Tästä on puhuttava vaaleissa: Isot korvakorut ovat nyt muodissa, joten kenelle puoluejohtajalle ne olisivat sopineet parhaiten?

Yleisradio lähetti eilen ensimmäisen suuren vaaliväittelynsä, johon osallistuivat kaikkien puolueiden puheenjohtajat.

Useimpien arvioiden mukaan Yle suoriutui lähetyksestä erittäin hyvin, ja puoluejohtajat suoriutuivat osa paremmin, osa huonommin.

Väittelyssä oli hyvinkin kiusallisia hetkiä, kuten silloin kun sinisten puheenjohtaja Sampo Terho alkoi vertailla Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen terveysongelmia Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vastaaviin – eli oli lyömässä koko asian jonkinlaiseksi leikiksi, kunnes tajusi itsekin kesken lauseen että käyttäytyy asiattomasti ja toivotti Rinteen tervetulleeksi takaisin ”riviin”.

Yksi pieni mutta sitäkin tärkeä yksityiskohta tentistä jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle, nimittäin vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin hillittömän kokoiset ja väriset korvakorut.

Anderssonin korvakoruja on vaikea kuvailla sanoin, mutta ne näyttävät suurin piirtein siltä kuin joku olisi ajanut katujyrällä hyvin pienen valkovenäläisen mummon littanaksi ja sen jälkeen ripustanut tämän korviinsa.

Kieltämättä korvakorut sopivat Anderssonin asuun, mutta me täällä Nytin toimituksessa jäimme pohtimaan, olisiko kukaan muu puheenjohtaja voinut ilmaantua vaalikauden kiihkeään aloitukseen samalla asustevalinnalla.

Siksi pyysimme kuvatoimittaja Antti Saloniemeä auttamaan meitä asiassa ja fotaroimaan valituille puoluejohtajille kyseiset korvakorut.

Nyt kysymmekin teiltä, rakkaat lukijat: who wore it best eli kenelle tällaiset slaavilaishenkiset korut parhaiten sopisivat?

Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  2. 2

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  3. 3

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  4. 4

    Maailman tunnetuimpiin pop-tähtiin lukeutuva Sam Smith kertoi viimein, ettei ole mies eikä nainen vaan muunsukupuolinen

  5. 5

    Euroopan unioni ei estä jatkossakaan meemien jakamista – näin asiasta päätettiin eilen

  6. 6

    Vasarasta taisi tulla hitti, ja uuden yhtyeensä valinnassakin Virva Immonen osui naulan kantaan

  7. 7

    Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

  1. 1

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  2. 2

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  3. 3

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  4. 4

    Pikatestissä Kampin uusi cocktailbaari Cartel Room, jonka oivalliset juomat vaativat vaivannäköä baarimikoilta

  5. 5

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  6. 6

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  7. 7

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  8. 8

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  9. 9

    Euroopan unioni ei estä jatkossakaan meemien jakamista – näin asiasta päätettiin eilen

  10. 10

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  2. 2

    En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

  3. 3

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  4. 4

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  5. 5

    Tämän takia villi faniteoria Game of Thronesin Yön kuninkaasta ei pidä paikkaansa ja koko hahmo on luultavasti sarjan suurin hämäys

  6. 6

    Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

  7. 7

    Alma kertoo ensimmäistä kertaa haastattelussa homoudestaan – koska haluaa olla tyttöystävänsä kanssa aivan kuin kaikki muutkin

  8. 8

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  9. 9

    Haaviston mukaan lyijytöntä bensiiniä kehitettiin ensin Suomessa ja muu maailma seurasi perässä – tarkistimme tämän ja muut faktat Ylen tentistä, tässä parhaat palat giffeinä

  10. 10

    Kun poptähdet pysyvät vaiti homoudestaan, he antavat ymmärtää, että siinä on jotain väärää. Alman peloton avoimuus on muutos, jota olemme odottaneet

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

  2. 2

    Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

    Tilaajille
  3. 3

    Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

    Tilaajille
  4. 4

    Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

  5. 5

    Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

  6. 6

    EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

  7. 7

    Edes vauvamaha ei estä brittimediaa ilkeilemästä Meghan Marklelle – Entinen Hollywood-tähti joutuu käymään läpi saman prässin kuin prinsessa Diana ja moni muu

    Tilaajille
  8. 8

    Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

  9. 9

    Ylen tentin yllättävin hetki meni varmasti monelta ohi: Antti Rinne myönsi olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän kampesi Sdp:n johtoon

  10. 10

    Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

    Tilaajille
  2. 2

    EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

  3. 3

    ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

  4. 4

    Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

  5. 5

    ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

  6. 6

    Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

  7. 7

    Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

  8. 8

    Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

  9. 9

    Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

  10. 10

    Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

    Tilaajille
  2. 2

    Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

    Tilaajille
  3. 3

    Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

  4. 4

    Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

  5. 5

    ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

  6. 6

    Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

    Tilaajille
  7. 7

    Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

  8. 8

    Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

  9. 9

    Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

    Tilaajille
  10. 10

    ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

  11. Näytä lisää