Vuoden 2020 parhaat pelit - Nyt.fi | HS.fi

Muun muassa Animal Crossing: New Horizons, Paper Beast, Demon’s Souls, Kentucky Route Zero: TV Edition, If Found..., Yakuza: Like A Dragon ja The Last of Us Part 2 pääsivät Nytin viime vuoden parhaiden pelien listalle.­

Vuoden 2020 parhaat pelit

Nytin ja HS:n pelitoimittaja ja -kriitikko Juho Typpö sekä pelitoimittaja-avustaja Johannes Valkola valitsivat viime vuonna ilmestyneistä videopeleistä 12 suosikkiaan.


8.1. 2:00 | Päivitetty 8.1. 10:27

Vaikka vuosi 2020 ei ollut parhaasta päästä, hienoja videopelejä ilmestyi runsaasti. Monenlaisia sellaisia, niin sykähdyttäviä indiepelejä kuin suuria AAA-julkaisujakin. Odotettuja uutuuspelejä olivat esimerkiksi The Last of Us Part 2 sekä Cyberpunk 2077jälkimmäinen tosin nousi ilmestyttyään suureksi puheenaiheeksi konsoliversion keskeneräisyyden vuoksi. Pelimaailman vuoden tapauksiin kuuluivat myös uuden sukupolven konsolien Playstation 5:n sekä Xbox Series X:n julkaisut.

Nytin ja HS:n pelitoimittaja ja -kriitikko Juho Typpö sekä pelitoimittaja-avustaja Johannes Valkola valitsivat vuonna 2020 ilmestyneistä videopeleistä 12 suosikkiaan. Listan pelit ovat aakkosjärjestyksessä, eivät paremmuusjärjestyksessä.

Animal Crossing: New Horizonsissa rakennetaan saarelle kylää omaan tahtiin.­

Animal Crossing: New Horizons

Kehittäjä: Nintendo. Saatavilla: Nintendo Switch.

Kun ulkoinen paine kasvaa sietämättömäksi, voimaa on löydettävä sisältä. Ja sitä todellakin toi Animal Crossing: New Horizons pandemian keskelle. Se oli – ja on – turvasatama, jossa voi ottaa iisisti ja pitää yhteyttä tuttuihin.

Leikkisässä hengailupelissä saavutaan autiosaarelle telttaan asumaan. Pian kuviot kasvavat ja muutto omaan kotiin kiehtoo. Samalla kylä kehittyy ympärille, ja saari täyttyy suloisista eläinhahmoista.

Elo muodostuu arkisista askareista, kuten sisustamisesta, kalastamisesta ja kaupassa käynnistä. Etenemiseen ei ole oikeaa eikä väärää tapaa, mutta tavoitteita ovat lisähuoneet, lahjoitukset museolle ja alueen muokkaus silloilla ja puroilla. Myös eläinten kanssa ystävystyminen kiinnostaa – ja persoonallista dialogia piisaa.

Vaikka työt eivät tekemällä lopu, oikeasti mihinkään ei ole kiire. Kyseessä onkin harvinaisen rentouttava peli, jota voi pelata niin usein tai harvoin ja kerralla niin pitkään tai vähän kuin haluaa. Tunnelma on aina vastaanottava ja kannustava.

Pehmeisiin arvoihin painottuva peli julkaistiin kaiken päälle täydelliseen aikaan. Eli viime maaliskuussa, jolloin käperryttiin koronaa piiloon. Kun poikkeusolot pelottivat, peli tarjosi turvaa rutiineista.

Parasta on, että tässä on innostava tapa olla yhteydessä lähimmäisiin – varsinkin maailman ollessa suljettu. Muita pelaajia kutsutaan visiitille omalle saarelle ja vieraille maille lennetään kylään.

Vuoden lopussa julkaistu Oxfordin yliopiston tutkimus osoitti, että videopelit parantavat mielenterveyttä. Ei ihme, että yksi testipeleistä oli Animal Crossing: New Horizons. Johannes Valkola

Carrionissa pelaaja ohjaa ihmissyöjähirviötä.­

Carrion

Phobia Game Studio, Devolver Digital. Saatavilla: Windows, MacOS, Linux, Nintendo Switch. Testattu: Nintendo Switch.

Jaahas, Phobia Game Studio, teitte sitten pelin juuri minulle. Rakastan 1980-luvun kauhuelokuvia ja erityisesti scifi-kauhuja, mutantteineen ja alien-monstereineen – joissa hirvitykset on aikakaudelle tyypillisesti luotu käsityötehostein digiefektien sijaan. Klassinen esimerkki on John Carpenterin The Thing (1982), jossa muotoaan muuttava limainen olio terrorisoi arktista tukikohtaa. Indiepeli Carrion huokuu tällaisten elokuvien estetiikkaa ja henkeä.

Peli alkaa, kun kammottava lonkero-torahammas-mutantti pääsee irti laboratoriosta, jossa se on kasvatettu. Ihmissankarin sijaan pelaaja ohjastaa kyseistä oliota: tavoitteena on paeta tutkimuslaitoksesta ulkomaailmaan ja syödä siinä matkalla eteen sattuvat ihmiset. Carrion osuu genreltään lähimmäs ”metroidvania”-toimintapelejä. Moneen suuntaan haarautuvat kentät aukenevat pikkuhiljaa vipuja vääntelemällä ja pikkupulmia ratkomalla. Missään vaiheessa en joutunut eksyksiin eikä edestakaisin luikertelu käynyt rasittavaksi.

Pääpaino on silti toiminnassa, mainiossa yhdistelmässä voimafantasiaa ja haastavuutta. On pirullisen hauskaa rynniä karjuen ovien läpi ja nappailla kauhistuneita ihmisiä lonkeroilla kiinni. Toisaalta hirviö ei kestä montaakaan luotia ennen kuin hajoaa kappaleiksi. Vaikeustaso on kaikkiaan juuri sopiva. Retrotyylinen pikseligrafiikka on piste i:n päälle. Carrion on lyhyt mutta riemastuttava kauhufanin pelivälipala. Juho Typpö

Playstation 5:n Demon’s Souls on uusi versio vuonna 2009 ilmestyneestä samannimisestä pelistä.­

Demon’s Souls

Bluepoint Games, Sony. Saatavilla: Playstation 5

Voiko peli näyttää näin hyvältä? Harvoin kokee yhtä vahvan ensivaikutelman kuin Demon’s Soulsin parissa. Toimintaroolipeli salpaa hengen: ulkoasu on niin upea, että uskoisi pelaavansa tietokoneanimaatioelokuvaa. Tästä alkaa uusi aika – sopivasti Playstation 5:n julkaisussa.

Mutta ei pelkällä grafiikalla pitkälle pötkitä, myös sisällön pitää olla rautaa. Ja siitähän ei nyt totta vieköön ole pelkoa. Demon’s Souls on suorastaan liikuttavan nautinnollinen mestariteos. Mutta sepä ei tulekaan yllätyksenä.

Synkkään ja sokkeloiseen fantasiamaailmaan vievä Demon’s Souls pohjautuu samannimiseen peliin vuodelta 2009. Sisältö on liki yksi yhteen. Tässä onkin oiva muistutus siitä, miten peliala katsoo usein taakse mennäkseen eteenpäin. Mutta samalla se todistaa, miten visuaalinen ja teknologiaan sidonnainen ala on kyseessä. Vuoden 2020 peli tuntuu nimittäin uudelta ja vie täysin mennessään.

Saavutus tuntuu vasta joltain, kun sen eteen on nähnyt aidosti vaivaa. Ajatus tiivistää Demon’s Soulsin, sillä pelin haastetta on turha peitellä. Nyt itsensä saa virittää äärimmilleen – ja ylikin. Ja onpahan mielihyvä sen mukaista.

Muun muassa kolkon kivilinnan syövereihin, hehkuviin laavaluoliin ja salamamyrskyn valaisemaan vankilaan sijoittuva peli viehättää myös kiehtovan minimalistisella, pahaenteisellä kerronnallaan. Tarinaa kerrotaan perinteiseen tapaan vain niukasti, vaan tapahtumat parsitaan vähäeleisen dialogin ja tekstinpätkien avulla, tarkkailemalla pelimaailmaa ja käyttäen omaa tulkintaa.

