Analyysi: Politiikan toimittaja ja Twitter-ässä Timo Haapala suututti Suomen tutkijat, ja riita jatkui koko juhannuksen – mutta hänellä oli myös pointti

Juhannus tuli ja meni, mutta Ilta-Sanomien meritoitunut politiikan erikoistoimittaja, moottoriturpa Timo Haapalahttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+haapala pysyy.

Lauantaina Haapala kirjoitti Twitterissä seuraavasti:
Virtuaalinen juhannusmyrsky oli valmis.

Kaikki alkoi Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorin Anu Koivusenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anu+koivusen kolumnista Suomen Kuvalehdessähttps://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/anu-koivunen-ilta-sanomat-valittelee-hallituspolitiikan-ideologisoitumista-mutta-lehti-on-asemoinut-itsensa-oppositioon/?shared=1081860-53244185-4.
Koivunen kirjoitti, että Ilta-Sanomat on viimeaikaisissa pääkirjoituksissaan asemoinut itsensä oppositioon suhteessa uuteen hallitukseen.

Kolumnin sosiaalisessa mediassa näkyvä otsikko on ”Ilta-Sanomat valittelee hallituspolitiikan ideologisoitumista – ja asemoi samalla itsensä oppositioon”.

Itse kolumnissa ei sanota juuri muuta kuin että vastakkainasettelut ovat journalismille kiistaton käyttövoima ja että tämä voi ideologisoida lehdistöä uudelleen.

Kirjoitus sai joukon toimittajia varpailleen. Erityisen lujille se näytti ottavan Haapalalla.
Haapala siis halusi, että viestimien käyttämien asiantuntijoiden ideologiset taustat pitäisi saada päivänvaloon.

Haapalaa komppasi MTV:n uutisten politiikan toimittaja ja siten Haapalan entinen alainen Vesa Kallionpäähttps://www.hs.fi/haku/?query=vesa+kallionpaa, jolla on trauma ”marxlähtöisestä tiedotusteoriasta”.
Tällä Kallionpää viittaa todennäköisesti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokseen, jossa merkittävä osa suomalaisista toimittajista on jossakin vaiheessa opiskellut. Tiedotusopin laitoksella on vanhastaan maine vasemmistolaisena instituutiona, sillä laitosta johti professori Kaarle Nordenstrenghttps://www.hs.fi/haku/?query=kaarle+nordenstreng, joka muun työnsä ohessa toimi Neuvostoliitto-vetoisessa journalistijärjestö IOJ:ssä puheenjohtajanahttps://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005008891.html.

Helsingin yliopiston työelämäprofessori ja entinen vihreä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurihttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+sauri tuli väliin sanomaan, että jos tutkimus sinänsä leimataan pelkäksi mielipiteeksi, peli on menetetty.

Sitten Haapala iski takaisin: ”Suurelta osin peli on jo menetetty: toimittajilla on sentään jo selkärangassa jonkin sortin avuton pyyntö objektiivisuutta kohtaan, tutkijoilla, dosenteilla yms. ei ole, vaan hävyttömästi yhdistelevät asiat näkemystensä mukaan.”

Haapalan twiitti sai tutkijat hermostumaan.

Vastausten ja päivittelyjen määrä on aiheen epäseksikkyyden ja suomalaisen Twitterin pienuuden huomioon ottaen valtava. Tiiviimmän vastauksen tarjosi Helsingin yliopiston taloustieteen professori Hannu Vartiainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=hannu+vartiainen:
Sekaan mahtui myös pari muuta vastausta, jotka eivät menneet henkilöiden haukkumiseksi:
Muun, puolin ja toisin heitellyn kuran jätämme nyt omaan arvottomuuteensa.

Haapalalla oli kieltämättä provoivan twiittailunsa takana kuitenkin pointtinsa: jos esiintyy puolueettomana asiantuntijana ja samalla on jonkin puolueen jäsen, kyseessä on ristiriita.

Kaikkia faktoja ei ole tällöin tuotu esiin. Jos tutkijalla on maailmankatsomus, jonka kautta hän tekee julkisia kannanottoja, on reilua tuoda tuo maailmankatsomus esiin. Jos esimerkiksi tutkija kirjoittaa kolumnejaan ensisijaisesti feministinä tai vasemmistolaisena, se olisi hyvä mainita. Muutoin lukija saattaa ajatella, että tässä puhuu pyyteetön ja objektiivinen tutkija.

Toistaalta tutkijalle on ylipäänsä ristiriitaista esiintyä kaikkien alojen asiantuntijana. Jos sattuu pitämään hallussaan vaikkapa ”kovan” tieteen kuten esimerkiksi fysiikan sädekehää, ei silti välttämättä ymmärrä yhteiskuntatieteistä yhtään mitään.

Useat tutkijat ovat avoimesti kertoneet omista poliittisista taustoistaan. Silloin he usein ajautuvat toisenlaiseen ongelmaan, eli taustansa kertoneen tutkijan kaikkien kannanottojen tulkitsemiseen tuota taustaa vasten.

Suomen tutkijakentästä ehkä eniten tämän tuntee tuon tuosta niskassaan kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorin Martin Scheinin,https://www.hs.fi/haku/?query=martin+scheinin, jonka vuosikymmeniä vanha kommunistitausta nostetaan tuon tuosta esiin.

Paraatiesimerkin antoi edellisen hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistöhttps://www.hs.fi/haku/?query=jussi+niinisto (sin), joka kirjoitti blogissaan helmikuussahttps://jussiniinisto.fi/index.php/2019/02/eduskunnan-on-ryhdistaydyttava/ muun muassa seuraavasti:

Aivan oma lukunsa on perustuslakiasiantuntijana esiintyvä professori Martin Scheinin, entinen Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen. Tunnettu myös Turun akateemisesta sosialistiseurasta, jonka ideologiana oli marxismi-leninismi.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystihttps://www.hs.fi/haku/?query=tuomas+poysti katsoi toukokuussahttps://www.hs.fi/politiikka/art-2000006121076.html, että Niinistön esittämä arvostelu oli epäasiallista ja osin loukkaavaa.

Mutta jos ja kunhttps://twitter.com/TimoHaapala/status/1142773358708383744 Haapalan pointti laajentui koskemaan myös tutkijoiden tekemää tieteellistä tutkimusta, mennään heti harhaan. Hyvä tutkimus on vertaisarvioitua, eli tutkimuksen tieteellistä pätevyyttä arvioivat muut alan tutkijat. Se on periaatteessa paras tapa pitää tieteellinen tutkimus pätevänä.

Vertaisarviointi ei silti suojaa tiedettä loputtomiin. Yhdysvalloissa esimerkiksi tieteellinen tutkimus ilmastosta ja sen lämpenemisestä on läpipolitisoitu. Ilmaston lämpenemisen osoittavat tutkijat leimataan konservatiivipiireissä liberaaleiksi ja sen jälkeen tutkimustulokset jätetään huomiotta.

Stephen Colbertinhttps://www.hs.fi/haku/?query=stephen+colbertin esittämä satiirinen konservatiivikommentaattori nimeltä Stephen Colbert ennusti nykyisen tulehtuneen keskustelun jo 2006. Colbert sanoi Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisella vuonna 2006, että ”todellisuudella on hyvin tunnettu liberaali ennakkoasenne”.

Eikä siinä: tiede on tietenkin myös poliittista. Millainen tutkimus saa rahaa? Mistä syystä tutkimukselle annetaan julkista rahaa lainkaan? Koska tieteellinen tutkimus tuottaa tietoa, ja tieto on valtaa, ja valta on politiikkaa.

Mutta: kun tutkijat tekevät vertaisarvioitua tutkimusta, miksi he eivät samalla saisi pyrkiä muuttamaan maailmaa esimerkiksi puolueessa vaikuttamalla? Poliittinen järjestäytyminen on arvokas oikeus, ja kuuluu kaikille.

Ongelma on pikemminkin se, jos tutkija uskoo itse olevansa vailla ideologiaa.

Tiedostamattomina ideologiat elävät meissä ja tiedostamattomina ne ottavat meistä vallan.

Tai näin olen minä yliopistossa oppinut.

Yksi näistä ideologioista on Tiede isolla t:llä kaikkein suurimpana auktoriteettina. Ei, on vain tiedettä, ja tiede on erehtyväisten ja usein myös omahyväisten ihmisten tuotosta. Silti sen sisällä on pystytty luomaan luotettavaa tietoa maailmasta.

Ironisesti tämä on nimenomaan sosiaalistien konstruktionistien luoma havainto. Tietyt piirit haukkuisivat heistä lähes kaikki ”postmodernisteiksi kulttuurimarxisteiksi”. Marxinhttps://www.hs.fi/haku/?query=marxin nimellä voi haukkua mitä vain tarkoittamatta loppujen lopuksi mitään.

Yksi kuuluisimmista elossa olevista konstruktionisteista on Bruno Latourhttps://www.hs.fi/haku/?query=bruno+latour. The New York Timeshttps://www.nytimes.com/2018/10/25/magazine/bruno-latour-post-truth-philosopher-science.html julkaisi hänen pitkän haastattelun viime syksynä.

Latourin argumentin mukaan toimittajat, tutkijat ja muut asiantuntijat unohtavat usein, että ”faktat pysyvät vankkoina vain silloin, kun niiden takana on yhteisen kulttuurin, luotettavien instituutioiden, enemmän tai vähemmän säällisen julkisen elämän ja enemmän tai vähemmän luotettavan median tuki”.

Faktat eivät koskaan riitä. Tarvitaan vähintään arvoja, jotka sanovat, että faktoilla on väliä. Journalismi ja tiede ovat parhaimmillaan samalla asialla: pyrkimässä totuuteen, vaikka sen kaikkia puolia ei koskaan voi tavoittaa.