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kartta näyttää miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

  2. 2

    Lapsen kiukun laannuttamiseen on yksi, yksinkertainen keino

    Tilaajille
  3. 3

    Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

  4. 4

    Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

    Tilaajille
  5. 5

    Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä” – miksi tekijän oma selviytyminen vaikuttaa rangaistukseen?

    Tilaajille
  6. 6

    Flunssat harvenivat, kun askelissa tuli kymppitonni täyteen

  7. 7

    Tutkijat: Ilmastonmuutoksen kieltäjien jääkarhuväite tukeutuu yhteen lähteeseen, joka ei perustu tieteeseen

  8. 8

    Selvitys: Viranomaiset eivät löydä käyttöä kansalaispalveluksen suorittaneille

  9. 9

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  10. 10

    Opettaja kirjoitti HS:ssa jättävänsä heikoimmat heitteille, ja ilmiön tunnistaa myös OAJ: ”entisiä tarkkislaisia” on siirretty ilman tukea tavallisiin luokkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

  2. 2

    Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

    Tilaajille
  3. 3

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  4. 4

    Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

  5. 5

    Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

    Tilaajille
  6. 6

    Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

  7. 7

    20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

    Tilaajille
  8. 8

    Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

  9. 9

    Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

  10. 10

    Sdp:n etumatka kasvoi, keskusta heikkeni yhä – HS-gallup paljastaa asetelmat, joista ehdokkaat lähtevät vaalikentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

    Tilaajille
  2. 2

    Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

  3. 3

    Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

  4. 4

    Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

    Tilaajille
  5. 5

    Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

    Tilaajille
  6. 6

    Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

  7. 7

    Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

  8. 8

    Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

  9. 9

    Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

    Tilaajille
  10. 10

    ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

    Tilaajille
  11. Näytä lisää