Veronika Honkasalo twiittasi ”eduskunnan miespöydistä” ja sai osakseen silmien pyörittelyä – kuppilassa 36 vuotta istunut Sirkka-Liisa Anttila sanoo, että asia on juuri näin

”Naisten pitää seurata tarkasti, mitä äijäköörit suunnittelevat, kun tietyt miehet ovat koolla”, sanoo eduskunnan jättänyt Sirkka-Liisa Anttila (kesk) 36 vuoden kokemuksella.

Uudet kansanedustajat tarkastuttivat valtakirjansa tiistaina, minkä jälkeen työ kansanvallan tärkeimmässä tehtävässä saattoi alkaa.

Valtiopäivätyöskentely ei kuitenkaan ole vain täysistunnoissa äänestämistä, vaan kansanedustajat tekevät työtä myös esimerkiksi eduskuntaryhmissä, valiokunnissa, puhemiehistössä ja valtioneuvostossa. Yhteistyö ja tietojenvaihto ovat tärkeitä, jotta ymmärtää, mitä Arkadianmäellä tapahtuu.

Kuuluisin juttutupa on tietysti Eduskuntatalon kahvila eli kuppila, jossa kansanedustajat tapaavat toisiaan ja muita etenkin täysistuntopäivinä. Eduskunta järjestäytyi tiistaina, joten kuppilassakin kuhisi.

Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Veronika Honkasalo twiittasi oman havaintonsa:

”Eduskunnan kuppilassa ei tarvitse kauaa istua kun huomaa, missä patriarkaalinen valta pesii ja epäviralliset verkostot kukkivat. Miesten pöydissä, jossa miestoimittajat ja -poliitikot istuvat rinta rinnan”, Honkasalo kirjoitti.



Kävi, kuten sosiaalisessa mediassa monesti käy.

Samanmieliset kiittelivät Honkasaloa tavallisen kansalaisen silmiin näkymättömästä havainnosta. Paikalle ilmestyi kuitenkin myös kansanedustajakollegoita, jotka vaikuttivat rivien välistä irvailevan Honkasalolle.

”Gonna be a long mandate”, twiittasi perussuomalaisten Jussi Halla-aho.

”Tulethan Veronika heti minun kanssa pöytään, jos huomaat että olen vaarassa joutua patriarkaatin vaikutuspiiriin. Olet tervetullut aina. Lähdethän myös mukaan keskustan eräkerhon toimintaan murtamaan miehistä myyttiä metsästyksestä? Olisi mahtavaa”, twiittasi puolestaan keskustan Mikko Kärnä.

Kärnä myös jatkoi aiheesta vielä myöhemmin:

”Tehdäänkö @veronikahonka yhdessä aloite, että eduskunnassa siirrytään naisten ja miesten saunoista yhteisiin saunoihin? Minusta tämä olisi tärkeää mahdollisen patriarkaatin vallan romuttamiseksi. Oletko mukana?”, Kärnä twiittasi.

Sanailusta huolimatta Honkasalon havainto nostaa esille kiintoisan kysymyksen: vaikuttavatko eduskunnan kuppilassa miesten piirit, joissa käytetään valtaa?

Kysyimme asiasta eduskunnan keväällä jättäneeltä Sirkka-Liisa Anttilalta (kesk), josta tuli kansanedustaja ensimmäisen kerran vuonna 1983. Yhdeksänkertainen kansanedustaja ja kaksinkertainen ministeri on havainnoinut kuppilaelämää silminnäkijänä 36 vuotta.

”Kyllä miehet hakeutuvat yhteen koko ajan. Tietyillä pitkäaikaisilla mieskansanedustajilla on hyvät suhteet toimittajiin, ja he istuvat pöydissä yhdessä”, Anttila sanoo.

”Kun Kallin Timo ja Kääriäisen Seppo istuivat samassa pöydässä, ei kulunut aikaakaan niin paikalle tulivat Timo Haapalan johdolla tietyt toimittajat. Puhutaan vuosista, jopa vuosikymmenistä.”

Timo Kalli ja Seppo Kääriäinen ovat Anttilan puoluetovereita ja pitkäaikaisia kansanedustajia, jotka myös jättivät eduskunnan keväällä. Timo Haapala on Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja, joka teki pitkän uran myös MTV:n politiikan ja talouden toimituksen päällikkönä.

”Naisten pitää seurata tarkasti, mitä äijäköörit suunnittelevat, kun tietyt miehet ovat koolla”, Anttila sanoo.

Anttila on toki puhunut äijäkööreistä ennenkin, ja hän on kuvaillut itseään muun muassa kantafeministiksi. Keskustanaisten puheenjohtajana hän kehotti naisia verkottumaan ja tukemaan toisiaan miesten tapaan.

”Miehet rakentavat kuppikuntia paremmin kuin naiset. Naiset ovat hajanaisempi joukko.”

Anttila kertoo, että kuppilassa luodaan suhteita, vaihdetaan tietoa ja juorutaan, mistä on hyötyä kansanedustajan työn tekemisessä. Kuppikunnissa tietoa jaetaan enemmän ja vapaammin kuin kuppikuntien ulkopuolella.

