Testasimme kaikki saatavilla olevat äänikirjasovellukset – ja löysimme niistä eroja

Äänikirjapalveluja on niin monta, että kuluttajalle voi iskeä valinnanvaikeus. Kun television ja elokuvien suoratoistopalvelujen valikoimasta aikansa kuninkaaksi on noussut Netflix, mikä äänikirjapalveluista palvelisi kuluttajaa yhtä laajasti?

Äänikirjapalveluiden kuukausihinnat vaihtelevat alle kymmenestä eurosta noin 17 euroon. Monilla kirjastoilla käytössä olevaan Ellibs-sovellukseen taas riittää pelkkä kirjastokortti.

| Päivitetty

Kesähelteiden keskiöön kuuluu ehdottomasti rannalla loikoilu ja lukeminen. Ryminällä markkinoille tulleet äänikirjapalvelut ovat mahdollistaneet sen, että nykyään kirjallisuus on saatavilla missä tahansa, muutaman napin painalluksella. Vaihtoehtojen viidakossa voi olla hankalaa sanoa, mikä palvelisi parhaiten omia käyttötarkoituksia.

Testasimme eri äänikirjapalvelut ja selvitimme, mitä eroja niiden välillä oikeastaan on vai onko ollenkaan. Jaoimme arvioitavat perusteet löyhästi kolmeen kategoriaan – hakuun, valikoimaan ja käytettävyyteen.

STORYTEL

Rajaton kuuntelu 16,99e/kk

Haku: Suomessa vuonna 2016 aloittaneen Storytelin hakutoiminto on erinomainen. Sovellus mahdollistaa erilaiset suodatukset, joka tekee hakemisesta helppoa. Hakiessa teosta tai kirjailijaa, sovellus ehdottaa automaattisesti eri hakusanoja. Kirjailijan nimellä haettaessa sovellus osaa tarjota saman kirjan teoksia eri kielillä. Teoksia voi hakea myös lukijan ja sarjan nimellä. Jos johonkin lukijaääneen siis kiintyy, hakemistosta on helppoa löytää myös muuta kuunneltavaa tutulla äänellä.

Käytettävyys: Storytelin etusivu on miellyttävä, koska se tarjoaa mahdollisuuden tutustua paremmin kirjailijoihin ja lukijoihin. Esittelyihin on panostettu.

Storytel on siitä älykäs sovellus, että se jakaa kirjan kappaleisiin sekä kuunnellessa että lukiessa. Väliin voi jättää kirjanmerkkejä, mikäli johonkin kohtaan haluaa palata uudelleen. Storytelissa kirjasta voi jättää sanallisen arvion perinteisten tähtien ohella. Sovellus myös näyttää annettujen arvioiden määrän. Muihin sovelluksiin verrattuna Storytel jättää tutustuessa sellaisen olon, että kuulijat jättävät kuvailevaa palautetta ja siten tuovat käyttäjälleen tunteen yhteisöstä.

Storytelissa kirjasta voi kuunnella ensin näytteen ja tutustua tuotteeseen. Jos lukijan äänellä on merkitystä, tästä on ehdottomasti paljon hyötyä.

Valikoima: Storytelin suurin vahvuus on kielivalikoima. Kuunneltavissa ja luettavissa palvelusta löytyy 350 000 nimikettä. Kokonaismäärästä 60 prosenttia on englanninkielisiä sisältöjä, ruotsinkielisiä sisältöjä 10 prosenttia ja lastenkirjojen osuus suomenkielisistä sisällöistä on 13 prosenttia. Kirjallisuutta on tarjolla ainakin myös venäjäksi, italiaksi ja espanjaksi.

NEXTORY

Rajaton kuuntelu 16,99e/kk, palvelun voi ottaa myös kuukausihintaan 13,99e, jolloin uutuuskirjat tulevat kuunneltaviksi puoli vuotta myöhässä.

Haku: Nextoryn haku toimii, yleensä. Toisinaan sovellus ei tunnista kirjan nimeä tai kirjailijaa, mutta toisella tiedolla teos saattaakin löytyä. Ongelmallista, mikäli on kuullut kirjan pelkästään nimellä tai on kiinnostunut lähinnä kirjailijasta. Hakukoneesta löytyy myös suodatusominaisuus.

Testasimme hakua myöhemmin uudelleen samoilla teoksilla ja kirjailijoilla, joilloin sovellus löysi etsityt tuotteet moitteettomasti.

