Viime hetkellä Johannes Koski haluaa vaihtaa haastattelupaikkaa.
”Kävisikö, että tapaisimme sittenkin kahvila Sävyssä Kalliossa? Se on vähän rauhallisempi paikka”, Koski kirjoittaa tekstiviestissä.
Silakkaliikkeelle alkusysäyksen antanut Koski vaikuttaa mieheltä, joka on erityisesti viime aikoina oppinut arvostamaan rauhaa.
Pienessä, urbaanissa kahvilassa paikat ovat kortilla ja puheensorina kova. Nurkkapöydässä istuu muhkeapartainen mies.
Rauhaa ja anonyymiyttä Koski tuntuu arvostavan myös Silakkaliikkeessä. Koko kansalaisliike lähti hänen twiitistään joulukuussa, mutta sittemmin hän on kyllästymiseen asti toitottanut olevansa vain ”rivisilakka”.
Koski ei missään tapauksessa tahdo profiloitua liikkeen johtajana. Niin on kuitenkin käynyt, ja sillä on ollut seurauksia.
Ainakin Koski on saanut ajatuksilleen tukea Twitterissä ja kannustavia kommentteja Facebookissa.
Toisaalta huomiolla on kääntöpuolensa. Halventavat kommentit hän vielä kestäisi, mutta viime aikoina häiriköinti on kohdistunut myös Kosken jälkikasvuun.
Silakkaliikkeen vastustajat ovat kehottaneet ihmisiä tehtailemaan Kosken perheestä lastensuojeluilmoituksia.
Oikeastaan kaikki tapahtui vahingossa.
Loppuvuodesta 2016 Koski luki sattumalta lehtijutun, jossa kerrottiin, että Suomeen on perustettu feministinen puolue. Puolueella oli siinä vaiheessa kolme puheenjohtajaa, mikä tuntui Koskesta hienolta. Nyt ei mennä yhden voimakkaan johtajan ehdoilla, hän ajatteli.
Seuraavaksi hän etsi käsiinsä puolueohjelman ja piti lukemastaan.
Koski oli 39-vuotias käyttöliittymäsuunnittelija, jolla ei juuri ollut kokemusta järjestötoiminnasta. Äärioikeistolaisen politiikan nousu oli kuitenkin alkanut huolettaa häntä entistä enemmän.
Ei Koski nytkään havitellut mukaan puoluepolitiikkaan, mutta hän halusi auttaa nuorta puoluetta tavalla tai toisella.
Koski kirjoitti viestin, jossa kertoi taustastaan mainonnan, brändäyksen ja visuaalisen suunnittelun parissa, ja tarjosi apuaan tältä pohjalta. Kosken yllätykseksi hänet pyydettiin mukaan viestintätiimin tapaamiseen tammikuussa 2017.
Tapaaminen jännitti. Helsingin kaupunginmuseon kahviossa Koskea odotti vielä suurempi yllätys. Hänelle kerrottiin, että kaikkein paras tapa auttaa puoluetta on lähteä ehdolle kevään kuntavaaleihin.
”Ajattelin, että en varmana lähde. En ole mikään poliitikko.”
Toisin kävi.
Vaikka hän ei tullut valituksi kuntavaaleissa eikä viime vuoden eduskuntavaaleissa, halu muokata yhteiskuntaa oman arvomaailmansa mukaiseksi voimistui entisestään. Koski kertoo hurahtaneensa järjestötoimintaan ja kansalaisvaikuttamiseen muutaman viime vuoden aikana.
Hän joutuu hetken pohtimaan, missä kaikissa järjestöissä ja yhteisöissä onkaan mukana: feministisessä miesjärjestössä Miehet ry:ssä, mielenterveysseura Mieli ry:ssä, kiusaamisesta vapaassa peliyhteisössä Safepointissa, Suomen pelialan ihmiset yhteen kokoavassa Games Finlandissa, häiriköintiä ruohonjuuritasolla ehkäisevässä Puolustajien tukiryhmässä...
Kolmea viimeistä Koski on itse ollut perustamassa.
Kiistatta suurimman huomion on kuitenkin saanut tuorein hanke: rasismia ja populismia vastustava Silakkaliike.
Sekin syntyi vahingossa.
Silakkaliikkeen suosio yllätti Kosken. Tammikuun lopussa liikkeen Facebook-ryhmässä oli hieman alle 30 000 jäsentä. Kuva: Mika Ranta / HS
Myöhään aatonaattona Koski selasi Twitteriä, kun vastaan tuli The Washington Postin artikkeli Italian Sardiiniliikkeestä.
