Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

Suomalaiset virkailijat ovat ystävällisiä, eikä heidän avulaisuutensa katso virka-aikoja edes perjantai-iltana. Näin sanoo saksalaismeppi Terry Reintke, joka sai reppunsa takaisin.

Suomi mainittu! Eikä edes vitsikkäästi tai samalla vähän ylenkatsoen, vaan puhtaasti upeassa asiayhteydessä.

Saksalaismeppi Terry Reintke matkusti perjantai-iltana Tampereelle ja unohti reppunsa junaan.

Raiteita pitkin kohti Oulua lähtivät matkaamaan ainakin Reintken lompakko, tietokone ja lääkkeet.

Reintke alkoi selvittää mahdollisuuksiaan saada omaisuutensa takaisin ja yllättyi suomalaisten viranomaisten ystävällisyydestä.

Hän selostaa Twitterissään tapahtumien kulkua ja kiittelee ynseydestään tunnetun kansan vilpitöntä avuliaisuutta.
Twiittiketjussa Reintke ensin sättii itseään huolimattomuudestaan. Hän kertoo, että huomasi heti asemalle noustuaan yhden kolmesta matkatavaroistaan puuttuvan.

Reintke soitti nopeasti löytötavarapalveluun, josta kerrottiin, että reppu voitaisiin palauttaa hänelle aikaisintaan ensi viikolla. Oli perjantai-ilta ja Reintke palaisi jo sunnuntaina takaisin Saksaan. Reppu olisi pitänyt lähettää hänelle ja siihen olisi kulunut niin ikään noin viikko. Reintke ei voinut odottaa.

Hänen pitäisi valmistautua Saksan vihreiden tapaamiseen.
Tästä alkoi repunmetsästys ja tapahtumaketju, joka sai Reintken kiittelemään suomalaisten toimelijaisuutta ja ystävällisyyttä.

Hän käveli takaisin Tampereen rautatieasemalle.

Lippukasalla häntä lohdutteli virkailija, joka Reintken mukaan hädin tuskin puhui englantia. Lippuvirkailija soitti Oulun rautatieasemalle, josta puolestaan ohjattiin ottamaan yhteyttä Tampereen löytötavaratoimistoon.

Reintke sai löytötavaratoimiston osoitteen, käveli toimistoon ja sai sieltä numeron Oulun löytötavaratoimistoon.

Seurasi lukuisten ystävällisen puhelujen sarja, joiden päätteeksi tuntemattomaksi jäänyt henkilö soitti reppua kuljettavan junan kuljettajalle.

Lopulta Reintken puhelin pirisee.

Luurin toisessa päässä on Reintken Tommyksi nimittämä henkilö, joka kertoo junan konduktöörin löytäneen repun. Ystävällinen junahenkilökunta on luvannut siirtää repun Tampereelle matkaavaan yksikköön. Reintke saisi reppunsa vielä samana iltana.

Hurraa!
Reintken mukaan on huomionarvoista, että kaikki tämä tapahtui perjantai-iltapäivänä, virka-ajan jo lähes päätyttyä.
Hän kiittelee suomalaista järjestelmää, jossa henkilöille voi yhä soittaa.

Reintken mukaan huhut suomalaisten ynseydestä ja etäisyydestä eivät voi pitää paikkaansa. Hänen perjantaina kokemansa ystävällisyys todistaa mielikuvat vääriksi.
Onnellinen Reintke ja reppu kiittävät lopuksi Tommyä ja kaikkia ystävällisiä ääniä, jotka osallistuivat etsintäoperaatioon.

Reintken repun kohtalosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  2. 2

    Monimuotoisuus on We Jazz -festarin parhaita puolia – Ääniwallin keikalta löytyi yllättäen myös Sunrise Avenuen Osmo Ikonen

  3. 3

    Lasten suosikkisome Tiktok piilotti lihavien, homojen ja transihmisten tekemän sisällön sovelluksessaan

  4. 4

    Hugh Grant hyödyntää vanhaa rooliaan jouluelokuvan rakkaudenkipeänä pääministerinä ja kiertää ovelta ovelle kampanjoimassa Britannian parlamenttivaaleja varten

  5. 5

    ”Tuhositte instituution” – perinteinen rockbaari vaihtoi tyylinsä ja soittolistansa sekä suututti osan kanta-asiakkaistaan, koska rokkarit eivät riitä asiakkaiksi

  6. 6

    Kuuntelimme vanhan Muumit-sarjan uudet äänet, tällaisia ne ovat: Myystä katosi terä, Niiskuneiti ei ole enää bimbo

  7. 7

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  8. 8

    Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

  9. 9

    Timo Haapala oppi viikonloppuna, miten Wikipedia toimii – Soitimme

  10. 10

    Nyt puhuu tuntikausia kuvattujen ovien asentaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  2. 2

    Lasten suosikkisome Tiktok piilotti lihavien, homojen ja transihmisten tekemän sisällön sovelluksessaan

  3. 3

    Hugh Grant hyödyntää vanhaa rooliaan jouluelokuvan rakkaudenkipeänä pääministerinä ja kiertää ovelta ovelle kampanjoimassa Britannian parlamenttivaaleja varten

  4. 4

    Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on taas noussut valkoisen ratsunsa selkään, ja some täyttyi Game of Thrones -vertauksista

  5. 5

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  6. 6

    Suomalais-dj esiintyy maailman tunnetuimmilla festareilla mutta täällä hän on liki tuntematon –Tapasimme Yoton, jolle Suomi oli aivan liian pieni

    Tilaajille
  7. 7

    Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

  8. 8

    Monimuotoisuus on We Jazz -festarin parhaita puolia – Ääniwallin keikalta löytyi yllättäen myös Sunrise Avenuen Osmo Ikonen

  9. 9

    Locanda Scappin italialaisissa annoksissa on yritystä, mutta niitä vaivaa raskaus ja vivahteiden puute

  10. 10

    Nyt puhuu tuntikausia kuvattujen ovien asentaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pankki merkitsi kansanedustaja Anna Kontulan lainat yllättäen maksetuksi – soitimme ”eduskunnan ainoalle kommunistille”

  2. 2

    Perussuomalaisaktiivi vaikuttaa olleen kantelemassa poliisille rasistisista tv-sketseistä – rikosilmoituksia masinoitiin Ylilaudalla

  3. 3

    Donald Trump julkaisi kuvan, jossa hänen päänsä on muokattu Rocky Balboan lihaksikkaille harteille – internet riemastui mysteerikuvasta

  4. 4

    Osassa suomalaisperheistä heräsi huoli joulupukin vanhoillisista arvoista, joten he etsivät nyt feministipukkeja

  5. 5

    Onko lennolla lääkäriä? -vitsi pukee sanoiksi riittämättömyyden tunteen isän edessä ja on parasta juuri nyt

  6. 6

    Nyt puhuu tuntikausia kuvattujen ovien asentaja

  7. 7

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  8. 8

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  9. 9

    Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on taas noussut valkoisen ratsunsa selkään, ja some täyttyi Game of Thrones -vertauksista

  10. 10

    New York laskeutui Kallioon: Maailmanluokan kitaristi heitti kvartetteineen ilmaiskeikan Tenho Restobarissa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

  2. 2

    Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

  3. 3

    Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

  4. 4

    Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

  5. 5

    Yli viisikymmentä jääkarhua vaelsi venäläiskylään

  6. 6

    Elon Muskin oikeuteen haastama sukeltaja kieltäytyy pyytämästä anteeksi, tyrmäsi Muskin avuntarjouksen alatyylisesti

  7. 7

    Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

  8. 8

    Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

  9. 9

    HS:n kysely Sdp:n puoluevaltuustolle osoittaa: Pääministerikisa on erittäin tiukka

  10. 10

    Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

  2. 2

    Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

  3. 3

    Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

  4. 4

    Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

    Tilaajille
  5. 5

    Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

  6. 6

    12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

  7. 7

    Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

    Tilaajille
  8. 8

    Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

  9. 9

    Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

  10. 10

    Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

  2. 2

    Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

  3. 3

    Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

    Tilaajille
  4. 4

    Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

  5. 5

    Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

    Tilaajille
  6. 6

    Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

  7. 7

    Helsinkiin rakennetaan vanhanajan kerrostalo, jossa seinät ovat tiiltä ja ilmanvaihto painovoimainen

  8. 8

    20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

  9. 9

    Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

    Tilaajille
  10. 10

    Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

  11. Näytä lisää