Twitterissä kummastellaan opetuksen tasoa Suomen alakouluissa.
Perussuomalaisten listoilta eduskuntaan viime keväänä pyrkinyt Ossi Tiihonen jakoi tiistai-iltana kuvan kolmannen luokan ympäristöopin kirjasta Tutkimusmatka (Otava).
Aukeama käsitteli kasveja. Tiivistelmässä kerrottiin, mitä kasvit tarvitsevat kukoistaakseen. ”Auringon valoa ja lämpöä, vettä, ravinteita ja kasvualustan”, kirjassa kerrottiin.
Pöyristyttävän asiasta teki Tiihosen mielestä se, että kirjassa ei mainittu hiilidioksidia.
”Nyt kasvien tarvitsema hiilidioksidi on poistettu koulukirjasta jo kokonaan”, Tiihonen twiittasi.
Hän on käsitellyt samaa teemaa aikaisemminkin blogissaan kirjoituksessa Käykö sinunkin lapsesi aivopesukoulua?
Tiihosen avauksesta syntyi mittava keskustelu ”hiilidioksidin demonisoinnista”, ”aivopesusta” ja suoranaisesta salaliitosta nykyisessä koululaitoksessa. Monet kommentoivat, etteivät heidänkään lapsensa tienneet kasvien tarvitsevan hiilidioksidia.
Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen ilmaisi asian pistämättömästi Twitterissä.
”Ennen koulun biologian oppikirjassa kerrottiin, että kasvit tarvitsevat kasvaakseen myös hiilidioksidia. Nyt maininta on poistettu. Koska agenda, ilmastonmuutos! Siksi tosiasioitakin voidaan vääristellä”, Tossavainen kirjoitti.
Kun Tiihoselta tiedusteltiin, miksi ”punavihreät” poistaisivat maininnan hiilidioksidista oppikirjoista, hän avasi mainittua ”demonisointia”.
”Jos kerrottaisiin jo kolmosluokalta alkaen, että kasvit kuolevat, jos ne eivät saa hiilidioksidia, niin voisi ahaa-elämys, että se onkin kasveille välttämätöntä, eikä myrkky”, Tiihonen kirjoitti.
Asia niveltyy siis ilmastonmuutokseen. Koska ilmastonmuutos johtuu ennen kaikkea hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta ilmakehässä, hiilidioksidia pidetään negatiivisena asiana. Jopa niin negatiivisena, että siitä halutaan kokonaan vaieta – myös positiivisissa yhteyksissä.
On totta, että kasvit tarvitsevat hiilidioksidia yhteyttääkseen. Se on prosessi, jossa kasvit sitovat itseensä hiilidioksidia ja vettä muodostaakseen glukoosia eli sokeria. Sitä kasvi käyttää ravinnokseen ja tarvitsee kasvaakseen.
Sivutuotteena syntyy happea, mikä tekee yhteyttämisestä elintärkeän prosessin. Siksi toisinaan tavataan sanoa, että puut ovat maapallon keuhkot.
Soitimme Jukka Kohtamäelle, joka on yksi Otavan oppikirjasarja Tutkimusmatkan tekijöistä. Hän opettaa Lempäälän Hakkarin yläkoulussa fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.
”Kyllä kaikki seiskaluokkalaiset, jotka meille tulevat, tietävät hiilidioksidin ja kasvien suhteesta. Se käydään alakoulussa läpi, mutta aika harvassa kunnassa yhteyttäminen kuuluu vielä kolmannen luokan opetussuunnitelmaan”, Kohtamäki sanoo.
Hänen mukaansa kyseisessä kolmannen luokan kirjassa yhteyttämistä ei mainita, mutta asiaa käsitellään erityisesti kirjasarjan viidesluokkalaisille suunnatussa osassa. Kohtamäen mukaan monissa kunnissa yhteyttämisen opettaminen on jätetty juuri viidennelle luokalle.
”Meidän kirjassa asiaa käsitellään matkan varrella useaan kertaan, viidennellä luokalla muistaakseni kahdessa tai kolmessa luvussa. Silloin on mainittu tietysti hiilidioksidikin”, Kohtamäki kertoo.
Luku, jonka aukeamasta Tiihonen twiittasi kuvan, käsittelee kasvupaikkatekijöitä. Kohtamäki kertoo, että ympäristöopin opetussuunnitelmaan kuuluu tutkimuksen tekeminen, ja tämä on yksi seikka, joka kyseisessä luvussa painottuu.