Kyllä, Demon’s Souls on uusintaversio. Mutta voi hyvänen aika, millainen uusintaversio! Johannes Valkola

Final Fantasy VII:n uusintaversiota työstettiin vuosikausia.­

Final Fantasy VII Remake

Square Enix. Saatavilla: Playstation 4.

Vanhan klassikkopelin tekeminen uusiksi voi tuntua rahastukselta. Mutta jos lopputulos on niin hieno kuin esimerkiksi vuoden 2019 Resident Evil 2, en valita. Enkä etenkään, kun se on niin upea kuin vuoden 2020 Final Fantasy VII Remake.

Harva videopeli on niin legendaarisessa maineessa kuin vuonna 1997 ensimmäiselle Playsta­tionille julkaistu Final Fantasy VII. Se tutustutti kokonaisen sukupolven japanilaisten roolipelien maailmaan.

Itse pelasin sitä ensi kertaa vasta vuosia ilmestymisen jälkeen, mutta silloinkin pelin laajuus, tunnelma, musiikki, kiehtova futuristinen fantasiamaailma sekä ekologisia teemoja käsittelevä tarina hurmasivat. Kaikki ovat tallella uudessa versiossa.

Juoni on vanha tuttu, eli ex-sotilas Cloud taistelee ystäviensä kanssa Midgar-metropolia hallitsevaa ja planeetan resursseja rohmuavaa jättikorporaatio Shinraa vastaan. Joitakin eroja alkuperäiseen tarinaan on, mutta juuri mitkään sisältömuutokset eivät ole huonompaan päin. Midgarin kaupunki tuntuu elävältä ja hengittävältä paikalta. Taistelusysteemi on reaaliaikainen vuoropohjaisen sijaan, mutta toimii silti erinomaisesti ja taktinen elementtikin on mukana.

Ja ehkä tärkeintä: alkuperäisen FF7:n tunnelma on saatu vangittua. Final Fantasy VII Remake tuntuu samalla sekä kutkuttavan tutulta että aivan uudelta kokemukselta. Juho Typpö

Toimintapeli Hades pohjaa antiikin Kreikan jumaltaruihin.­

Hades

Supergiant Games. Saatavilla: Windows, MacOS, Nintendo Switch. Testattu: Nintendo Switch.

Pako helvetistä. Siinä Hadesin juoni ja lähtökohta kaikessa yksinkertaisuudessaan, eikä muuta tarvita. Antiikin Kreikan jumaltaruihin pohjaavassa pelissä pelaaja ohjaa Zagreusta, tuonpuoleisen prinssiä, joka haluaa karata alamaailmasta Olympos-vuorelle. Isä Hades yrittää estää sen ja Zagreus joutuu paetessaan taistelemaan koko helvetin demoniarmeijaa vastaan.

Se ei ole helppoa, ja ”kuolema” vie aina takaisin alkupisteeseen. Hades on niin kutsuttu roguelike-roolipeli, jossa ideana onkin kuolla uudelleen ja uudelleen mutta edetä silti asteittain aina pidemmälle, kokemuksen ja uusien kykyjen avulla. Isometrinen eli yläviistosta kuvattu Hades toimii niin hyvin kun roguelike parhaimmillaan voi.

Taistelut ovat hektisiä ja jännittäviä, haastavia mutta eivät ylivaikeita. Kontrollit toimivat tiukasti, kuten pitääkin. Samojen kohtien tahkoaminen ei kyllästytä ja eteneminen palkitsee. Peli on vielä erittäin tyylikäs piirroselokuvaa muistuttavine grafiikoineen.

Erityisen Hadesista tekee se, kuinka vahvasti – ja roguelike-peleille epätyypillisesti – se panostaa tarinaan sekä hahmoihin. Ja onnistuneesti myös. Supergiant Games on saanut niin valtavan käytetyn aihepiirin kuin antiikin Kreikan mytologian tuntumaan suorastaan freesiltä. Esimerkiksi lukuisat tutut jumalhahmot ovat Hadesissa toinen toistaan hykerryttävämpiä tyyppejä, ääninäyttelijöitään myöten. Pirun hauskaa ja koukuttavaa pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Juho Typpö

If Found...-pelissä pyyhitään pois kuvia ja tekstejä, ja samalla luodaan uusia uskomattomia näkyjä.­

If Found...