Käytettävyys: Nextory on perushyvä sovellus, jota on helppoa käyttää. Se näyttää annettujen arvioiden määrän, mikä on ehdottomasti hyvä juttu. Sovellus näyttää viikoittaisen lukuajan, luetut kirjat, kirjailijat, kategoriat ja keskimääräiset lukuminuutit per päivä. Kätevää, mikäli tykkää analytiikasta!

Valikoima: Sovellus tarjoaa etusivullaan rikkaan valikoiman erilaista, kiinnostavaa kirjallisuutta. Nextory on tarttunut ajankohtaisiin aiheisiin, ja tarjoaa vinkeissään esimerkiksi Black lives matter -liikkeeseen liittyvää kirjallisuutta. Etusivulta löytyy myös ”tulossa pian” -osio, joka on ehdottomasti hyvä asia. Sen kirjallisuusvalikoima on laaja ja sovellus ulkoasultaan miellyttävä. Nextory on keskiverron mukava sovellus, jota ei mielellään mitenkään parjaisi.

BOOKBEAT

Rajaton kuuntelujakso 16,90e/kk, 20 tuntia kuunteluaikaa kuukaudessa maksaa 9,99e/kk.

Haku: Myös Bookbeat antaa mahdollisuuden valita kirjallisuutta pelkästään lukijan perusteella. Bookbeatissa hyvää on myös se, että laajat yläkategoriat rajautuvat vielä marginaalisempiin alakategorioihin. Jännitys-genrestä tarjolla on esimerkiksi dekkareita ja trillereitä, dystopiakirjallisuutta, vakoiluromaaneja ja true crimea, muutaman luetellakseni. Alakategorioissa rajaustaan voi vielä tarkentaa ja valita, haluaako kuunnella suomeksi vai englanniksi.

Käytettävyys: Bookbeat-sovelluksessa erityisen miellyttävää on se, että se näyttää heti ensimmäisenä keskeneräiset kirjat. Sen jälkeen sovellus osoittaa jo luetut teokset. Bookbeatin vahvuus on, että se näyttää kuuntelun prosentteina. Prosenttien avulla on suhteellisen helppoa vaihdella kirjan kuuntelemisen ja lukemisen väliltä. Tosin prosentit eivät mene täysin yksi yhteen.

Valikoima: Bookbeatilla on kohtuullinen valikoima ruotsinkielistä kirjallisuutta, ja myös monet täsmätestin kirjoista löytyvät ruotsinkielisinä. Kirjat on tosin piilotettu Svenska-kategorian alle, eikä suomenkielinen sovellus osaa tarjota saman kirjailijan ruotsinkielistä käännöstä kirjailijan nimellä haettaessa. Mikäli käännöskirjallisuutta siis haluaa lukea ruotsiksi, tulee sitä etsiä erikseen välilehdeltä.

Bookeatissa lastenkirjallisuus on yhdessä osiossa, mutta sen sisältä löytyy vielä neljä eri alakategoriaa – leikki-ikäiset, esikoululaiset, alakoululaiset ja varhaisnuoret.

Supla+

Rajaton kuunteluoikeus 14,99e/kk

Haku: Supla yhdistelee sovelluksessaan podcasteja, kirjoja ja radiota, mikä samaan aikaan on palvelun vahvuus ja heikkous. Suplaa käyttäessä menee hetki ymmärtää, mistä eri kategoriat ovat löydettävissä. Hakemiston heikkous on myös se, että kirjateosta etsiessä sovellus tarjoaa samalla haulla myös podcastejaan. Tämä hieman vaikeuttaa teosten löytämistä, mikäli podcasteista ei erityisemmin välitä.

Käytettävyys: Radiodiggarille positiivista voi olla se, että etusivulta voi bongailla Sanoman radiokanavien juontajaäänien kirjasuosituksia. Etusivulta löytyy myös kirjailijaesittelyjä, mutta pieni ongelma niissä on – valitettavasti tekstiä ei saa avattua ja osa esittelystä ja epäselväksi. Kuunnelluista teoksista ei pysty antamaan arvioita. Supla näyttää minuuttimääränä, miten pitkällä kirja on.

Valikoima: Suplan äänikirjoja tarjoava lisäominaisuus on uusimmasta päästä, ja sen huomaa sovelluksen kirjavalikoimasta, joskin Supla markkinoi itseään monipuolisimpana äänikirjapalveluna.

Sovelluksen etusivu antaa käyttäjänsä ymmärtää, että valikoima olisi vielä suppea, sillä muiden sovellusten tapaan näyttöni ei vilise erilaisia genrejä ja teoksia, vaan näytölläni esiintyy JHT – Musta lammas -teos kuudessa eri kohdassa. Sen aggressiivinen markkinointi voi toki olla perusteltua, uusi teos on sovelluksessa yksinoikeudella.

Täsmähaku onnistuu osoittamaan, että valikoima on laajempi kuin ensisilmäyksellä. Tuotevalikoimassa on vain muutama ruotsinkielinen teos, mutta suomenkielinen valikoima on kohtuullinen.

Suplan tarjonnasta löytyy lukion oppikirjoja sekä kielitaidon kehittämiseen sopivaa kirjallisuutta esimerkiksi viron ja arabian kielestä. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on jaettu onnistuneesti kolmeen osaan: taaperoikäisten kirjallisuuteen, lastenkirjallisuuteen ja nuortenkirjallisuuteen.

Suomalainen plus

Rajaton kuuntelu 16,95e/kk

Haku: Suomalainen plus vaikuttaa siinä mielessä fiksulta, ettei se tuplatarjoa samoja kirjoja eri kategorioissa, kuten suuri osa muista äänikirjoja tarjoavista sovelluksista. Genret ovat selkeitä.

Kirjailijoita sovelluksesta ei löydy samaan tapaan hakutuloksina kuin teoksia. On hieman ärsyttävää, että saman kirjailijan teokset löytyvät varmasti vasta kirjoittaessa koko nimen hakukenttään. Kirjailijan nimeä ei tarjota hakutuloksissa esimerkiksi sukunimen perusteella.

Käytettävyys: Sovellus ansaitsee kehuja siitä, että se näyttää annettujen arvostelujen määrän. Sillä nimittäin on merkitystä, antaako kirjalle keskimäärin kaksi tähteä kolme vai 300 kuluttajaa.

Palvelulla on tulevaisuudessa valtava potentiaali. Sovelluksesta löytyy esimerkiksi kirjailijaesittelyjä, henkilöstön suosituksia ja kokonaisia kirjasarjoja jo etusivulta. Miellyttävintä sovelluksessa on se, että se tarjoaa muita rohkeammin luettavaa hittilistan ulkopuolelta.

Valikoima: Ensisilmäyksellä palvelu antaa käsityksen, että sen sisältö on suppea. Odotukseni palvelua kohtaan olivat korkeat, onhan kyseessä maan laajimman kirjakauppaketjun oma sovellus.

Ruotsinkielisille teoksille on oma osionsa. Sen alta pääsee etsimään kirjallisuutta haluamastaan genrestä, mutta nopealla silmäyksellä valikoima näyttää keskittyvän alkuperäisteoksiin käännösten sijaan.

Englanninkielistä kirjallisuutta ei löydy samaan tapaan valikon kategorioista, vaan se on piilotettu sovelluksen syövereihin. Hakemalla yksittäisen teoksen voi sattumalta löytää etsimänsä, mutta kategorioiden kautta kielikylpyyn pääseminen on vaikeaa.

Elisa Kirja

8,90e/kk, jolla saa kaksi ostokredittiä kuukausittain, joilla voi lunastaa itselleen kirjallisuutta.

Elisa kirja -palvelu on siitä poikkeuksellinen, että kuukausittaisen lukuoikeuden sijaan palvelussa maksetaan lukuoikeudesta yksittäiseen kirjaan. Kirjat jäävät omaan kirjahyllyyn ja ovat edelleen ladattavissa eri laitteille, vaikka kuukausittainen maksaminen päättyy.

Haku: Hakutoiminto on puhelimella hankala, eikä suodattimista saa tarvittavaa apua. Hakusuodatin pomppii ruudulla. Sovelluksessa kirjojen järjestystä voi muuttaa esimerkiksi arvioiden mukaan, mikä on positiivinen asia. Suodattimet joutuu erikseen nollaamaan jokaisen haun jälkeen, mikä taas on ärsyttävää.

Käytettävyys: Kaupan selaaminen tuntuu kummalliselta muiden palvelujen kokeilemisen jälkeen. Koska kyseessä ei ole suoratoistopalvelu, välkkyy ruudulla oranssina huomiota erilaisista tarjouksista, jotka peittävät osan kirjojen kansista.

Valikoima: Tällä hetkellä palvelusta löytyy noin 22 000 äänikirjateosta. Lastenkirjallisuutta palvelun teoksista on noin 1 000.

Ellibs

Ellibs on kirjastojen laajassa käytössä oleva e- ja äänikirjapalvelu. Sen käyttöönottoon riittää pelkkä kirjastokortti. Testasimme palvelun Helsingin kaupunginkirjasto Helmetin valikoimalla.