”Tutkimuksen idea on se, että oppilas kasvattaa kasvin – tämäkin on mainittu opetussuunnitelmassa. Sitten tutkitaan eri tekijöiden vaikutusta kasvin kasvuun”, Kohtamäki sanoo.
”On aika selvää, että hiilidioksidin määrään tai maaperän happamuuteen ei kolmasluokkalaisen tarvitse vielä syventyä.”
Opetusneuvos Teijo Koljonen, mitä alakoulussa tätä nykyä opetetaan kasveista ja hiilidioksidista?
”Meillä on Opetushallituksen laatimat opetussuunnitelman perusteet, joita opettajat noudattavat. Ne eivät näin tarkkaan määrittele, mitä oppitunneilla opetetaan, vaan ne liikkuvat yleisemmällä tasolla”, Koljonen kertoo.
Esimerkiksi ilmastonmuutoksen opetuksen osalta kolmos-kutosluokkalaisille on Koljosen mukaan määritetty seuraavat raamit: ”Sisältöjä valittaessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, ilmastonmuutos ja sen hillitseminen, luonnonvarojen kestävä käyttö, terveyden edistäminen – –”.
Suomessa vallitsee pedagoginen vapaus, Koljonen sanoo. Se tarkoittaa sitä, että opettajat saavat itse päättää, miten se tahtovat opetettavaa aihetta lähestyä. Opettajat, rehtori tai koulu päättävät, mitä oppikirjaa käytetään – vai käytetäänkö lainkaan, koska sekään ei ole pakollista.
Opettaja määrittää, millä tarkkuudella oppikirjojen asioita käydään läpi. Lisäksi opetuksessa voidaan hyödyntää myös muita materiaaleja, kuten videoita tai tutkimustietoa.
”Yleensä aina oppikirjoja tekevissä työryhmissä on mukana opettajia. Työryhmät päättävät, millä tavalla asiat kirjoissa esitetään”, Koljonen sanoo.
Hänen mukaansa on mahdollista, että hiilidioksidi on jäänyt Tiihosen esittelemästä kirjasta pois erehdyksessä tai sitä saatetaan käsitellä muissa osissa.
Kasvit myös saavat hiilidioksidinsa ilmasta, joten kenties kirjan tekijät ovat halunneet ilmaista kyseisessä kohdassa kasvin tarpeet mahdollisimman yksinkertaisesti. Aukeamalla ei Tiihosen jakaman kuvan perusteella myöskään mainita yhteyttämistä eli fotosynteesiä.
”Vaikea tässä on nähdä salaliittoa. Jos katsoisi jotain toista oppikirjaa, siinä hiilidioksidi kenties mainittaisiin tässä kohdassa.”
Onko mahdollista, että kyseistä asiaa käsiteltäisiin ilman mainintaa hiilidioksidista, mikäli opettaja niin päättäisi?
”On se mahdollista, mikäli joku opettaja näin haluaa”, Koljonen sanoo.
”Mutta kyllä opettajilla on moraalinen velvollisuus esittää asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Ei niitä saa värittää oman vakaumuksen mukaan.”
Opetuksessa pyritään Koljosen mukaan tuomaan kaikki mahdolliset näkökulmat esiin ja tukemaan oppilaiden kriittistä ajattelua. Väliin näkökulmat voivat olla keskenään ristivetoisetkin.
Opetushallitus ei enää tarkista oppikirjoja eikä opettajiakaan, vaan rehtori on viime kädessä vastuussa opettajien pätevyydestä. Koska rehtorikaan ei voi tarkkailla jokaisen opettajan jokaista oppituntia, toisinaan palautetta opetuksen erikoisista nyansseista tulee vanhemmilta.
”Nykypäivänä oppikirjoilla on kuitenkin merkittävä painoarvo opetuksessa, koska useimmat opettajat noudattavat varsin tarkasti kirjojen asioita”, Koljonen sanoo.
Hänen mukaansa tarvetta tiukemmalle kontrollille opetuksessa ei ole, koska Suomen laadukas koulutusjärjestelmä takaa useimmiten opettajien ammattitaidon. Siksi on ajateltu, ettei opettajien pedagogiikkaan tarvitse puuttua tarkastustoiminnalla kuten joissain muissa maissa.
”Meillä on luottamus opettajiin ja hyvään peruskoulutukseen, jonka avulla he pystyvät homman hoitamaan”, Koljonen sanoo.
Juttua päivitetty 22.5.2020 klo 14.30: Lisätty oppikirjan tekijän kommentit.
