Temptation Island viilenee kymmenellä asteella Suomessa – Tällaisille yksilötreffeille voidaan lähteä metsän keskellä - Nyt.fi | HS.fi
Nyt.fi|Nyt.fi

Temptation Island viilenee kymmenellä asteella Suomessa – Tällaisille yksilötreffeille voidaan lähteä metsän keskellä

Peruna korvaa riisin, mutta hyttyset pysyvät, parisuhdesarjan tuottaja kertoo.

Onko tämä Temptation Island Suomi? Parisuhdeohjelman kuvauspaikaksi epäillään Aateli Islandia Vuokatissa.

Julkaistu: 8.7. 16:36

Koronapandemia laittoi useita televisiotuotantoja uusiksi. Esimerkiksi MTV:n esittämän Love Island Suomen kolmas tuotantokausi peruttiin kokonaan ensi syksyltä. Samoin päätti myös ohjelman brittiversio, johon hakijoita on enemmän kuin maan yliopistoihin.

Toisin toimi kahdeksatta tuotantokauttaan paahtava Temptation Island Suomi, jonka kuvaukset järjestetään poikkeuksellisesti kuluvana kesänä Suomessa. Aikaisemmin ohjelmaa on kuvattu Thaimaassa.

Maanantaina Yle uutisoi, että ohjelman kuvauspaikka on Kainuun matkailuparatiisi Sotkamo.

Ylen tietojen mukaan kuvauksista osa järjestetään ainakin Nuosjärvellä sijaitsevalla Aateli Islandilla, jonka omistaa matkailuyrittäjä Markku Laanti.

Kyseessä ei ole mikä tahansa suomalainen mökkisaari. Aateli Islandilla on syväsatama, helikopterikenttä ja hiekkaranta sekä kolmen makuuhuoneen huvila. Saarelle on rakennettu myös ilmeisesti majoittumiseen sopivia lasikuutioita.

Keisari-huvilassa voi pelata biljardia ja tankotanssia.

Ylen jutussa nähdään myös kuva, jossa Vuokatissa sijaitsevan, Laantin omistukseen kuuluvan Keisari-nimisen huvilan eteen on parkkeerattu tuotantoryhmän auto.

Keisari-huvila on varmasti kelpo majoituskohde tosi-television uusille sankareille. Huvilassa on seitsemän makuuhuonetta, viisi vessaa, saunaosasto, poreallas, 3D-kotiteatteri, biljardihuone ja valaistu tanssitanko. Ja mikä tärkeintä, grillipaikka!

Tällä kertaa puolison mieltä ei voi pahoittaa naku-uinnilla suuressa altaassa, mutta tarvittaessa kumppania voi ärsyttää surkealla karaoketulkinnalla. Laitteistot saa käyttöönsä huvilaan lisämaksusta.

Majoituksen voidaan siis olettaa olevan kunnossa. Mutta jos Sotkamossa harrastetaan ”kolome viikkoa hölömöilyä”, niin millaisia aktiviteetteja kumppaneistaan erotetuille voitaisiin treffeille tarjoilla?

Aikaisemmilla tuotantokausilla treffejä on vietetty esimerkiksi sporttisesti rantalentopallon äärellä, moottoriajoneuvon selässä tai vesipuistossa polskutellen. Eikä sovi unohtaa paikallisia nähtävyyksiä, hääpukujen sovittelua tai yhteistä tatuointia treffikumppanin kanssa. Olennaisinta on se, että treffeillä juodaan viinilasillinen tempparimitalla.

Tänä vuonna treffeillä voitaisiin tarjoilla esimerkiksi näitä aktiviteetteja:

Jääkiekkoa Vuokatin jäähallilla. Kuuman kesäsään viilentäjäksi kaivataan ehdottomasti joukkuelajia, jonka äärellä tunteet pääsee purkamaan mailallaan suoraan kiekkokaukaloon. Ehkä ensi syksynä ilmaus ”mailan lainaaminen” on jopa aikaisempaa ajankohtaisempi?

