Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija
Jos etnonationalistit olisivat pitäneet korvansa auki historiantunneilla tai ajattelisivat loogisesti, heidän historiakäsitykseltään katoaisi pohja hetkessä, sanoo tutkija.
Nyt.fi
Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimaink
Eurooppalaiset naiset hankkivat lapsia tänne tulevien afrikkalaisten siirtolaismiesten kanssa, ja tätä kautta sekä suoran maahanmuuton kautta eurooppalaisten perimä muuttuu vähitellen afrikkalaiseksi sekä osittain myös muista maanosista peräisin olevaksi. Euroopan valkoihoiset kuolevat vähitellen sukupuuttoon, jos tällaista karkeaa ilmaisua voi käyttää.
Me olemme suomalaisia, eli eurooppalaiseen (valkoiseen) rotuun lukeutuva kansa.
Mikäli maa halutaan pitää suomalaisena myös jatkossa, ainoa mahdollisuus on maahantulon estäminen ja nykyisin maassa asuvien ei-suomalaisten kotiuttaminen.
Suomikin on kulttuurillisesti heikko puolustautumaan väestönvaihdolta, olisi varmaan parasta, jos Venäjä valloittaisi meidät, jos haluttaisiin säilyttää valkoihoiset enemmistönä. Taloudellisessa ja hyvinvoinnillesessa ym mielessä se olisi tietenkin karmeaa, ei siinä.
Twiitin tekstinä oli ”äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä”. Kuvassa oli tummaihoinen perhe. Ps-nuoret poistivat twiitin myöhemmin ja myönsivät sen olleen harkitsematon ja hyvien tapojen vastainen.
Mikä tämä etnonationalistinen sanoma oikein on? Mistä se tulee ja onko siinä mitään mieltä? Tämä juttu yrittää vastata näihin kysymyksiin.
HS:n tammikuisessa jutussa Tommi Nieminenhttps://www.hs.fi/haku/?query=tommi+nieminen kirjoitti, että ”moni ’etnoista’ käyttää suomalaisuudesta samaa määritelmää kuin nationalistijärjestö Suomen sisu [jonka puheenjohtaja on perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=olli+immonen], joka on määritellyt suomalaiset näin: Suomalainen kansa koostuu pääosin niiden ihmisryhmien jälkeläisistä, jotka muuttivat Suomeen esihistoriallisena aikana.”
Nieminen tarkensi vielä, että Suomen esihistoriallinen aika loppui 1 300-luvulla. Siltä ajalta ovat alueen varhaisimmat kirjalliset lähteet.
”Miksi historiaan laitettaisiin tietty merkkipaalu, oli se 1 300 tai mikä tahansa? Ihmiset ovat aina liikkuneet”, sanoo Heikkilä, Helsingin yliopiston yleisen historian ja kirkkohistorian dosentti.
Heikkilä muistuttaa, että kansallismieliset ihmiset vannovat mielellään suomalaisten sotasankareiden nimiin.
”Sama koskee valtaosaa suomalaista sukuhistoriaa. Jokaisella ihmisellä on laskennallisesti pitkälti yli 100 000 esivanhempaa, jotka elivät keskiajan lopulla. Todennäköisyys, että yksikään heistä ei olisi ollut ’ulkomaalainen’, on siis käytännössä olematon. On vain yksittäisiä ihmisiä, jotka voisivat johtaa koko geeniperimänsä keskiajan Suomeen”, Heikkilä sanoo ja turhautuu saman tien koko ajatukseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
”Historiassa on tapahtunut niin paljon väestönliikkeitä… Koko idea on järjetön.”
Etnonationalisteille ja muille äärikansallismielisille saattaa tulla järkytyksenä tieto, että keskiajan Suomi oli monikulttuurinen ja -etninen. Se näkyi käytännössä alueella puhutuissa kielissä, sanoo Heikkilä.
”Käytettiin neljää kirjoitettua kieltä: latinaa, ruotsia, saksaa ja viimeisenä suomea. Lisäksi oli muita puhuttuja kieliä. Tämä kuvastaa hyvin, miten Suomi oli 500–700 vuotta sitten täysin itsestään selvästi osa kansainvälistä verkostoa, jonka kautta kulkivat niin hyödykkeet, ihmiset, kielet kuin ajatukset.”
Heikkilän mukaan Suomeen tuli esimerkiksi Alankomaista käsityön ammattilaisia, kun Ruotsin valtakunta heitä tarvitsi. Keskiajalla Saksasta ja Englannista tuli kauppiaita.
”Isoloitunut alku-Suomi sotii kaikkea sitä vastaan, mitä tiede nykyisin tietää.”
