Soturin tunteet - Nyt.fi | HS.fi

Soturin tunteet

Hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälän ”miesten viikonlopuissa” huudetaan, painitaan metsässä ja uidaan avannossa, jotta miehet uskaltaisivat avautua tunteistaan. Tälle tielle hänet sysäsi yksi puhelu kuusitoista vuotta sitten.

Julkaistu: 20.4. 12:13

Teemu Syrjälä on järjestänyt ”miesten viikonloppuja” vuodesta 2018. Koulutukseltaan hän on liikuntaneuvoja Lapin urheiluopistosta.

Paidaton mies karjuu eläimellisesti yössä. Koko ruumis on jännittynyt huudon voimasta. Ainut valonlähde on roihuava puupökkelö ja kaksi nuotiota.

”Soturi! Voimaa!” mies huutaa.

Hän ei ole yksin. Rinnalla on kokonainen joukko miehiä, yli kaksikymmentä. Kaikki tuijottava tuleen ja huutavat samanaikaisesti rummun lyödessä tahtia.

Kaikki on kuin muinaissuomalaisesta noitumisrituaalista, mutta todellisuudessa kyse on Yle Perjantain helmikuussa esittämästä lyhytdokumentista Pallit & sydän. Siinä kuvattiin hyvinvointivalmentaja Teemu Syrjälän, 38, tammikuussa Joutsassa vetämää ”miesten viikonloppua”.

Viikonloppujen tarkoitus on saada miehet puhumaan tunteista – ilman viinaa. Dokumentissa tämä tapahtuu varsin maskuliinisin menoin. Karjutaan metsässä, painitaan sotamaalauksissa, uidaan alasti avannossa. Karjutaan lisää.

Kaikkea johtaa Syrjälä, jota on metodiensa vuoksi verrattu jo Jouko Turkkaan.

Mutta harjoitteet näyttävät toimivat. Kamera tallentaa, kuinka karskit äijät halaavat, itkevät, avautuvat ja uskoutuvat. Ilman viinaa.

Miksi miesten on niin vaikea puhua tunteista? Minkälaiset ongelmat nykymiestä riivaavat? Sen Syrjälä on lupautunut paljastamaan.

 Syrjälä puhuu usein ”soturista” tai ”palleista”.

Karjalohjan kirkonkylä huokuu rauhaa arkisena aamuna maaliskuun lopulla. Täällä lienee hiljaista ilman koronavirustakin.

Luonto on Syrjälälle tärkeä myös etelässä. Hän kirjoitti elokuussa ilmestyvän toisen kirjansa mökillään Kuusamossa, jossa inspiraatiota ruokki samoilu metsässä.

Kirjaston kupeeseen on pysäköity farmariauto. Sen vieressä seisoo dokumentista tuttu parrakas mies tummansinisessä toppatakissa. Käsissä on paksut nahkarukkaset, päässä pipo.

Teemu Syrjälä nostaa käden tervehdykseen. Miehinen kädenpuristus olisi paikallaan, mutta se ei ymmärrettävästi ole nyt soveliasta.

Syrjälä on pienyrittäjä, jonka tulo­virta koostuu pienistä puroista. Hän luennoi, valmentaa, järjestää tapahtumia, julkaisee podcastia, kirjoittaa blogia ja kirjoja.

Teemana kaikessa on ollut hyvinvointi, tarkemmin ilmaistuna miesten hyvinvointi.

Tosin nyt hyvinvointi­valmentajan kalenteri on tyhjentynyt.

”Kaikki viikonloput on peruttu. En tiedä, koska päästään jatkamaan. Tässä ollaan koronan armoilla”, Syrjälä kertoo.

Kuusamosta kotoisin oleva Syrjälä on asunut pohjoisessa koko ikänsä, mutta elokuussa 2019 hän muutti Karjalohjalle. Sijainti on edullinen, vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Toisaalta luontoon pääsee kotiovelta minuuteissa.

Luontoon lähdemme mekin. Hurautamme autolla läheisen rivitaloalueen läpi. Yhdessä taloista asuu Syrjälä perheineen. Sitten tie muuttuu kapeaksi peltotieksi, joka viettää alas kohti rantaa. Kevätauringossa kylpevä Lohjanjärvi tarjoaa oivallisen taustan haastattelulle.

