Yhteissuihkuista ahdistuvat alokkaat saivat poliitikot kiistelemään tekeekö intti mieheksi – ”Armeija vapaaehtoiseksi ja syntyvyys nousuun!” - Nyt.fi | HS.fi
Nyt.fi|Nyt.fi

Yhteissuihkuista ahdistuvat alokkaat saivat poliitikot kiistelemään tekeekö intti mieheksi – ”Armeija vapaaehtoiseksi ja syntyvyys nousuun!”

Keskustelun taustalla on puolustusvoimien teettämän keskeytyskyselyn tulokset.

Kuvituskuva
Julkaistu: 18.2. 9:33, Päivitetty 18.2. 10:02

Tekeekö armeija pojasta miehen? Entä jos alokas onkin tyttö?

Varusmiespalveluksen vaikutukset sukupuoleen tai sen täydellistymiseen ovat viime viikkojen aikana herättäneet vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Päivityksissä omat inttikokemukset sotkeutuvat kysymyksiin Suomen syntyvyydestä sekä miehuuden määritelmistä. Selvitimme mistä on kyse.

Kaikki alkoi puolustusvoimien teettämän keskeytyskyselyn tuloksista. Niistä kävi ilmi, että jopa kolmannes miehistä jättää asepalveluksen käymättä. Aiheesta kirjoitti muun muassa Yle, joka nosti oman juttunsa kärkeen esimerkiksi sen sinänsä häkellyttävän kuuloisen tiedon, että yksi keskeytyksen syistä on se, että ”yhdessä asuminen ahdistaa” osaa miehistä, samoin kuin ”yhteiset tuvat, wc:t ja suihkut”.

Ylen haastatteleman maavoimien komentajan Petrin Hulkon mukaan suurin syy keskeytyksiin löytyy miesten ”mielenterveysongelmiin liittyvistä haasteista”.

Tutkimuksen mukaan se ei edes pidä paikkaansa, vaan suurin syy on terveyteen liittyvä fyysinen syy (48%). Noin 25 prosenttia keskeyttämiskyselyyn vastanneista oli ilmoittanut syyksi mielenterveydelliset syyt.

Miesten ahdistuminen yhdessä asumisesta tai toistensa kanssa samassa suihkussa käymisestä oli kuitenkin sitä bensaa joka sytytti Twitterin viime viikonloppuna liekkeihin.

Keskustelu alkoi, kun kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän entinen puheenjohtaja Kalle Jokinen ihmetteli nuorten miesten ahdistusta.

”Nuoret miehet eivät mene armeijaan, koska se ahdistaa?? Varusmiespalvelusta pitäisi kuulemma kehittää ja saada naisia avuksi. Minusta pitäisi kehittää nuoria miehiä miehiksi”, Jokinen kirjoittaa twiitissään.

Jokinen jatkoi vertaamalla varusmiespalveluksen ahdistavuutta tietokonepelien virtuaalimaailman ahdistavuuteen. Jokisen twiitin mukaan peleissä ”veri ja hylsyt lentää yötä päivää”.

Alkaneista väittelyistä äänekkäimmät liittyvät siihen, tekeekö armeija pojista miehiä vai ei. Keskustelua käydään puolesta ja vastaan.

Eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Mikko Aarnio kirjoitti, ettei varusmiespaleuksen suorittaminen ole mieheksi kasvamisen perusta tai vaatimus. Hän kirjoitti: ”Hei nuori mies! Intti ei tee kenestäkään miestä, pelkäänpä että lähinnä miehistä keskenkasvuisia poikia. Ethän kuuntele, kun kokoomuslainen kansanedustaja ja poliisi väheksyy mielenterveysongelmia tai kokemaasi ahdistusta. Puhu, kuuntele itseäsi, tee omat ratkaisusi, hanki apua.”

Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro kirjoitti twiitissään, että armeija saattaa olla osasyyllinen Suomen syntyvyyden heikkoon nykytilaan. Aro kirjoittaa ”Henkilökohtaisestihan olen sitä mieltä, että Suomen syntyvyyden kannalta keskeinen kohtaanto-ongelma johtuu siitä, että liian moni mies käy armeijan ja oppii ”olemaan miehiksi”, jos ei ole jo sitä ennen oppinut. Armeija vapaaehtoiseksi, terapiaa kaikille ja syntyvyys nousuun!”

Myöhemmin Aro tarkensi, että twiitti oli ”hassuttelua”.

Toisaalta osa keskustelijoista oli sitä mieltä, että intissä kasvetaan miehiksi. Tässä tapauksessa mieheys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppii kantamaan vastuuta turvallisuudesta.

Puolustusministerin erityisavustajan Jirka Hakalan mukaan ”miehuus” ei ole kiinni intistä. Hän tiivistää twiitissään, että armeijan idea on kouluttaa alokkaita Suomen puolustamiseen. Armeija voi Hakalan twiitin mukaan olla kasvattava vaihe, joka voi tarjota esimerkiksi ”vastuuta ja omien rajojen koettelua, luontokesketusta ja osaamista”.

Hakala lisää, että kasvattavia elämänvaiheita saa monin eri tavoin.

Seuraa uutisia tästä aiheesta