Dream Feel, Annapurna Interactive. Saatavilla: Windows, MacOS, IOS, Nintendo Switch. Testattu: Windows, Nintendo Switch.

Mikä nuorena eteen, jos elämä on solmussa? Tulevaisuus ahdistaa, rahasta on tiukkaa eikä omaa identiteettiä voi paljastaa, mutta tutuilla on selvät sävelet. Vanhemmille on turha puhua mistään, sisimmistä tunteista varsinkaan – heitähän määrittävät vanhat tavat ja pelko naapureiden ajatuksista. Mitä silloin voi tehdä, minne elämä silloin vie?

Kysymykset aukeavat ainutkertaisen kauniissa ja järisyttävän tehokkaassa If Found... -pelissä, joka alkaa tulevaisuuden avaruudesta. Yhtäkkiä tarina sijoittuukin vuoden 1993 Irlantiin, kun transsukupuolinen Kasio palaa opinnoiltaan Dublinista kotiseudulleen pieneen Achillin maalaiskylään. Seuraa välirikko yksinhuoltajaäidin ja isoveljen kanssa, minkä jälkeen pelin suunnasta ei kannata sanoa. Tarina pitää yksinkertaisesti kokea itse.

Sama pätee ainutlaatuisen kekseliääseen pelimekaniikkaan – tämä on tunnettava sormissa. If Found... sijoittuu hauraan ihmisen päiväkirjan sivuille, ja tarkoitus on ohjata pyyhekumia ruudulla. Kirjoituksia ja piirustuksia pyyhkimällä ikään kuin siirrytään sivujen sisään ja paljastetaan sieltä uusia, räiskyviä tasoja. Samalla liikutaan syvemmälle päähenkilön tajuntaan.

Sykähdyttävä tehokeino keksii uuden tavan kertoa tarinaa ja näyttää liikkeessä aivan fantastiselta. Pelatessa poistetaan kuvia ja tekstejä, mutta samalla luodaan uskomattomia näkyjä kuin jokin haaveiden pitelemätön taidemaalari.

Videopelien muoto on vapaa. Esteitä ei ole, vain mielikuvitus on rajana. Viime vuonna yksikään peli ei muistuttanut siitä niin kokonaisvaltaisesti kuin pieni ja herkkä If Found... Se jättää jäljen, joka ei unohdu. Johannes Valkola

Kentucky Route Zero kertoo maagisrealistisen, sykähdyttävän tarinan.­

Kentucky Route Zero: TV Edition

Cardboard Computer, Annapurna Interactive. Saatavilla: Windows, MacOS, Linux, Playstation 4, Xbox One, Nintendo Switch. Testattu: Playstation 4.

Kentucky Route Zero vie öiselle matkalle Amerikan sydänmaille. Hiljaisille, loputtomasti risteileville valtateille ja autioituviin pikkukaupunkeihin; toteutumattomien haaveiden ja haalistuvien muistojen maailmaan.

Ja se on taas yksi esimerkki siitä, kuinka videopeli voi olla taideteoksena aivan hienoimpien kirjojen, elokuvien tai tv-sarjojen tasolla. Pienen Cardboard Computer -indiefirman kehittämä Kentucky Route Zero jakautuu viiteen episodiin eli ”näytökseen”, joita on julkaistu yksitellen vuodesta 2013. Viides näytös ilmestyi alkuvuodesta 2020, ja samalla peli julkaistiin TV Edition -nimisenä kokonaisuutena myös konsoleille.

Eräänlainen päähenkilö on rekkakuski Conway, jonka pitäisi kuljettaa lähetys 5 Dogwood Drive -nimiseen osoitteeseen Kentuckyssa. Huoltoaseman pitäjä neuvoo, että sinne pääsee vain mystistä Route Zeroa pitkin. Matkalla Conway saa seurakseen muun muassa kaivostyöntekijä Shannonin sekä muusikkopariskunta Junebugin ja Johnnyn. Päätarina katkeaa silloin tällöin välinäytöksiin, joista yhdessä esimerkiksi seurataan Beckett-tyylistä näytelmää useasta eri perspektiivistä. Kaikki kyllä liittyy kaikkeen, mutta mitään ei selitellä liiaksi. Tärkeintä on matka.

