Netissä leviää valtoimenaan vääriä tietoja Yhdysvaltain mielenosoituksista – tässä viisi olennaista valeuutista - Nyt.fi | HS.fi
Nyt.fi|Nyt.fi

Netissä leviää valtoimenaan vääriä tietoja Yhdysvaltain mielenosoituksista – tässä viisi olennaista valeuutista

Sekasortoinen tilanne on omiaan luomaan kaaosta myös sosiaalisessa mediassa. Twitterissä joku esimerkiksi pyysi apua mellakoissa kadonneen veljensä etsimiseen. Twiitti sai valtavasti huomiota – ja paljastui sitten 16-vuotiaan pilaksi.

Hämähäkkimies-naamiolla kasvonsa peittänyt henkilö osoitti mieltään New Yorkissa sunnuntaina.

Julkaistu: 2.6. 11:00

Yhdysvaltain mellakoiden yhteydessä sosiaalisessa mediassa on esitetty koko joukko väitteitä, jotka ovat osoittautuneet pötypuheeksi.

Afroamerikkalaisten kokemaa väkivaltaa vastustavat mielenosoitukset käynnistyivät viime viikolla Minneapolisista, missä valkoihoinen poliisi kuristi mustan George Floydin.

Floyd pidätettiin viime viikon maanantaina väärennetyn setelin käytöstä, eikä hänen nähty tekevän vastarintaa pidätystilanteessa. Siitä huolimatta poliisi Derek Chauvin piti polvea hänen kaulallaan liki yhdeksän minuutin ajan välittämättä Floydin avunpyynnöistä.

Sivullinen kuvasti tapahtumat videolle, joka levisi sosiaalisessa mediassa. Floyd kuljetettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi.

HS kertoi sunnuntaina, että viikonloppuna mielenosoitukset levisivät yli 20 suurkaupunkiin. Mielenosoitukset ovat olleet väkivaltaisia eikä kuolonuhreilta ole vältytty. Lauantaina uutisoitiin kahdesta mielenosoituksiin liittyvästä kuolemantapauksesta.

Lisäksi mielenosoittajat ovat sytyttäneet tulipaloja ja väkijoukosta on ammuskeltu.

Sekasortoinen tilanne on omiaan luomaan kaaosta myös internetissä. Listasimme viisi mielenosoituksiin liittyvää virheellistä tapausta, jotka ovat levinneet laajalle sosiaalisessa mediassa.

1. Make Whites Great Again -lippalakissa esiintynyt mies ei ole Floydin kuristanut poliisi

Twitterissä alkoi kiertää keskiviikkona kuva miehestä, jonka väitettiin olevan Derek Chauvin. Kuvassa hänellä on päässään punainen lippalakki, jossa lukee ”Make Whites Great Again”. Lippiksen lausahdus muistuttaa Donald Trumpin toisteltua vaalislogania.

Esimerkiksi räppäri Ice Cube jakoi kyseisen kuvan Twitter-tilillään. Twiitti on kerännyt yli 148 000 tykkäystä ja yli 52 000 uudelleentwiittausta.

Muiden muassa The Washington Post -sanomalehti kertoo, ettei kuvassa oikealla ole Chauvin vaan ”nettitrolli” Jonathan Riches, entinen vanki, jolla on tapana julkaista harhaanjohtavia kuvia.

Twitter merkitsi ”sadat” kyseisen kuvan sisältäneet twiitit ”manipuloiduksi sisällöksi”, Twitterin tiedottaja kertoi The Washington Postille.

Twitterissä levisi myös toinen kuva, jossa Chauvinin väitettiin esiintyvän. Kuva on otettu Donald Trumpin kampanjatilaisuudesta Minneapolisissa viime lokakuussa, ja siinä useita Minneapolisin alueen poliiseja poseeraa Trumpin rinnalla. Uutistoimisto AP:n mukaan Chauvin ei kuitenkaan ole kuvassa.

Neljä poliisia irtisanottiin Floydin tapauksen vuoksi. Perjantaina brittilehti The Guardian kertoi, että Chauvin on pidätetty. Häntä syytetään taposta ja kolmannen asteen murhasta.

2. Tiktok ei sensuroi mielenosoituksiin liittyvää sisältöä

Twitterissä lähti viraaliksi twiitti, jonka mukaan nuorten suosima kiinalainen somepalvelu Tiktok olisi sensuroinut mielenosoituksiin liittyvät asiasanat #blacklivesmatter ja #georgefloyd.