Haku: Sovellus on avautuessaan hidas, ja hakukone näyttää lataavan pitkän aikaa jotakin. Hakutoiminto on tönkkö, sovellus ei osaa tarjota tuotteitaan jäsennellysti. Hakutuloksista ei löydy laisinkaan vastinetta hakusanalleni, vaan palvelu tarjoaa teoksen puutteessa muuta valikoimaansa.

Käytettävyys: Jos äänikirjojen kuunteluun ei halua sitoutua kuukausimaksulla, palvelu on ihan mukiinmenevä, mutta muutaman hakukerran jälkeen sitoudun mielelläni kuukausimaksuun, joka takaa toimivan sovelluksen ja laajan valikoiman.

Ellibsin kategorialehdet tuntuvat hyödyttömiltä ja sovellus kömpelöltä. Valitsen satunnaisesti kirjan ja oletan sovelluksen tarjoavan lainausmahdollisuutta. Klikkaus vie käyttäjän Ellibsin verkkosivuille, joka tarjoaa kirjan ostamista itselleen 18 euron hintaan. Kirjan voi kuitenkin varata ja odottaa vuoroaan.

Koska kyseessä on kirjastopalvelu, tuotteet tulee myös Helmetissä lainata tai ostaa. Lainattavien äänikirjojen kappalemäärät vaihtelevat, kuten myös tuotteiden laina-ajat. Maksullisiin sovelluksiin verrattuna lainaaminen tuntuu turhauttavalta ja 20 euroa hipova maksu äänikirjan omistamisesta kohtuuttomalta.

Ellibs ei ulkoasultaan poikkeuksellisesti eroa muista kuukausimaksua keräävästä palvelusta, mutta sen sovellus takkuilee huomattavasti enemmän ja sisältö on puutteellinen.

Valikoima: Helmetin asiakkaana valikoima on huomattavasti laajempi kuin odotin. Kirjastojen palvelut eroavat yleisesti muista siinä suhteessa, ettei sen ole käytännössä mahdollista ostaa valikoimiinsa kaikkia kirjallisuuden julkaisuja. Esimerkiksi Gummerus ei myy lainkaan kirjallisuuttaan kirjastojen jakeluun. Helmetin äänikirjavalikoimaan kuuluu tällä hetkellä 970 nimikettä.

Audible

7,99 puntaa kuukaudessa, eli noin 8,82e kuukausihinnalla saa itselleen yhden kreditin.

Haku: Muihin palveluihin verrattuna Audible on siitä tönkkö, ettei sen etusivulta pääse tuttuun tapaan selaamaan ylhäältä alaspäin kirjatarjontaa tai suosituksia. Kategorioiden luokse pääseminen vie pari ekstrapainallusta, joka helppouteen tottuneena alkaa ärsyttää. Hakukone tuntuu hankalalta.

Käytettävyys: Sovelluksen käyttäjä saa kuukausimaksuaan vastaan kredittejä, joilla kirjan voi ostaa omaan kirjastoonsa. Tarjolla on myös kattava määrä podcasteja, joita voi kuunnella ilman kredittien kuluttamista. Sovellus on itsessään ihan kelvollinen, äänikirjoista voi kuunnella näytteen, mutta ostaessa tuotteen sen joutuu lataamaan. Äänikirja jakautuu kappaleisiin, ja mikä erikoisinta, Audiblessa kuuntelun voi laittaa auto-tilaan, joskin sen tarkoitus jää epäselväksi.

Valikoima: Audible-äänikirjapalvelu on omiaan niille kuluttajille, jotka kuuntelevat kirjoja mielellään englannin kielellä. Tuntematta palvelua entuudestaan on sanottava, että palvelun suomenkielinen kirjallisuus yllätti täysin, vaikkei sitä ilmeisen paljoa olekaan. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen löytyy jostakin syystä sovelluksen hakemistosta vain saksaksi.

Pelkästään koulutus ja oppiminen -kategoria sisältää 17 075 teosta. Niistä 11 296 on keskittynyt kielten opiskelemiseen. Valikoiman laajuus on myös suurin heikkous. Laaja määrä kuunneltavaa on hankalaa löytää. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautuu se, että mieluisan teoksen miettii ennen sovelluksen avaamista.

Täsmennys 30.6.2020. Juttuun lisätty toinen Nextoryn hakutoimintoa koskeva testi, jossa palvelu toimi aiemmin todettua paremmin. Oikaisu 3.7.2020. Jutussa kerrottiin virheellisesti, ettei Nextoryn hakutoiminnosta löydy suodatusominaisuutta. Nextoryn hakutoimintoja voi suodattaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat