Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

Kukaan ei tunnu tietävän, mitä hetkessä ympäri nettiä levinneessä mainosvideossa tapahtuu.

Mitä minä juuri katsoin?

Tämä on kysymys, joka väistämättä nousee ensimmäisenä mieleen, kun katsoo tämän videon:



Oikea vastaus on se, että katsoit juuri australialaisen kiinteistövälitysyrityksen LJ Hookerin tekemän mainosvideon Sydneyn lähiössä sijaitsevasta luksustalosta.

Se ei toki käy millään tavalla ilmi videosta, koska – noh – video tuntuu keskittyvän pitkälti kaikkeen muuhun kuin asunnon esittelyyn.

Juuri siksi video nousikin Australian Twitterissä Suomen aikaan viime yönä vain muutamassa tunnissa jättihitiksi.
Ihmiset olivat muun muassa sitä mieltä, että video on tahattomasti hauska ja ”niin kamala, että se muistuttaa jo taidetta”.
Muutamassa tunnissa video nousi uutisaiheeksi muun muassa The Guardianissa, Mashablessa ja Buzzfeedissä.

Mikä videossa oli siis niin hämmästyttävä kamalaa ja mahtavaa?

Sitä on vaikea selittää ilman, että on katsonut videon. Kaksiminuuttisen videon idea on yksinkertaistettuna se, että pariskunta tanssii ympäri asuntoa, kuljeskelee ilmeisesti viettelevän oloisesti, ui asunnon uima-altaassa kiusallisen näköisesti ja lopulta asettuu makuuhuoneen sängylle. Taustalla soi koko ajan lähinnä yökerhoon sopiva dance-musiikki.

Video pyrkii olemaan selvästi seksuaalisesti latautunut, mutta tuota tunnelmaa syö hieman muun muassa videolla esiintyvän miehen tyyli hypätä yhtäkkiä kävelemään keittiön työtasolle ja myöhemmin hieman kummalliselta vaikuttava uimistyyli.
Kun mainosvideo oli saanut odottamatonta huomiota, kiinteistönvälitysyritys LJ Hooker poisti alkuperäisen videon sosiaalisen median tileiltään ja pahoitteli videota.

”LJ Hooker Bankstown etsii jatkuvasti uusia tapoja markkinoida kohteitamme, mutta tällä kertaa yrityksemme meni mönkään”, yhtiö ilmoitti tiedotteessaan.

Aikaisemmin The Guardian oli kuitenkin tavoittanut kohteesta vastaavan kiinteistönvälittäjän Sam Naderin, joka oli sanonut olevansa iloinen videon saamasta huomiosta.

”Halusin vain tehdä jotain erilaista tällä alalla, ja se todellakin toimi. Video kerää huomiota kohteelle, ja koko kiinteistönvälityksen idea on saada mahdollisimman monet silmäparit tarkkailemaan kohdetta. Sen oli tarkoitus olla hauska. Jokainen tekemäni video on erilainen, olipa se hauska, tyly tai seksikäs”, Nader sanoi The Guardianille.

Eikä tässä toki kaikki: videosta kiinnostuneet nettikäyttäjät kiinnittivät myös huomiota muun muassa siihen, että läpinäkyvässä asunnossa on suora näkymä vessasta keittiöön.
Ja koska internet on internet, meille oli tehty jo mainosvideosta uusi versio Dirty Dancing -elokuvan tunnusmusiikilla ennen kuin kukaan oli ehtinyt sitä pyytää.
Kiinteistönvälitys on tuskin koskaan ollut näin hämmentävää.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  2. 2

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  3. 3

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  4. 4

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  5. 5

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  6. 6

    Kommentti: Putouksen sketsihahmo­kilpailun piti olla kaikkea muuta kuin se nyt on – Yksi hahmo tiivistää sen, mikä vanhassa suunnitelmassa meni mönkään

  7. 7

    Uutisraportti podcastissa käsitellään kaikki eduskuntavaaleista, tuloksesta ja hallitusneuvotteluista

  8. 8

    Valtaistuinpeli-podcastissa ruoditaan Game of Thronesin viimeisen kauden ensimmäisen jakson tapahtumia

  9. 9

    Kommentti: Putouksella on nyt poikkeuksellisen vähän katsojia – syy on helppo nähdä, kun katsoo ohjelman uusimman jakson

  10. 10

    Perinteikäs ”Kuusihokki” muuttui Meicuksi: Kaunis ravintola kompuroi pääruokien kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  2. 2

