Manuel Dunkel iski Coltranelle silmää, mutta tällä keikalla hän pani vielä vähän paremmaksi

”Yli 80 prosenttia kuulijoista oli miehiä ja veikkaanpa, että monella oli kotonaan mittava vinyylikokoelma”, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Ihan kuin saksofonisti Manuel Dunkel olisi iskenyt silmää John Coltranelle.


Niin hurjaa oli meno maanantaina Koko Jazz Clubilla, kun Dunkel julkisti uuden albuminsa Discoveries – Löytöjä.

Albumillaan Dunkel kumartaa vanhalle idolilleen Coltranelle ja koko modernin jazzin kaanonille. Mutta Kokolla tuli selväksi, että kvartetteineen Dunkel myös haastoi perinnettä. Hän otti tyylilajin haltuun ja pani vielä vähän paremmaksi ikään kuin olisi tahtonut sanoa: Täältä pesee, kaverit!

Dunkel (s. 1971) on yksi Suomen tunnetuimpia saksofonisteja, tuttu muun muassa Suomen ainoasta ammattimaisesta big bandistä, UMO:sta. Hän soittaa yli tusinassa kokoonpanossa. Siksi oli erityisen kiinnostavaa kuulla, mitä Dunkel haluaa sanoa silloin, kun hän saa todella toteuttaa itseään.

Nyt Dunkelilla tuntui olevan erityisen painavaa sanottavaa, sillä edellisestä albumista on kulunut jo kuusi vuotta.

Discoveries-albumille Dunkel oli pyytänyt mukaansa luottopianistinsa Alexi Tuomarilan (s. 1974) sekä rumpali Jaska Lukkarisen (s. 1982). Nuorin jäsen on basisti Eero Seppä (s. 1990), jonka tuorein meriitti taitaa olla äskettäin syntynyt tyttövauva.

Albumia on kuvattu sanalla perinnetietoinen ja perinnetietoiselta vaikutti myös Kokolle kerääntynyt yleisö. Yli 80 prosenttia kuulijoista oli miehiä ja lyönpä vetoa, että monella heistä oli kotonaan mittava vinyylikokoelma.

Mutta ilta oli sykähdyttävä myös meille, ei-niin-perinnetietoisille kuulijoille. Sillä Dunkelin musiikki ei ole jäljittelyä eikä toistoa. Se on enemmän.

Olen pitkään ihaillut Dunkelin tunnistettavaa, silkkisen sielukasta saksofonisoundia. Tällä keikalla opin tuntemaan hänet myös luovana ja kekseliäänä melodian kuljettajana. Kokolla kuultiinkin äärimmäisen taitavaa, tiukkaa, nopeatempoista jazzia, jonka melodiat etenivät määrätietoisesti ja herpaantumatta.

Esimerkiksi Discoveries-bluesissa kuultiin mahtavaa kaanoninomaista leikittelyä pianon ja saksofonin välillä

Kvartetti toimi kuin jalkapallojoukkue, jossa yksi kuljetti palloa, peippaili ja kikkaili. Muut hakivat kentällä strategista paikkaansa, kunnes joku toinen otti syötön vastaan. Lopulta koko joukkue vyöryi kohti maalia, eikä huteja tullut.

Musiikki oli niin tiheää, intensiivistä ja kiihkeää, että keikan lopulla pää tuntui olevan sekaisin.

Onneksi Coltrane tuli apuun. Kun yleisö vaati kvartetilta vielä yhtä ylimääräistä kappaletta, se sai kuulla Coltranen tunnetuksi tekemän balladin It’s Easy to Remember.

Tunnelmallinen balladi sai Dunkelin saksofonista irti vielä yhden ulottuvuuden: herkän, kuulaan ja sentimentaalisen.

Se kilahti sieluun kuin raikas jääpala viskiin.

Discoveries-levyn julkaisukonsertteja:

To 9.5. klo Hyvinkään Taidemuseo (Hämeenkatu 3 D). Liput 15 e.

Pe 10.5. klo 20 Vanha 123, Porvoo (Kaivokatu 37 B). Liput 13/11 e.

La 11.5. Suistoklubi, Hämeenlinna (Viipurintie 4). Liput 15/10 e.

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

  2. 2

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  3. 3

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  4. 4

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  5. 5

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  6. 6

    Viikonloppuna alkanut jääprinsessa-kohu huipentui toimittajan ja kansanedustajan väittelyyn aamu-tv:ssä – tässä keskustelun parhaat palat giffeinä

  7. 7

    Miestenlehti teki jutun yritysjohtajista: julkaisi ryhmäkuvan 15 miehestä ja 2 naisesta, mutta naiset oli photoshopattu mukaan

  8. 8

    Menikö Hitler-Fingerpori ohi? Niin meni muiltakin – tavoitimme Pertti Jarlan, näin hän selittää

  9. 9

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  10. 10

    Tänään on internetin kullannupun piristyspäivä – Keanu Reeves on liian hyvä tälle maailmalle, kuten koostamistamme esimerkeistä kiistattomasti voi nähdä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  2. 2

    Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

  3. 3

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  4. 4

    Tänään on internetin kullannupun piristyspäivä – Keanu Reeves on liian hyvä tälle maailmalle, kuten koostamistamme esimerkeistä kiistattomasti voi nähdä

  5. 5

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  6. 6

    Miestenlehti teki jutun yritysjohtajista: julkaisi ryhmäkuvan 15 miehestä ja 2 naisesta, mutta naiset oli photoshopattu mukaan

  7. 7

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  8. 8

    Ajattelet sosiaalista mediaa väärin, sanoo Piilaakson pioneeri – rahaa ei tehdä mainostamisella vaan käytöksemme kokonaisvaltaisella muokkaamisella

  9. 9

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  10. 10

    Perus­suomalaisten kansan­edustaja yhdisti vieras­lajien torjunnan turvapaikan­hakijoihin – soitimme

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  2. 2

    Viikonloppuna alkanut jääprinsessa-kohu huipentui toimittajan ja kansanedustajan väittelyyn aamu-tv:ssä – tässä keskustelun parhaat palat giffeinä

  3. 3

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  4. 4

    Perus­suomalaisten kansan­edustaja yhdisti vieras­lajien torjunnan turvapaikan­hakijoihin – soitimme

  5. 5

    HBO:n hehkutetun Tšernobyl-sarjan käsikirjoittaja turhautui ydin­katastrofi­alueella poseeraaviin Instagram-turisteihin

  6. 6

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  7. 7

    Donald Trump päivitteli maajusseille kuinka heidän traktoreissaan ei ole edes nettiä – Fox News katkaisi puheen äkillisesti, ja internet alkoi pilkata Trumpia, vaikka huoli on oikea

  8. 8

    Netflixin hittisarjan uusi kausi on armoton pettymys, josta puuttuvat uudet ideat – näin kulttisuosikki Black Mirror menetti otteensa

  9. 9

    Maria Ohisaloa kutsuttiin ”jääprinsessaksi”, somessa hermostuttiin ja Alexander Stubb kertoi turtuneensa nimittelyyn – Mitä poliitikoista voi sanoa?

  10. 10

    Mediapersoona, miljardööri Kylie Jenner järjesti Handmaid’s Tale -bileet, kuvat ”synnytyskonenaisista” saivat internetin raivoihinsa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

  2. 2

    Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

    Tilaajille
  3. 3

    Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

  4. 4

    Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

  5. 5

    Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

  6. 6

    Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

  7. 7

    Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

  8. 8

    Hallitus päätti lisätalousarviosta: Väyliin tänä vuonna yli 100 miljoonaa euroa lisää

  9. 9

    Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

    Tilaajille
  10. 10

    Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

  2. 2

    Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

    Tilaajille
  3. 3

    ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

    Tilaajille
  4. 4

    Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

  5. 5

    Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

  6. 6

    Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

  7. 7

    Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

  8. 8

    Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

    Tilaajille
  9. 9

    Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

  10. 10

    Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

    Tilaajille
  2. 2

    Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

    Tilaajille
  3. 3

    JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

    Tilaajille
  4. 4

    1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

    Tilaajille
  5. 5

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  6. 6

    Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

  7. 7

    Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

    Tilaajille
  8. 8

    MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

  9. 9

    Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

    Tilaajille
  10. 10

    Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

    Tilaajille
  11. Näytä lisää