Neljä tähteä HS-testissä saava Aino luottaa perinteisiin ravintolaruokiin ja valmistaa ne hyvin - Nyt.fi | HS.fi

Neljä tähteä HS-testissä saava Aino luottaa perinteisiin ravintolaruokiin ja valmistaa ne hyvin

Suomalainen ravintola Aino on ehtinyt jo aikuisikään.

Ravintola Aino muutti Esplanadilta Mannerheimintielle oopperaa vastapäätä.­

20.11. 7:10

Ravintola Aino

★★★★

Missä? Mannerheimintie 56, p. 050 538 7690, ravintolaaino.fi

Koska? Ti–la 16–23, lounas ma–pe 11–14.

Paljonko? Alkuruuat 11–21 e, pääruuat 17–37 e, jälkiruuat 10–14 e, lounas 12–18 e.

Esteetön? Ei.

Nouto tai kuljetus? Nouto.

Ravintola Aino tarjosi suomalaista ruokaa Pohjois-Esplanadilla 17 vuotta. Nyt kuuluisien Ainojen, Sibeliuksen, Acktén, Aallon ja Kallaksen, kuvat on ripustettu Mannerheimintien perinteiseen ravintolatilaan, jossa toimi viime talveen asti ranskalaiseen keittiöön erikoistunut Lyon.

Lyonin punasävyinen sisustus ehti kulkea tiensä päähän. Ranskalaisuus pöytäliinoineen on väistynyt Ainon raikkaan vähäeleisen ilmeen tieltä. Raikastuneen tilan hallitsevin elementti on päiväsaikaan suurista kaari-ikkunoista tulviva valo, eikä paikkaa ole tunnistaa entisekseen.

Ennen ravintola Ainoa Mannerheimintie 56 tunnettiin ranskalaisravintola Lyonin osoitteena.­

Aino tunnetaan suomalaisena ravintolana. Oman ilmoituksensa mukaan se hakee innoitusta kotimaisista raaka-aineista ja suomalaisista perinneruuista. Pääosin lupaus pitää, mutta perinneruokien esillä pitämisessä ravintola päästää itsensä vähällä. Listaa hallitsevat samat lohikeitot, poronfileet ja paistetut kalat, joita näkee muissakin kaupungin ravintoloissa. Linja on tuttu muun muassa Kosmoksesta, Elitestä, Sea Horsesta ja Vaakunan 10. kerroksen ravintolasta. Jokaisella näistä on Ainon tavoin toki oma persoonallinen otteensa.

Ainon tyylissä yksi elämyksen ainesosa näin korona-aikana on turvallisuus: tarjoilijan kasvomaski ja pöytien väleissä olevat korkeat muovipleksit osoittavat ruokailijoista välittämistä.

Pimeänä ja sateisena iltana elämykseen antaa oman ripauksensa vilkas katu ikkunan takana. Valomainokset heijastuvat raitiovaunuihin ja autoihin, ja ohikulkijat vilkuilevat ikkunapöytiin. Helsinki tuntuu itseään suuremmalta kaupungilta.

Yleensä sijainti oopperaa vastapäätä on ravintolalle onnekas, mutta koronaepidemia on tuonut vaikeusastetta tähänkin. Vierailuiltana salissa on väkeä lisäksemme vain yhdessä pöydässä.

Pöytien väleissä olevat korkeat muovipleksit osoittavat pandemia-aikana ruokailijoista välittämistä.­

Marko Kärkkäisen johtama keittiö luottaa lyhyeen ruokalistaan. Neljän alkuruuan, neljän pääruuan ja kahden makean jälkiruuan lisäksi tarjolla on kolme perinneruuaksi nimettyä ravintolaklassikkoa, paistettua maksaa, Wallenbergin haukipihvi ja lohikeitto. Niillä pitäisi päästä suomalaisen ravintolaruuan juurille.

Alkupalalautanen johdattaa tunnelmaan: konvehdin kokoinen pala lanttukukkoa on sopivan imelä, iso pala silliä ja pieni poromakkara ovat maistuvia, mutta miniannos sienikeittoa jää latteaksi. Tiraus sitruunamehua olisi piristänyt tasapaksun kermaisen sopan. Juustoportin vuohenjuuston aromit puolestaan olisivat päässeet paremmin esiin, jos juusto olisi saanut olla huoneenlämmössä pidempään. Kimara tarjoaa kotimaisia makupaloja monipuolisesti, mutta ei aivan 21 euron arvoisesti.

Toinen alkupala, tuoreen kalan makuun luottava siikatartar, täyttää odotukset raikkaasta alkuruuasta.

Pääruokana tarjotusta maksasta kysytään kypsyystoive, ja annos tulee pöytään toivotusti mediumiksi jätettynä. Puolukoiden, pekonin, muusin ja tumman kastikkeen kanssa kokonaisuus tyydyttää konstailemattoman nostalgiaruuan nälän, ja iso annos täyttää vatsan äärimmilleen.

Wallenbergin haukipihvi on myös ylpeästi yksinkertainen. Ruotsalaisen keittiön lahja suomalaisravintoloille tarjotaan kuumana, pinnalta rapeana ja sisältä pehmeänä. Lisukkeeksi sileää muusia ja lämmitettyjä herneitä, kuten oppikirjoissa neuvotaan. Merellisen makunautinnon täydentää upea rapukastike.

”Tuonko kastiketta lisää”, tajoilija kysyy kun pyydystän lautaselta viimeisiä pisaroita. Hän osaa asettaa tuttavallisuuden täsmälleen oikealle tasolle.

Haukiwallenberg tarjottiin tirisevän kuumana.­

Viinitietäjä Essi Avellanin juomasuositukset on painettu ruokalistaan yhdessä kotimaisten olutsuositusten kanssa. Ratkaisu nostaa ilahduttavasti kotimaiset juomavaihtoehdot ulkomaisten viinien rinnalle.

Jälkiruokiin Aino on valinnut kahvipöytää muistuttavan ratkaisun. Vaihtoehtoina ovat kardemummakakku ja suklaakakku, jotka tarjotaan jäätelön kanssa. Aterian makea päätös jää turhankin makeaksi, vaikka punaherukat yrittävät tuoda suuhun hapokasta tasapainoa. Raikkaan jälkiruuan ystäville ei löydy tarjottavaa, ellei tyydy juustolautaseen.

Aikuisikään ehtineen Ainon menestys ei perustu silmänkääntötemppuihin. Ravintola ponnistaa perinteestä mutta se ei rakenna olemassa oloaan nostalgian tai eksotiikan varaan. Mummolatunnelma ja turistien houkuttelu Lappi-koristeilla jätetään muille.

Aino luottaa turvallisuuteen, selkeyteen ja siihen että ruoka on tuttua ja hyvin valmistettua. Ainossa myös tiedetään, että välitön ja huomioiva palvelu jää mieleen.

Luitko jo nämä?

Nyt.fi luetuimmat