Kentucky Route Zeron tarina on tyyliltään lähinnä maagista realismia. Erään hahmon nimi on Marquez, mistä voi päätellä ainakin yhden tekijöiden inspiraationlähteen. Pelinä se on jotakin perinteisen seikkailupelin ja interaktiivisen fiktion välimailla. Esineitä ja paikkoja voi tutkia ja hahmoille jutella, mutta varsinaisia ratkottavia pulmia ei ole.

Ennen kaikkea Kentucky Route Zero on elämys. Uskomattoman taitavasti rakennettu, monitasoinen ja mielen syvimpiin sopukoihin jäävä. Haikean surumielinen, mutta myös lämmin ja lohdullinen. Kuin eteerisen kaunis laulu – tai muisto sellaisesta. Juho Typpö

The Last of Us Part 2:n päähenkilö on ensimmäisestä osasta tuttu Ellie.­

The Last of Us Part 2

Naughty Dog, Sony. Saatavilla: Playstation 4.

Vuoden 2013 The Last of Us jäi historiaan yhtenä maailman myydyimmistä ja palkituimmista videopeleistä. Suurtuhon jälkeiseen maailmaan sijoittuva toimintaseikkailu ansaitsikin kehunsa paitsi pelattavuutensa, myös juonensa ansiosta. Päähahmoihin, kovapintaiseen Joeliin ja nuoreen Ellieen, todella kiintyi.

Jatko-osan päälle kasautui siis kosolti paineita, mutta vihdoin kesällä ilmestynyt The Last of Us Part 2 toden teolla lunasti odotukset. Joissakin peli tosin herätti myös aggressiivisen vihaisen vastareaktion.

Osaltaan se johtui toksisten miespelaajien vihasta pelien naishahmoja, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja ja muuta ”valveutuneisuutta” kohtaan. Mutta osaltaan myös siitä, ettei tarina mennytkään niin kuin monet olisivat halunneet.

Jälkimmäinen seikka olikin se, joka minusta teki pelistä mestarillisen. Mikään jättibudjetin elokuva ei ikimaailmassa olisi näin rohkea. The Last of Us 2:n tarina murskaa toiveita ja odotuksia. Sen hahmot tekevät asioita, jotka järkyttävät – ja sitä kautta tekee myös pelaaja. Pelaaminen tuntuu usein hirvittävän pahalta. Ja se on hyvä asia.

Ei toki pelkästään pahalta: The Last of Us 2 on toimintapelinä viimeisen päälle hiottu, jokaiselta osa-alueeltaan toimiva. Vihollisten lahtaaminen on siis myös nautinnollista. Mutta siinä missä AAA-luokan toimintapeleissä massamurhaaminen ei yleensä tunnu miltään, tässä se tuntuu.

The Last of Us 2 saa ajattelemaan väkivallan seurauksia enemmän kuin kenties mikään muu peli, ja se on merkittävä asia. Pidempi arvio pelistä täällä. Juho Typpö

Paper Beast on runollisen kaunis virtuaalitodellisuuspeli.­

Paper Beast

Pixel Reef. Saatavilla: PSVR, Index, Rift, Vive. Testattu: PSVR.

Suoraan pelin sisään vievällä virtuaalitodellisuudella on voima muuttaa pelikokemus. Vaaditaan kuitenkin taitoa suunnitella vr-peli, joka on muutakin kuin kertaluontoisen huvipuistomainen elämys – niitä on virtuaalisessa todellisuudessa jo yllin kyllin.

Ranskalainen Paper Beast katsoo asiaa uudesta kulmasta. Se on runollinen seikkailu, jota voisi kuvailla parhaiten pelin muotoon tehdyksi uneksi. Tämä on surrealismia parhaimmillaan.

Pelin alussa silmät avataan häkin sisältä. Kehikon päällä on punainen verho, johon tartutaan ohjainkapuloiden avulla ja vedetään se pois edestä. Tuuli tempaisee kankaan sinipurppurataivaalle, jolloin huomaa seisovansa hiekka-aavikolla. Dyynin takaa luokse lonkostelee valtava otus. Se muistuttaa honteloa dinosaurusta, joka on tehty paperista kuin origami konsanaan.

