Locanda Scappin italialaisissa annoksissa on yritystä, mutta niitä vaivaa raskaus ja vivahteiden puute

Locanda Scappi

★★

Missä? Kanavakatu 1, p. 040 024 4027, locandascappi.fi.

Koska? Aamiainen ma–pe 7.30–10 ja la 8–11. Lounas ma–pe 10.30–14. Illallinen ma 17–22, ti–ke 17–23, to–pe 17–24 ja la 13–24.

Paljonko? Alkupalat 13 e, pastat 16 e, pääruuat 18 e, pizzat 14–17 e ja jälkiruuat 9 e.

Esteetön? Kyllä.

Saavun Katajanokan uuteen italialaiseen Locanda Scappiin suurin odotuksin. Ravintolan verkkosivuilla kerrotaan, että ravintolapäällikkö Francesco Ceredahttps://www.hs.fi/haku/?query=francesco+cereda ja keittiömestari Cesare Lovatinhttps://www.hs.fi/haku/?query=cesare+lovatin ovat aikaisemmin työskennelleet kehutussa Bocca di Lupossa Lontoossa.

Soupster Family -ketjuun kuuluva Locanda Scappi on verkkosivujen mukaan Ceredan ja Lovatinin ensimmäinen yhdessä johtama ravintola, ja he ovat myös sen osakkaita.

Nimensä Locanda Scappi on saanut Bartolomeo Scappistahttps://www.hs.fi/haku/?query=bartolomeo+scappista, joka on kirjoittanut yhden maailman ensimmäisistä keittokirjoista vuonna 1570. Ravintola pyrkii samaan intohimoon kuin Scappi tuhannen reseptin kirjassaan.

Lounaalla tarjolla on keitto ja salaattipöytä (10,50 e) tai kokonainen buffet (12,50 e). Myös pizzoja saa 12,50 euron hintaan.

Lounaspöytä on runsas mutta laadultaan kovin epätasainen.

Perunakeitossa maistuu perunan lisäksi selleri, mutta eipä juuri mikään muu. Mukavaa, että keitto on tehty kuorimattomista perunoista, mutta sekaan jääneet kuoripalat ovat turhan isoja. Soppa jää meiltä syömättä.

Hummus maistuu paprikajauheella maustetulta majoneesilta.

Kesäkurpitsa on muhennosmaisen ylipehmeää ja rasvaista. Munakoiso on pilattu mauttomalla ja hyvin rasvaisella leivänmurupäällysteellä. Pitkään haudutettu ja kevyesti sokeroitu valkokaali on hyvää mutta tarjotaan jostain syystä kylmänä.

Kaalista, kesäkurpitsasta ja munakoisosta on valmistettu varsin samanlaisia vivahteettomia ja raskaita annoksia. Missä ovat erilaiset rakenteet, värit, kypsyysasteet ja raikkaus?

Lämpimistä annoksista pitkään kypsennetty porsas on herkullista. Mainio tomaattikastike ja yrtit jättävät peri-italialaisen jälkimaun. Myös rasvaiset rosmariiniperunaviipaleet toimivat.

Sen sijaan vetelä tonnikalapasta on kuin kaupan valmispakkauksesta valmistettua.

Jälkiruuaksi saa moitteetonta tiramisua (4,50 e).

Illallisella seurueemme tilaa Margherita-pizzan (14 e) ja kolmen annoksen menuja (38 e). Menujen annokset ovat pienempiä kuin jos ne tilaisi erikseen, mutta varsin paljon ruokaa alkupalan, väliruuan ja pääruuan sisältävästä menustakin saa. Suluissa mainitut hinnat ovat annosten normaalihintoja.

Pizzan tomaattikastike uhkuu runsasta makua. Pehmeää mozzarellaa on paljon, mutta se on lätkäisty uunista tulleen lätyn päälle niin kylmänä, että pizza on jäähtynyt. Pohja on rapea, mutta siitä puuttuu parhaiden pizzataikinoiden elävyys ja sitkoisuus. Hyvä pizza kuitenkin.

Antipastoista maistamme pieniä kalmareita (13 e). Niiden friteeraus on erinomaisesti onnistunut, ja itse tehdyssä majoneesissa on riittävästi voimaa.

Ohuet paahtopaistiviipaleet (13 e) näyttävät hyvältä, mutta niissä maistuu lähinnä suola, jota ravintola käyttää muutenkin merkittäviä määriä. Monet Locandan annokset ovat kovin rasvaisia, mutta paahtopaistissa oliiviöljyä on liiankin vähän, eivätkä maut lähde liikkeelle, vaikka päällä on paljon parmesaania.

Juustoja ravintola käyttää paljon, eikä niiden laadussa ole valittamista. Mozzarellajuustosta tehty burrata on odotetusti pehmeä herkku (13 e). Sen kanssa tarjoillaan kitkerän palaneeksi paahdettua munakoisoa. Minttu ja chili sopivat annokseen.

Ravintola tekee suurimman osan pastoista itse. Hirvenliha­ragun (16 e) kanssa tarjoiltu ohut pappardelle-pasta on hyvää mutta ylikypsää. Pelkistetyn yksinkertaisessa kastikkeessa on viehkeä, yllättävän lempeä maku.

Cannellonien (16 e) vasikanlihatäyte on miellyttävä, vaikkakin mieto. Pastaputkien päällä on mautonta maitokastiketta ja juustoa turhankin kanssa.

Lihatäytteiset raviolit (16 e) ilahduttavat, vaikka salvian maku jääkin vaimeaksi.

Kelvollisesti valmistettu mustekala (18 e) tulee paistettujen perunoiden kanssa. Kokonaisuus on rasvainen ja tylsä.

Munakoiso-tomaattivuoka (18 e) näyttää herkulliselta, ja se onkin illan parhaita annoksia.

Ravintolassa on mukava ilmapiiri, jota luo kiva ja puhelias henkilökunta. Tarjoilu sujuukin koko illan miellyttävästi, vaikka lopussa tarjoilija yrittää ärsyttävästi pummata tippiä pitämällä maksupäätettä kädessään ja kysyy, paljonko hän kirjaa tippiä.

Suomessa tippaamisen pitää olla täysin vapaaehtoista. Suomi ei saa ajautua tilanteeseen, jossa tarjoilijoiden tulot ovat riippuvaisia tipeistä, kuten Yhdysvalloissa. Sielläkin monet ravintolat pyrkivät jo tavasta eroon.

Locanda Scappin monia annoksia vaivaa raskas perussävy, mikä tosin on usein italialaisten ravintoloiden ongelma.

Yksinkertaisuus ja pääraaka-aineiden omien makujen kunnioitus on italialaisen keittiön ydin. Tähän Locanda pyrkii, mutta maut eivät lähde makunystyröitä kutkuttavaan lentoon kuin paikoin. Annoksista puuttuu vivahteita, esimerkiksi hapokkuutta ei löydy juuri lainkaan.

Locanda on saanut paljon kehuja muun muassa internetin keskustelupalstoilla. Onnistuneista annoksista huomaa, että sillä olisi mahdollisuudet olla intohimoisen ruuan ravintola.

Se olisi toivottavaa, sillä Helsingissä on todella vähän hyviä italialaisia ravintoloita.