”Esimerkiksi hallitusneuvottelujen aikaan kuppila on todella kiintoisa paikka. Siellä kuulee viimeisimmät uutiset, missä mennään.”

”Tälläkin viikolla olen kuullut tietoja hallitustunnustelutilanteesta ihmisiltä, jotka ovat siellä olleet.”

Anttila on todistanut naisten nousua valtakunnanpolitiikkaan. Hän itsekin rikkoi lasikattoja nousemalla ensimmäisenä naisena maa- ja metsätalousministeriksi.

Naisten määrä eduskunnassa on viime vuosikymmeninä kasvanut vaali vaalilta. Vuonna 1983 naisedustajien määrä kasvoi kymmenellä 62:een. Kevään eduskuntavaaleissa määrä nousi ennätyksellisesti 93:een.

Anttilan uran alkuaikoina poliitikot, virkamiehet ja toimittajat olivat enimmäkseen miehiä. Miesten porukoita syntyi kuppilaan luonnostaan, mutta eivät ne silloinkaan olleet naisilta suljettuja.

”Kyllä he puhuivat naistenkin kanssa, sinne piti vain mennä”, Anttila sanoo ja kertoo neuvon nykyedustajillekin:

”Mukaan pääse ottamalla tuoli mukaan. Kyllä tilaa löytyy, ei sieltä pois ajeta. Nythän tietysti kaikkein suosituimpia ovat ministerien pöydät, koska valta luuraa siellä ja sieltä kuulee viimeiset uutiset.”

Jokin on ajan saatossa myös selvästi muuttunut, Anttila kertoo. Miehet käyttäytyvät naiskollegoita kohtaan asiallisemmin niin ryhmäkokouksissa kuin kuppilassakin.

”Tilanne on muuttunut, jos mietin ensimmäisiä vuosiani edustajana. Meidänkin ryhmässämme niin sanotuilla hevosmiehillä – tarkoitan tämän hyvällä –, oli hevosmiesten jutut. Sellaiset ovat vähentyneet.”

Hevosmiesten jutuilla Anttila viittaa miehevään puhetapaan, jossa naisia tytöteltiin, vähäteltiin ja esineellistettiin. Nykyään tilanne on paljon parempi.

Tilanne on myös paljon parempi kuin muutamissa Euroopan maissa, Anttila huomauttaa. Hän kertoo puolalaisten naiskansanedustajien ihmetelleen 1990-luvulla suomalaisen politiikan tasa-arvoa.

Suomessakin naiset ovat kuitenkin tarvinneet yhteistä rintamaa, Anttila sanoo. Siitä hyvä esimerkki on naiskansanedustajien muodostama naisverkosto, joka keskittyy tasa-arvokysymyksiin ja tuo päätöksentekoon naisnäkökulmaa.

”Toivoisin, että lojaalius naisten keskuudessa näkyisi paremminkin.”

Kuppilan merkitys ei kuitenkaan ole entisensä.

Pikkuparlamentti valmistui Eduskuntatalon kylkeen vuonna 2004, jolloin työhuoneita ja edustajia siirtyi kadun toiselle puolelle uuden kahvilan vaikutuspiiriin.

”Kahtiajaossa kuppilan merkitys muuttui ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus väheni, kun meistä tuli kahden talon porukkaa.”

Millaista kuppilassa sitten on?

Ravintolaesimies Kati Suomalainen kertoo, että suosituimmat pöydät ovat heti linjaston vieressä. Hän ei kerro huomanneensa erityisiä miesten pöytiä, vaan ihmiset istuvat keskenään vaihtelevissa kokoonpanoissa yli sukupuoli- ja puoluerajojen.

”Tosin nyt parin päivän aikana on näkynyt, että nuorilla edustajilla on oma vanhempi mentori pöydässä”, Suomalainen sanoo.

Anttila ei ensimmäisistä pöydistä enää välitä.

Hänen mukaansa Eduskuntatalon remontin myötä ilmastointi alkoi puhaltaa pöytiin niin ikävästi, että ”tukka nousi pystyyn”.

Siksi hän alkoi kantaa jäätelönsä ja kahvinsa mieluummin peremmälle saliin.

Oikaisu 26.4. kello 14.40: Virheelliset viittaukset twiittien julkaisuajankohtiin korjattu.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  2. 2

    Game of Thrones sai ennätysmäärän Emmy-ehdokkuuksia, ja yhdelle huomiotta jääneelle näyttelijälle se on jo voitto, mutta showrunnerit tarvitsevat oikean voiton

  3. 3

    Sari Essayah turvautui Ylen tentissä hämäykseen, kun puheeksi tuli sukupuolten moninaisuus – tässä parhaat palat giffeinä

  4. 4

    Anttilan sadomasokistin aloittelijanpakkauksesta tuli nettihitti

    Tilaajille
  5. 5

    Naissoturin rooli Game of Thronesissa pakotti Gwendoline Christien kyseenalaistamaan käsityksensä naiseudesta

  6. 6

    Matrix-elokuvien ohjaajaveljeksinä tunnetut Wachowskit ovat nyt molemmat transnaisia

  7. 7

    Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

  8. 8

    Hitlerin aatteiden puolesta, kommunismia vastaan – Pekka Siitoin ja uusnatsit vappumarssilla Turussa 1977

    Tilaajille
  9. 9

    Jätkäsaaren tapasravintola Dos Pulpos on siisti ja viihtyisä, mutta annokset eivät olleet ihan vielä tikissä

  1. 1

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  2. 2

    Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

  3. 3

    Game of Thrones sai ennätysmäärän Emmy-ehdokkuuksia, ja yhdelle huomiotta jääneelle näyttelijälle se on jo voitto, mutta showrunnerit tarvitsevat oikean voiton

  4. 4

    Jätkäsaaren tapasravintola Dos Pulpos on siisti ja viihtyisä, mutta annokset eivät olleet ihan vielä tikissä

  5. 5

    Alppilan gluteeniton Hug-kahvila on söpö kuin leivos, mutta aukioloajoissa on hämmentävää vaihtelua

  6. 6

    George R. R. Martin paljasti lisää tietoa tulevasta Game of Thrones -spinoff-sarjasta – tämä sarjasta nyt tiedetään

  7. 7

    ”Oletko ENFP vai INTJ?” Armottoman vanhentunutta persoonatestiä käytetään jatkuvasti työelämässä ja deittiprofiileissa – psykologi kertoo, miksi se ei toimi

  8. 8

    Mikä on douchebag suomeksi? Kysyimme Kotimaisten kielten keskuksesta – äänestä suosikkisi vaihtoehdoista

    Tilaajille
  9. 9

    Tältä näyttävät uuden Leijonakuningas-elokuvan Timon ja Pumba: ”Kammottavia rumiluksia”

  10. 10

    Rihanna pukeutui itäaasialaisen perinteen mukaiseen asuun ja sai keskustelun kulttuurisesta omimisesta taas leimahtamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  2. 2

    Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

  3. 3

    George R. R. Martin paljasti lisää tietoa tulevasta Game of Thrones -spinoff-sarjasta – tämä sarjasta nyt tiedetään

  4. 4

    Rihanna pukeutui itäaasialaisen perinteen mukaiseen asuun ja sai keskustelun kulttuurisesta omimisesta taas leimahtamaan

  5. 5

    Ii2 oli somepalvelu ennen someaikaa – se katosi hiljaisuudessa ja vei mukanaan yli sadantuhannen suomalaisen nettielämän

  6. 6

    Nyt.fi: Muodin huippuammattilainen Eric Christison kertoo miten liikkeenohjaajat ovat tehneet esimerkiksi elokuvahistorian katsotuimman kohtauksen

  7. 7

    Game of Thrones sai ennätysmäärän Emmy-ehdokkuuksia, ja yhdelle huomiotta jääneelle näyttelijälle se on jo voitto, mutta showrunnerit tarvitsevat oikean voiton

  8. 8

    Näytellyt uusintaversiot Disneyn animaatioista vaikuttavat rahastukselta, mutta niissä myös korjataan klassikoiden puutteita

  9. 9

    Alppilan gluteeniton Hug-kahvila on söpö kuin leivos, mutta aukioloajoissa on hämmentävää vaihtelua

  10. 10

    Yliannostus, paniikkikohtauksia, viiltelyä ja väkivaltaista seksiä – HBO:n draamasarja Euphoria kuvaa nuoruutta hyvin ahdistavana kokemuksena

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

    Tilaajille
  2. 2

    Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

    Tilaajille
  3. 3

    ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

  4. 4

    67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

  5. 5

    Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

  6. 6

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  7. 7

    Pyöräilijöiden suosima Pohjoisbaana kärsi vauriosta heti ensimmäisenä talvenaan: nyt uudehkon pyörätien kunto on paikoitellen karmea

  8. 8

    Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

  9. 9

    Mitä jos kahdeksan­vuotiailla olisi äänioikeus tai valtio myisi kaikki talousmetsänsä? HS pyysi asiantuntijoita pohtimaan kahdeksaa tulevaisuudenkuvaa Suomesta

  10. 10

    Hallitus kaavailee jälleen uutta kielistrategiaa, mutta mitä tapahtui alle kymmenen vuotta sitten laaditulle ”kärkihankkeelle”?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

    Tilaajille
  2. 2

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  3. 3

    Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

  4. 4

    VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

  5. 5

    Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

  6. 6

    Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

  7. 7

    Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

  8. 8

    Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

    Tilaajille
  9. 9

    Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

  10. 10

    HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Tässä ovat hallituksen näkymättömät vallankäyttäjät

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

    Tilaajille
  2. 2

    Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

    Tilaajille
  3. 3

    Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

    Tilaajille
  4. 4

    VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

  5. 5

    Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

    Tilaajille
  6. 6

    Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

  7. 7

    Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

  8. 8

    Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

  9. 9

    Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

  10. 10

    Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

  11. Näytä lisää