Helsingin Kalliosta alkaa jännäri, joka kirjoitettiin pelkäksi äänikirjaksi – nyt tekijät analysoivat, kuinka se eroaa ”perinteisestä” kirjasta - Nyt.fi | HS.fi
Nyt.fi|Nyt.fi

Helsingin Kalliosta alkaa jännäri, joka kirjoitettiin pelkäksi äänikirjaksi – nyt tekijät analysoivat, kuinka se eroaa ”perinteisestä” kirjasta

Äänikirjojen suosio on kasvanut koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen myötä. Televisio­käsikirjoittaja Lassi Vierikko ja kirjailija Petja Lähde kirjoittivat kirjan, jonka voi vain kuunnella.

Fennia on kymmeneen jaksoon pilkottu trilleri, joka kirjoitettiin suoraan äänikirjaksi.

Julkaistu: 8.4. 15:00, Päivitetty 8.4. 19:30

”Storytel-original äänikirja, Fennia. Kirjoittaneet Petja Lähde ja Lassi Vierikko. Lukija: Jukka Peltola. Jakso yksi: Daniel.”

Pehmeä miesääni lausuu sanat kumisevan taustamusiikin soidessa.

Kirjailija Petja Lähteen ja televisio­käsikirjoittaja Lassi Vierikon kirjoittama kymmenosainen Fennia alkaa kuin mikä tahansa television rikossarja.

Fenniaa ei kuitenkaan voi katsella, eikä kirjaan voi oikeastaan tarttuakaan – sen voi ainoastaan kuunnella.

Alun perin Vierikko ja Lähde ryhtyivät kirjoittamaan Fenniasta televisio­käsikirjoi­tusta. Idea yhteisestä sarjasta jäi kuitenkin pölyttymään pöytälaatikkoon, kunnes äänikirjapalvelu Storytel ehdotti yhteistyötä.

Käsikirjoituksesta syntyikin äänikirja.

Kirjojen verkkomyynti on lähtenyt koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen myötä nousuun. Myös äänikirjoja kuunnellaan nyt entistä enemmän.

Äänikirjapalvelu Bookbeatin liike­toiminta­päällikkö Sari Forsström kertoi HS:lle viime viikolla, että poikkeusolot näkyvät selvästi sovelluksen käyttäjämäärissä. Uusia käyttäjiä rekisteröityi kahdessa viikossa enemmän kuin saman mittaisessa ajassa koko vuonna, Forsström sanoi.

Myös Storytelin asiakasmäärät ovat lisääntyneet muutaman viikon aikana, kertoi markkinointi­päällikkö Hanna Walldén.

Äänikirjapalveluista kuunnellaan erityisesti viihdettä.

Vierikon ja Lähteen kirjoittama Fennia on Helsingin Kallioon sijoittuva kymmenosainen trilleri. Kirjan päähenkilö on palkkamurhaaja, jonka arkea ja tunteita naapuriin muuttava nainen ja tämän mykkä tytär järkyttävät.

Kirja alkaa tapahtumien keskiöstä. Kuulija imaistaan saman tien kalliolaisen kuntosalin parkkipaikalla nököttävän auton takapenkille. Kun tarinaa on kulunut alle kymmenen minuuttia, ollaan jo ulapalla, kolme kilometriä rannasta osoittamassa kohdetta aseella.

”Se, mikä Fenniassa on haastavaa, on se, että meidän pitäisi saada ihmiset tykkäämään päähenkilöstä, joka tappaa ihmisiä suunnilleen heti ensimmäisellä sivulla”, Lähde naurahtaa.

Tästä huolimatta teksti on tehty kuulijaa ajatellen.

Lauseet ovat lyhyitä ja yksinkertaisia. Sanojen väliin on jätetty tilaa. Ajoittain luenta kuulostaa jopa selkokieliseltä.

Kumpikaan kirjoittajista ei ollut omien sanojensa mukaan ennen Fennian kirjoittamista juuri viettänyt aikaa äänikirjojen parissa. Lähde myöntää suhtautuneensa niihin jopa penseästi.

”Oletin, että ne ovat puuduttavia, kunnes kuuntelin”, hän sanoo.

Kirjoittajien suhtautuminen äänikirjoihin oli siis aikaisemmin suunnilleen sama kuin kirjailija Laura Lindstedtillä. Helsingin Sanomien vuosittaisessa uuden­vuoden kirjailija­puheen­vuorossa Lindstedt ilmaisi huolensa kirjan materiaalisen perustan tuhoutumisesta äänen ylivallan alla.

”Olenko konservatiivinen pessimisti, kun pelkään, että kirjallisuutemme yksinkertaistuu ja tyhmistyy tulevaisuudessa äänen ylivallan alla”, Lindstedt kysyi.

Äänikirjan yleistyessä uhattuna saattavat Lindstedtin mukaan olla kursiivin kaltaisten kielen visuaalisten elementtien lisäksi esimerkiksi tekstin kerronnalliset rakenteet, liukuvat näkökulmat, moniäänisyys ja pitkät sekä polveilevat virkkeet.

Lindstedt oli siinä mielessä oikeassa, että Fennian tapauksessa asia on juurikin näin.

Vierikon ja Lähteen kirjoittama trilleri on ennen kaikkea juonivetoinen.

Kirjan kymmentä lukua kutsutaan jaksoiksi, joiden pituus on mietitty strategisesti niin, että lukija – tai siis kuulija – jaksaa kuunnella. Rönsyily tapahtuu kirjoitusasun sijaan sanan- ja juonenkäänteissä.

Kaunokirjallisuuden parissa työskennelleen Lähteen mukaan äänikirjan työstäminen erosi ”perinteisestä kirjallisuudesta” juuri strategisuudessaan. Vierikon mukaan alkuvaiheen suunnittelu muistutti paljon televisio­käsikirjoituksen tekoa: tarinan kulkua pohdittiin suunnitelmallisesti kuuntelijan kannalta.

Vierikko ja Lähde huomioivat kuulijan pohtiessaan esimerkiksi päähenkilöiden määrää. Niitä on kolme. Lisäksi esimerkiksi päällekkäiset juonet ja juonenkäänteet mietittiin tarkasti ennen kuin lähdettiin rönsyilemään tekstissä, Lähde ja Vierikko kertovat.

Formaatti piti huomioida myös tekstin ja tarinan tempossa, lauserakenteita myöten. ”Ei puolen sivun lauseita”, Lähde tiivistää.

Ihmiset ovat kirjoittajien mukaan tottuneet kuuntelemaan esimerkiksi podcasteja kerrallaan noin tunnin. Siksi Fenniankin luvut eli ”jaksot” ovat noin tunnin mittaisia ja päättyvät usein niin kutsuttuun ”cliffhangeriin” eli hahmojen kannalta jännittävään tilanteeseen.

Kirjoittajat huomauttavat kuitenkin, dekkareiden lukijoita on kautta aikojen koukutettu jatkamaan ”cliffhangereiden” ja strategisten juonenkäänteiden avulla.

Tunnillinen tekstiä saattaa siis kirjoittajien mukaan olla varsin tyypillinen mitta juonenkäänteiden välillä myös sellaisissa dekkareissa, jotka ovat tehty ensisijassa luettaviksi. Äänikirjan rytmi ei siis välttämättä eroa perinteisestä jännäristä.

Vaikka strategisesti koukuttava juoni muistuttaa suora­toisto­palvelujen televisiosarjoista, Vierikko korostaa, ettei kuulijan koukuttamista tehty tässä tapauksessa ”dollarin kuvat silmissä”. Tarkoituksena on saada kuulija pysähtymään kirjoittajien mielestä tärkeän aiheen äärelle.

Äänikirjan työstäminen asettui kirjoittajien mukaan televisio­käsi­kirjoituksen ja kaunokirjallisen tekstin välimaastoon.

Kaunokirjallisen tekstin parissa työskennellyt Lähde piti työtä strategisena ja televisiosarjoja käsikirjoittanut Vierikko koki pääsevänsä ensimmäistä kertaa vuodattamaan sanallista sydänvertaan oikein kunnolla.

Vierikon ja Lähteen mukaan kirjaa ja äänikirjaa ei kuitenkaan pitäisi asettaa vastakkain. Heidän mielestään toisen suosio ei tässä tapauksessa ole toiselta pois.

Vierikko huomauttaa, että äänikirjat voivat saattaa kirjallisuuden äärelle myös niitä, joille lukeminen ei ole aikaisemmin syystä tai toisesta sopinut.

”Minulla on ystävä, joka ei ikinä ollut lukenut yhtäkään kirjaa. Hän sai kirjastosta lukihäiriö­diagnoosin myötä pääsyn äänikirjoihin, jotka eivät vielä silloin olleet kaikille avoimet”, Vierikko kertoo.

”Hänestä tuli niin sanotusti himolukija. Formaatti mahdollisti sen, että pääsi maailman­historian kirjallisuuteen käsiksi.”

Kirjoittajien mukaan olisi väärin ajatella, että kuunneltuna tekstistä ainoastaan poistuisi yksi kielellisen ilmaisun taso.

”Tavallaanhan kertojan ääni tuo teokseen yhden kerroksen lisää”, Vierikko sanoo. Hän kertoo huomanneensa, että monilla äänikirjojen kuuntelijoilla on omat suosikkilukijansa.

Dekkariosastolla se on monille Jukka Peltola, joka päätyi lukemaan myös Fennia-kirjan.

Lähde on sitä mieltä, etteivät kaikki kirjat sovellu äänikirjoiksi.

Esimerkiksi venäläisille klassikoille tyypilliset lukuisat hahmot ja polveilevat juonenkäänteet saattavat ääneen luettuina muuttua puuroksi. Fennian kaltaisille trillereille yksinkertainen tekstiasu on tyypillinen, siksi ne sopivat äänikirjaksi.

Lähteen ja Vierikon tarkoitus ei siis ole Lindstedtin kuvaamalla tavalla tuhota kirjan materiaalista perustaa vaan tarjota kuulijoille sisältöä uudessa muodossa perinteisen rinnalla.

”Älkää nyt jumalauta unohtako sitä oikeata kirjaa, siinä kansiin painetussa kirjallisuudessa oma mielikuvitus saattaa tehdä enemmän asioita”, Lähde lisää.

Oikaisu 8.4. kello 19.30: Korjattu ingressiin kirjailija Petja Lähteen etunimi, joka oli virheellisesti muodossa Pekka.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Nyt.fi luetuimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat