Keväällä 2019 Aracelis Correa kirjoitti Helsingin yliopiston valtiotieteen opiskelijoiden Facebook-ryhmään viestin.
Siinä hän kertoi kokevansa, ettei etniseen vähemmistöön kuuluvalle korkeakouluopiskelijalle ole tilaa. Samassa viestissä hän kirjoitti ulkopuolisuuden tunteestaan ja siitä, miten kokee yliopiston tilana.
Correa ei ollut kokemustensa kanssa yksin. Keskustelussa ilmeni, että moni muu etniseen ja-tai näkyvään vähemmistöön kuuluva henkilö koki samoin.
”Se on sellaista hiljaista tietoa”, Correan ajatukset jakava Jenny Kasongo sanoo.
”Tiedetään, että yliopistomaailma on tietynlainen, ja siihen täytyy jollain lailla sopeutua. Jos on normista poikkeava tai hyvin poikkeava, niin tavallaan joutuu tavalla tai toisella keskustelemaan muiden kanssa, jotka kuuluu vähemmistöön, tai muulla tavalla pitää sopeutua niihin tilanteisiin tai kokemuksiin.”
Avauksessaan Correa ehdotti, että perustetaan järjestö, jonka toimintaa pyörittäisivät näkyvään vähemmistöön kuuluvat korkeakouluopiskelijat. Ehdotuksesta innostui moni. Kaksi heistä olivat järjestön muut perustajajäsenet Prisca Niemi-Sampan ja Sari Kivijärvi. Syyskuussa 2019 perustettiin Students of Colour ry eli Soco. Siihen toimintaan Jenny Kasongo liittyi kesällä 2019, ja on nyt järjestön puheenjohtaja.
”Järjestön päätavoite on raivata tilaa meille, ja järjestää sellaisia tapahtumia, jotka ovat meille voimaannuttavia. Tarkoitus on tehdä toimintaa omilla ehdoillamme, meiltä meille -ajatuksella.”
Millaisista kokemuksista on kyse? Järjestö on nostanut esille luennoilla esiintyvän rasistisen kielenkäytön. Correa koki, että monella luennoitsijalla on normatiivinen ajattelutapa, siis oletus siitä että ylipisto-opiskelija Suomessa näyttää tietynlaiselta ja omaa tietynlaisen taustan. Nämä oletukset voivat näkyä myös luennoilla.
Tampereen yliopistossa opiskellut Brigita Krasniqi kertoi Helsingin Sanomille helmikuussa 2019 korkeakoulussa kohtaamastaan rasismista. Krasniqi toimii tällä hetkellä Vihreiden nuorten puheenjohtajana. Haastattelussa Krasniqi kertoi, ettei ole kohdannut ”brutaalia, suoranaista rasismia” esimerkiksi haukkumisen muodossa. Kyse oli arkipäiväisemmästä toiminnasta.
”Häneltä on esimerkiksi kyselty kaikenlaista sillä oletuksella, että hän edustaa muslimeja ja että kaikki muslimit ajattelevat samalla tavalla”, Helsingin Sanomissa kirjoitettiin tuolloin. ”Tai opiskelija on voinut heittää rasistisen vitsin tai luennoitsija puhua laiskoista kreikkalaisista.”
Myös Socon jäsenet ovat kohdanneet samankaltaista rasismia arjessaan.
”Jos näytetään tosi arkaluonteista materiaalia, esimerkiksi vaikka rasismiin liittyvää, niin sitä ei välttämättä käsitellä sensitiivisesti. Oletuksena on se, että ilmiö on mielenkiintoinen, eikä huomioida sitä, että opiskelijoiden joukossa saattaa olla henkilöitä, joita aihe koskee”, Jenny Kasongo kuvailee Helsingin Sanomille.
Helsingin yliopisto ei oman linjauksensa mukaan hyväksy minkäänlaista epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai häirintää. Häirinnän se määrittelee seuraavasti:
”Häirintää on henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden loukkaaminen siten, että luodaan uhkaava, halventava tai hyökkäävä ilmapiiri. Häirintä on yksi syrjinnän muodoista. Kiellettyä on sekä tarkoituksellinen häirintä että menettely, jonka seuraukset ovat loukkaavia.”
Yliopisto kehottaa opiskelijoitaan viemään häirintätilanteet eteenpäin esimerkiksi dekaaneille, luennoitsijoille tai häirintäyhdyshenkilöille.
Tässä on kuitenkin ongelma. Kasongo kertoo, että rasistisista kokemuksista ei ole helppoa kertoa eteenpäin, koska pelätään, että ilmoitus häirinnästä henkilöityy.
”Jos kohtaa häirintää tai syrjintää, ne kokemukset ovat vaikeita ja niihin liittyy paljon häpeää. Omalla nimellä ei välttämättä uskalla laittaa viestiä. On tarpeellista, että siinä on järjestö tukemassa ja tarvittaessa olemaan yhteydessä häirintäyhdyshenkilöihin”.
Kasongo kuvailee tilanteiden olevan tulkinnanvaraisia, koska rasismia esiintyy niin monessa eri muodossa.
”Rasistiset tilanteet eivät välttämättä aina ole selkeitä. Tulkinnanvaraisista tilanteista ulkopuolisille kertominen saattaa olla haastavaa ja pahimmassa tapauksessa nöyryyttävää, jos toistuvasti joutuu todistelemaan, miksi tapahtuma on loukkaava”.
Tähän ongelmaan Students of Color pyrkii toiminnallaan vastaamaan. Yksi järjestön tavoitteista on toimia näkyvien tai etnisten vähemmistöjen äänitorvena, jottei heidän tarvitsisi viedä rasismikokemuksiaan eteenpäin yksin.
Yhdeksi keinoksi Soco on ideoinut anonyymia palautelomaketta, johon opiskelija voi kertoa häiritsevästä käytöksestä. Yliopisto kartoittaa mahdollisuuksiaa sille.
Kasongon mukaan luennoitsijoiden keskuudessa esiintyvät ongelmat eivät rajaudu mihinkään tiettyihin opiskelualoihin. Hän ehdottaa, että tulevaisuudessa luennoitsijat pyrkisivät ilmoittamaan opiskelijoille, mikäli sisältö voi olla näille häiritsevää. Kasongon mielestä luennoitsija voisi esimerkiksi tiedottaa luentojensa aikana, mikäli seuraavaksi aikoo puhua aihealueesta joka voi olla häiritsevä, ja päästää halukkaat siksi ajaksi luentosalin ulkopuolelle.
”On hankalaa sanoa kaikkien puolesta, miten he kokevat luentojen sisällön. Kun itse opiskelen sosiaalitieteitä tiedän sen, että moni aihe on sellainen, jossa varmasti puhutaan rasismista ja muutenkin etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluvista asioista. Olen jo valmistautunut siihen kun tiedän, että sellaista tulee vastaan. Toivon, että luennoitsijat olisivat sensitiivisiä, että jos tulee sellaisia kommentteja, he tulisivat vastaan. Tai eivät itse esittäisi mitään tosi häiritsevää. On varmasti henkilöitä, joita ajatellen tarvitaan se sisältövaroitus, mielestäni se olisi turvallista ihan kaikille.”
Ongelmat eivät kuitenkaan piile ainoastaan luennoissa, vaan rasismia ja valkonormatiivisuutta esiintyy myös opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijakulttuuria osana olevat tapahtumat ovat sellaisia, joissa opiskelija saattaa kohdata itselleen häiritsevän tilanteen. Kasongo kertoo, että etenkin sitseillä on saatettu laulaa rasistisia lauluja. Sitseillä tarkoitetaan akateemista pöytäjuhlaa, jonka yhteydessä syödään, juodaan ja lauletaan. Tilaisuuksiin liittyy vahvasti etikettisäännöt, järjestävien tahojen omat perinteet ja joillakin käytössä ovat leikkimieliset rangaistukset.
”Tiedekunnat ja järjestöt ovat reagoineet siihen eri tavalla. Esimerkiksi Valtiotieteellisten tiedekunnan opiskelijoiden opiskelijajärjestö Kannunvalajat teki viime vuonna selkeän linjauksen siitä, että tiettyjä rasistisia lauluja ei enää lauleta sitseillä. Mielestäni se oli tosi hieno veto. Jokainen tiedekunta on suhtautunut rasistisiin lauluihin eri tavalla. Osa ei ole kieltänyt laulujen sanoituksia, ja niitä kuulee sitseillä edelleen”, Kasongo kertoo.
Helmikuussa 2019 Åbo Akademin vähemmistötutkimuksen apulaisprofessori Emmanuel Acquah kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että rasismia vähätellään eikä välttämättä edes tunnisteta. Hän peräänkuulutti tuolloin, että yliopistojen henkilökuntaa pitäisi kouluttaa käsittelemään rasismia. Students of Colorin tavoitteena on vaikuttaa Helsingin yliopiston yhdenvertaisuuteen ja toimintatapaan siten, että se olisi inklusiivista ja antirasismia.
”Inklusiivisuudella tarkoitetaan sitä, että kyseenalaistetaan normatiivista ajattelua. Ajatusta siitä, että normaali yliopisto-opiskelija on tietynlainen ja tietyn näköinen”, Kasongo kertoo.
”Todellisudessa opiskelijoiden joukko on moninaisempi. Antirasismilla tarkoitetaan konkreettista rasismin vastaista toimintaa. Jos sanotaan, että yliopistolla on nollatoleranssi rasismille, se ei jäisi sille sanan tasolle, vaan siihen täytyy puuttua. Yliopiston johdolle, luennoitsijoille ja häirintäyhdyshenkilöille täytyy laatia selkeät toimintaohjeet, kuinka puuttua rasistisiin tilanteisiin.”