Suomalaisaktivisti Sini Saarela esiintyy Netflixin Mars-sarjassa, koska avaruudessakin voi pian olla ympäristöaktivisteja

Netflix-sarja hakee Marsin-valloitukselle vertailukohtia ihmisten tekemisistä arktisilla alueilla.

Suomalaisen ympäristöaktivistin Sini Saarelan tekemiset saavat jälleen näkyvyyttä maailmalla. Tällä kertaa asiayhteys on kuitenkin hieman erikoinen.

Netflixissä juuri julkaistun Mars-sarjan toisella tuotantokaudella Saarela kertoo aktivismistaan ja syistään vastustaa öljynporausta arktisilla alueilla.

Saarela pääsee myös kertaamaan vuoden 2013 tapahtumia, jolloin hän aktivistiporukoineen nousi maailmanmaineeseen kiivettyään venäläisen öljynporauslautan laidalle. Kyseessä oli Greenpeacen mielenosoitus, jonka seurauksena joukko aktivisteja Saarela mukaan lukien joutui tutkintavankeuteen huliganismista.


Mutta miksi ihmeessä Saarela puhisee arktisesta ja aktivismista Mars-planeettaa käsittelevässä sarjassa?

Sarja on varsin erikoinen: se yhdistelee dokumenttia ja tieteisfiktiota kertoakseen tarinan futuristisesta seikkailusta, jossa ihmiskunta on viimein päättänyt perustaa pysyviä siirtokuntia Marsiin.

Dokumentaarisissa osuuksissa haastatellaan esimerkiksi Space X:n perustajaa Elon Muskia, Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan työntekijöitä – ja Sini Saarelaa. Haastattelupätkillä rytmitetään fiktiivistä tarinaa, jossa joukko ihmisiä yrittää selviytyä ankaralla vierasplaneetalla.

Saarela esiintyy ensimmäisen kerran sarjan toisen kauden toisessa jaksossa. Ensin asiantuntijat kertovat, kuinka toimintaa maapallolla ohjailee ansaintalogiikka. Se ajaa yritykset pumppaamaan raaka-aineita, kuten öljyä, myös syvältä arktista aluetta ympäristöriskeistä huolimatta.

Kuva siirtyy Barentsinmerelle norjalaiselle Goljat-öljynporauslautalle, ja Sini Saarela pääsee ääneen:

”Osoitamme mieltä poraavaa yhtiötä vastaan, mutta myös koko arktista öljynporausta vastaan. On mielipuolista porata täältä öljyä keskellä ilmastonmuutosta.”

Videon perusteella Saarela on osallistumassa Greenpeacen protestiin, jossa aktivistit pyrkivät pysäyttämään öljynporaukset melomalla kajakkinsa riittävän lähelle porauslauttaa.

”Öljyvuoto täällä aiheuttaisi valtavan ympäristötuhon. Arktisen alueen ongelma on sen erittäin syrjäinen sijainti. Puhdistustoimet eivät olisi mahdollisia”, Saarela sanoo.


Kaukaisuus, äärimmäiset olosuhteet, ympäristökatastrofin riskit. Ne yhdistävät arktista aluetta ja Marsia, ajattelevat Mars-sarjan tekijät.

Sekä valtiot että yritykset kilpailevat keskenään siitä, kuka ehtii ensiksi arktiselle. Valtiot ja yritykset kilpailevat myös siitä, kuka ehtii ensiksi Marsiin.

Saarelan jälkeen ruutuun tuodaan National Geographic -lehdet entinen päätoimittaja Joel Bourne Jr., joka sanoo asian vieläkin selvemmin:

”Isoissa poraushankkeissa aika on rahaa. Se asia tuskin muuttuisi Marsissa, jonne teollisuus jo varmasti tähyää. Samaa väittelyä varmasti käydään, minne sitten menemmekin.”

Mars-sarjan kerronnassa voi havaita ympäristöpoliittisen viestin: ihminen saattaa pilata Maan ohella Marsinkin, sillä olemattomalla sääntelyllä naapuriplaneetastamme tulee ehkä villimpi kuin villi länsi.

Logiikan mukaan siksi käy myös niin, että myös Sini Saarelan kaltaiset aktivistit kiinnostuvat ennen pitkään naapuriplaneetastamme. Ehkä he menevät aikanaan Marsiinkin, samalla tavalla kuin nyt Barentsinmerelle.

Toisaalta, kuten Bourne Jr. sanoo:

”Ehkä Marsissa tulee olemaan pyrkimys tehdä asiat paremmin kuin täällä. Ehkä kaunis punainen planeetta säilyy, vaikka emme osanneetkaan suojella Maata.”

Ron Howardin ohjaama Mars on alun perin National Geographicin sarja, jota on esitetty myös Suomen National Geographic -kanavalla.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  2. 2

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  3. 3

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  4. 4

    Ravintola Jord jatkaa luomulinjalla mutta antaa tilaa myös retroruualle – nostalgia näkyy astioissa asti

  5. 5

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  6. 6

    Suomalaismiehen tekemiä giffejä on ladattu yli 800 miljoonaa kertaa, nyt giffeillä halutaan helpottaa kiusaamiseen puuttumista

  7. 7

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  8. 8

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  9. 9

    WeMMu oli 16-vuotias, kun yhtäkkiä tuhannet ihmiset ilmestyivät haukkumaan – Nyt hän haluaa kertoa, mitä Irc-Galleriassa tapahtui 15 vuotta sitten

  10. 10

    Uutiset kuin Whatsappissa: Nytin sovellus kertoo, mitä pitää tietää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  2. 2

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  3. 3

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  4. 4

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  5. 5

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  6. 6

    Kaisaniemen tunnelmallinen teehuone vie melkein aikamatkalle, myös suuri valikoima teki vaikutuksen

  7. 7

    Ravintola Jord jatkaa luomulinjalla mutta antaa tilaa myös retroruualle – nostalgia näkyy astioissa asti

  8. 8

    Ruger Hauer -räppiyhtyeestäkin tuttu Tommishock julkaisi viimeisen albuminsa: “Mikään ei ole ollut turhaa, tämä on uuden alku”

    Tilaajille
  9. 9

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  10. 10

    Joskus on mielekästä kuunnella konsertissa itseään ja juuri näin kävi Maria Faust Machinan esittäessä tarinallista musiikkiaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  2. 2

    Suomi oli maailman onnellisin maa, jonka iPhone tuhosi – iso yhdysvaltalaismedia julkaisi videon Suomesta

  3. 3

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  4. 4

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  5. 5

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  6. 6

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  7. 7

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  8. 8

    Lasten suosikkisome Tiktok piilotti lihavien, homojen ja transihmisten tekemän sisällön sovelluksessaan

  9. 9

    Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on taas noussut valkoisen ratsunsa selkään, ja some täyttyi Game of Thrones -vertauksista

  10. 10

    Hugh Grant hyödyntää vanhaa rooliaan jouluelokuvan rakkaudenkipeänä pääministerinä ja kiertää ovelta ovelle kampanjoimassa Britannian parlamenttivaaleja varten

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

  2. 2

    HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

  3. 3

    Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

  4. 4

    Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

  5. 5

    Tutkijat löysivät Sudanista vihdoin syyn, joka selittää ilmakehän metaanin nopeaa kasvua

  6. 6

    Rajusta työpaikka­kiusaamisesta syytetty Helsingin korkea johtaja tuomittiin työturvallisuus­rikoksesta – Helsingin kaupungille sakot asian katsomisesta sormien läpi

  7. 7

    Kulmuni Lännen Medialle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

  8. 8

    Supo: Suomessa on satoja ihmisiä, jotka toimivat terroristien hyväksi, ja määrä jatkaa kasvuaan

  9. 9

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  10. 10

    Itämerellä velloi hurja aallokko: yksittäiset aallot nousivat paikoin yli kahdeksanmetrisiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  2. 2

    Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

  3. 3

    Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

  4. 4

    Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

  5. 5

    Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

  6. 6

    Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

  7. 7

    Presidentti Niinistö HS:lle: Hallituksen tulisi pohtia ”selkeän poliittisen päätöksen tekemistä” al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta

  8. 8

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  9. 9

    Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

    Tilaajille
  10. 10

    Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

    Tilaajille
  2. 2

    Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

  3. 3

    Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

  4. 4

    Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

  5. 5

    Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

  6. 6

    Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

    Tilaajille
  7. 7

    Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

  8. 8

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  9. 9

    Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

  10. 10

    Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

    Tilaajille
  11. Näytä lisää