Ysäriteinit ostavat samat videopelit yhä uudelleen – Nostalgia lävistää pelialan, ja joukko klassikoita tekee paluun tänäkin vuonna

Neljä vuotta sitten losangelesilainen pelimessuyleisö repesi riehakkaisiin aplodeihin. Silminnäkijöiden mukaan ihmiset alkoivat kirjaimellisesti tanssia.

Japanilainen pelitalo Square Enix ilmoitti, että se tekee uusintaversion Final Fantasy VII -klassikkoroolipelistään.

Peli julkaistiin alun perin vuonna 1997. Syvällisen tarinan kokeilevassa 3d-maailmassa kertova peli nousi nopeasti kulttimaineeseen ja muodostui seikkailupelien saralla sukupolvikokemukseksi, jota nörttipiirit muistelevat yhä lämmöllä.

Uusintaversio julkistetaan ensi keväänä. Tarina noudattelee vanhaa, mutta nyt grafiikat on päivitetty, taistelujärjestelmä muutettu vuoropohjaisesta reaaliaikaiseksi ja putkimainen maailma avoimemmaksi.

Nimi ja tarina ovat tuttuja, mutta teknisesti peli on uusi. Nimi ja tarina kuitenkin kantavat pitkälle, sillä pelaajille, etenkin 1990-luvun pelaajasukupolvelle, myydään nostalgiaa.

”Etenkin ysäri tekee vahvasti tuloaan, koska ikäiseni pari-kolmekymppiset alkavat olla priimakuluttajaiässä. Vähän aikaa sitten oli kasari, ja nyt on ysärin vuoro – ja ysärin lapsena olen siitä tosi onnellinen”, kuvailee Pelaaja-lehden päätoimittaja Johanna Puustinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=johanna+puustinen.



FF7:n päivittäminen onkin kuvaava esimerkki siitä, mitä peliteollisuudessa on tapahtunut viime vuosina. Klassikkopelien erilaisia uusintoja ja jatko-osia julkaistaan paljon, eikä vuosi 2020 ole poikkeus.

Luvassa ovat esimerkiksi FF7 (uusintaversio), Doom Eternal (jatko-osa), Resident Evil 3 (uusintaversio) ja Half-Life: Alyx (esiosa). Lisäksi jatkoa ovat saamassa maineikkaat pelisarjat Total War ja The Settlers sekä joskus lähitulevaisuudessa myös Grand Theft Auto, Age of Empires ja Baldur’s Gate.

Näiden pelien juuret ovat 1990-luvulla eli aikakaudella, jolloin videopelaamista pidettiin jossakin määrin rappeuttavana ja etenkin aikuista videopelaajaa epäilyttävänä. Kuvaavaa on, että heinäkuussa 1995 Helsingin Sanomissa julkaistiin videopelaajia puolusteleva mielipidekirjoitus otsikolla: ”Ymmärtäkää vidiootteja”.

Nyt vidiootteja löytyy yhä enemmän kaikista ikäluokista eläkeläisiä myöten. Tilastokeskuksen lukujen perusteella konsoli-, mobiili- ja tietokonepelejä pelanneiden osuus yli 25-vuotiaista ja etenkin yli 35-vuotiaista on kasvanut huimasti kuluvan vuosituhannen aikana.

Näyttää siltä, minkä kaikki jo tietävät: nuorena pelaamisen aloittanut ei luovu harrastuksesta aikuisenakaan. Nykyään ysärin pelaajateinit käyvät töissä, tienaavat rahaa – ja pelaavat.

Tässä on nostalgiatalouden juju: pelin uudelleen myyminen ostovoimaiselle, olemassa olevalle yleisölle on kannattavaa. Nostalgia käy kaupaksi.

Puustinen kiittelee, että pelinkehittäjät ovat uskaltaneet tarttua suuriin, ikonisiin peleihin. Hänestä onnistuneita uusintoja olivat esimerkiksi viime vuonna julkaistut Age of Empires 2: Definitive Edition, Crash Team Racing Nitro-Fueled sekä Resident Evil 2, jotka olivat nimenomaan vanhojen pelien päivitettyjä versiota. Pelaaja-lehti nosti Resident Evil 2:n jopa vuoden pelilistauksensa kakkoseksi.

”Se oli kultatähden arvoinen esimerkki siitä, kuinka jokin vanha peli voi tuntua tosi uudelta. Me emme yleensä nosta remakejä listoillamme korkealle, mutta Resident Evil 2 ansaitsi kakkospaikan, koska se oli jotakin uutta ja tosi mykistävä kokemus.”

”Remasteroinneilla ja remakeillä tuodaan vanhoja ajan kultaamia muistoja nykypäivään. Pelit tuntuvat tutuilta, vaikka tarinankerronta on nykyään tosi elokuvallista verrattuna ennen aikaan, jolloin ruudulla pyöri jotain polygoniukkoja.”

Toki nuoremmistakin peleistä tehdään uutta, ja esimerkiksi Dark Souls III oli menestys.



Puustinen nimeää FF7:n alkavan vuoden odotetuimmaksi klassikkopeliksi. Mukana on alkuperäisen pelin kehittäjiä, mitä Puustinen pitää hyvänä asiana. Fanit ovat pääosin innoissaan, mutta kriitikot pelkäävät vanhalla rahastuksen pilaavan pelin.

