Internetissä ymmärrettiin, että koska ”Kekkonen” on diminutiivi, jossakin on oltava iso ja kauhea ”Kekko” – siitä alkoi meemivyöry, joka on parasta juuri nyt

Internetissä pääteltiin myös, että jos on olemassa Kekko, olemassa on myös esimerkiksi Nuuskamuikku.

Suomen kielen kantamuodon eli kantasuomen arvioidaan olevan jopa 2500 vuotta vanhaa, ja kirjoitettu suomikin on 500 vuotta vanhaa.

Jotain tästä mahtavasta kansasta ja sen omituisesta kielestä kertoo se, että kieliopin mysteerit avautuvat yhä tänä päivänä.

Joku internetissä nimittäin keksi varsin kiistattoman totuuden. Se kuuluu näin: ”-nen”-pääte ilmaisee diminutiivia, joten esimerkiksi sukunimi ”Kekkonen” tarkoittaa ”pientä Kekkoa”.

Siitä seuraa luonnollisesti rautaisen looginen johtopäätös, että jossakin on suuri Kekko.

Ja koska Suomella on vähän häpeällinen historia itäeurooppalaistyyppisestä puolidiktaattorista nimeltä Kekkonen, jossakin on oltava suuri itäeurooppalaistyyppinen puolidiktaattori nimeltä Kekko.

Kas näin:


Alkuperäinen ”KEKKO”-meemi oli postattu ainakin Redditiin lauantaina.

Lähteiden uupuminen ei kuitenkaan hidastanut internetin hassuttelijoita, sillä valmista formaattia seuraa yleensä meemien vyöry. ”-nen” diminutiivilla varustettuja nimiä kun suomessa on melko lailla.

Twitter-nimimerkki Vesilinja-auto (tuttu aiemmasta meemistä ”Siä oot veleho, Harri”) postasi kuvamanipulaation legendaarisesta hirviöstä nimeltä HYTTY.
Myös Muumien Nuuskamuikkunen vääntyi kenties astetta surrealistisemmaksi legendaariseksi hirviöksi nimeltä NUUSKAMUIKKU.
Myös Ylen rakastetun lastenohjelman Pikku Kakkosen hahmo Neponen päätyi meemiksi.
Sivuhuomiona mainittakoon, että – mahdollisesti meemihassuttelun myötä – Neposen Wikipedia-sivua oli käyty muokkaamassa siten, että hänen kerrottiin kahden minuutin ajan olevan ”sarja murhaaja” eikä käsinukkejänishahmo.

Wikipedia-muokkauksesta tieto levisi ainakin toistaiseksi myös Googlen tietolaatikkoon.


Meemihassuttelut ovat yleensä vain sitä itseään: eli harmitonta hupia esimerkiksi koulusta lintsaaville tai töitään vältteleville ihmisille. ”-nen”-meemin voidaan kuitenkin katsoa lisänneen kansallista sivistystä, sillä diminutiivin käsite oli ainakin osalle kommentoijista jäänyt vieraaksi, mutta tuli nyt tutuksi.
Diminutiivi voidaan kirjoittaa myös muodossa deminutiivi, joka oli siis meemiin valittu kirjoitusasu. Tämäkin herätti pientä mutta sivistynyttä pohdintaa internetissä.

Tarkennus 12.11. kello 13.35: Tarkennettu tieto meemin alkuperästä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  2. 2

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  3. 3

    Kaisaniemen tunnelmallinen teehuone vie melkein aikamatkalle, myös suuri valikoima teki vaikutuksen

  4. 4

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  5. 5

    Ruger Hauer -räppiyhtyeestäkin tuttu Tommishock julkaisi viimeisen albuminsa: “Mikään ei ole ollut turhaa, tämä on uuden alku”

    Tilaajille
  6. 6

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  7. 7

    Terveellisen ruuan Roowi ei ollut pikatestissä parhaimmillaan, mutta raakakakut pelastivat

  8. 8

    Suomalaismiehen tekemiä giffejä on ladattu yli 800 miljoonaa kertaa, nyt giffeillä halutaan helpottaa kiusaamiseen puuttumista

  9. 9

    Joskus on mielekästä kuunnella konsertissa itseään ja juuri näin kävi Maria Faust Machinan esittäessä tarinallista musiikkiaan

  10. 10

    Internetissä heräsi henkiin vitsi, jossa eurooppalaiset pilkkaavat amerikkalaisia kaikesta siitä, mikä rapakon takana on pielessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  2. 2

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  3. 3

    Kaisaniemen tunnelmallinen teehuone vie melkein aikamatkalle, myös suuri valikoima teki vaikutuksen

  4. 4

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  5. 5

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  6. 6

    Suomalaismiehen tekemiä giffejä on ladattu yli 800 miljoonaa kertaa, nyt giffeillä halutaan helpottaa kiusaamiseen puuttumista

  7. 7

    Ruger Hauer -räppiyhtyeestäkin tuttu Tommishock julkaisi viimeisen albuminsa: “Mikään ei ole ollut turhaa, tämä on uuden alku”

    Tilaajille
  8. 8

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  9. 9

    Joskus on mielekästä kuunnella konsertissa itseään ja juuri näin kävi Maria Faust Machinan esittäessä tarinallista musiikkiaan

  10. 10

    Terveellisen ruuan Roowi ei ollut pikatestissä parhaimmillaan, mutta raakakakut pelastivat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  2. 2

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  3. 3

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  4. 4

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  5. 5

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  6. 6

    Lasten suosikkisome Tiktok piilotti lihavien, homojen ja transihmisten tekemän sisällön sovelluksessaan

  7. 7

    Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on taas noussut valkoisen ratsunsa selkään, ja some täyttyi Game of Thrones -vertauksista

  8. 8

    Hugh Grant hyödyntää vanhaa rooliaan jouluelokuvan rakkaudenkipeänä pääministerinä ja kiertää ovelta ovelle kampanjoimassa Britannian parlamenttivaaleja varten

  9. 9

    Suomalaismiehen tekemiä giffejä on ladattu yli 800 miljoonaa kertaa, nyt giffeillä halutaan helpottaa kiusaamiseen puuttumista

  10. 10

    Kaisaniemen tunnelmallinen teehuone vie melkein aikamatkalle, myös suuri valikoima teki vaikutuksen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  2. 2

    Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

  3. 3

    Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

  4. 4

    Vanhaan kouluun muuttanut perhe yllättyi remonttikuluista: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa

  5. 5

    Oulussa ihmetellään pääkaupunkiseudun ”talvipyöräilyä” – ”Lycraan tai Gore-Texiin pukeutuminen on meillä marginaali-ilmiö”

    Tilaajille
  6. 6

    Bougainville äänesti itsenäistymisen puolesta

  7. 7

    Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

  8. 8

    Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

  9. 9

    Ensin unohtuivat laulujen sanat, sitten koko elämä alkoi luisua alta – Laulaja Matti Esko on elänyt 20 vuotta masennuksen kanssa, ja nyt hän kertoo, millaista se on ollut

    Tilaajille
  10. 10

    Maailmalla tähtirooleja tekevä suomalaisballerina kutsuu Kansallisbalettiamme spa-hotelliksi – Huipulle päästäkseen ”pitää aina olla parempi kuin kaikki muut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Oikeus tuomitsi mieskaksikon törkeästä raiskauksesta vankilaan, raiskasivat naisen vuorotellen

  2. 2

    HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

    Tilaajille
  3. 3

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  4. 4

    Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

  5. 5

    Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

    Tilaajille
  6. 6

    Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

  7. 7

    Ruotsalaisyhtye Roxetten laulaja Marie Fredriksson on kuollut

  8. 8

    Laurent Simonsin, 9, piti saada yliopistotutkinto maailman nuorimpana, mutta nyt hän on lopettanut opintonsa valmistumista koskevan kiistan vuoksi

  9. 9

    Helsinki lahjoittaa tasavallan presidentille 2,7 hehtaarin alueen Meilahdesta – kolme rakennusta puretaan

  10. 10

    Miljardin dollarin näppäilyvirhe ajoi yhdysvaltalaisen paikkakunnan talousahdinkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

    Tilaajille
  2. 2

    Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

  3. 3

    Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

  4. 4

    Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

  5. 5

    Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

  6. 6

    Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

    Tilaajille
  7. 7

    Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

  8. 8

    Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

  9. 9

    Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

    Tilaajille
  10. 10

    Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

  11. Näytä lisää