Luonnolla on erityinen merkitys Syrjälälle. Hänen joka-aamuisiin rutiineihinsa kuuluu pulahdus hyiseen Lohjanjärveen tai niin ikään lähellä sijaitsevaan Puujärveen.

Syrjälä kertoo, että kylmäaltistus on hänelle tärkeä työkalu, joka osaltaan edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Sitä Syrjälä on tavoitellut parinkymmenen vuoden ajan.

Hyvinvoinnin etsintään hänet sysäsi traaginen puhelu vuonna 2003.

Syrjälä muutti Karjalohjalle elokuussa 2019. Syy oli työt ja perhe: Syrjällä on aiemmasta suhteesta viisivuotias poika, joka asuu äitinsä kanssa ”melkein naapurissa”. Syrjälällä on nykyisen vaimonsa kanssa yksivuotias tytär.

Hyvinvointi on pirstaleina, Syrjälä sanoo istuessaan nuotiolaavulla Lohjanjärven rannassa. Tuolla ovat ravintotietäjät, tuolla liikuntatietäjät, tuolla taas henkisyysvalmentajat ja tuolla itsensä kehittäjät. Syrjälä korostaa sanomaansa käsiliikkein.

”Olen huomannut, että ei jumalauta, nämä kaikki puhuvat samasta asiasta, vaikka ovat ihan eri kentiltä. Näen, että olen vähän kuin nykyajan alkemisti, joka ei itse luo mitään vaan yrittää yhdistää viisaampien oppeja”, Syrjälä naurahtaa.

Vaikka Syrjäläkin toimii monessa roolissa, kaikessa on kyse oikeastaan yhdestä asiasta. Siitä, kuinka ihminen voi itse vaikuttaa omaan fyysiseen ja psyykkiseen vointiinsa.

”Ketään en voi auttaa, mutta voin tarjota työkaluja, joilla ihminen voi auttaa itseään”, hän muotoilee.

Syrjälä ei pidä muotisanasta ”toksinen maskuliinisuus”. Hänen mukaansa vaarana on, että kaikkea maskuliinisuutta aletaan virheellisesti pitää toksisena.

Syrjälä kertoo haluavansa keskittyä erityisesti miesten hyvinvointiin ja ongelmakohtiin siksi, että hän kokee miehisyyden olevan muutoksessa. Enää malliksi ei riitä heinäpellon laidalla jurottava mies, joka ei puhu tunteista – tai oikeastaan mistään muustakaan.

Mieheltä vaaditaan nyt enemmän, mutta Syrjälän mukaan moni on muutoksen edessä neuvoton.

”Miehet ovat tulleet ikään kuin jälkijunassa. Meiltä odotetaan ja vaaditaan nyt syvällisempää kommunikaatiota, mikä on suuri loikka aiemmasta.”

Kuitenkin Syrjälän mieskuva nojaa varsin perinteiseen käsitykseen voimakkaasta, aggressiivisesta, maskuliinisesta olennosta. Hän käyttää usein metaforana joko ”soturia” tai ”palleja”, jotka viittaavat miehen sisäiseen voimaan, uskallukseen ja vaikeuksien voittoon.

Syrjälän mukaan nämä ovat tärkeitä työkaluja, joiden avulla päästään käsiksi tunnepuoleen.

”Jos sanoisin tuntemattomalle miesjoukolle, että puhukaa tunteista, mitä tapahtuisi? Ei kukaan puhuisi mitään. Tarvitaan vahvat keholliset työkalut ennen kuin ihminen on auki. Siksi me mennään kylmään ja tehdään huutoharjoituksia.”

Samalla voidaan myös oppia kaitsemaan maskuliinisuutta. Syrjälä puhuu ”kypsästä maskuliinisuudesta”, joka on täysin päinvastainen kuin neljältä aamuyöllä nakkikioskin jonossa purkautuva mieheys.

”Se on sitä hallitsematonta soturia, joka osoittaa, ettei ihminen ole sinut maskuliinisuutensa kanssa. Viikonlopuissa miehet saavat käsitellä omaa aggressiotaan turvallisesti yhteisessä leikissä.”

”Kypsästä maskuliinisuudesta” Syrjälä kirjoittaa myös elokuussa ilmestyvässä kirjassaan Miehen vuoro tuntea. Nyt onkin oivallinen hetki kysyä asiantuntijalta, mitkä ovat modernin miehen suurimmat kipupisteet. Syrjälä nostaa esiin kaksi teemaa.

Ensimmäinen on kuormitus. Työpäivät venyvät pitkiksi, eikä miehillä välttämättä ole keinoja hallita työstä koituvaa stressiä. Se taas vaikuttaa ihmissuhteisiin, jotka ovat toinen kipupiste.

”Monilla on haasteista ihmissuhteissa jo siksi, ettei välttämättä olla opittu roolimalleilta, miten suhteessa ollaan. Sen sijaan ollaan opittu puhumattomuuden kulttuuri tai se, ettei mies itke. Se on tosi rajoittunutta.”

Syrjälän merkittävin roolimalli oli hänen isänsä. Isä oli sydämellinen, välittävä ja läsnä, mutta kaikkein suurimmin Syrjälän tulevaisuuteen vaikutti hänen äkillinen kuolemansa.

 ”Tyttöystävä ajoi, minä itkin koko matkan etupenkillä.”

Treenausta, biletystä, naisia. Syrjälä eli parikymppisenä tavallista huolettoman nuorukaisen elämää. Vanhemmat olivat eronneet, ja hän asui kaksin isänsä kanssa synnyinkodissaan Kuusamossa.

Ja kuten nuorten elämässä usein, jossain vaiheessa vakiinnutaan. 21-vuotias Syrjälä ja hänen silloinen tyttöystävänsä muuttivat ensimmäiseen yhteiseen kotiin Rovaniemelle syyskuussa 2003. Kerrostaloasunto sijaitsi aivan kaupungin keskustassa.

Muuttolaatikot oli suurimmaksi osaksi purettu kolmen päivän kuluttua, kun puhelinsoitto keskeytti pariskunnan elokuvankatselun. Se oli isoveli. Hän kertoi, että isä oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut.

”Lähdimme ajamaan vielä samana iltana takaisin Kuusamoon. Tyttöystävä ajoi, minä itkin koko matkan etupenkillä”, Syrjälä kertoo.

Kaikki oli tapahtunut yllättäen. Pentti Syrjälä, 60-vuotias konemies Kuusamon osuusmeijerissä, oli lähtenyt muutaman päivän reissulle Ouluun. Samalla hän poikkesi ystävänsä luona läheisellä Hailuodon saarella.

Miehet päättivät lähteä kalaan ja työnsivät venettä vesille. Etummaisena työntänyt ystävä kuuli äkkiä takaansa oudon kopsahduksen. Pentti Syrjälä oli kaatunut kuolleena rantamatalikkoon.

”Se oli lamauttava šokki. Hänen isänsä oli myös kuollut suunnilleen samanikäisenä sydänkohtaukseen. Totta kai mietin, onko tämä minunkin kohtaloni.”

Isän kuolema oli Syrjälälle šokki, joka ajoi hänet tarkkailemaan syömistään ja liikkumistaan. ”Se meni överiksi”, hän myöntää nyt.

Syrjälä alkoi vahdata pakonomaisesti syömistään, koska halusi ruveta elämään terveellisemmin. Hän kuvitteli vähärasvaisen ruokavalion pelastavan hänet suvussa toistuvalta kohtalolta.

Yhdessä vaiheessa hän söi vain liki vegaanista raakaruokaa, ainut eläinperäinen tuote oli voi. Käytännössä se tarkoitti paljon pirtelöitä ja salaattia, koska kaikki kypsennetty ruoka oli pannassa.

”Olin hyvin ehdoton ja pakkomielteinen. Monesti jätin menemättä illanistujaisiin, koska tiesin, että siellä tarjotaan mitä sattuu”, Syrjälä kertoo.

Liikunnallinen Syrjälä oli ollut aina. Hän oli harrastanut breakdancea useita vuosia, ja 2005 hän pääsi Lapin urheiluopistoon opiskelemaan liikuntaneuvojaksi. Nyt Syrjälä lisäsi liikuntaa ja söi keveämmin, mikä johti laihtumiseen ja lihasmassan vähenemiseen. Keveimmillään hän painoi vain 60 kiloa.

Pakonomainen terveellisyyden tavoittelu ruokavaliossa ja liikunnassa ”meni överiksi”, Syrjälä myöntää. Pahoinvointi tiivistyy tarinaan, jota Syrjälä mielellään kertoo luennoillaan.

Hänen parisuhteensa päättyi vuonna 2010. Sen jälkeen Syrjälää ei enää tippaakaan kiinnostanut naiset, seksi tai edes itsetyydytys. Libido oli täysin poissa. Seuraavat puolitoista vuotta hän eli omien sanojensa mukaan selibaatissa.

”Eräänä iltana jääkaapissa ei ollut mitään muuta kuin kananmunia. Arvelutti syödä ne kolesterolin vuoksi, jota silloin pidin pahana, mutta paistoin ne silti. Syömisen jälkeen sain spontaanin kymmenminuuttisen erektion.”

Sitä tarina ei kerro, miksi Syrjälän jääkaapissa oli kananmunia.

Eriskummallisen kokemuksen jälkeen Syrjälä ryhtyi jälleen muuttamaan ruokavaliotaan mutta samalla etsimään vastauksia itsetunto-ongelmiinsa. Syrjälä ymmärsi, että myös ihmismielellä on suuri merkitys hyvinvoinnille.

”Suoraan sanoen en pitänyt itsestäni”, Syrjälä sanoo.

Muutaman vuoden kuluttua mukaan tulivat ongelmat ihmissuhteissa. Vaikka Syrjälä oli ollut hyvissäkin parisuhteissa, hän ymmärsi, ettei ollut ollut niissä täysin oma itsensä.

”Olen tosi paljon miellyttänyt. Näen tätä paljon tässä yhteiskunnassa. Me miellytetään liikaa.”

Voisi sanoa, että Syrjälä on oppinut omaa hyvinvointiaan koskevat asiat kantapään kautta. Hän toivookin, ettei jokaisen tarvitse toistaa samoja virheitä.

Tuuli puhaltaa armotta järvenrannassa. Syrjälä nousee nuotiopaikan penkiltä vetristämään jäseniään.

Hän sanoo pitävänsä hyvänä asiana sitä, ettei hänellä ole varsinaista koulutusta siihen mitä tekee, ”miessertifikaattia”. Tällöin ihmiset kyseenalaistavat helpommin Syrjälän sanoman, mikä pakottaa panostamaan valmennuksen laatuun.

Ehkä samasta syystä koronavirus ei ole lannistanut Syrjälää. Vaikka miesten viikonloppujen peruminen on takaisku pienyrittäjän kukkarolle, hän on tottunut niukkaan ja epävarmaan hyvinvointivalmentajan elämään.

”Perusturvallisuus ei ole järkkynyt. Ja jos hommat oikeasti menee, niin aina on mahdollisuus palata pohjoiseen mökille. Sieltä saa luonnosta ruokaa.”

Avannossa Syrjälä keskittyy tasaamaan hengityksensä mahdollisimman nopeasti.

Maaliskuussa käynnistyi ensimmäinen miesten hyvinvointiin keskittyvä verkkokurssi, joka on tietysti helpottanut taloudellista ahdinkoa. Kurssilla Syrjälä jakaa viikoittain opetusvideoita ja niihin liittyviä tehtäviä. Puhumaan miehet pääsevät erillisessä keskusteluryhmässä.

Aluksi Syrjälää jännitti, osallistuuko verkkokurssille ketään. On eri asia avautua kasvotusten avannon ja saunan jälkeen kuin keskustelupalstalla. Mutta tämänkaltaiselle valmennukselle tuntuu olevan kysyntää, sillä kurssille osallistui yli 400 miestä.

”En usko, että ahdistuksesta ja paniikista luodaan uutta. Tässä ajassa pitää keskittyä siihen, mihin pystyy vaikuttamaan, mitä pystyy tekemään. Mitä tämä aika mahdollistaa?”

Vähän kuin isän kuoleman kanssa, Syrjälä sanoo. Vaikka se oli silloin suuri suru, ilman kyseistä tragediaa hän ei nyt vetäisi miesten viikonloppuja. Siitäkin syntyi hyvää.

Päivä on jo puolessa, mutta Syrjälä ei ole vielä suorittanut päivittäistä pulahdusta avantoon. Hän ottaa autonsa takaluukusta uimahousut ja pyyhkeen. Vaatteet vaihtuvat laiturilla, pipo jää päähän.

Syrjälä laskeutuu portaita pariasteiseen veteen. Hän sulkee silmänsä, rauhoittaa hengityksensä ja näyttää itseensä vaipuneelta.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Nyt.fi luetuimmat