Uusi Rivoli tavoittaa alkuperäisen hengen, ja epätasaisuudesta huolimatta osa annoksistakin oli huippuhyviä

Klassikkoravintola Rivoli ehti jo kuukahtaa, mutta se herätettiin pikaisesti henkiin.

Rivoli

★★★

Missä? Albertinkatu 38, p. 09 643 455, rivolirestaurants.fi.

Koska? Ke–la 17–23.

Paljonko? Alkuruuat 9–13 e, pääruuat 23–29 e, lisukkeet 4 e ja jälkiruuat 4–12 e. Chef’s menu: 3 ruokaa 44 e ja 5 ruokaa 59 e.

Esteetön? Ei.

Uutinen hätkähdytti viime lokakuussa: ravintola Rivoli, est. 1962, oli lopettamassa toimintansa kannattamattomana.

Kuuden vuosikymmenen kanta-asiakas muisteli ihmeitä, joita Rivoli toi aikoinaan asiakkaiden tietoisuuteen: etanoita, myös mereneläviä, kun kalaravintolakin oli erikseen. Ja pateepöydän.

Rivolin perustaja Ragni Rissanen oli usein itse paikalla. Jo ravintolan nimi toi huikentelevia mielikuvia suoraan Pariisista.

Kanta-asiakas muisteli, että ”Ragnin jälkeen” Rivolia kehitettiin rennompaan ja halvempaan suuntaan. Varsinkin viinit hinnoiteltiin maltillisemmin. Pöytäliinoista luovuttiin. Mutta sekään ei siis auttanut, loppu tuli jo lokakuussa.

Rivoli teki kuitenkin uuden paluun ja on ollut auki kohta kaksi kuukautta. Uusi yrittäjä Niklas Engblom omistaa myös Cafe Bar no 9:n eli tutummin Ysibaarin Uudenmaankadulla.

Kolmella arviokäynnillä uudesta Rivolista löytyi paljon tuttua. Seurana oli kaksi kanta-asiakasta, joilla tunteet Rivolia kohtaan ovat suurempia ja tuoreempia kuin minulla.

Paikka näytti yhtä koristeelliselta kuin ennenkin. Kävi ilmi, että henkilökunta oli enimmäkseen tullut muualta, mutta kokemusta heillä oli, ja tarjoilijatyypit sopivat kuvaan. Uuden Rivolin keittiöpäällikkö on Radisson Plazasta tullut Anton Minkkinen.

Uutta on vauhdikas baari nimeltä Rivø. Hyvin se toimii itsenäänkin, kun aukeaa jo kello 16, sunnuntaisin tosin vasta kello 20. Ravintolan kanta-asiakkaillekin maistui pöytää odottaessa vanhanaikainen Negroni, joka sekoitettiin huolella. Myös mocktailissa oli näkemystä, joka piristi kurjaa ilmaa.

Alkuviikkoina Rivolissa oli voimassa pelkistetty lista, mutta jo se lupasi taidokasta ruokaa. Varsinkin kaksi kasvisalkuruokaa puhuttelivat: kolmella tavoin valmistettu porkkana ja hummus kotimaisista herneistä.

Kasvispääruoka rakentui kurpitsalle. Oli kelpo grillattu pihvi. Päivän kalaksi oli sinä päivänä saatu vain viljeltyä taimenta, mutta perunapyree ja fenkoli-tillisalaatti olivat moitteettomia. Kastikkeetkin olivat kautta linjan hallussa.

Jälkiruoka oli parasta: uhkeaa mantelikakkua, vaniljakastiketta, kirsikkakompottia ja sitruunaverbenasorbettia.

Kun varsinainen à la carte -lista vihdoin tuli voimaan, saattoi vain päivitellä, että onpa tavoitettu Rivolin henki.

Tuttuja olivat esimerkiksi sole meunière, paistettu kokonainen meriantura. Ja ankankoipi. Ja pippuripihvi. Näistä ankka vaikuttaa kärkituotteelta, onhan se myös Chef’s menun pääruoka.

Tällä käynnillä parasta olivat alkuruuat. Rapeaksi paistetulle kampasimpukalle oli tehty waldorfinsalaatti, jonka selleri oli kerrassaan hienosti hapatettu.

Toisessa alkuruuassa oli punajuurta paahdettuna ja pikaisesti pikkelöityinä viipaleina. Mukana oli paahdettuja hasselpähkinöitä, tuoretta luumua ja vuohenjuustoa. Elementit pelasivat hyvin yhteen.

Pääruuissa oli haparointia. Meriantura oli aavistuksen liian kypsä, ja entiseen verrattuna hyvin pieni. Se ei kuitenkaan ollut annoksen suurin ongelma. Kalan päälle kuuluvaa ruskistettua voita oli nimittäin ammennettu myös lisukkeisiin, neulapapuihin ja kapriksiin, joilta oli näin viety niille kuuluva rapeuden ja suolaisuuden rooli.


Kahteen kertaan friteeratut ranskanperunat olivat matkalla keittiöstä päässeet lötköiksi.

Liikaa pehmeyttä oli myös kasvisannoksessa, kotitekoisissa perunagnoccheissa. Niissä piti olla tryffeliä, mutta kaivattua tuoksua ei öljy riittänyt tuomaan. Paahdetut latva-artisokat pelastivat paljon.

Jälkiruuat, mantelikakkufinancier ja suklaajäätelö, olivat nyt yhdentekeviä ja muutenkin jotenkin sotkuisia.

Jotakin hämminkiä tuntui olevan keittiössä tällä arvioillallisella. Henkilökunta oli poissaolevaa. Ja asiakkaiden korvia koeteltiin, kun äänentoistolaitteita vasta kokeiltiin.

Kolmannella käynnillä monet asiat olivat paremmin. Henkilökunnalta sai huomiota, ja äänimaailmakin oli hillitty.

Oli lähes pakko tilata perinteiden mukaisesti etanoita ja sinisimpukoita. Ei olisi pitänyt. Etanat olivat yhdentekeviä gorgonzolasta ja pinjansiemenistä huolimatta. Simpukat olivat surkean pieniä ja niiden liemi samoin pliisu.

Meriantura ei ollut nyt yhtään sen parempaa. Päinvastoin, yhden pienen kalan paikalla oli nyt kaksi vielä pienempää ja sitäkin ruotoisempaa yksilöä.

Myös ankankoiven laatu jäi sen syöjää askarruttamaan. Liha irtosi luista, mutta ei ollut niin pehmeää kuin tällaisessa confitissa yleensä. Belugalinssimuhennos ja sherrykastike tarjosivat sentään muhevia makuja.

Mutta ranskanperunat olivat tällä kertaa hyviä ja rapeita. Ja jälkiruokien näössä ja mauissa oli tolkkua.

Siis epätasaista, ainakin toistaiseksi. Mutta kolmelta aterialta sieltä täältä poimien olisi jo nyt saanut huippuhyvän kokonaisuuden. Rivolin ystävien iloksi laatua saisi tulevaisuudessa löytyä kautta listan.

Ja ne pöytäliinat kiireesti takaisin, saisiko pyytää.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

  2. 2

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  3. 3

    Tänään vietetää harvinaisten sairausten päivää – oletko kuullut Landau–Kleffnerin oireyhtymästä tai syövästä, jonka saa maailmassa 17 ihmistä?

  4. 4

    En ole mies, mutta voin vilkaista

  5. 5

    ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

  6. 6

    Nero, mutta vasta kuolleena

  7. 7

    Muistatko tätä? Sairaalan väki julkaisi kaksi vuotta sitten ”internetin räjäyttäneen” räppibiisin käsi­hygienian tärkeydestä – ja nyt se on ajankohtaisempi kuin koskaan

  8. 8

    ”Vegaanivihan” yleisin muoto on vegaanien syyttäminen tekopyhyydestä – kasvisruokavalio on niin suosittua että vegaanien vihaaminen näkyy jo Suomessakin

  9. 9

    ”Mutta entäs kommunismi?” nyt kysytään – tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin kauheuksista, syntyi hulvaton meemi

  10. 10

    Billie Eilish, 17, joutui kohun keskipisteeksi viraaliksi menneen toppikuvan takia, kommentoi nyt ensimmäistä kertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

  2. 2

    Tänään vietetää harvinaisten sairausten päivää – oletko kuullut Landau–Kleffnerin oireyhtymästä tai syövästä, jonka saa maailmassa 17 ihmistä?

  3. 3

    ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

  4. 4

    Muistatko tätä? Sairaalan väki julkaisi kaksi vuotta sitten ”internetin räjäyttäneen” räppibiisin käsi­hygienian tärkeydestä – ja nyt se on ajankohtaisempi kuin koskaan

  5. 5

    Nero, mutta vasta kuolleena

  6. 6

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  7. 7

    Verkon väkivalta uhkaa varsinkin ”naisia, rodullistettuja ja vammaisia” – nyt Vihreät naiset julkaisi oppaan puolueen väelle, jotta netti olisi turvallisempi tila

  8. 8

    ”Vegaanivihan” yleisin muoto on vegaanien syyttäminen tekopyhyydestä – kasvisruokavalio on niin suosittua että vegaanien vihaaminen näkyy jo Suomessakin

  9. 9

    Brit Awards -palkittu poppari Mabel tanssahtelee uudella musiikkivideollaan pukeutuneena kenties suomalaisille tutuimpaan logoon

  10. 10

    ”Mutta entäs kommunismi?” nyt kysytään – tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin kauheuksista, syntyi hulvaton meemi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

  2. 2

    ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

  3. 3

    Suomen Tukholman-suurlähetystö twiittasi niin järkyttävän kuvan, että se häpäisi kerralla kaksi perinneherkkua

  4. 4

    ”Mutta entäs kommunismi?” nyt kysytään – tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin kauheuksista, syntyi hulvaton meemi

  5. 5

    ”Vegaanivihan” yleisin muoto on vegaanien syyttäminen tekopyhyydestä – kasvisruokavalio on niin suosittua että vegaanien vihaaminen näkyy jo Suomessakin

  6. 6

    Perussuomalais­nuorten vara­puheenjohtaja ei irtisanoudu fasismista – ministeriö selvittää, johtaako fasistiksi julistautuminen toimiin

  7. 7

    Ivan Puopolo kutsui vieraakseen ”n**kereistä” puhuneen historioitsijan ja fasistiksi julistautuneen Jalosen, asetelma näytti tulenaralta

  8. 8

    Lucy in the Sky nousi suomalaisjätin entiseen pääkonttoriin ja maisema on huikaiseva – loppu onkin sitten pettymys

  9. 9

    En ole mies, mutta voin vilkaista

  10. 10

    Nämä Bernie Sandersin ilmeet lähtivät viraaliksi – kuten myös vastaus siihen miksi yleisö buuasi hänelle: ”Useimmat tuntemani työläiset eivät maksa 1750:tä dollaria lipuista tänne”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Trump: Koronavirus on demokraattien uusi huijaus

  2. 2

    Perus­suomalaisten nuoriso­järjestö kaatoi emo­puolueen vaatiman sääntö­uudistuksen, puolue katkaisee siteensä Ps-nuoriin ja perustaa uuden nuoriso­järjestön

  3. 3

    Marita Salmikiven kirppari­löytö paljastui Helene Schjerfbeckin nuoruuden­työksi – muutaman kympin maksaneen teoksen hinta noussee liian korkeaksi suomalais­museoille

    Tilaajille
  4. 4

    Erdoğan vaati Venäjää vetäytymään syrjään Syyriassa Turkin joukkojen tieltä

  5. 5

    Kun Lepakkomies astuu ovesta ja haluaa piikittää heroiinia, Jani Keto auttaa löytämään suonen – Tältä näyttää tanskalaisessa huumeiden­käyttö­huoneessa, jossa suomalainen Keto työskentelee

    Tilaajille
  6. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ex-poikaystäväni nykyinen tyttöystävä on Lady Gaga”, yhdysvaltalaisnainen kirjoitti New York Timesiin erikoisesta tilanteestaan

  2. 2

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoito­piirissä todettu toinen koronavirus­tartunta

  3. 3

    Kun Lepakkomies astuu ovesta ja haluaa piikittää heroiinia, Jani Keto auttaa löytämään suonen – Tältä näyttää tanskalaisessa huumeiden­käyttö­huoneessa, jossa suomalainen Keto työskentelee

    Tilaajille
  4. 4

    HS:n laskuri kertoo, kuulutko asuin­alueesi pieni- vai suuri­tuloisiin

  5. 5

    Britti Aaron Barris ihmetteli, miksi suomalaiset kaivavat pulloja roskakoreista – Nyt hän esittelee keksinnön, joka voi mullistaa pullojen kierrätyksen

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

  2. 2

    Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

    Tilaajille
  3. 3

    ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

    Tilaajille
  4. 4

    ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

  5. 5

    Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

  6. Näytä lisää