Perjantaina julkaistu twiitti keräsi 161 000 tykkäystä ja yli 81 000 uudelleentwiittausta.

”Black Lives Matter” on mielenosoituksissa toistunut iskulause.

Tosiasiassa Tiktok ei syyllistynyt sensuuriin, vaan palvelun mukaan kyse oli teknisestä viasta. Sovelluksen käyttäjätili kommentoi twiittiin, että asiasanojen katsojamäärät mitätöivä vika näyttää vaikuttavan satunnaisiin asiasanoihin. Sama oli tapahtunut esimerkiksi sanojen ”hello” ja ”cat” kanssa.

Tiktok sanoi selvittävänsä ongelmaa ja korjaavansa sen mahdollisimman pian.

Asiasta kertoi muiden muassa Buzzfeed-sivusto. Sen mukaan vika on sittemmin korjattu.

3. McDonald’s -ravintolaa ei poltettu mellakoissa

Twitter-käyttäjä Breaking911 jakoi perjantaina Twitterissä kuvan liekehtivästä McDonald’s-ravintolasta ja antoi saatetekstissä ymmärtää, että palo olisi sytytetty mellakoiden yhteydessä.

Tämä ei pidä paikkaansa, kertoo faktantarkistussivusto Snopes. Todellisuudessa kuvassa oleva McDonald’s paloi Pennsylvanian Lebanonissa marraskuussa 2016. Tulipalo sai alkunsa keittiön rasvapalosta.

”Uutisen” twiitannut käyttäjä on tosiasiassa parodiatili, joka matkii saman nimisen uutissivuston Twitter-ilmettä. Myös käyttäjätilien kuvakkeet ovat samanlaiset.

Twitter on poistanut parodiatilin twiitin, mutta ruutukaappauksen siitä voi katsoa Snopes-sivustolta.

4. Joku väitti kadottaneensa veljensä Minneapolisin mellakoissa, tosiasiassa ei edes tuntenut miestä

Eräs Twitter-käyttäjä twiittasi kadottaneensa veljensä Minneapolisin mellakoissa ja pyysi ihmisiä jakamaan kuvaa eteenpäin.

”Perheeni on hyvin järkyttynyt ja huolissaan”, twiitissä kirjoitettiin. Lisäksi twiitin ohessa oli kadonneen veljen kuva.

Buzzfeed-sivuston mukaan katoamisilmoitus uudelleentwiitattiin yli 30 000 kertaa. Kommenteissa monet rukoilivat, että kadonnut veli löytyy ehjin nahoin.

Kahden päivän kuluttua käyttäjä paljasti, ettei edes tunne kuvassa olevaa miestä. Twitter-tili on sittemmin jäädytetty sääntöjen vastaisena.

Kyseinen pilailija otti Buzzfeediin yhteyttä ja kertoi, ettei aavistanut kuvan saavan moista julkisuutta. Pilan takana on 16-vuotias yhdysvaltalainen.

”Pyydän anteeksi kaikilta, joita huolestutin ja joille kenties aiheutin vaivaa ’kadonneen veljen’ etsinnöissä”, hän kommentoi Buzzfeedille.

5. Videota mielenosoittajista taltuttamassa miestä jaettiin harhaanjohtavalla saatetekstillä

Twitterissä levisi video, jossa joukko mielenosoittajia hyökkää miehen kimppuun Dallasissa. Vaikka video ja sen sisältö on totta, lähti se viraaliksi väärin perustein.

Alun perin videon saatetekstissä luki: ”Joukko mielenosoittajia murhasi juuri miehen kylmäverisesti Dallasissa. Hän puolusti liikettään.”

Dallasin poliisi kertoi Buzzfeedille, että mies on sairaalassa eikä hän puolustanut liikettään.

”Uhri kulki kadulla viidakkoveitsi kädessään ja väitetysti puolusti naapurustoaan mielenosoittajilta”, Dallasin poliisi kertoi tiedotteessa Buzzfeedin mukaan.

”Hän kohtasi mielenosoittajat veitsi kädessään, minkä jälkeen nämä hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Mies kuljetettiin sairaalaan, ja hänen tilansa on vakaa.”

Uudelleentwiitattu video on vielä Twitterissä. Video sisältää väkivaltaa ja voi järkyttää.

Nyt.fi luetuimmat

Luitko jo nämä?