Nyt puhuu tuntikausia kuvattujen ovien asentaja

Keskustan ryhmähuoneen ovi eduskuntatalon viidennessä kerroksessa sai eilen osakseen valtaisaa huomiota, kun huoneeseen kokoustamaan kerääntyneitä keskustan poliitikkoja odotettiin kertomaan, saako pääministeri Antti Rinne keskustan luottamuksen.

Maanantaina eduskuntatalossa oli varsin tiivistunnelmainen päivä ja ilta, kun hallituspuolue keskusta kokousti siitä, saako pääministeri Antti Rinne (sd) puolueen luottamuksen.

Huomion keskipisteessä oli pitkään iltapäivällä kutenkin jotakin muuta kuin suomalaisen puoluepolitiikan kärkinimet – nimittäin keskustan eduskuntaryhmän huoneen ovi.





Valtion omistaman Postin työntekijöiden työehtoihin liittyvä jupakka on nyt muuttunut hallituskriisiksi. Jo viikkoja laajaa huomiota saaneen kiistan syistä ja käänteistä voi lukea esimerkiksi tästä HS:n jutusta.

Hallituskriisiä on setvitty sunnuntaista alkaen tiiviissä tunnelmissa. Eilen maanantaina keskustan eduskuntaryhmä kokoontui pitkään kokoukseen ryhmähuoneeseensa eduskuntatalon viidenteen kerrokseen. Paikan päällä päivystivät lukuiset toimittajat ja kuvaajat.

Kuten nykyjournalismiin usein kuuluu, tilannetta seurattiin ”hetki hetkeltä”, ja useat mediat välittivät sivuillaan suoraa lähetystä paikan päältä.

Mutta koska keskustan eduskuntaryhmä palaveerasi suljetun oven takana, nousi liveseurannan keskiöön jotakin muuta kuin itse edustajat – nimittäin itse ovi.

Kuvaa yhtäkkiseen kuuluisuuteen nousseesta tammiovesta lähettivät muun muassa HS, Ilta-Sanomat, Yle ja Iltalehti. Tänään tiistaina vastaavan huomion kohteena on sdp:n eduskuntaryhmän huoneen ovi, jossa demareiden eduskuntaryhmä kokousti.

Eduskuntatalon peruskorjauksen yhteydessä huollettiin myös ryhmähuoneiden ovet. Huollosta vastasi Sutelan-niminen yritys, joka sijaitsee Limingassa. Soitimme toimitusjohtaja Jussi Sutelalle ja kysyimme, miltä ovien saama huomio tuntuu.

Nytin toimituksesta moikka! Millä mielin seurasit eilistä lähetystä?

”Kyllä tunsin ylpeyden läikähdyksen sydämessä, kun ovi näkyi lähetyksissä. Jokainen ovi on myös tarkastettu viime keväänä. Aina sitä hyvällä tuulella seuraa, kun ovet saavat näkyvyyttä.”

Huomioitiinko peruskorjauksessa jotenkin se, että ovet voivat saada suurta näkyvyyttä mediassa?

”Kyllä sitä täällä poikien kanssa mietittiin, että nämä ovet tulevat näkymään paljon erilaisissa tilanteissa. Aina kun eduskunnassa tapahtuu, niin meillä ei aamukahvipöydässä puhuta ensimmäisenä siitä, mitä siellä tapahtui, vaan että huomasitteko, taas ovet suoriutuivat hyvin.”

Millaisia korjauksia oviin on tehty?

”Kunnostuksessa ovet hinattiin työmaahissillä ulos eduskuntatalon ikkunoista rekkaan, ja tuotiin tänne Liminkaan. Ovet ovat kovassa käytössä, joten korjasimme vanhat lukot ja asensimme niihin uudet jouset, jotta kahvat eivät roikkuisi. Kolhut ja vauriot korjattiin, mutta oven patina ja kuluminen säilytettiin, jotta ovista näkisi yhä, että ne ovat vanhoja ja arvokkaita, mutta hyvässä kunnossa.”

Lopuksi Sutela heittää kehiin vielä hieman huumoria:

”Keväällä meillä oli vierailemassa eräs eduskuntavaaliehdokas. Kysyin häneltä, tietääkö hän, miten eduskuntataloon pääsee sisään. Hän näytti odottavan hyvää vinkkiä ja vastasin, että Sutelan ovista.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Emma ei ole ainut kulttuuripalkinto joka kaipaa remonttia

  2. 2

    Jouluun on enää reilu viikko – tässä listaus Helsingissä järjestettävistä joulumyyjäisistä

  3. 3

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  4. 4

    Boris Johnson voitti Britannian itselleen, vaikka vastus oli kova – suoraan pääministerin vastaehdokkaina olivat lordi Ämpäripää, kreivi Roskisnaama ja planeettojen välinen aikaherra

  5. 5

    Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

  6. 6

    Koska pornon katselu on niin helppoa ja miehet tykkäävät masturbaatiosta, internetin mukaan miehiä vaivaa nyt death grip syndrome – soitimme erikoislääkärille ja selvitimme

  7. 7

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  8. 8

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  9. 9

    Google julkaisi sanat, joita suomalaiset hakivat kuluneena vuonna eniten, listasimme vuoden suosikkipuheenaiheet

  10. 10

    Ruger Hauer -räppiyhtyeestäkin tuttu Tommishock julkaisi viimeisen albuminsa: “Mikään ei ole ollut turhaa, tämä on uuden alku”

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

  2. 2

    Boris Johnson voitti Britannian itselleen, vaikka vastus oli kova – suoraan pääministerin vastaehdokkaina olivat lordi Ämpäripää, kreivi Roskisnaama ja planeettojen välinen aikaherra

  3. 3

    Koska pornon katselu on niin helppoa ja miehet tykkäävät masturbaatiosta, internetin mukaan miehiä vaivaa nyt death grip syndrome – soitimme erikoislääkärille ja selvitimme

  4. 4

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  5. 5

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  6. 6

    Google julkaisi sanat, joita suomalaiset hakivat kuluneena vuonna eniten, listasimme vuoden suosikkipuheenaiheet

  7. 7

    Emma ei ole ainut kulttuuripalkinto joka kaipaa remonttia

  8. 8

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  9. 9

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  10. 10

    Trumpin kampanjaryhmä muokkasi presidentin pään Avengers-elokuvista tutun massamurhaajan harteille, hahmon käsikirjoittaja tyrmistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

  2. 2

    Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

  3. 3

    Suomen transyhteisön edustajat ovat eri mieltä Ylen MOT-ohjelmassa esitetyistä väitteistä – ”Hyvin ongelmallista”

  4. 4

    Sanna Marinin kerrottiin nousseen ”kaupan kassalta” pääministeriksi – muutkin Tärkeät Ihmiset innostuivat jakamaan omat lähtökohtansa

  5. 5

    Mikäpä sen parempaa kuin mennä aamulennolle pienessä tuubassa

  6. 6

    Globaalit suuryritykset innostuivat keksimään härskejä kaksimielisyyksiä Netflixin pyynnöstä – ja se on parasta juuri nyt

  7. 7

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  8. 8

    Trumpin kampanjaryhmä muokkasi presidentin pään Avengers-elokuvista tutun massamurhaajan harteille, hahmon käsikirjoittaja tyrmistyi

  9. 9

    Google julkaisi sanat, joita suomalaiset hakivat kuluneena vuonna eniten, listasimme vuoden suosikkipuheenaiheet

  10. 10

    Kaisaniemen tunnelmallinen teehuone vie melkein aikamatkalle, myös suuri valikoima teki vaikutuksen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

  2. 2

    Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

    Tilaajille
  3. 3

    Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

  4. 4

    Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

    Tilaajille
  5. 5

    140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

    Tilaajille
  6. 6

    Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

  7. 7

    Miksi Suomi ajaa osaavat ihmiset pois maasta?

  8. 8

    Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    Tilaajille
  9. 9

    Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

    Tilaajille
  10. 10

    HS:n jakelussa ongelmia pääkaupunkiseudulla, lue päivän näköislehti ilmaiseksi täältä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

    Tilaajille
  2. 2

    Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

  3. 3

    Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

  4. 4

    Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

    Tilaajille
  5. 5

    HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

  6. 6

    Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

  7. 7

    Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

    Tilaajille
  8. 8

    Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

    Tilaajille
  9. 9

    Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

    Tilaajille
  10. 10

    9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

    Tilaajille
  2. 2

    HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

    Tilaajille
  3. 3

    Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

  4. 4

    HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

    Tilaajille
  5. 5

    Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

  6. 6

    Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

  7. 7

    Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

    Tilaajille
  8. 8

    Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

  9. 9

    Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

  10. 10

    Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

  11. Näytä lisää