Mitä isompi peli, sitä isompi on riski epäonnistumisesta, Puustinen sanoo. Fanikunta on iso ja äänekäs, ja sössiminen tahraa pelin perintöä. Yksi epäonnistunut henkiinherätysyritys oli viime vuonna julkaistu Super Monkey Ball: Banana Blitz HD.

”Se oli esimerkki siitä, että yritetään ratsastaa remasterointi­trendillä ja katsotaan, meneekö se yleisössä läpi vai ei.”

Uusista peleistä alkavan vuoden odotetuin on dystooppinen Cyberpunk 2077. Puustinen huomauttaa, että senkin juuret ovat takavuosikymmenien scifi-kirjallisuudessa ja pöytäroolipeleissä.

Nostalgiatrendi herättää kysymyksen, jääkö uusia ja kokeilevampia pelejä tekemättä, kun pelitalot käyttävät aikansa ja rahansa vanhojen kaiveluun. Ei välttämättä, Puustinen sanoo.

”Hyvä uusi idea on iso potentiaalinen lisä pelitalon portfolioon taloudellisesti ja muutenkin. Esimerkiksi Death Stranding oli mielestäni vuoden peli. Siinä tulee fiilis, ettei ole ikinä pelannut mitään vastaavaa.”

”Ehkä remasterointien varmat tulovirrat ennemminkin mahdollistavat uuden tekemisen.”

Death Stranding on maineikkaan Hideo Kojiman https://www.hs.fi/haku/?query=hideo+kojimansuunnittelema toimintapeli. Postapokalyptisessä maailmassa pelaaja ohjaa pakettilähettiä, joka toimittaa tavaroita eristyksissä eläviin kaupunkeihin. Siitä tuli menestys, joka rakennettiin osittain takavuosien lukemattomien Metal Gear Solidien tuotoilla.



Miksi nostalgia viehättää juuri peleissä? Elokuvamaailmassa jatko-osat ovat sylkykupin maineessa.

Tutkimuksissa videopelinostalgiaa on verrattu https://www.researchgate.net/publication/325640335_Video_Game_Nostalgia_and_Retro_Gamingesimerkiksi aikakoneeseen. Pelit eivät ole vain viihdettä, ne ovat syvästi henkilökohtaisia. Nostalgiaa tutkinut amerikkalaisprofessori Clay Routledgehttps://www.hs.fi/haku/?query=clay+routledge on puolestaan sanonut, että pelien immersiivisyys tekee tunnesiteestä erityisen vahvan. Elokuvissa ihminen on passiivinen katsoja, pelissä tarinan aikaansaava sankari.

”Tuotteen avulla ihmisille myydään ajatus, että hän ikään kuin palaisi nuoruuden lapsuudenhuoneeseensa ja kavereidensa pariin. Se ajatus on kiehtova”, kuvailee Suomen pelimuseon tutkija Niklas Nylundhttps://www.hs.fi/haku/?query=niklas+nylund.

Nostalgiatrendi näkyy pelimuseossakin, jossa pelihuoneita on sisustettu tietyn teeman mukaan. Huoneissa on esimerkiksi vanhoja konsoleita ja oheisrekvisiittaa, kuten aikakauden kirjoja ja lehtiä.

”Teemahuoneessa vanhempi sanoo lapselleen, että tällä lailla minä pelasin nuorena. Jos puhutaan ylisukupolvisuudesta, tällä tavalla kokemus siirtyy vanhemmilta lapsille.”

Nostagliatrendiin liittyy vahvasti myös retroilu. Pelaajat haalivat käsiinsä alkuperäisiä konsoleita ja pelejä. Helsingistäkin löytyy ravintoloita, joissa asiakkaat voivat pelata vanhoja Nintendo- ja Playstation-pelejä.

Nylund kertoo, että kiinnostus myös on lisääntynyt myös perinteisempiin rooli- ja lautapeleihin, kuten Heroquestiin ja Dungeons&Dragonsiin. Trendi näkyy myös videopelipuolella indiestudioiden tekemisessä.

”Ne pyrkivät toisintamaan 1980-luvun luolastopelien tai vaikkapa 1990-luvun räiskintäpelien ilmettä, kuten Suomen pelimuseolla esillä olevat Legend of Grimrock ja Hessian tekevät.”

Nostalgisointi ulottuu myös verkossa pelattaviin massamoninpelien maailmaan. World of Warcraftistä julkaistiin viime vuonna klassikkoversio, ja Runescapesta ja League of Legendsistä tehdyt televisiodokumentit muistelevat mennyttä kaihoisasti.

Nostalgia on pelikulttuurissa kaiken läpäisevä ilmiö, joka siirtyy yhden sukupolven peleistä toisiin.

Vanhoihin peleihin tarttuvat myös uudet sukupolvet. Age of Empires -pelisarjan taiteellinen johtaja Adam Isgreen https://www.hs.fi/haku/?query=adam+isgreen on sanonut, että pelit saavat yhä uusia pelaajia. Suosio ei siis selity pelkällä nostalgialla.

Johanna Puustinen on samaa mieltä. Hänen perheessään 8-vuotiaskin on oppinut pelaamaan päivitettyä ysäriklassikkoa Crash Bandicootia.

”Tämä on vähän sama kuin että jokaisen isän unelma on näyttää lapsilleen Tähtien sota. Lapsille voi näyttää myös pelejä, ja se on hienoa.”