Alkaa pelikokemus, jollaisesta on ennen voinut vain, no, uneksia. Idea on liikkua oudossa ympäristössä ja tutustua siellä asuviin olioihin. Elukoita voi nostaa yliluonnollisesti, jolloin huomaa niiden vaikuttavan seutuun. Otusten avulla muun muassa rakennetaan vuoria tai jaetaan järviä silmien edestä kahtia.

Läsnäolo pelimaailmassa on huima. Välillä lennetään taivaalla, liikutaan kummajaisten tassujen tasolla tai vilkuillaan vihmovien vuorten huipuilta alas. Mainittava on myös musiikki, joka taiteilee teknon, ambientin ja jopa japanilaisten pop-raitojen välillä valtaisalla itsevarmuudella.

Seesteinen mestariteos saa viimeisen silauksensa sanattomasta, mystisestä tarinankerronnasta, joka ei anna mitään valmiiksi, vaan luottaa kokijaansa täysin. Johannes Valkola

Spiritfarerissa pelaaja ohjastaa Stellaa, sieluja kuljettavan laivan kapteenia.­

Spiritfarer

Thunder Lotus Games. Saatavilla: Windows, MacOS, Linux, Stadia, Playstation 4, Xbox One, Nintendo Switch. Testattu: Playstation 4.

Spiritfarer on hyväntuulinen ja herttainen peli, jonka aihe on kuolema. Sen maailma on niin ihastuttavan kodikas, että sinne tekisi mieli jäädä asumaan. Niin haluaisi moni pelin hahmokin. Se on eräänlainen limbo, välitila, jossa kuolleet sielut oleskelevat. Mutta jäädä ei voi.

Tässä maailmassa pelaaja ohjastaa nuorta Stellaa. Hän herää pelin alussa Daffodil-kissansa kanssa veneestä ja saa kuulla synkeältä hahmolta olevansa uusi Sielunkuljettaja (Spiritfarer). Eli kuin antiikin Kreikan ja Rooman mytologioiden Kharon, tuonelan lautturi, jonka tehtävä on kuljettaa sielut tuonpuoleiseen.

Mutta miksi tuosta viimeisestä matkasta ei tekisi sieluille mahdollisimman mukavan? Niinpä Stellan lautta onkin karun purtilon sijaan iso laiva, johon voi rakennella matkalaisille omia kämppiä sekä muun muassa keittiön, puutarhan ja harrastustiloja.

Spiritfarer on lajityypiltään Animal Crossingin ja Stardew Valleyn kaltainen ”elämäsimulaatio”. Keittiössä pitää laittaa nälkäisille sieluille ruokaa, sitä varten taas pitää esimerkiksi kalastaa ja viljellä kasviksia. Uusia rakennelmia varten tarvitaan saarilta löytyviä puita ja mineraaleja, ja niin edelleen.

Sieluja asustelee saarilla siellä täällä, ja ne pitää myös houkutella laivaan eri tavoin. Laivassakin matkalaisia täytyy auttaa erilaisissa tehtävissä. Jotkut haluavat esimerkiksi vielä viettää viimeiset hetket läheistensä kanssa tai saattaa loppuun jotain kesken jäänyttä, jotta saisivat rauhan. Kiire ei ole, mutta jossain vaiheessa täytyy vain päästää irti ja suunnata viimeiselle matkalle Ikiovelle (Everdoor).

Spiritfarer on hurmaava. Piirrosanimaatiomainen ulkoasu on kaunis eikä pelin pelaamista yksinkertaisesti haluaisi lopettaa. Käydään vielä tuolla saarella! Rakennetaan vielä tämä! Vielä yksi kala! Ja Spiritfarer koskettaa. Kun saattaa ystävän vielä kerran Ikiovelle, tunne on pakahduttava. Harvoin videopelissä kirjaimellisesti itken. Juho Typpö

Wide Ocean Big Jacket on ratkiriemukas seikkailupeli telttailuretkestä.­

Wide Ocean Big Jacket

Turnfollow. Saatavilla: Windows, MacOS, Linux, Nintendo Switch. Testattu: Nintendo Switch.

Wide Ocean Big Jacket on seikkailupeli, josta tietää jo ensimetreillä, että luvassa on jotain erityistä. Kihelmöinnin tuntee kauttaaltaan. Läppä lentää ja linnut laulavat. Kaikesta huokuu, että nyt mikään ei voi mennä pieleen. Eikä muuten mene: tässä on heittämällä vuoden hauskin tapaus.

