rac

Puoluejohtajat kävivät tiukkaa talouskeskustelua, kunnes 11-vuotias koululainen käveli lavalle ja esitti kysymyksen englanniksi

Sanomataloon HS:n suureen puheenjohtajatenttiin kokoontuneet puoluejohtajat selvisivät englanninkielisestä kysymyksestä kunnialla. Osa muisti myös politikoida, vaikka suoria hyökkäyksiä kaksikielisyyttä kohtaan ei nähtykään.

Vaaliviikko huipentui tiistaina HS:n suureen vaalitenttiin, jossa eduskuntapuolueiden puheenjohtajia tentattiin etenkin taloudesta: työllisyydestä, sen nostamisesta ja konkreettisista keinoista.

Tiukka talouspoliittinen tenttaus hiersi silmin nähden puheenjohtajia, joista osa valitteli lyhyttä vastausaikaa tai pitkittynyttä puheenvuoron pyytämistä.

Tentin puolivälin jälkeen luvassa oli kuitenkin yllätys, joka sysäsi panelistit hetkeksi mukavuusalueen reunalle: Sanomatalon yleisön täyttämälle Mediatorille käveli 11-vuotias Tiia Ylinen, joka kysyi puheenjohtajilta englanniksi:

”Hi, I’m Tiia and I’m eleven years old. What languages do you think I should learn in school?”

Eli suomeksi: ”Hei, olen Tiia, ja olen 11-vuotias. Mitä kieliä ajattelette, että minun pitäisi oppia koulussa?”

Oli siis aika kuulla kielipoliittisia linjauksia vieraalla kielellä. Suomalainen korostus kuului puheessa läpi linjan, mutta jokainen puheenjohtaja kykeni ilmaisemaan itsensä ymmärrettävästi joistakin sanallisista harha-askelista huolimatta.

Puheenjohtajat pääsivät vastaamaan istumajärjestyksessä, ja ensimmäisenä vastausvuorossa oli Li Andersson (vas). Kaikkien puheenjohtajien vastaukset näet jutun alussa olevalta videolta.

Andersson ei vastannut suoraan kysymykseen ja nimennyt tiettyjä kieliä mutta sanoi, että Ylisen pitäisi saada opiskella niin montaa kieltä kuin hän haluaa. Anderssonin mukaan kielten opiskelun pitäisi myös olla mahdollista kaikille asuinpaikasta riippumatta.

Sari Essayah (kd) puolestaan kehaisi Ylisen englannin kielen taitoa ja korosti äidinkielen opiskelun merkitystä – riippumatta siitä, oliko kysyjän äidinkieli suomi vai ruotsi. Äidinkieli antaa Essayah’n mukaan pohjaa opiskella muitakin kieliä.

Vieraita kieliä mainitsi ensimmäisenä nimeltä Pekka Haavisto (vihr). Ensin hän sanoi, että Suomessa ihmisten on tärkeä oppia sekä suomea että ruotsia mutta jatkoi, että nykypäivänä englantia käytetään paljon. Haavisto suositteli Ylistä valitsemaan myös eurooppalaisen kielen, kuten saksan tai ranskan. Hän vihjaisi myös, että joku hänen tuttavansa on aloittanut kiinan opiskelun.

Vähäsanainen Jussi Halla-aho (ps) pidättäytyi pragmaattisella ylätasolla. Hän sanoi, ettei ihminen voi tietää, mihin hän päätyy, joten enempi parempi.

Anna-Maja Henriksson (r) puolestaan sanoi, että mitä enemmän kieliä osaa, sitä useampi ovi pysyy auki. Hän ei suoraan maininnut kaksikielisyyttä, kuten olisi ehkä odottanut, mutta sanoi, että suomenkielisten on hyvä oppia ruotsia ja ruotsinkielisten suomea. Hän teki myös kielipoliittisen aloitteen ilmaisemalla kannatuksensa ajatukselle, että kielten opiskelua voisi aikaistaa.

”Och samma på svenska und auch in Deutch”, Henriksson vielä nauratti yleisöä ennen kuin luovutti puheenvuoron Petteri Orpolle (kok).

Orpokin piti kysymystä tärkeänä ja kehotti opiskelemaan mahdollisimman montaa kieltä. Hän kertoi olevansa ylpeä pojastaan, joka opiskelee paraikaa koulussa englantia, ruotsia ja ranskaa.

Antti Rinne (sd) puhui myös lapsistaan ja kertoi sanoneensa heille, että kielten opiskelu kannattaa. Tyttärillä on kuulemma jo paljon parempi englannin ja ranskan kielen taito kuin Rinteella itsellään. Rinne mainitsi myös, että venäjän opiskelu olisi Suomessa mahdollisuus.

Juha Sipiläkin (kesk) kehui Ylisen englanninkielentaitoa ja kertoi taidon antavan pohjaa vieraiden kielten, kuten saksan ja ranskan, opiskelulle. Sipiläkin toivoi lisää venäjän opiskelijoita – se olisi hänestä Suomen etu.

Sampo Terho (sin) puhui Ylen yksilötentissä väkevästi Suomen kaksikielisyyttä vastaan, mutta nyt hän verhosi hyökkäyksensä valinnanvapauden kaapuun. Terho haluaisi, että kysyjällä olisi vanhempiensa ohjauksessa vapaus valita, mitä kieliä hänen henkilökohtaisesti kannattaa opiskella, ja pohtia, mitä kieliä hän mahdollisesti elämässään tarvitsee.

”Ei, mitä mitä joku muu tarvitsee.”

Lopuksi Terho neuvoi, että mikäli kysyjää kiinnostaisi esimerkiksi EU-ura, ranskan kielen osaamisesta voisi olla hyötyä.

Lopuksi Paavo Väyrynen (tl) sanoi, että suomalaisille tärkeimpiä kieliä ovat suomi ja ruotsi, mutta englantikin on tärkeää. Hän kiitteli Rinnettä ja Sipilää venäjän mainitsemisesta ja lopetti puheenvuoronsa säestämällä edellisiä puhujia sanomalla, että on tärkeä opiskella useita kieliä ja oppia ne mahdollisimman hyvin.

Oikaisu kello 19.57: Artikkelissa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti Anna-Maja Henriksson (r) sanoneen, että suomenkielisten on hyvä oppia suomea. Hän sanoi, että suomenkielisten on hyvä oppia ruotsia. Oikaisu kello 20.35: Artikkelissa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että Juha Sipilä (kesk) olisi puhunut venäjästä ensimmäisenä. Ensimmäisenä venäjästä puhui Antti Rinne (sd).
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  2. 2

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  3. 3

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  4. 4

    Tällainen oli suomalainen kulttisarja Noutajat, jossa kisattiin googlaamisessa ennen Googlen ylivaltaa – kysyimme asiantuntijalta, mihin nettihaku nyt kehittyy

  5. 5

    Nämä suomalaisnaiset hurmasivat sadat tuhannet Korean kykykilpailussa – näin se tapahtui

    Tilaajille
  6. 6

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  7. 7

    Uutisraportti podcastissa käsitellään kaikki eduskuntavaaleista, tuloksesta ja hallitusneuvotteluista

  8. 8

    Koiran kanssa korvapuustilla – näihin kahviloihin hauvat ovat tervetulleita

    Tilaajille
  9. 9

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  10. 10

    Tämä kuva munasta on nyt maailman tykätyin kuva Instagramissa – näin se on mahdollista, vaikka ei pitäisi olla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  2. 2

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  3. 3

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  4. 4

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  5. 5

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  6. 6

    Tällainen oli suomalainen kulttisarja Noutajat, jossa kisattiin googlaamisessa ennen Googlen ylivaltaa – kysyimme asiantuntijalta, mihin nettihaku nyt kehittyy

  7. 7

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  8. 8

    Iro Haarlan musiikki on pääsiäiseen luotu – tämä konsertti käänsi piinaviikon voitoksi

  9. 9

    Etkö ymmärtänyt päivän Fingerporia? Ei se mitään, koska ei ymmärtänyt kukaan muukaan

  10. 10

    Jussi Halla-aho väitteli Ylen tentissä ilmaston­muutoksesta, maahan­muutosta ja hallituksen ansioista – tarkastimme faktat, tässä parhaat palat giffeinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  2. 2

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  3. 3

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  4. 4

    Kaksi äänesti kommunisteja Westendissä – taas

  5. 5

    Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

    Tilaajille
  6. 6

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  7. 7

    Game of Thronesin uusi jakso julkaistiin yöllä, HBO:n palvelut kaatuivat heti – Näillä meemeillä fanit kertovat, mitä he asiasta ajattelevat

  8. 8

    Internet villiintyi tästä sympaattisesta kuvasta, jossa tuntematon kissa käpertyi leikkauksesta toipuvan miehen viereen

  9. 9

    Ylen vaalistudion politiikan tuntijat joutuivat selostamaan jääkiekkoa, ja se oli upeaa

  10. 10

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

  2. 2

    Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

    Tilaajille
  3. 3

    Parikymppinen kaahari ajoi yli 250:tä kilometriä tunnissa satasen alueella Vantaalla – ”Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa”

  4. 4

    Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

  5. 5

    Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kahdeksan räjähdyksen sarjassa jo yli 200 kuollutta – tämä iskuista tiedetään

  6. 6

    HS-analyysi: Vatsaa vihlovat dokumentit Josefin Nilssonista ja Michael Jacksonista osoittavat, miten helposti asioista vaietaan

  7. 7

    Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

    Tilaajille
  8. 8

    ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

    Tilaajille
  9. 9

    Miehen junan eteen Pasilassa työntänyt vangittu

  10. 10

    Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

    Tilaajille
  2. 2

    Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

  3. 3

    Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

    Tilaajille
  4. 4

    Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

    Tilaajille
  5. 5

    ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

    Tilaajille
  6. 6

    Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kahdeksan räjähdyksen sarjassa jo yli 200 kuollutta – tämä iskuista tiedetään

  7. 7

    ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

  8. 8

    Vesku Loirin elämä täyttää koko ensi syksyn – Olli Lindholmin kuolema ei ollut vielä mitään

  9. 9

    Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

  10. 10

    HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

  2. 2

    Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

  3. 3

    Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

  4. 4

    Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

  5. 5

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  6. 6

    Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

  7. 7

    Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

    Tilaajille
  8. 8

    Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

  9. 9

    Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

    Tilaajille
  10. 10

    Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

    Tilaajille
  11. Näytä lisää