Treffeillä voi pelata jääkiekkoa. Teemu Selännekin luisteli Vuokatissa 2014.

Sauvakävelyä Vuokatin rinteillä. Mikä olisikaan suomalaisempaa kuin pukea yhtenevät tuulipuvut ylle, ottaa sauvat käteen ja kivuta yhdessä katsomaan näköalatornista alas laskeutuvaa maisemaa. ”Alueemme luonnossa voit törmätä erilaisiin metsäneläimiin aina oravasta majavaan”, Sotkamon ja Vuokatin matkailusivusto kertoo. Ei huono vaihtoehto!

Karhunkatselua Kuhmossa. Vuokatti Safaris tarjoaa monen muun aktiviteettinsa lisäksi myös matkoja ihastelemaan karhuja Kuhmoon. Alueelta voi bongata myös ahmoja ja susia. Luonnonvaraisten eläinten katselu sopii myös niille, jotka eivät eläintarhoista liiemmin välitä. Ja jos karhujen katselu ei tarjoa tarvittavaa tv-viihdettä, tarjotaan osallistujille myös piknik-eväät.

Sotkamon alueella ehdi missään nimessä pitkästymään kuukauden aikana, vaikkei tatuointitreffeille pääsisikään. Treffikumppanin kanssa voi myös leikkiammuskella, keilata tai kiipeillä.

Karhu voisi käydä haaskalla myös Temptation Island Suomessa.

Tuotanto ei halua huomiota kotimaistuneelle hittisarjalle.

Temptation Island Suomea tuottavan Banijay Finlandin vastaava tuottaja Martti Sivonen sanoo, ettei tässä vaiheessa tahdo kommentoida sarjan kuvauspaikkaa. Hän kuitenkin vahvistaa, että kotimaassa tapahtuvat kuvaukset ovat alkaneet.

Miksi kuvaukset päätettiin järjestää Suomessa?

”Tällaisen tuotannon rakentaminen kestää useamman kuukauden, ja Covid-19 aiheutti sen, ettei ole mahdollista suunnata ulkomaille. Tempparit on sen verran vahva formaatti, että luotetaan siihen, ettei se ole sidonnainen paikkaan. Tuo oman mausteensa, että ollaan koti-Suomessa.”

Sivosen mukaan kuvausjärjestelyt on Suomessa aloitettu tyhjästä, kun Thaimaassa järjestelyissä on ollut apuna paikallinen tuotantotiimi.

”Ison ryhmän ja castin liikkumisen järjestely ja aikatauluttaminen on oma haasteensa.”

Temptation Island Suomen pitää sopeutua Thaimaan lämmöstä Suomen kesään, jossa lämpötilat heittelevät ja hyttyset parveilevat ympärillä.

”On se tietysti eri asia. Täällä keskilämpö on kymmenen astetta viileämpi. Myrkyt ovat ehkä erit, mutta hyttysmyrkkyjä käytetään molemmissa. On pirusti juttuja, jotka on ihan erilaisia täällä kuin Thaimaassa. Toisaalta on ihan kivaa vaihtelua, että temppariruokana on uusia perunoita eikä kanaa ja riisiä”.

Sarjassa vaatetus on yleensä ollut kevyttä. Nyt luvassa voi olla kerrospukeutumista. Alla Sotkamon sää jutun kirjoitushetkellä, lähteenä Forecan ennuste:

Lämpötila 17 astetta.

Melko pilvistä ja poutaa.

Järviveden lämpötila 18 astetta.

Lienee sopivaa vielä tarkistaa päivän sää Thaimaan Koh Samuin saarella, jossa viimeisimmät tuotantokaudet kuvattiin:

Lämpötila 32 astetta.

Melkein selkeää ja poutaa.

Meriveden lämpötila 28 astetta.

Temptation Island Suomi -ohjelmaa esittävä Nelonen ja Nyt-liite kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Nyt.fi luetuimmat

Luitko jo nämä?