Tieteen näkökulmasta puhtaita heimoja tai etnisyyksiä ei ole olemassa.
”Heimot ovat kansallisromanttinen kuvitelma 1 800-luvulta. Sieltä ne ovat siirtyneet pitkälti keksittyinä historiankirjojen lehdille”, Heikkilä sanoo.
Etnonationalistit näyttävät kuvittelevan, että Eurooppa oli keskiajalla jonkinlainen puhtaan valkoinen kristitty maanosa, joka keskittyi vastustamaan ulkoisia, vääränvärisiä ja vääräuskoisia voimia.
Paljon kauempana totuudesta ei voisi enää olla, sanoo Heikkilä.
”Eurooppa ei ole koskaan ollut pelkästään valkoinen maanosa. Koko lähtökohta on omituinen, kiistävätkö etnonationalistit esimerkiksi evoluution? Eikö heidän alkuperänsä ole Afrikassa niin kuin meidän muiden?”
Etnonationalistien harjoittamaa rasismia on toki ollut aina, myöntää Heikkilä. Se ei ole keskiajalle mitenkään vierasta. Perusteita omalle rasismilleen sen sijaan ei keskiajalta voi hakea.
Kun keskiaika nykyisessä Euroopassa alkoi 400–500-luvulla, iso osa maanosasta oli luhistuneen Rooman valtakunnan takapihaa. Hyvin suuri osa Etelä- ja Länsi-Eurooppaa oli ollut Rooman valtakunnan aluetta.
”Se oli maailmanvalta, joka kattoi suuren osan Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää. Siellä oli todella monen värisiä ihmisiä eikä kukaan pitänyt sitä minään”, Heikkilä sanoo.
Ympäri Rooman valtakuntaa oli myös paljon erivärisiä orjia. Heikkilän mukaan tutkijat ovat pohtineet paljon, milloin ensimmäiset tummaihoiset ihmiset tulivat Brittein saarille.
”Mustia tuli viimeistään, kun saaret liitettiin osaksi Rooman valtakuntaa, ja tämä on jäänyt vaikuttamaan geeniperimään.”
Samanlainen kuvio on nähtävissä esimerkiksi nykyisessä Ranskassa ja Saksassa sekä koko Välimeren alueella.
”Valkoinen Eurooppa” on myytti vailla pohjaa.
Heikkilän mukaan ihmiset eivät useinkaan ymmärrä, kuinka valtavasti ihmiset ovat liikkuneet Välimeren piirissä, Euroopassa ja maailmassa jo vuosisatoja sitten.
”Ihmiset haluavat nähdä kauhean romantisoidusti ja aivan liian yksioikoisesti, että ranskalaiset ovat gallialaisia, joita vastaan Caesar tappeli. Mutta välissä on tapahtunut valtavia kansanvaelluksia. Esimerkiksi saksalaiset eivät ole lainkaan niitä germaaneja, jotka joskus Rooman aikaan siellä elivät.”
Toinen väärinymmärrys on, että eri uskontoja edustavat ryhmät olisivat olleet keskiajalla jatkuvassa konfliktissa keskenään. Uskonsotia oli kyllä, ja esimerkiksi juutalaisvainoja myös.
”Juutalaisvainot alkoivat oikeastaan 1 000-luvun jälkipuolella ja niillä on linkki ristiretkiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että juutalaiset olisivat olleet alati vainottuja.”
Samalla parhaiten menestyneet keskiaikaiset yhteiskunnat olivat uskontokuntien sekamelskaa.
”Kaikkein paras esimerkki on 1 200-luvun alun Sisilia, joka oli sen ajan Euroopan ehdottomasti kehittynein yhteiskunta. Se nojasi pitkälti siihen, että nimenomaisesti eritaustaiset ja -uskoiset ihmiset saivat elää rauhassa toistensa kanssa”, Heikkilä sanoo.
Sisilia oli maantieteellisessä saranakohdassa. Siellä pystyttiin hyödyntämään latinalainen oppineisuus kirkon ja Länsi-Euroopan piiristä, Bysantin perinteet ja muslimioppineisuus Lähi-idästä. Kristityt, muslimit ja juutalaiset elivät sovussa.
”Hallitsijat ymmärsivät käyttää tämän hyväkseen olemalla suvaitsevaisia.”
Toisinaan nämä kaksi väärinymmärrystä, ”valkoinen Eurooppa” ja jatkuva konflikti uskontojen kesken, nähdään niin, että kristinusko on nimenomaan valkoisten eurooppalaisten uskonto.
Ei pidä paikkaansa. Kolme pohjoisafrikkalaista paavia todistavat jo sitä vastaan. Pohjois-Afrikan kristillisyys on tuhat vuotta Suomen kristillisyyttä vanhempi.
”Alkujaan kristinusko oli muutenkin juutalaisuuden lahko”, Heikkilä sanoo.
”Hän oli tarinan mukaan egyptiläinen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman 200-luvulla. Mauritius kuvataan systemaattisesti mustaihoisena, ja hän oli saksalais-roomalaisen keisarikunnan suosikkipyhimys.”
Uusnatsit käyttävät usein Mauritiukseen liitettyä symbolia eli mustaa kotkaa ja tulevat täten vahingossa kunnioittaneeksi tummaihoista pyhimystä. Itämaan tietäjät (joiden lukumäärää, statusta tai nimiä Raamattu ei kerro) puolestaan kuvattiin keskiajalla Länsi-Euroopassa niin, että yksi on nuori, yksi keski-ikäinen ja yksi vanha. Näistä yksi eli Balthazar on järjestelmällisesti kuvattu tummaihoiseksi.
”Itämaan tietäjillä on symbolisesti kuvattu, että koko maailma kunnioittaa Jeesus-lasta ja samalla tahattomasti tai tahallisesti yhdestä tietäjästä on tehty musta – ja ihmisten reaktio on mitä todennäköisimmin ollut so what, täysin normaalia”, Heikkilä sanoo.
Keskiaika on Heikkilän mukaan yksi väärinkäytetyimpiä historiallisia ajanjaksoja jo siksi, että se on yksi pisimpiä yhtenäiseksi ajatelluista historian vaiheista, tuhat vuotta.
”Se on myös niin kaukana. Yksityiskohtia tunnetaan niin huonosti, että kukin voi projisoida sinne, mitä haluaa.”
Tyypillistä Heikkilän mukaan on, että parin lähdemaininnan ympärille keksitään yksityiskohtia. Suomalaiset heimovaltiot ovat tästä esimerkki, Varsinais-Suomi, Häme, karjalaiset.
”Kun idea on keksitty, sen jälkeen on yritetty saada lähteet vaikuttamaan siltä, että idea on totta.”
Myös halu nähdä yhtenäinen Suomi taistelemassa naapurivaltakuntia vastaan on nähtävissä jo keskiaikaisissa kuvauksissa, Heikkilä sanoo. Näkemys on ollut anakronistinen jo silloin, mutta sen päälle oli 1 800-luvulla helppo rakentaa. Emme halua olla ruotsalaisia emmekä venäläisiä, joten ”riemua täytyy alkaa repiä omasta historiasta, joka on totta kai mahdollisimman suurta ja hurjaa”.
Mitä keskiajalla sitten on annettavanaan nykyajalle? Mitä keskiajasta pitäisi tietää?
”Jos keskiaikaa ajattelee kokonaisena aikakautena, se oli lopulta aikamoinen menestystarina”, Heikkilä sanoo.
”Mitä Eurooppa oli keskiajan alussa? Se oli entisen ja sortuneen Rooman maailmanvallan takapiha, hillitön takapajula. Kaikki oli päin mäntyä. Tuhat vuotta eteenpäin ja Eurooppa oli maailmanvalta, aloittanut muun maailman alistamisen, rikas kulttuurisesti ja taloudellisesti. Meidän tuntemamme Euroopan idut olivat syntyneet. Ajatus eurooppalaisten yhteisestä kulttuurisesta pohjasta on keskiajan tuote.”
Tuo ajatus nojasi siihen, että keskeisillä Euroopan alueilla oli samanlaista historiaa, ne olivat olleet Rooman valtakunnan osia ja kristinusko oli muodossa tai toisessa valloittanut koko maanosan. Yhteiset kristilliset arvot rakentuivat roomalaiselle ja kreikkalaiselle pohjalle.
Mikä tämän kaiken tuotti? Heikkilän mukaan se oli lopulta ”suvaitsevaisuus tai joustavuus”.
”Euroopassa pystyttiin omaksumaan parhaita käytäntöjä ja tietoja eri aloilta ja alueilta.”
Yliopistot hyödynsivät Lähi-idän oppineisuutta ja olivat ”mentaalisesti avoimia ottamaan uudet ajatukset osaksi omia totuuksia” samalla kun muslimeja vastaan toisaalla myös välillä sodittiin. Samaan keskiaikaiseen tapaan myös Helsingin yliopisto aloitti viime vuonna islamilaisen teologian opetuksen, Heikkilä kertoo.
”Avoimuus on keskiajalle ainakin yhtä tyypillistä kuin siihen yleensä liitetty suvaitsemattomuus.”
