Välähdyksiä taivaalla - Nyt.fi | HS.fi

Brasiliassa otetun kuvan aika ja täsmällinen paikka ei ole tiedossa. Kuvan tietojen mukaan oudot esineet tunnistettiin myöhemmin pilviksi. Kuva: UPI

Välähdyksiä taivaalla

Suomen ufotutkijoiden puheenjohtaja on varma, ettemme ole maailman­kaikkeudessa yksin. Hän on itse nähnyt ufon – kahdesti.

Julkaistu: 24.2. 8:15, Päivitetty 24.2. 14:54

Loppukesän sunnuntai valkeni pilvisenä ja harmaana. Vuosi oli 1969.

15-vuotias poika oli kaverinsa kanssa palaamassa kalasta Sääksjärvellä, joka sijaitsee Nurmijärven ja Hyvinkään rajalla. Pojat olivat innokkaita lintuharrastajia ja jäivät vielä rantaviivaan tarkkailemaan lintuja.

Äkkiä takaa kuului repivää huminaa. Pojat katsahtivat ylös ja näkivät metsän takaa nousevan mustia, kiekonmuotoisia aluksia. Ne lensivät auramuodostelmassa valtavalla nopeudella.

Kiekot lensivät järvelle, nousivat loivasti ja katosivat pilviin.

Kaikki oli tapahtunut sekunneissa. Pojat jäivät hölmistyneinä rantaan.

Edes kiekkojen määrästä ei ollut yksimielisyyttä: toinen väitti nähneensä muodostelmassa viisi, toinen kolme kiekkoa. Yksimielisyys sen sijaan vallitsi siitä, ettei kumpikaan ollut nähnyt lintuja tai lentokoneita.

Havainnosta ilmoitettiin Suomen ufotutkijoille vasta 49 vuotta myöhemmin. On tavallista, että erikoisista tapahtumista avaudutaan vasta vuosien kuluttua, jos silloinkaan.

Kaikki havainnot eivät kuitenkaan ole tapahtuneet takavuosina. Itse asiassa ufohavaintojen määrä on viime vuosina vain kasvanut.

Tämä kuva otettiin Espoon Tapiolassa joulukuussa 2018. Sitten se lähetettiin Suomen ufotutkijoille. Kuvan ottaja ei halua nimeään julkisuuteen.

Ufohavaintoja tutkii Suomessa yksi järjestö, vuonna 1973 perustettu Suomen ufotutkijat. Yhdistyksessä on pari sataa jäsentä.

Vaikka elämme maallistuneessa ja rationaalisessa yhteiskunnassa, järjestön puheenjohtaja Heikki Kulju kertoo, että heille ilmoitetaan noin 250 ufohavaintoa vuosittain.

Vaikka havaintoja tehdään kaikkialla Suomessa, ufoja nähdään paljon pohjoisessa.

”Yllättävän paljon havaintoja tehdään Oulun seudulla. En tiedä miksi”, Kulju kertoo.

Alkuun on syytä määritellä käsitteet: ufo tulee sanoista unidentified flying object, tunnistamaton lentävä esine. Käytännössä siis mitä tahansa tunnistamatonta lentokykyistä kohdetta voidaan nimittää ufoksi, vaikka se ei olisi kiekon muotoinen eikä sen ohjaksissa olisi ulkoavaruuden olennot.

Suomen ufotutkijat ylläpitää tietokantaa, johon ilmoitetut ufohavainnot kirjataan. Tietokannassa on tällä hetkellä noin 1 900 havaintoa.

Tammikuussa ufohavainnosta ilmoitettiin Kempeleen Konttitiellä. Ilmoittaja oli nähnyt taivaalla erikoisesti mutkitelleen valopisteen.

Helsingin Lauttasaaressa jotakin outoa nähtiin taas syyskuussa 2019. Ilmoittaja oli mennyt ”puhdistamaan päätään” Kotkavuoren kallioille yöllä, kun äkkiä kirkas ja nopeasti liikkuva valo oli lentänyt häntä kohti.

Kulju arvelee, että osittain ufohavaintojen kasvavaan määrään vaikuttaa moderni teknologia: ihmiset pääsevät helpommin tiedon äärelle ja kommunikaatio on sujuvampaa. Eniten ufohavaintoja ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivun kautta. Kulju uskoo, että valtaosa havainnoista jää silti pimentoon.

”Meidän saamamme havainnot ovat vain jäävuoren huippu. Ihmiset eivät uskalla puhua, koska pelkäävät leimatuksi tulemista”, Kulju sanoo.

Suomen ufotutkijat ei tyydy vain kirjaamaan ylös ufohavaintoja, vaan nimelleen uskollisena yhdistys myös tutkii niitä. Yhdistyksellä on ympäri Suomen noin 40 ufotutkijaa, joista 15 on erittäin aktiivisia.

Kulju itse toimii yhdistyksessä paitsi puheenjohtajana myös tutkimuspäällikkönä. Hän delegoi tapauksen tutkijalle, kun vastaan tulee tarpeeksi kiintoisa ilmoitus.

Kulju on vuorenvarma, ettemme ole maailmankaikkeudessa yksin. Hänen mukaansa historian saatossa on tehty kansainvälisesti niin vastaansanomattomia ufohavaintoja, ettei asiasta ole kahta kysymystäkään.

Kulju mainitsee Roswellin ja Englannin Rendleshamin tapahtumat, kummatkin hyvin dokumentoituja ufotapauksia.

”Ihmettelen, mikseivät tiedemiehet ryhdy tutkimaan näitä asioita, sillä materiaalia kyllä piisaa. Kai hekin pelkäävät leimautumista. Militaaripuolella jokunen ihminen näitä juttuja varmasti seuraa. Jos ei, olemme aivan kivikaudella.”

Kulju uskoo, että tulevaisuudessa tieteen kehityksen myötä Maan ulkopuolinen älyllinen elämä tullaan vielä todistamaan.

”Se on vain ajan kysymys. Kaikki on kiinni siitä, koska me pääsemme henkisesti sille tasolle, että olemme valmiita hyväksymään tämän asian.”

Tieteellisesti ajateltuna ufojutut ovat kuitenkin mielikuvituksen tuotetta. Oikeastaan ainoa tähän liittyvä vakavasti otettava tieteellinen ajatus tunnetaan Fermin paradoksina: matemaattisesti ajatellen äärettömän suuressa maailmankaikkeudessa pitäisi olla vaikka kuinka paljon elämää, joten miksi emme ole sitä havainneet?

Kysymys askarruttaa monia, mutta ei Kuljua. Hän on nähnyt ufon, vieläpä kahdesti.

Oregonilainen maanviljelijä Paul Trent väitti kuvanneensa ufon kesäkuussa 1950. Kuva: Paul Trent

Tyypillisessä ufohavainnossa jotakin outoa on nähty lentävän taivaalla – mutta ilmoittaja ei tiedä, mitä on nähnyt. Usein tällaiselle havainnolle löytyy luonnollinen selitys: lentokone, satelliitti, tavallinen taivaanilmiö. Viime vuosina yleistyneet kamerakopterit ovat Kuljun mukaan muodostaneet uudenlaisen riesan ufotutkijoille.

”Paljon ilmoituksia tulee myös erilaisista valoilmiöistä, valitettavasti. Se vaihe on ohitettu, että niitä kaikkia tutkittaisiin.”

Vain viidennes havainnoista saa ufotutkijan mielenkiinnon todella heräämään. Usein tämänkaltainen havainto on selittämättömältä kuulostava lähihavainto. Ilmoittaja vaikuttaa luotettavalta ja kykenee kuvailemaan seikkaperäisesti kohdetta ja sen liikkeitä. Siis juuri niin kuin kaksi poikaa teki Sääksjärvellä 1969.

Tällaisessa tapauksessa ufotutkija ensin haastattelee silminnäkijää puhelimitse. Ei pelkästään saadakseen lisätietoa vaan myös testatakseen, onko silminnäkijä tosissaan. Tarvittaessa haastatteluja tehdään myös kasvokkain, ja tutkijat myös matkustavat havaintopaikalle.

Ufotutkijat ovat tietenkin hedelmällinen kohde vääräleuoille. Kulju kertoo, että pilahavaintoja tulee nykyisin verrattain vähän. Paljon voi päätellä jo siitä, jos ilmoittaja ei tahdo antaa yhteystietojaan tai ei vastaa ufotutkijan puheluun.

”Täytyy kyllä olla mielettömän ammattitaitoinen pilailija, että pystyy meikäläistä huijaamaan. Olen näitä asioita niin kauan tutkinut”, Kulju naurahtaa.

Hän on ollut mukana Suomen ufotutkijoiden toiminnassa heti perustamisvuodesta lähtien. Yhdistyksen puheenjohtajana hän on toiminut yli kahden vuoden ajan. Kulju asuu Lapualla ja on työskennellyt ammattitaikurina sekä maahantuojana.

 ”Sammakkoperspektiivistä ei voi tajuta, mitä tapahtuu kerrostalon ylimmässä kerroksessa.”

Ufoista on syytä kysyä myös heiltä, jotka ammatikseen tutkivat taivaankappaleita. Näkevätkö he taivaalla koskaan mitään poikkeavaa ja kummallista?

Ilmatieteen laitoksen Avaruustutkimus ja havaintoteknologiat -yksikkö tutkii maapallon lähi­avaruutta, sen vaikutusta ilmakehän yläosiin sekä muita aurinkokunnan planeettoja. Yksikönpäällikkö Ari-Matti Harri naurahtaa kysymykselle.

”Nehän ovat ufoja eli tunnistamattomia lentäviä esineitä. Kyllähän ihmiset ovat nähneet ilmiöitä, joita ei ole pystytty täysin selittämään. Käytännössä lähes aina voidaan kuitenkin päätellä, että jos havainto olisi ollut pidempikestoinen tai se olisi nähty paremmin, sille todennäköisesti löytyisi luonnollinen selitys.”

Harri tai kukaan hänen tuntemansa kollega ei ole törmännyt työssään selittämättömiin ilmiöihin, vaan kaikelle on aina löytynyt luonteva selitys.

Harri kuitenkin painottaa, että tässä asiassa on säilytettävä tieteellinen uteliaisuus, eikä mitään vaihtoehtoa saa sulkea pois. Vaikka vielä ei ole todistettu älyllisen elämän olemassaoloa maapallon ulkopuolella, se ei tarkoita, ettei sitä olisi.

”Eihän sammakkoperspektiivistä voi tajuta sitä, mitä tapahtuu kerrostalon ylimmässä kerroksessa”, Harri sanoo.

Ufojen olemassaoloa ei kuitenkaan ole toistaiseksi pystytty todistamaan tieteellisesti, Harri muistuttaa. Se edellyttäisi, että havainto olisi toistettavissa kontrolloidussa ympäristössä, ja tämä vaatimus harvoin osuu yksiin ufohavainnon kanssa. Niillä kun on tapana esiintyä välähdyksenomaisesti.

”Oma fiilikseni on, että lähes 100 prosentille ufohavaintoja löytyy luonnollinen selitys – mutta jääköön sinne se yksi promille selvittämättömien listalle.”

Ilmatieteen laitos saa satunnaisesti ilmoituksia ufohavainnoista. Toisinaan myös Tähtitieteelliselle yhdistykselle Ursalle ilmoitetaan havaintoja, joita ilmoittaja ei tunnista.

Ursan tiedottajan Anne Liljeströmin mukaan hekään eivät usein kykene tunnistamaan ilmiötä, koska tilanteessa ollaan vain ilmoittajan omien aistihavaintojen varassa.

Liljeströmillä ei kuitenkaan ole ikinä syytä epäillä, ettei oudoilla havainnoilla olisi luonnollista selitystä.

”Jos ihminen ei ole kovin harjaantunut taivaanilmiöiden tarkkailija, hän saattaa yllättyä täysin normaaleista luonnonilmiöistä”, hän sanoo.

Liljeström kertoo esimerkin. Vuodenvaihteessa moni otti häneen yhteyttä ja kysyi, mikä on se kirkas valo iltataivaalla. Se on Venus, Liljeström valisti hämmentyneitä soittajia.

Tämä kuva on julkaistu Ilta-Sanomissa 31.7.1958. Kuvatekstissä kerrotaan, että Amerikan hallitusvirkailija oli ottanut kuvan New Mexicossa lokakuussa edellisenä vuonna. Kuva: HS-arkisto

Suomen kuuluisimpiin ufotapauksiin lukeutuu Pudasjärven ufoilmiö. Useana vuonna 1960- ja 70-lukujen vaihteessa Pudasjärvellä ja sen ympäristössä nähtiin outoja valoilmiöitä. Eniten havaintoja tehtiin 1971.

Erikoiset valoilmiöt houkuttelivat paikalle ufotutkijoita niin Suomesta kuin Ruotsista. Myös lehdistö osoitti kiinnostusta tapausta kohtaan.

Saman vuoden tammikuussa Kuusamon Saapungissa nähtiin kirkas valopallo. Ajallisen yhdenmukaisuuden vuoksi toisinaan puhutaankin Pudasjärven–Kuusamon ufoilmiöstä.

Helsingin Sanomien otsikko kuului tammikuussa 1971: ”Ufo-kuumetta Kuusamossa: Lumi jäätyi vihreäksi”.

Ingressissä kerrotaan, kuinka ”selittämätön valoilmiö” jätti maanviljelijä Mauno Talalan pihalle alueen, jossa lumi kovettui tummanvihreäksi jääksi. Talala kuvaili valoilmiötä ”yliluonnolliseksi ja häikäiseväksi”.

Tapauksesta kehkeytyi surullisenkuuluisa tiskivesikohu. Geologian tutkimuskeskuksen professori Birger Wiik tutki Talalan pihan jäljen. Hän kertoi HS:ssä tammikuussa 1971, että näyte vaikuttaa lumeen kaadetulta tiskivedeltä.

Etenkään ufopiirit eivät sulattaneet selitystä, ja tutkimustuloksista on kiistelty vielä 2000-luvulla.

Kuuluisat ufotapaukset jaksavat edelleen inspiroida fiktiota. Liminkalainen mainosmies ja muusikko Osmo Rantapelkonen käsikirjoitti iltapuhteena kuunnelman, joka pohjaa Pudasjärven ufoilmiöön. Youtubessa on julkaistu nyt yhdeksän osaa, vielä puuttuu kolme.

Mikä ufoissa oikein kiehtoo liminkalaista mainosmiestä?

”Ufot ovat todella hedelmällinen maaperä tarinoille. Ikuisuusaihe, joka ei tyhjene koskaan”, Rantapelkonen kertoo.

Hän korostaa, että tarina syntyi puhtaan uteliaisuuden ja mielikuvituksen tuloksena. Ufoja hän ei ole nähnyt eikä niihin usko – vaikka hänen äitinsä oli kotoisin Pudasjärveltä.

”Tämä on pienessä määrin jopa parodiaa. Mutta tämänkaltaiset asiat ovat totta niille, jotka niihin uskovat.”

Rantapelkosen kuvitelmissa Pudasjärven ufoilmiö johtui siitä, että avaruusolentojen kuljettama ufo joutuu epäonnisten sattumusten kautta laskeutumaan maapallolle. Alus hajoaa, ja uskomattomien käänteiden kautta suomalaismies päätyy korjaamaan alusta.

Tosiasiassa Pudasjärven ufojen selitykseksi on tarjottu pietsovaloilmiötä. Siinä kallioperän puristus luo sähkökenttiä, jotka synnyttävät valoa.

 ”Se oli aivan selvä ufo.”

Suomen ufotutkijoiden puheenjohtajalla on kaksi henkilökohtaista ufokokemusta, joita hän ei ole pystynyt selittämään.

Ensimmäisen kerran Heikki Kulju oli palaamassa autolla kotiin Lapuan keskustasta 1980-luvun lopulla, kun tiellä lensi vastaan erikoinen esine. Ensin Kulju luuli sitä saippuakuplaksi, mutta lähempänä hän huomasi, ettei se ollutkaan läpinäkyvä.

Ufointoilija oli jo painaa jarrua, mutta vilkaisi vielä takapeiliin: takana ajoi kaksi autoa, eikä hän niin vain kehdannut pysäyttää. Kun Kulju katsoi takaisin tielle, oli esine jo hävinnyt.

Seuraavaksi hän kohtasi ufon vasta parinkymmenen vuoden kuluttua. Kulju ulkoilutti koiraansa tammikuisena iltana 2013 kotitalonsa läheisyydessä ja katsahti taivaalle. Hänen huomionsa kiinnittyi kolmeen tähteen, jotka muodostivat väärinpäin olevan kolmion.

Äkkiä muodostelman alin tähti kirkastui selvästi, Kuljun mukaan jopa kymmenkertaiseksi. Sitten se lähti liikkeelle ja katosi pilvien taakse.

”Ihan säikähdin, että mitä ihmettä. Se oli aivan selvä ufo”, Kulju kertoo.

Jos ufot kerran ovat todellisia, mikseivät ne lopeta spekulaatioita ja laskeudu Valkoisen talon pihanurmelle?

Kuljun mukaan ufojen laajamittaisella näyttäytymisellä olisi tuhoisat seuraukset. Jo 1938 Orson Wellesin ohjaama Maailmojen sota -radiokuunnelma aiheutti paniikkia luodessaan vaikutelman suorasta uutislähetyksestä, jossa seurataan ufoinvaasiota.

Ihmisiä kuolee, tulipalot leviävät, kansalliskaarti aloittaa vastahyökkäyksen ja epäonnistuu. Moni luuli radion äärellä, että marsilaiset olivat todella hyökänneet Maahan. Lehtitietojen mukaan ihmiset piiloutuivat kellareihin ja aseistautuivat.

Jos kaikki toteutuisi tosielämässä, olisi paniikki Kuljun mukaan vielä suurempi.

Siksi ufot näyttäytyvät vähitellen ihmisille eri puolilla maailmaa, tarkoitus on herätellä meitä hissukseen. Ihmiset alkavat pikkuhiljaa käsittää, että ehkäpä maailmankaikkeudessa onkin älykästä elämää, Kulju sanoo.

”Mutta aina löytyy heitä, jotka eivät hyväksy asiaa, vaikka olisi miten hyvät todisteet.”

Seuraa uutisia tästä aiheesta