OK:KO palasi Helsinkiin loistavassa iskussa – Ateneum-klubi sai upean alun

”Tämän voisi viedä mille tahansa kansainväliselle konserttilavalle – ja olla hiton ylpeä”, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Kun pianisti Toomas Keski-Säntti soitti soolon OK:KO:n keikalla keskiviikkona, tuntui kuin pianon koskettimet olisivat nousseet ilmaan. Näin virtuoottista ja säihkyvää sooloa en ole häneltä ennen kuullut.

Samaa voi sanoa koko OK:KO-kvartetista. Yhtye oli palannut Helsinkiin Suomen­-kiertueel­taan ja avasi keski­viikkona We Jazzin tuottaman uuden jazzklubin Ateneumin taidemuseossa.

Sadat ajetut kilometrit ja keikat ympäri Suomea olivat tehneet tehtävänsä. Kvartetti oli kovemmassa iskussa kuin koskaan. Se on taitavampi, rennompi, yhteen hitsautuneempi. Ja se loisti.

Tämän voisi viedä mille tahansa kansain­väliselle konsertti­lavalle – ja olla hiton ylpeä, ajattelin.


Uuden klubin avajaisissa oli muutenkin suuren juhlan tuntua. Kriitikko Harri Uusitorppa oli antanut saman päivän Helsingin Sanomissa OK:KOn tuoreelle Syrtti-albumille täydet viisi tähteä. Arvion voit lukea täältä.


Se lienee houkutellut Ateneumin Bistroon myös sellaista väkeä, joka ei ole aivan jazz­konserttien vaki­yleisöä. Paikalla oli toki konnossöörejä, mutta myös trendikkäitä milleniaaleja. Toivottavasti myös Ateneumin kanta-asiakkaita, joiden uteliaisuus oli ehkä herännyt parhaillaan esillä olevan tšekkiläisen František Kupkan (1871–1957) näyttelyn myötä. Tämä abstraktin taiteen pioneeri inspiroitui nimittäin jazzista, kuten näyttelyssä voi todeta.

Bistro osoittautui erinomai­seksi klubitilaksi. Sijainti Rautatie­aseman lähei­syydessä ei voisi olla keskei­sempi. Tunnelma oli intiimi, mutta ei ahdistava, sillä bistro avautuu avaraan aulaan. Akustiikka oli hieman kaikuisa, mutta miellyttävä. Jos Bistrossa olisi oikea piano, klubi olisi täydellinen.

Atmosfäärikin oli kohdallaan, sillä yläkerroksissa oli esillä Kupkan vaikuttavia maalauksia. Yksi kuuluisimmista on juuri Pianon koskettimet, Järvi, jossa koskettimet todellakin lähtevät lentoon järvimaisemassa. Ihan kuin OK:KO:llakin. ”Hapuilen yhä pimeässä, mutta uskon, että voin löytää jotain katseen ja kuulemisen väliltä ja voin tuottaa fuugan väreillä, kuten Bach teki musiikissa.” Kupka kirjoittaa.

Sehän sopii. Onhan J. S. Bach sitäpaitsi syntynyt samana päivänä kuin Okko Saastamoinen, eli 21. maaliskuuta. Saastamoinen täytti eilen 24, kun taas Bach olisi täyttänyt 334 vuotta.


Kuulin OK:KOa ensimmäisen kerran toukokuussa 2016. Okko Saastamoisen visio oli jo silloin kirkas. Hän otti jazzista vapauden ja svengin ja yhdisti niihin omat ideansa.Onnekseen hän oli löytänyt kolme sielun veljeä, jotka jakoivat saman vision ja kehittivät sitä sitä mukaa kun taidot kasvoivat.

Saastamoisen tapauksessa juuret ovat selvät. Hän on kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Haapavedeltä, joka on yksi merkittävimpiä kansanmusiikin keskuksia. Syrtissä voi kuulla kansantanssin ovelan poljennon. Sun Sleep -kappaleessa (kotoisammin Muumit menee nukkumaan) kuuluu herkkä iltavirsimäinen melodia, joka voi korvissani vielä iltamyöhään hiippaillessani kotiin.

On helppo yhtyä Uusitorpan arvioon: Syrtti on viiden tähden albumi. Elävänä musiikki oli kuitenkin vielä huikeampi kokemus. Se oli kuin siirtyisi mustavalkoisesta Kupkan rajattomaan väripalettiin. Tunnelma, muusikoiden ja yleisön vuorovaikutus tekivät keikasta ikimuistoisen.

Okko Saastamoisen rumpuilmaisu ulottui äärimmäisestä pianissimosta ja hiljaisuudesta hurjaan myrskyyn. Mikael Saastamoisen basso on yhtä aikaa syventävä, luova ja yllättävä. Toomas Keski-Säntin tunsin avointen intervallien pohdiskelijana, mutta keskiviikkona hänestä paljastui myös temparamenttinen virtuoosi. Ja soundin sieluna oli Jarno Tikan saksofonin sydämeen käyvä sointi.

OK:KOn musiikissa on sama tunnelma kuin siinä hetkessä, kun ottaa keväällä ensimmäisen kerran ottaa pyörän ulos. Vähän pelottaa: liiraako sora? Onko asfaltti jäässä? Mutta kaiken voittaa eteenpäin menemisen riemu.


Ti 26.3. klo 19-20, OK:KO, Malmitalo (Ala-Malmin tori 1). Liput 7 euroa.

Ke 17.4. klo 19-21, Duo Timo Lassy & Teppo Mäkynen, Ateneum-klubi (Ateneuminkuja). Liput 20/15 euroa (sis. pääsyn näyttelyyn). Loppuunmyyty.

Ke 15.5. klo 19-21, Alder Ego, Ateneum-klubi (Ateneuminkuja). Liput 20/15 euroa (sis. pääsyn näyttelyyn).

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  2. 2

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  4. 4

    Marvelin suositun Avengers-saagan päätöselokuvaa suitsutetaan lähes varauksetta – mistä tämä poikkeuksellinen hehkutus kumpuaa?

  5. 5

    Uutiset kuin Whatsappissa: Nytin sovellus kertoo, mitä pitää tietää

  6. 6

    Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

  7. 7

    Tässä suomalaiskatsojien Game of Thrones top-5 -veikkaukset eli kuka kuolee, elää, istuu lopussa Rautavaltaistuimella – äänestä tilannetta toisen jakson jälkeen

  8. 8

    Tässä ovat Helsingin parhaat falafelit

    Tilaajille
  9. 9

    ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

  10. 10

    8 ihanaa espoolaista kahvilaa, joihin kannattaa tehdä kesäretki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  3. 3

    Tässä suomalaiskatsojien Game of Thrones top-5 -veikkaukset eli kuka kuolee, elää, istuu lopussa Rautavaltaistuimella – äänestä tilannetta toisen jakson jälkeen

  4. 4

    Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

  5. 5

    Marvelin suositun Avengers-saagan päätöselokuvaa suitsutetaan lähes varauksetta – mistä tämä poikkeuksellinen hehkutus kumpuaa?

  6. 6

    Hampurilaisravintola Bun2Bun aiheutti epäilyksiä vaihtamalla lihapihvit kokonaan ”amerikkalaiseen ihmetuotteeseen” – testasimme miltä se maistuu, jos muuten syö lihaa mielellään

  7. 7

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  8. 8

    ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

  9. 9

    Onko tykkäysten kyttäily mennyt liian pitkälle? Instagram selvittää mahdollisuutta piilottaa ne näkyvistä ja palauttaa kuvien selaus juurilleen

  10. 10

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin toinen jakso tarjosi todella suuren paljastuksen ja hienoja tunteellisia hetkiä

  3. 3

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  4. 4

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  5. 5

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  6. 6

    Jaksoarvio 1/6: Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  7. 7

    ”Yksinkertaisesti tyrmäävä valokuva” – kongolaisen puiston vartija otti selfien, jonka taustalle ilmestyi kaksi gorillaa

  8. 8

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  9. 9

    Barack Obama joutui konservatiivien ryöpytyksen kohteeksi, koska puhui Sri Lankan iskun uhreista ”pääsiäisenviettäjinä” – näin hämmentävä somemyräkkä alkoi

  10. 10

    Tässä suomalaiskatsojien Game of Thrones top-5 -veikkaukset eli kuka kuolee, elää, istuu lopussa Rautavaltaistuimella – äänestä tilannetta toisen jakson jälkeen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Länsi-Helsingissä on saari, josta valta­osan omistavat uskonnolliset yhteisöt: Nyt sen keskuksena 50 vuotta toiminutta ostos­keskusta uhkaa purkaminen

  2. 2

    Jatka kuluttamista ja istuta metsää – Tällaisten heittojen aika on ohi, sanoo professori Lassi Linnanen, sillä rikkaiden kuuluu nyt hävitä

    Tilaajille
  3. 3

    Palomies Arto Latvala, 62, on varautunut 40 vuotta suuronnettomuuteen, jota ei ole vielä tapahtunut – ”Jonain päivänä se kolisee täälläkin, se on ihan itsestään selvää”

  4. 4

    Monta brändiä, samat omistajat – katso grafiikasta, kuinka vaate­kauppa keskittyy muutamalle suur­ketjulle

  5. 5

    TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

  6. 6

    HS testasi markkinoiden parhaat kännykkäkamerat, ja yhdessä asiassa ne päihittävät jopa ammattilais­kamerat

    Tilaajille
  7. 7

    Pitäisikö meidän oppia olemaan huonompia äitejä?

  8. 8

    Mitä puolueet vastaavat, kun Rinne kysyy? Hallituksen ovi aukeaa oikeilla vastauksilla

  9. 9

    Väitin, että vihreiden vaali­voitto ja Halla-ahon ääni­vyöry ovat merkkejä kahtia­jaosta – selitys on helppo mutta puutteellinen

  10. 10

    Facebook varoittaa sijoittajia: Panemme miljardeja syrjään, koska datankäytöstä on tulossa jättisakot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

    Tilaajille
  2. 2

    Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

  3. 3

    Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

    Tilaajille
  4. 4

    Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

  5. 5

    ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

  6. 6

    Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

  7. 7

    Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

  8. 8

    Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

  9. 9

    Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

  10. 10

    Uimahalli ymmällään: Jäisestä vedestä valittavat lapsiperheet pakenevat muualle, vaikka ”lämpötiloissa ei ole muutettu yhtään mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

    Tilaajille
  2. 2

    Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

    Tilaajille
  3. 3

    Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

    Tilaajille
  4. 4

    Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

  5. 5

    ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

    Tilaajille
  6. 6

    Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

  7. 7

    Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

    Tilaajille
  8. 8

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  9. 9

    Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

  10. 10

    Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

    Tilaajille
  11. Näytä lisää