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  3. 3

    Game of Thronesin viikko: Kahdeksan miljoonaa kertaa katsottu meemivideo ja George R. R. Martinin uusi kommentti sarjan lopusta

  4. 4

    Kiinalaisten omistama Tiktok on lasten sovellus numero yksi juuri nyt – ja nyt suurvaltanaapuri Intia kielsi sen

  5. 5

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  6. 6

    Internet villiintyi tästä sympaattisesta kuvasta, jossa tuntematon kissa käpertyi leikkauksesta toipuvan miehen viereen

  7. 7

    Olutravintolan palvelu oli vertaansa vailla – Pikatestissä Pikkulintu, joka toimii nyt myös keskustassa

  8. 8

    Kaksi äänesti kommunisteja Westendissä – taas

  9. 9

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  10. 10

    Osallistu Suureen Kuolemapörssiin – äänestä, kuka Game of Thronesin hahmoista istuu kauden lopulla valtaistuimella, kuka jää henkiin ja kuka kuolee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  2. 2

    Game of Thronesin viimeinen kausi alkoi – ensimmäinen jakso oli erinomainen, ja kuulimme siinä kauden tärkeimmän kysymyksen

  3. 3

    Kaksi äänesti kommunisteja Westendissä – taas

  4. 4

    Näin Jussi Halla-ahon silmät syttyivät, kun hän kertoi, mitä tekisi Ylen rahoitukselle – kokosimme parhaat palat Ylen suuresta vaalikeskustelusta

  5. 5

    Paavo Väyrynen yritti varastaa huomion MTV:n vaalitentistä parin sekunnin vastamainoksella, ja internetiä tempaus lähinnä huvitti

  6. 6

    Tämä viraaliksi levinnyt video on niin kamala, että se on aivan mahtava – eikä sillä ole mitään tekemistä kiinteistön­välityksen kanssa, vaikka pitäisi olla

  7. 7

    Game of Thronesin uusi jakso julkaistiin yöllä, HBO:n palvelut kaatuivat heti – Näillä meemeillä fanit kertovat, mitä he asiasta ajattelevat

  8. 8

    Internet villiintyi tästä sympaattisesta kuvasta, jossa tuntematon kissa käpertyi leikkauksesta toipuvan miehen viereen

  9. 9

    Ylen vaalistudion politiikan tuntijat joutuivat selostamaan jääkiekkoa, ja se oli upeaa

  10. 10

    Game of Thrones alkaa tällä viikolla – tässä jutussa on kaikki tieto, jonka tarvitset uutta kautta varten

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

  2. 2

    Haagan puukotuksen uhri joutuu piiloutumaan myös entisen miehensä veljeltä – Epäilty puukottaja uhkailee naista videolla

  3. 3

    Laura Huhtasaari ja joukko muita perussuomalaisten kansanedustajia ehdolle eurovaaleihin – Halla-aho vältteli taas kysymystä blogiteksteistä

  4. 4

    Timo Soini jättää politiikan

  5. 5

    Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

  6. 6

    Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

    Tilaajille
  7. 7

    Antti Rinne: Tulevaan hallitukseen vähintään 40 prosenttia kumpaakin sukupuolta, hallituspuolueet tiedossa heti vapun jälkeen

  8. 8

    Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

  9. 9

    Fingerpori-elokuvan traileri on julki – Jeesus juoksee veden päällä uima-altaassa, Rivo-Riitta näkee hautakivensä ja lääkäri suorittaa julkista terveydenhuoltoa yleisön edessä

  10. 10

    Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

  2. 2

    Kommentti: Vasemmiston temppu näyttää, miten tähti­ehdokkailla hämätään äänestäjiä eurovaaleissa

  3. 3

    Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

  4. 4

    Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

  5. 5

    Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

    Tilaajille
  6. 6

    ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

  7. 7

    Olympiastadionin remontissa tehtiin historiallinen löytö

    Tilaajille
  8. 8

    Kommentti: Keskusta ja kokoomus ovat tilassa, joka ei anna aihetta Antti Rinteen optimismille

  9. 9

    Ainakin 29 saksalaisturistia kuoli bussiturmassa Madeiralla – Saarelta etsitään saksan taitajia loukkaantuneita lohduttamaan

  10. 10

    Yksi kartta näyttää, kuinka raju kirkon jäsenkato on tällä vuosikymmenellä ollut: ”Ei tätä kehitystä tempuilla tai saarnoilla muuteta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

  2. 2

    Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

  3. 3

    Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

  4. 4

    Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

  5. 5

    Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

  6. 6

    Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

  7. 7

    Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

  8. 8

    Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

  9. 9

    Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

    Tilaajille
  10. 10

    Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää