Applen uusi puhelin laukaisi voimakkaan trypofobiareaktion – Varoitus, kuva fobian kohteesta voi ällöttää

Apple julkisti eilen uusimman iPhone-älypuhelimen. Sen yksi erikoisuus on kolme takakameraa, jotka aiheuttivat hulvattoman somekeskustelun, mutta monille kuvat aiheuttivat trypofobiaksi kutsutun reikäpelon.

Yhdysvaltalainen teknologiayritys Apple julkisti tiistai-iltana uusia älypuhelimia sekä uudet mallit tabletistaan ja älykellostaan.

Julkistuksista syntyi perinteiseen tapaan nettivitsailijoiden lempiaihe.

Illan yksi odotetuin tuote oli älypuhelimen uusin malli iPhone 11. Älypuhelimessa oli monia uudistuksia aikaisempiin malleihin verrattuna, kuten tarkempi näyttö, nopeampi suoritin sekä parempi akunkesto.

Merkittävin uudistus – tai ainakin eniten huomiota herättänyt – löytyy puhelimen takapuolelta.

Puhelimessa on kolme takakameraa, jotka on asetettu rykelmän tapaan vierekkäin puhelimen vasempaan yläkulmaan. Kehittynyt kameratekniikka mahdollistaa laajemmat valokuvat ja tarkemman videokuvan. Kameran kerrotaan myös toimivan paremmin hämärässä.

Uuden iPhone 11:n halvemmassa mallissa kameroita on kaksi, mutta tekniikkaa on siinäkin parannettu.


Pian julkistuksen jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi kuhista älypuhelimen ulkonäön takia.

Twitterissä alettiin välittömästi jakaa meemejä, joissa uusi puhelinmalli on liitetty mitä ihmeellisimpiin aiheyhteyksiin. Sen ulkonäköä verrataan hupikuvien perusteella muun muassa kookospähkinään, uunin hellalevyihin, partakoneeseen sekä sormilelu fidget spinneriin.

Kilpailevien Android-puhelimien käyttäjiä myös huvittaa, ettei Apple pystynyt tarjoamaan uudessa puhelimissaan mitään uusia ominaisuuksia. Mashablen mukaan Android-käyttäjät vitsailevat sillä, että Applen uudet innovaatiot ovat heille jo kaksi vuotta vanhoja.

Tässä muutama havainnollinen poiminta Twitter-julkaisuista:









Tämä ei ole tosin ensimmäinen kerta, kun älypuhelimen kamerarykelmä aiheuttaa keskustelua.

Tämän vuoden helmikuussa HMD Global julkaisi uuden Nokia 9 -älypuhelimen, missä kameroita on peräti viisi.

Tässä Twitter-julkaisussa molempien älypuhelinten kameraryhmät on asetettu vierekkäin hämähäkin silmien kanssa, mikä kieltämättä kuvaa visuaalisesti juuri sitä miltä uudet älypuhelimet alkavat näyttää:
Joillekin huumorikuvat olivat kuitenkin liikaa, ja ne saivat heidät voimaan pahoin.

”Uuden iPhonen ”trypofobinen” suunnittelu häiritsee ihmisiä, jotka pelkäävät reikiä”, CNN kirjoitti pian älypuhelimen julkistuksen jälkeen. Vierekkäin asetetut kamerat laukaisivat siis monille niin sanotun trypofobian eli reikäkammon.

Jotkut ihmiset kärsivät trypofobiaksi kutsutusta reikäkammosta, missä vierekkäin asetetut reiät, pilkut tai rykelmät aiheuttavat vastenmielisiä tuntemuksia. Tätä reikä- ja rykelmäkammoa ei ole virallistettu kuitenkaan oikeaksi fobiaksi, vaikka se monille tuntuukin todelliselta pelolta.

Reikäkammo voi tulla esimerkiksi hunajakennosta, kuplista, pesusienestä ja korallien pinnoista. Myös kuvat, joissa iho mätänee tai siihen on painettu pieniä reikiä, puistattavat trypofoobikoiksi itsensä mieltäviä.

Tässä muutama esimerkki siitä, miltä kuvat näyttävät:





Erityisesti meemit, joissa vitsailtiin iPhonen tulevaisuuden malleista joissa kameroita olisi kymmenittäin, kuvotti reikäkammoisia.



”Nämä uudet kamerat laukaisevat trypofobiani, ja se ei ole vitsi.”
”Itselläni on ollut todella paha trypofobia jo vuosia. Nyt näen kuvia kaikkialla uudesta iPhone 11 -puhelimesta, ja tekee mieli sytyttää kaikki tuleen. Lopettakaa”, eräs reikäkammosta kärsivä kirjoittaa Twitterissä.



Essexin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tämä fobia syntyy osittain siksi, että rei’illä ja vaaralliseksi mielletyillä asioilla on samoja visuaalisia piirteitä.

Applen puhelimien ulkomuodoille on irvailtu ennenkin. Tuossa saagassa rei’illä vitsailu on vain uusin luku.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Johannes Yrjöstä tuli vaivihkaa julkkisten luottokampaaja – Tanssii tähtien kanssa -kilpailijan vaalentaminen oli uran toistaiseksi vaikein työtehtävä

    Tilaajille
  2. 2

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  3. 3

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  4. 4

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  5. 5

    Ennen oli kaikki paremmin, vai oliko? Luimme nuorten yli 30 vuotta sitten lehteen kirjoittamia huolia, ja huomasimme että moni on tänään ratkaistu

  6. 6

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  7. 7

    Harry Potterien viimeinen kohtaus tapahtuu tänään – Fanit vaeltavat King’s Crossin asemalle, kirjasarjan luoja J.K. Rowling haikailee

  8. 8

    Kerroimme aamupalasta joka sai kriitikon ”haukkomaan henkeään”, sen hinta taas sai lukijat haukkomaan henkeään – Onko kymmenen euroa puurolautasesta liikaa? Kysyimme ulkoaamupala-asiantuntijalta

  9. 9

    Uusi Harry Potter -kirja tuhoaa sekä hahmot että aikaisemman tarinan – näin se saa sen aikaan

  10. 10

    Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  2. 2

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  3. 3

    Johannes Yrjöstä tuli vaivihkaa julkkisten luottokampaaja – Tanssii tähtien kanssa -kilpailijan vaalentaminen oli uran toistaiseksi vaikein työtehtävä

    Tilaajille
  4. 4

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  5. 5

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  6. 6

    Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä, lehtorin nimittämisprosessi keskeytettiin

  7. 7

    Instagram taipui paineen alla: Palvelu alkaa siivota julkkisten tyrkyttämiä laihdutus- ja kauneustuotteita alaikäisten näkyviltä

  8. 8

    Timo Salin pystytti karmivan Annabelle-nukkensa Eduskuntatalon portaille ja joutui selittelemään tekoa vartijalle – Nyt hän kertoo erikoisesta harrastuksestaan

  9. 9

    Harry Potterien viimeinen kohtaus tapahtuu tänään – Fanit vaeltavat King’s Crossin asemalle, kirjasarjan luoja J.K. Rowling haikailee

  10. 10

    Nuorten tyttöjen uusin somevillitys on VSCO girl – Vanhemmat voivat hengähtää helpotuksesta, sillä kyseessä on positiivinen trendi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

  2. 2

    New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

  3. 3

    Long Play: Aalto-yliopiston muodin koulutusohjelmassa toistuvaa suosimista, eristämistä ja simputusta

  4. 4

    Aalto-yliopisto tekee selvityksen muotilinjan simputus- ja suosimisväitteistä, lehtorin nimittämisprosessi keskeytettiin

  5. 5

    Internetissä heräsi henkiin vitsi, jossa eurooppalaiset pilkkaavat amerikkalaisia kaikesta siitä, mikä rapakon takana on pielessä

  6. 6

    Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

  7. 7

    Applen uusi puhelin laukaisi voimakkaan trypofobiareaktion – Varoitus, kuva fobian kohteesta voi ällöttää

  8. 8

    Ariana Grande sai maistaa omaa lääkettään, kun haastoi vaateketjun oikeuteen tyylinsä kopioimisesta – on nyt itse syytettynä samasta asiasta

  9. 9

    Ennen oli kaikki paremmin, vai oliko? Luimme nuorten yli 30 vuotta sitten lehteen kirjoittamia huolia, ja huomasimme että moni on tänään ratkaistu

  10. 10

    Janne Immonen tekee aggressiivisella ralli­englannilla inspiraatio­videoita savolaisesta posti­toimistosta – ja elää kuten opettaa

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

    Tilaajille
  2. 2

    Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

    Tilaajille
  3. 3

    ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

  4. 4

    Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

  5. 5

    Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

  6. 6

    Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

    Tilaajille
  7. 7

    Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

  8. 8

    Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

    Tilaajille
  9. 9

    Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

  10. 10

    Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

  2. 2

    Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

  3. 3

    Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

  4. 4

    Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

  5. 5

    Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

    Tilaajille
  6. 6

    HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

    Tilaajille
  7. 7

    Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

  8. 8

    Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

  9. 9

    Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

  10. 10

    Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

    Tilaajille
  2. 2

    Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

  3. 3

    Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

    Tilaajille
  4. 4

    Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

  5. 5

    Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

  6. 6

    ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

  7. 7

    Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

  8. 8

    Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

    Tilaajille
  9. 9

    Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

    Tilaajille
  10. 10

    Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

  11. Näytä lisää