Internet ei toimi kuten pitäisi, ja se pitää korjata, sanoo internetin keksijänä tunnettu mies

Kun Tim Berners-Lee puhuu internetistä, kannattaa kuunnella.

Internet, miten pärjäisimme ilman sitä?

Riippuu keneltä kysyy.

Jos soittaisimme autokauppias Timo Tuomelle, hänellä tuskin olisi mitään valoisaa sanottavaa. Vuonna 2014 Tuomi oli Nytin haastattelussa sitä mieltä, että koko netti pitäisi räjäyttää. Saman lausunnon hän oli antanut Keski-Uusimaa-lehdelle jo vuonna 2008.

"Koko netti pitäisi räjäyttää. Se on kaiken pahan alku ja juuri. Netti on pilannut kaupat ja muun muassa romahduttanut katteet", Tuomi sanoi.

Jos taas kysytään brittiläiseltä Tim Berners-Leeltä, hänen näkemyksensä on todennäköisesti ainakin hieman valoisampi.

Berners-Leetä on nimittäin useissa jutuissa kutsuttu internetin keksijäksi, vaikka tuo titteli onkin hieman väärä.

Todellisuudessa Berners-Lee on luonut 30 vuotta sitten World Wide Webin (WWW:n), eli internet-verkossa toimivan järjestelmän, jossa muun muassa nettisivut toimivat. Arkikäytössä saattaa tuntua, että WWW on internetin synonyymi, vaikka samasta asiasta ei ole kyse. WWW on siis vain internet-järjestelmässä toimiva osa, ja internet on kokonaisuudessaan huomattavasti laajempi järjestelmä, jossa toimii paljon muutakin kuin verkkosivut.

Ja itse asiassa myöskään Berners-Leen näkemys netistä ei ole kovin myönteinen.

Berners-Lee julkaisi tällä viikolla avoimen kirjeen 30 vuotta täyttävän WWW:n nykytilasta ja tulevaisuudesta – ja hän on huolestunut.

”Vaikka verkko on luonut mahdollisuuksia, antanut marginaaliryhmille äänen ja tehnyt päivittäisestä elämästä helpompaa, se on myös luonut mahdollisuuksia huijareille, antanut äänen vihaa levittäville ihmisille ja tehnyt kaikenlaisten rikosten tekemisestä helpompaa”, Berners-Lee kirjoittaa.

Kirjoituksessaan Berners-Lee linjaa nykynetistä kolme ilmiötä, jotka aiheuttavat ongelmia.

1) Tarkoituksellisen pahaa tarkoittava toiminta, kuten valtiollisesti tuetut hakkerihyökkäykset, rikollinen toiminta ja nettihäirintä.

2) Järjestelmät, jotka on suunniteltu palkitsemaan ”vääristä asioista”, kuten mallit, joissa saa eniten huomiota levittämällä valheita tai tekemällä klikkiotsikoita.

3) Hyvien järjestelmien tahattomat huonot seuraukset, kuten nettikeskustelun jakautunut ja vihantäyteinen puhetapa.

Berners-Leen mukaan asioihin on mahdollista vielä vaikuttaa. Laajalle levinneessä kirjoituksessaan Berners-Lee korostaa uusia sopimuksia, järjestelmien uudelleensuunnittelua ja tutkimusta.

Hän on itse ajaa uutta kansainvälistä sopimusta, jossa valtiot, yhtiöt ja kansalaiset sitoutuisivat tiettyihin netin perusperiaatteisiin. Sellaisia ovat esimerkiksi edullinen pääsy nettiin ja kuluttajien henkilökohtaisen datan kunnioittaminen.

Berners-Leen mukaan muutoksien tekemiselle on kiire, jottei puolet maailmasta jää netin ulkopuolelle.

”Yhdessä meillä on valta muuttaa verkkoa. Se ei ole helppoa. Mutta jos unelmoimme hieman ja työskentelemme paljon, voimme saada netin, jonka haluamme”, Berners-Lee kirjoittaa.

Juttua muokattu 13.21: Tarkennettu mainintaa WWW:stä ja internetistä.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  2. 2

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  3. 3

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  4. 4

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  5. 5

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  6. 6

    Tiesitkö? Lemmikkien peräaukot ahdistavat ihmisiä niin, että niitä peitetään koristein

    Tilaajille
  7. 7

    ”Totaalinen vapautus”, julisti Donald Trump, ja ivailijat olivat poikkeuksellisen hiljaa – koostimme reaktiot Venäjä-tutkinnan päättymiseen

  1. 1

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  2. 2

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  3. 3

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  4. 4

    Pikatestissä Kampin uusi cocktailbaari Cartel Room, jonka oivalliset juomat vaativat vaivannäköä baarimikoilta

  5. 5

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  6. 6

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  7. 7

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  8. 8

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  9. 9

    Euroopan unioni ei estä jatkossakaan meemien jakamista – näin asiasta päätettiin eilen

  10. 10

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  2. 2

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  3. 3

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  4. 4

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  5. 5

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  6. 6

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  7. 7

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  8. 8

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  9. 9

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  10. 10

    Kun poptähdet pysyvät vaiti homoudestaan, he antavat ymmärtää, että siinä on jotain väärää. Alman peloton avoimuus on muutos, jota olemme odottaneet

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

  2. 2

    Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

    Tilaajille
  3. 3

    Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

  4. 4

    Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

    Tilaajille
  5. 5

    EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

  6. 6

    Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

  7. 7

    Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

  8. 8

    Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

  9. 9

    Asta Viertola, 35, päätyi Myyrmäkeen puolivahingossa – Länsi-Vantaalle vetävät nyt halvempi matkalippu ja edullisemmat asunnot

  10. 10

    Edes vauvamaha ei estä brittimediaa ilkeilemästä Meghan Marklelle – Entinen Hollywood-tähti joutuu käymään läpi saman prässin kuin prinsessa Diana ja moni muu

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

    Tilaajille
  2. 2

    EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

  3. 3

    ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

  4. 4

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  5. 5

    ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

  6. 6

    Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

  7. 7

    Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

  8. 8

    Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

  9. 9

    Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

  10. 10

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

    Tilaajille
  2. 2

    Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

    Tilaajille
  3. 3

    Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

  4. 4

    Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

  5. 5

    ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

  6. 6

    Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

    Tilaajille
  7. 7

    Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

  8. 8

    Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

  9. 9

    Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

    Tilaajille
  10. 10

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  11. Näytä lisää