Billie Eilish, 17, joutui kohun keskipisteeksi viraaliksi menneen toppikuvan takia, kommentoi nyt ensimmäistä kertaa

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Billie Eilish joutui kesäkuussa melkoisen vyyhdin keskipisteeksi sen jälkeen, kun fani julkaisi hänestä Twitteriin kuvan, jossa hänellä oli yllään toppi.

Roikkuvasta vaatetyylistään tunnettu laulaja-lauluntekijä Billie Eilish, 17, joutui ilkeän nettikirjoittelun kohteeksi, kun hän päätti eräänä päivänä pukeutua ihoa mukailevaan toppiin.

Yhdysvalloista kotoisin oleva Eilish on tunnettu niin musiikistaan kuin omintakeisesta tyylistään, joka on aiheuttanut viime aikoina intensiivistä keskustelua somessa.

Eilish pukeutuu yleensä itseään reilusti isompiin löysiin vaatteisiin. Artistin omien sanojen mukaan hän pukeutuu ”800 kokoa suurempiin vaatteisiin”.

Nämä Eilishin viimeaikaiset Instagram-julkaisut näyttävät väläyksiä artistin uniikista tyylistä:
Eilish on tämän hetken suosituimpia laulaja-lauluntekijöitä maailmalla.

Musiikkipalvelu Spotifyssa striimatuimpien artistien listalla Eilish on sijalla 9. Eilishin hittikappaleita ovat muun muassa Bad Guy, Bury a Friend sekä Khalid-artistin kanssa yhdessä tehty kappale Lovely.

Elokuussa järjestetyssä MTV Video Music Awards 2019 -gaalassa artisti voitti kolme kategoriaa ensimmäistä kertaa ikinä. Kategoriat olivat Best New Artist, Push Artist of the Year sekä Best Editing, eli parhaan uuden artistin kategoriat sekä paras editointi.

”En koskaan halunnut, että maailma tietäisi kaikkea minusta. Pukeudun suuriin pussimaisiin vaatteisiin, sillä silloin kenelläkään ei voi olla mielipidettä minusta, koska he eivät tiedä, mitä niiden alla on”, Eilish kommentoi pukeutumistaan toukokuussa julkaistussa I Speak My Truth In #MyCalvins -mainoskampanjassa.

Artisti kertoi kesäkuussa Australian Voguen haastattelussa kerrospukeutuvansa pitääkseen osan itsestään ”mysteerinä” ja välttyäkseen julkiselta arvostelulta.

”Se ei anna kenellekään mahdollisuutta arvostella kehoasi. Haluan kerroksia kerrosten päälle ja olla salaperäinen. Kukaan ei tiedä, mitä on alla ja mitä päällä”, hän sanoo videohaastattelussa.

Toisin kuitenkin kävi, kun eräs fani levitti Eilishistä kuvan Twitteriin.

Kaikki alkoi, kun Eilish nousi bussista Nashvillessa tapaamaan fanejaan kesäkuussa.

Eilishilla oli yllään valkoinen toppi, joka paljastaa hänen vartaloaan enemmän kun hänen päällänsä yleensä nähdyt suuret vaatteet. Siitä seurasi arvostelua, ja kuva meni nopeasti viraaliksi. Tuhannet fanit nousivat myös puolustamaan Eilishia.

Alkuperäinen twiitti, jossa Elishin ulkonäköä kutsuttiin englanninkielisellä sanalla thick eli tukeva, on poistettu. Sen herättämä vyyhti on kuitenkin jatkunut tähän päivään asti.

Eilish joutui siis tahtomattaan seksualisoiduksi ja arvostelun kohteeksi, mitä hän oli aikaisempien haastattelujen perusteella vältellyt.

Monet fanit nostivat esille, että juuri tällaistä keskustelua Eilish ei haluaisi käytävän ulkonäöstään.

Tässä muutamia otteita fanien nostamasta keskustelusta:
Nyt, kolme kuukautta toppikuvan julkaisun jälkeen, Eilish kommentoi tapahtunutta Elle-lehden laajassa henkilöhaastattelussa:

”Rintani trendasivat Twitterissä, ja vieläpä ykkösenä! Mitä tämä on? Jokainen julkaisija kirjoitti rinnoistani”, Eilish ihmettelee.

Artistin omasta mielestä hän näytti kuvassa hyvältä, mutta hän on sen jälkeen päättänyt peittää itsensä välttyäkseen huomiolta. Niin pitkään kun Eilish muistaa, hänen rintansa ovat aina olleet jollekin ongelma – myös hänen omille ystävilleen.

”Synnyin rintojeni kanssa, bro. Synnyin sen dna:n kanssa, joka antoi minulle suuret rinnat”, Eilish kertoo huvittuneesti haastattelussa.

Kenenkään ei tulisi peitellä vartaloaan, jotta välttyisi häiriköinniltä ja loukkaavilta kommenteilta, Teenvogue alleviivaa vyyhdin sanomaa.

Kaikesta päätellen asia on saatu päätökseen ja tähdestä levinneet kuvat on pääsääntöisesti kitketty netistä pois.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  2. 2

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  3. 3

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  4. 4

    Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

  5. 5

    Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä, lehtorin nimittämisprosessi keskeytettiin

  6. 6

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  7. 7

    Miljoonien ufobongarien ”rynnäkkö Area 51:een” alkoi vitsistä, mutta nyt aavikolle varaudutaan hätätilaan – Tästä on kyse

  8. 8

    Timo Salin pystytti karmivan Annabelle-nukkensa Eduskuntatalon portaille ja joutui selittelemään tekoa vartijalle – Nyt hän kertoo erikoisesta harrastuksestaan

  9. 9

    Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

  10. 10

    Ennen oli kaikki paremmin, vai oliko? Luimme nuorten yli 30 vuotta sitten lehteen kirjoittamia huolia, ja huomasimme että moni on tänään ratkaistu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  2. 2

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  3. 3

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  4. 4

    Nuorten tyttöjen uusin somevillitys on VSCO girl – Vanhemmat voivat hengähtää helpotuksesta, sillä kyseessä on positiivinen trendi

  5. 5

    Timo Salin pystytti karmivan Annabelle-nukkensa Eduskuntatalon portaille ja joutui selittelemään tekoa vartijalle – Nyt hän kertoo erikoisesta harrastuksestaan

  6. 6

    Instagram taipui paineen alla: Palvelu alkaa siivota julkkisten tyrkyttämiä laihdutus- ja kauneustuotteita alaikäisten näkyviltä

  7. 7

    Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä, lehtorin nimittämisprosessi keskeytettiin

  8. 8

    Lidl myy harvakseltaan ”nallesipsejä” ja ne saavat somen naisryhmät manian valtaan – testasimme, mikä sipsissä on niin erikoista

  9. 9

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  10. 10

    Bahamalla järjestettiin täydellisesti pieleen menneet rikkaiden nuorten ”luksusfestarit” – Järjestäjä myönsi syyllistyneensä petokseen, voi saada 10 vuotta vankeutta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiskarhu piileskeli puun takana – kisaa nyt maailman hauskimmasta luontokuvasta, tässä 20 hauskinta

  2. 2

    Lidl myy harvakseltaan ”nallesipsejä” ja ne saavat somen naisryhmät manian valtaan – testasimme, mikä sipsissä on niin erikoista

  3. 3

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  4. 4

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  5. 5

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  6. 6

    Tällaisista asetelmista lähtee Game of Thronesin toinen jatkosarja – sijoittuu vain noin 160 vuotta ennen alkuperäistä

  7. 7

    Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä, lehtorin nimittämisprosessi keskeytettiin

  8. 8

    Applen uusi puhelin laukaisi voimakkaan trypofobiareaktion – Varoitus, kuva fobian kohteesta voi ällöttää

  9. 9

    Internetissä heräsi henkiin vitsi, jossa eurooppalaiset pilkkaavat amerikkalaisia kaikesta siitä, mikä rapakon takana on pielessä

  10. 10

    Billie Eilish, 17, joutui kohun keskipisteeksi viraaliksi menneen toppikuvan takia, kommentoi nyt ensimmäistä kertaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

  2. 2

    Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

  3. 3

    Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

    Tilaajille
  4. 4

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  5. 5

    Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

  6. 6

    Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

  7. 7

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  8. 8

    Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia

  9. 9

    Postimees-lehden päätoimittajan käyttämä natsiviittaus kuohuttaa Virossa

  10. 10

    ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

    Tilaajille
  2. 2

    Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

  3. 3

    Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

  4. 4

    Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

  5. 5

    Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

    Tilaajille
  6. 6

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  7. 7

    Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

    Tilaajille
  8. 8

    Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

  9. 9

    Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

  10. 10

    Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

    Tilaajille
  2. 2

    Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

    Tilaajille
  3. 3

    Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

  4. 4

    Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

  5. 5

    Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

    Tilaajille
  6. 6

    Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

  7. 7

    Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

    Tilaajille
  8. 8

    Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

  9. 9

    Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

  10. 10

    ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

  11. Näytä lisää