”Ajattelin, että on hienoa, että ihmiset yli puoluerajojen voivat innostua ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta”, Koski kertoo.
Hän innostui pohtimaan, voisiko vastaava olla mahdollista Suomessa. Koski jakoi ajatuksensa Twitterissä. Syntyi keskustelu, jossa pohdittiin, kuinka tällainen liike voisi saada alkunsa.
Monella tuntui olevan selvä kanta: liike alkaa tästä twiitistä.
Seuraavaksi Koski perusti Silakkaliikkeelle Twitter-tilin, joka keräsi nopeasti seuraajia. Hän myös kirjoitti muiden aktiivien kanssa blogitekstin, jossa hahmoteltiin Silakkaliikkeen suuntaviivoja. Jo tässä vaiheessa monet ottivat Koskeen henkilökohtaisesti yhteyttä ja ilmoittautuivat mukaan liikkeeseen.
”Silakkaliike oli mun juttu ensimmäisen neljän minuutin ajan, kunnes muut tulivat mukaan”, Koski sanoo ja naurahtaa.
No, ei ehkä minuuteissa, mutta vuorokaudessa yhteisö oli jaloillaan. Nyt toiminta on hyvässä vauhdissa. Tammikuun lopussa Silakkaliikkeen Facebook-ryhmässä oli hieman alle 30 000 ihmistä. Twitter-seuraajia on yli 14 000.
Kannattajien todellista määrää on kuitenkin vaikea arvioida, sillä Kosken sanoin sometykkäykset eivät vielä kerro paljon.
Parempana kannatusmittarina toimineekin liikkeen ensimmäinen julkinen mielenilmaus nimeltä Fishmob, joka järjestetään lauantaina Kansalaistorilla. Tapahtuma antanee osviittaa siitä, onko Silakkaliike hitti vai floppi.
Blogikirjoituksessa Silakkaliikkeen määriteltiin edustavan ”rauhanomaista vastavoimaa populistiselle, vihaa ja rasismia provosoivalle politiikalle”. Lisäksi liike kannattaa jakamattomia ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia.
Silti löytyy myös heitä, joita mainitut pyrkimykset ärsyttävät. Nämä ihmiset aikovat järjestää oman Silakat uuniin -mielenosoituksensa samassa paikassa lauantaina.
Koski on saanut osansa liikkeeseen kohdistuvasta kritiikistä. Häntä on keskustelupalstoilla nimitetty esimerkiksi kommunistiksi, lällykäksi miesfemakoksi, vihervassariksi, suvakiksi, kukkahatuksi, lumihiutaletyttöseksi ja miehen irvikuvaksi.
Ikävintä on silti ollut se, että häiriköinti on kohdistunut myös Kosken kahteen lapseen.
Kosken rintapieltä koristaa Roosa nauha -kampanjan tunnus. Kuva: Mika Ranta / HS
Kosken perhe vietti leppoisaa sunnuntaita kotonaan Itä-Helsingissä kaksi viikkoa sitten. Lapset katsoivat piirrettyjä.
Äkkiä Kosken puhelin piippasi. Se oli tuttava, joka lähetti ruutukaappauksen erään keskustelupalstan kirjoituksesta. Siinä Kosken perheestä kehotettiin tekemään lastensuojeluilmoituksia saatesanoilla ”kaikki mukaan” ja ”lasun voi tehdä nimettömänä”.
Koski tuijotti puhelintaan epäuskoisena. Sydän alkoi takoa ja päätä huimata.
”Tuntui kaamealta, että netissä on pahantahtoinen ryhmä ihmisiä, joka käy nimimerkkien turvin perheeni kimppuun tällä tavalla.”
Koski ryhtyi välittömästi tutkimaan lastensuojelun verkkosivuja. Soittaa ei voinut, koska oli sunnuntai.
Täyttä varmuutta ei vielä ole siitä, onko ilmoituksia todella tehty, sillä lastensuojelun yhteydenottoon voi mennä kuukausia.
Samanlaisia lastensuojeluilmoituksia on kuitenkin tehty muistakin Silakkaliikkeen aktiiveista. Ainakin yhdessä tapauksessa lastensuojelusta on todella soitettu, Koski kertoo.
HS kertoi viime viikolla, että selkeästi kiusaamistarkoituksessa tehdyt lastensuojeluilmoitukset ovat määrältään marginaalisia ja nimettömänä jätetyt ilmoitukset painoarvoltaan vähäisiä.
Vaikka perättömät ilmoitukset tuntuvat kammottavilta ja kuormittavat lastensuojelua, Kosken mielestä tällaiset tapaukset vain alleviivaavat sitä, että Silakkaliikkeen kaltaiselle ryhmälle on tarvetta.
Tapaus on pysäyttänyt ajattelemaan.
”Jos joutuisin valitsemaan poliittisen aktivismin ja lasten turvallisuuden välillä, valitsisin tietysti lapset. Se on varmaan jokaiselle vanhemmalle selvä valinta. Toivottavasti en kuitenkaan joudu tällaista valintaa tekemään”, Koski sanoo.
Tavallaan tällainen häiriköinti on Koskelle tuttua jo nuoruusvuosilta. Joukosta poikkeavaa poikaa ruvettiin kiusaamaan jo ala-asteella.
Oma koti oli turvapaikka. Johannes Koski syntyi 1977 Vantaalla, mutta perhe muutti Laajasaloon hänen ollessaan nelivuotias. Kosken isä omisti ohjelmistoyrityksen, äiti oli kotiäitinä.
Turvapaikka koti oli siksi, että Koskea kiusattiin koulussa. Varsinkin ala-asteella kiusaaminen ilmeni jopa väkivaltana. Koski ei ollut sosiaalisesti yhtä lahjakas kuin muut eikä hän osannut puolustaa itseään nyrkeinkään.
Koulukiusaaminen jatkui pitkään, läpi ala- ja yläasteen, lukion alkupuolelle saakka. Koski arvelee, että kiusaaminen johtui siitä, että hän oli muita lapsia herkempi ja jollain tavalla ”erilainen”.
”Kai muut pitivät minua puheiden ja pukeutumisen perusteella vähän omalaatuisena. En osaa vastata tähän vieläkään”, Koski kertoo.
Toisin kuin muut, hän intoili videopeleistä. Vaikka Koskella ei ollut kavereita alaluokilla, samanhenkisiä lapsia alkoi kerääntyä yhteen ala-asteen lopussa. He muodostivat ”turvallisen nörttiporukan”, joka vietti aikaa keskenään.
Kiinnostus tietokoneisiin lienee tullut verenperintönä isältä. Siksi ei ole ihme, että nörtiksi tunnustautuva Koski päätyi tietokoneiden viitoittamalle työuralle.
40 vuotta täytettyään Koski päätti toteuttaa lapsuudenhaaveensa ja hakeutui pelialalle. Nyt hän on työskennellyt runsaat kaksi vuotta videopelejä suunnittelevassa Housemarquessa.
Koski pitää itseään menestyneenä. Hän tekee unelmatyötä ja elää onnellista perhe-elämää vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Hän vaikuttaa yhteiskuntaan.
Siksi hän ei täysin rinnastaisi lapsuuden kiusaamiskokemuksia viimeaikaisiin tapahtumiin.
”Nykyinen häiriköinti on seurausta siitä, että on rohkea, ei siitä, että on pelokas ja erilainen”, Koski sanoo.
Nykyisin Koski kutsuu itseään ylpeästi nörtiksi. Kuva: Mika Ranta / HS
Koski on pyrkinyt välttämään Silakkaliikkeen henkilöitymistä itseensä, koska se tekisi liikkeestä heikomman. Jos kaikki häirintä kohdistuisi yhteen johtohahmoon, koko liike voitaisiin nujertaa yhden ihmisen mukana. Nyt se ei ole mahdollista.
”Parvi pysyy, vaikka yksittäinen kala lähteekin”, Koski väittää.
Joku toinen olisi kuitenkin voinut vastaavassa tilanteessa käyttää tilaisuutta hyväkseen ja valjastaa kansanliikkeen omiin tarkoitusperiinsä. Koski ei kuitenkaan tahdo käyttää Silakkaliikettä ponnahduslautana poliittisella urallaan.
Tällä hetkellä Koski on tyytyväinen asemaansa kansalaisvaikuttajana eikä himoitse merkittävämpää poliittista roolia. Mutta ainahan elämä voi yllättää, hän sanoo.
Yksi asia on Kosken mukaan varma: Silakkaliike pysyy puoluepolitiikan ulkopuolella.
Toisaalta nyt puhuu ”rivisilakka”, Koski väittää taas. Ja rivisilakan on vaikea tehdä linjanvetoja.
