Tämä viraali kuva ”etelän mediaa” väistävästä Juha Sipilästä on täydellinen kuvaus keskustan tilasta – kuvan ottanut Sami Kero kertoo, miten kuva oikein syntyi

Toisinaan yksi kuva onnistuu tiivistämään kaiken olennaisen.

”Kokous Riihimäellä osoitti, miten tuuliajolla keskusta on.”

Näin kirjoitti HS:n politiikan ja talouden toimittaja Tuomas Niskakangas lauantaina julkaistussa analyysissään keskustan puoluevaltuustosta.

Analyysissään Niskakangas kirjoittaa, miten keskustan linja tuntuu olevan edelleen varsin ailahteleva ja epäselvä.

Kun juttu julkaistiin, teksti jäi kuitenkin sosiaalisen median keskusteluissa sivurooliin, koska päähuomio keskittyi HS:n valokuvaajan Sami Keron ottamaan kuvaan.

Siis tähän:


Kuvassa etualalla on keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen, jota on povattu keskustan uudeksi puheenjohtajaksi nyt, kun Juha Sipilä on ilmoittanut jättävänsä tehtävän.

Kuvan päähuomio keskittyy Kaikkosen sijaan nimenomaan Sipilään. Tilannekuvassa hieman hätääntyneen oloinen Sipilä nojaa nimittäin tiukasti taka-alalle, kun hän on jäädä tv-kameran alle. Sipilän asento, ilme ja koko tilanne tekevät kuvasta varsin hupaisan – ja ennen kaikkea sellaisen, jollaista ei suomalaisista poliitikoista normaalisti näe.

Parissa tunnissa kuva tuntui täyttäneen koko Suomi-Twitterin. Siitä voi kiittää erityisesti kuvassa näkyvää MTV:n uutiskuvaajaa Aki Blombergia, joka jakoi kuvan heti jutun julkaisun jälkeen omalla tilillään.
”Pääministeri Juha Sipilän työssä on vaaransa. Esim. holtittomasti liikkuvat tv-kuvaajat”, Blomberg kirjoitti kuvan saatetekstiksi.

Blombergin twiitti keräsi satoja tykkäyksiä ja lukuisia kommentteja, joissa Keron kuvaa ihasteltiin. Kehujen joukossa oli muun muassa Liike Nytin perustaja Mikael Jungner.
Sen jälkeen kuva lähti elämään omaa elämäänsä.

Monet kommentoijat olivat sitä mieltä, että se voitaisiin valita suoraan vuoden lehtikuvaksi.
Useat kommentoijat löysivät myös huumoria siitä, että kuvassa on keskustan ”väistyvä puheenjohtaja”.
Vitsailijoiden joukossa oli myös muun muassa keskustan kunnanvaltuutettu Silja Silvasti.
Eikä kestänyt kauaa, kun kuva oli päätynyt jo meemimuotoon.
Kuvan tilanne vaikuttaa niin täydelliseltä, että sitä on mahdotonta lavastaa. Miten se siis edes syntyi?

Ensin tapausta selitti Twitterissä Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen, jolla oli osuutensa kuvan kokonaisuuteen, vaikka hän ei kuvassa näykään.
”Taustasta sen verran, että olimme menossa tekemään Sipilän haastatteluja. Minä halusin tehdä yläkerrassa, Maikkari alakerrassa. Siinä tuli sitten hieman sekaannusta matkan suunnasta”, Parkkonen kirjoittaa.

Lopulta sunnuntai-iltana kuvan ottanut Kero kirjoitti Twitterissä kuvan taustoista.
”Juoksin tiedotustilaisuudesta odottamaan portaiden juureen, että saisin kuvan jossa olisi koko jengi: väistyvä puheenjohtaja Sipilä ja mahdolliset seuraajat Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni. Kaikkonen ja Kulmuni laskeutuivat portaat ensin. Kuvasin heitä, kunnes tarkennus ei pysynyt enää perässä.”

”Näin sivusilmällä että Sipilä on myös tulossa ja tarkensin takaisin ylös. Samalla huomasin että siellä on joku hässäkkä. Säätö koski ilmeisesti sitä, että Iltalehden Tommi Parkkonen halusi haastatella yläkerrassa, MTV alakerrassa.”

”MTV:n Aki Blomberg kääntyi ison kameransa kanssa, eikä hoksannut että pääministeri kulki ihan vieressä. Sipilä teki väistöliikkeen viime hetkellä ja selvisi ehjin nahoin. Blomberg pyyteli anteeksi, ja kaikki laskeutuivat portaita nauraen.”

”Pääasia että ketään ei sattunut. Savun hälvettyä tarkastin kamerasta, että osuiko tarkennus kohdilleen.”

Kuva on kiistatta hauska, mutta onko sen keräämässä poikkeuksellisessa huomiossa kyse jostain muustakin?

Ainakin siitä, että se on täydellinen kuvaus koko keskustan tilanteesta.

Keskusta sai vaaleissa 13,8 prosentin kannatuksen ja 31 kansanedustajaa. Se on puolueen huonoin vaalitulos sataan vuoteen.

Pian vaalien jälkeen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti siirtyvänsä tehtävästään syrjään syyskuussa, jolloin puolueelle valitaan ylimääräisessä puoluekokouksessa uusi puheenjohtaja. Viikonloppuna Sipilä arvioi olleensa itse puolueelle vaaleissa rasite.

Pääministerikautensa aikana Sipilä on tullut tunnetuksi myös tiukkana mediakriitikkona, mikä tiivistyi erityisesti Sipilän ja Ylen välisiin ongelmiin marraskuussa 2016. Tämä yhdistyy siihen, että pitkän aikaa erityisesti keskustalaiset ovat arvostelleet sitä, miten kriittisesti niin sanottu ”etelän media” – eli Etelä-Suomessa sijaitsevat suuret mediat – suhtautuvat nimenomaan keskustaan, jonka kannatus on Etelä-Suomessa selvästi muuta maata pienempää.

Myös viikonlopun puoluevaltuustossa esitettiin huoli siitä, miten ”keskustalaiset eivät oikein hakeudu töihin valtamediaan, kuten Yleisradioon”.
Kun siis historiallisen huono vaalituloksen kärsineen puolueen väistyvä puheenjohtaja joutuu vielä oman puolueensa kokouksessa fyysisesti väistämään etelän median kuvaajaa, ei tapaukseen tarvita enää kummoisia vertauskuvia.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pika-arvio: Lisätyn todellisuuden Harry Potter -peli tekee monen asian erinomaisesti, ja muuttaa Helsingin keskustankin kievarikyläksi

  2. 2

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  3. 3

    Kommentti: Kaikki puhuivat typerästä kuvasta, jossa Justin Bieber syö burritoa väärin – sitten kuva paljastui huijaukseksi, ja se kertoo pelottavasti tavastamme käyttää internetiä

  4. 4

    Kommentti: Tänään julkaistiin vuoden idioottimaisin suomalainen kappale, ja syy on Fingerporin

  5. 5

    Pokémon Gon kaltainen Harry Potter -peli julkaistaan viimein perjantaina, odotamme kuolaten

  6. 6

    Game of Thronesille on tarjolla korvaajia – arvioimme 12 parasta ehdokasta maailman suosituimmaksi uudeksi sarjaksi

  7. 7

    Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

  8. 8

    ”Serkun entinen poikaystävä oli Aromipesän mainoskasvo” – Suomalaiset alkoivat jakaa mitättömimpiä julkisuuden hetkiään, parasta somessa juuri nyt

  9. 9

    Ihan Marko vain – ja Suomen suosituin tubettaja

    Tilaajille
  10. 10

    Edessä uskomaton kesäviikonloppu: yli 20 asiaa, joita Helsingissä voi tehdä, fiilistellä ja nauttia – sekä soittolista kesäpäivään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

  2. 2

    Pika-arvio: Lisätyn todellisuuden Harry Potter -peli tekee monen asian erinomaisesti, ja muuttaa Helsingin keskustankin kievarikyläksi

  3. 3

    Säästöpankinrannassa kelluu kelpo kesäterassi, jossa puitteet ovat kohdallaan mutta ruuassa riittää vielä petrattavaa

  4. 4

    Belzebubs on suomalainen sarjakuva jota rakastetaan maailmalla – ja nyt sarjakuvabändi nousi albumilistan ykköseksi ja levy saa kriitikoilta ylistystä

  5. 5

    Seurasaareen avasi uusi kesäravintola, jonka saaristolaispöytä kannatti kokea

  6. 6

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  7. 7

    Eerikinkadun Corona-baarin ”maailmanlopun bileet” olivat 1990-luvun julkkisten paraati – toimittajamme seurasi viimeiset juhlat oven sulkemiseen kello 4.20 aamulla

  8. 8

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  9. 9

    Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

  10. 10

    HBO:n juuri alkanutta Chernobyl-sarjaa ylistetään kaikkialla, ja syystä – se on hyytävän ajankohtainen, myös suomalaisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

  3. 3

    Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

  4. 4

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  5. 5

    Eerikinkadun Corona-baarin ”maailmanlopun bileet” olivat 1990-luvun julkkisten paraati – toimittajamme seurasi viimeiset juhlat oven sulkemiseen kello 4.20 aamulla

  6. 6

    Pokémon Gon kaltainen Harry Potter -peli julkaistaan viimein perjantaina, odotamme kuolaten

  7. 7

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  8. 8

    Belzebubs on suomalainen sarjakuva jota rakastetaan maailmalla – ja nyt sarjakuvabändi nousi albumilistan ykköseksi ja levy saa kriitikoilta ylistystä

  9. 9

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  10. 10

    Mitä netin käyttäjänimesi kertoo sinusta? Tutkijan mukaan nimi ilmaisee identiteettiä ja sitä olisi hyvä miettiä tarkoin

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

  2. 2

    Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

  3. 3

    Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

  4. 4

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

  5. 5

    Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

  6. 6

    Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

    Tilaajille
  7. 7

    Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

  8. 8

    Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

  9. 9

    Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

  10. 10

    Moottoripyöräilijöiden kanssa Yhdysvalloissa kolaroineella kuljettajalla on aiempi tuomio ratti­juopumuksesta, nyt syytetään seitsemästä kuoleman­tuottamuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

  2. 2

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

  3. 3

    Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

  4. 4

    Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

    Tilaajille
  5. 5

    Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

  6. 6

    Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

  7. 7

    Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

  8. 8

    Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

  9. 9

    Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

    Tilaajille
  10. 10

    Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

    Tilaajille
  3. 3

    Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

    Tilaajille
  4. 4

    Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

  5. 5

    Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

    Tilaajille
  6. 6

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  7. 7

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

  8. 8

    Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

    Tilaajille
  9. 9

    75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

  10. 10

    Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

    Tilaajille
  11. Näytä lisää