Eräelämään haksahtanut pariskunta ajaa avoautollaan kohti viikonlopun telttaretkeä. Mukana on miehen seiskaluokkalainen siskontyttö ja tämän samanikäinen poikaystävä. Ei aikaakaan, kun hifistelyteltta on pystyssä, klapit ostettu erävartijalta ja ensipuraisu nousemassa isännän huulille.

Tunnelma on niin ratkiriemukas, että penkillä ei meinaa pysyä. Dialogi on iloista, raikasta ja, ai että, niin eletyn elämän makuista. Mutta peli ei tyydy tähän. Se kääntää oivaltavasti huomion vakaviin aiheisiin, kuten itsetutkiskeluun, kiusaamiseen ja perheen perustamiseen liittyviin odotuksiin ja pelkoihin.

Wide Ocean Big Jacket soljuu eteenpäin ilman haastetta, mutta ei aurinkoinen peli sitä tarvitsekaan. Sama pätee alle parin tunnin kestoon. Se on ajoituksiltaan nappiin osuvalle huumorille juuri sopivasti. Huomioimatta ei voi myöskään jättää värikästä ulkoasua ja niukkaa animaatiota, jotka korostavat hahmojen luonteenpiirteitä sangen herkullisesti. Peli tajuaa piristävän sinisilmäisesti, että välillä pitää vain pysähtyä hetkeen ja nauraa katketakseen. Se jos mikä tuntui viime vuonna tärkeältä. Johannes Valkola

Yakuza: Like A Dragon on elokuvallista rikosdraamaa.­

Yakuza: Like a Dragon

Ryu Ga Gotoku Studio, Sega. Saatavilla: Windows, Playstation 4, Xbox One, Xbox Series X. Testattu: Xbox Series X.

Moni avoimen maailman peli on alueeltaan suurempi kuin Yakuza: Like a Dragon. Mutta harva pääsee lähellekään, kun mennään yksityiskohtiin.

Keski-iän tuntemuksista kertovassa roolipelissä uppoudutaan japanilaisen kulttuurin erikoispiirteisiin. Nyt tarkoitus on pysähtyä pelikokemuksen äärelle ja tutustua kaikessa rauhassa sen hämmästyttävän vivahteikkaaseen ja viimeisteltyyn antiin. Ja sitähän riittää.

Tarinan päähahmo on yakuza-asteikossa pahnan pohjimmainen mies, joka on istunut syyttömänä kiven sisässä 18 vuotta eli liki aikuisikänsä. Vapauden koittaessa klaani hylkää nelikymppisen kehärakin, ja on uuden, ihmisläheisen alun aika.

Peli alkaa Tokion hälinästä, mutta pian matka vie rauhalliseen Jokohamaan. Kaupungeissa liikutaan verrattain pienillä alueilla. Mutta ei hätää: ympäristöt ovat kotoisan kiehtovia, ja kauniit kadut tuntee pian kuin taskunsa.

Joka puolella on jotain kiinnostavaa. Pelissä muun muassa lauletaan karaokea, ajetaan kartingia, pelataan golfia, käydään elokuvissa ja pyöritetään omaa bisnestä. Eikä tule unohtaa lukuisia ravintoloita, kauppoja ja kuppiloita, jotka vievät sykähdyttävästi maan tapoihin. Astumalla kolikkopelihalleihin pääsee puolestaan pelaamaan aitoja 1980–2000-lukujen huippupelejä.

Ihastuttavan eksotiikan ohella painopiste on ahavoituneiden kasvojen elokuvallisessa rikosdraamassa. Mutta ei siinä kaikki, peli tajuaa myös huumorin voiman! Lukuisat sivutehtävät vievät mitä eriskummallisimpiin ja kiusallisimpiin tilanteisiin.

Lavea kokonaisuus venkoilee joka suuntaan, mutta on silti japanilaiseen tapaan ihmeen harmoninen ja hillitty – siis kerrassaan ikimuistoinen, ohittamaton tapaus. Johannes Valkola

Oikaisu 12.1. klo 11.50: Hadesin kehittäjä on Supergiant Games, ei Supermassive Games, kuten tekstissä aiemmin luki.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat