Netflixin haastaja Game of Thronesille The Witcher ilmestyi – tässä kaikki mitä sarjasta pitää tietää

Tämä viikonloppu kannattaa käyttää Netflixin The Witcherin parissa.

Perjantaina alkoi Netflixin ensimmäinen uusi sarja, josta on puhuttu mahdollisena seuraavana Game of Thronesina. Netflixin ison fantasiasatsauksen The Witcherin ensimmäinen kausi on nyt katsottavissa.

Alla voit katsoa sarjan trailerin ja arvioida itse:



The Witcher kertoo hirviöiden metsästäjästä maailmassa, jossa ihmiset ovat joskus pahimpia hirviöitä. Eikä hän itsekään ihan puhtoinen kaveri ole. Sarja perustuu puolalaisen kirjailijan Andrzej Sapkowskin romaaneihin ja novelleihin. 1990-luvulla ilmestyneet kirjat ovat olleet suosittuja fantasiaharrastajien piirissä jo pitkään. WSOY on julkaissut ne suomeksi 2010-luvulla. Sarja koostuu kahdesta novellikokoelmasta ja viidestä romaanista. Niiden lisäksi Sapkowski kirjoitti yhden romaanin lisää vuonna 2013.

Sapkowskin fantasiatarinat ovat julmia ja selkeästi aikuiselle yleisölle kirjoitettuja. Hänen luomansa fantasiamaailma on saanut vaikutteita itäeurooppalaisista taruista sekä kelttiläisistä myyteistä. Se on sopivan tutun sekä vieraan oloinen.

Noiturin maailma räjähti suuren maailman tietoisuuteen kuitenkin kunnolla videopelien kautta. Vuonna 2015 ilmestynyt The Witcher 3: Wild Hunt on todennäköisesti suurin syy Witcherin kansainväliseen suosioon. Vuonna 2015 ilmestynyttä peliä on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta ja sitä pidetään yleisesti yhtenä vuosikymmenen parhaista peleistä.

Pelin menestys on varmasti ollut iso tekijä siinä, että puolalaisesta fantasiasta tehdään iso Netflix-sarja. Tänään käynnistyvässä The Witcher-sarjassa nimikkoroolia esittää Henry Cavill. Hänen jykevät piirteensä ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi uusimmissa Superman-elokuvissa.

Cavill on The Witcherin fani ja on kertonut useassa yhteydessä olleensa pitkään The Witcher 3 -pelin fani. Hän tuntee lähdemateriaalin ilmeisen hyvin ja halusi kovasti Geraltin roolin itselleen.

Mikä tämä ”noituri” sitten on?

Noituri on nimenä vähän kuin Konkari Taru sormusten herrassa. Se on ammatin, ei henkilön nimi. Noiturit metsästävät hirviöitä. He käyvät läpi kovan koulutuksen ja heistä tulee eräänlaisia taikuuden muuttamia mutantteja. Heillä on yliluonnollisia kykyjä, joita he käyttävät työssään.

Ihmiset joskus tarvitsevat noitureita, mutta suhtautuvat heihin epäluuloisesti.

Sapkowskin tarinoiden toistuva teema on, että ihmiset jotka noiturin palkkaavat ovat vähintään yhtä pahoja hirviöitä kuin monenkirjavat otukset, joita hän metsästää. Joskus pahempiakin. Tämä on Netflix-sarjan myyntilause – ihmiset voivat olla pahimpia petoja.

Mitä sarjassa sitten on odotettavissa?

Sarja perustuu Sapkowskin tarinan aloittaviin novellikokoelmiin sekä ensimmäisiin romaaneihin.

Sarjan maailma muistuttaa pohjois-Eurooppaa ja on fantasialle tuttuun tapaan keskiaikainen. Ihmiset ovat ajaneet muut lajit kuten haltiat ja kääpiöt ahtaalle. Maailma on jakautunut kahteen joukkoon, Pohjoisen kuningaskuntiin ja Nilfgaardin imperiumiin, jotka kamppailevat keskenään.

Kirjoista ja päähenkilöistä on vaikea kertoa, sillä ihan perusasiatkin voivat olla sellaisia, että niitä rakennetaan ensimmäisellä kaudella pikkuhiljaa. Siksi jo päähenkilöiden esittelyssä on juonipaljastuksen riski.

Noituri (Henry Cavill) on oikealta nimeltään Geralt Rivialainen. Rivia on yksi Pohjoisista kuningaskunnista. Prinsessa Ciri (Freya Allan) on toisen Pohjoisen kuningaskunnan perillinen.

Jennefer (Anya Chalotra) on kaltoin kohdeltu nainen, jonka syntytarina kerrotaan ensimmäisellä kaudella.

Kaikki kolme ovat joutuneet kokemaan karmeita asioita. kaikilla on myös yhteys maagiseen ja yliluonnolliseen. The Witcherin tarina kertoo siitä, miten heidän on löydettävä kohtalonsa.

Onko sarjasta uudeksi GoT:iksi?

Se on ehkä väärä kysymys. The Witcher saattaa olla turhan outo HBO:n jättifantasian kruununperijäksi. Game of Thrones houkutteli katsojat mukaan vahvoilla henkilöillä ja viekkaalla juonittelulla. Hirviöt ja taikuus tulivat mukaan pikkuhiljaa. ”Noiturin” maailmassa molempia on täysillä mukana alusta asti.

Ensimmäisten arvioiden perusteella The Witcher on onnistunut. Erityisesti on mainittu näyttävät taistelukohtaukset. Netflixissä taitaa olla käsissään ainakin jonkinlainen hitti.

Netflix tilasikin sarjasta toisen kauden jo ennen kuin ensimmäinen oli edes ilmestynyt.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

  2. 2

    Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

  3. 3

    ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

  4. 4

    Somevaikuttaja Miisa Nuorgam väittää poliisin suosittaneen uhkailun tutkimatta jättämistä, koska se ”saattaisi provosoida tekijää” – soitimme poliisille

  5. 5

    Amanda Pilke, 28, romahti näyteltyään Aku Louhimiehen elokuvassa ja jätti alan kokonaan – Nyt hän on valmis puhumaan kokemuksistaan ja palaamaan elokuviin

  6. 6

    Teemun Auran leivoksia saa nyt Hakaniemestä, trendikkään vaaleanpunaisessa kahvilassa vetosi myös mukava palvelu

  7. 7

    Suomalaiskarhu piileskeli puun takana – kisaa nyt maailman hauskimmasta luontokuvasta, tässä 20 hauskinta

  8. 8

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  9. 9

    ”Ei mun tarvitse jäädä keskeneräiseksi sen takia, että en käynyt kouluja”, sanoo Suomen älykkäimmän räpin tekijä

  10. 10

    Vanha video George Bushista lähti viraaliksi, sillä hän vaikuttaa muistikuvaa terävämmältä – moni vertasi Trumpiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

  2. 2

    Somevaikuttaja Miisa Nuorgam väittää poliisin suosittaneen uhkailun tutkimatta jättämistä, koska se ”saattaisi provosoida tekijää” – soitimme poliisille

  3. 3

    844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

  4. 4

    ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

  5. 5

    Teemun Auran leivoksia saa nyt Hakaniemestä, trendikkään vaaleanpunaisessa kahvilassa vetosi myös mukava palvelu

  6. 6

    Brooklyniläissyntyinen laulaja Nicole Willis jakaa rakkaimmat Itä-Helsingin vinkkinsä

    Tilaajille
  7. 7

    Amerikkalaisilla oli ”villi läntensä”, mutta japanilaisillapa oli ”villi itä”

  8. 8

    Amanda Pilke, 28, romahti näyteltyään Aku Louhimiehen elokuvassa ja jätti alan kokonaan – Nyt hän on valmis puhumaan kokemuksistaan ja palaamaan elokuviin

  9. 9

    ”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

  10. 10

    Suomalaiskarhu piileskeli puun takana – kisaa nyt maailman hauskimmasta luontokuvasta, tässä 20 hauskinta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

  2. 2

    Trump piti absurdeimman puheensa aikoihin: lupasi pesukoneita, jotka pesevät kerralla – ”ilman, että sinun täytyy tehdä sitä kymmentä kertaa”

  3. 3

    Nettietsivät alkoivat selvitellä kuka tappoi videolla kissan, päätyivät pahamaineisen paloittelu­murhaajan jäljille – Netflix-dokkari näyttää miksi nojatuoli­poliisit ovat ongelmallisia

  4. 4

    Somevaikuttaja Miisa Nuorgam väittää poliisin suosittaneen uhkailun tutkimatta jättämistä, koska se ”saattaisi provosoida tekijää” – soitimme poliisille

  5. 5

    Vanha video George Bushista lähti viraaliksi, sillä hän vaikuttaa muistikuvaa terävämmältä – moni vertasi Trumpiin

  6. 6

    Britney Spearsin maalauksista järjestetään ensimmäinen näyttely – ura kuvataiteilijana sai alkunsa tästä tavallisen oloisesta kukkataulusta

  7. 7

    Somessa huomattiin, että lähes kaikki muistavat yhä lankapuhelinnumeronsa – soitimme muistiasiantuntijalle ja kysyimme mistä tämä johtuu

  8. 8

    844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

  9. 9

    Heidän kuolemansa sai suomalaiset Wikipediaan 2019

  10. 10

    ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

  2. 2

    ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

    Tilaajille
  3. 3

    Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

  4. 4

    Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

  5. 5

    Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

    Tilaajille
  6. 6

    Kiinan mysteerivirus on toden­näköisesti peräisin lepakosta ja hyvin muuntautumis­kykyinen

  7. 7

    Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

  8. 8

    ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

  9. 9

    Minulla oli turvallinen ja ihana lapsuus mutta hetken ajan olin moraaliton, paha ihminen

  10. 10

    Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

  2. 2

    Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

    Tilaajille
  3. 3

    Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

  4. 4

    Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

  5. 5

    Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

  6. 6

    Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

  7. 7

    ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

    Tilaajille
  8. 8

    The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

  9. 9

    Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

  10. 10

    Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

    Tilaajille
  2. 2

    HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

    Tilaajille
  3. 3

    Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

    Tilaajille
  4. 4

    Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

  5. 5

    Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

  6. 6

    Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

    Tilaajille
  7. 7

    Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

    Tilaajille
  8. 8

    Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

  9. 9

    Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

    Tilaajille
  10. 10

    Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

  11. Näytä lisää