Klassikkoravintola Meritorppa käyttää laadukkaita raaka-aineita, ehkä jopa liian innokkaasti - Nyt.fi | HS.fi

Klassikkoravintola Meritorppa käyttää laadukkaita raaka-aineita, ehkä jopa liian innokkaasti

Hotelli Kalastajatorpan ravintola taitaa blinit ja ankan, mutta tartar ja turska päätyivät lautaselle sekavina kokonaisuuksina.

Meritorppa edustaa aikansa, vuoden 1975 ”muodikasta kolhoutta”. Valkoisista pöytäliinoista on luovuttu.­

12.2. 7:00

Meritorppa

★★★

Missä? Kalastajatorpantie 1, p. 09 4581 2240. hravintolat.fi.

Koska? Ma–pe 11–22 (lounas 11–14 ja à la carte 17–22), la 13–22 (à la carte 15–22) ja su 12–16.

Paljonko? Alkuruuat 11,90–19,50 e, pääruuat 15,50–37 e ja jälkiruuat 4,50–13,40 e. Lounasmenut 49 e ja illallismenut 56 e ja 67 e. Sunnuntaibrunssi 49 e.

Esteetön? Kyllä.

Nouto tai kuljetus? Nouto.

Kalastajan torppaa ei enää ole, vaan Kalastajatorppa on yksi Hilton-ketjun hotelleista, ollut jo vuodesta 2004. Maailmalla Hilton-hotelleja on noin 4 000.

Maisema ja puskat vievät ajatukset nykyhetkestä Fiskiksen aikaisempiin vaiheisiin.

Edustavaa hotellia alettiin rakentaa Munkkiniemenrantaan 1930-luvun olympiahuumassa. Hienouden huippua edustivat Pyöreä sali ja Siirtomaasali, jotka valmistuivat kesällä 1939. Niistä tehtiin pian väliaikainen sotasairaala.

Myöhemmin Pyöreä sali kuului ainakin kaupunginosan nuorison aikuistumisriitteihin. Tuomien tuoksuessa siellä tanssittiin lakkiaisia. Luokkasormuksiin oli kaiverrettu seuraava kokoontumispaikka muutaman vuoden päähän. Se oli tietenkin Fiskis.

Sitten vuonna 1975 koitti Suomen tähtihetki, Etyk. Vuosisadan huippukokous saatettiin päätökseen, ja kesäisen Kalastajatorpan puistossa tungeksivat maailman mahtavat, kaikkiaan 35 valtionpäämiestä seurueineen ja turvatoimineen.

Etykin jälkeen pidettiin seurantakokouksia jälleen arvovierain. Kruunupäitä on majoitettu valtion vierastaloon hotellin nurkilla.

Kalastajatorpan vaiheet on tallennettu herkullisiin kuviin hotellin puolelle.

Hotellirakennukset ja ravintolat ovat kulta-ajoilta vuosilta 1969 ja 1975. Niissä on sen ajan muodikasta kolhoutta, kun osattiin pelkistää.

Linja on pitänyt. Ravintola Meritorppa kertoo tiedotteessa, että valkoiset pöytäliinat on riisuttu ja näin haettu ”parempaa lähestyttävyyttä”.

Ainakin illallisella valaistus oli vailla tunnelmaa. Koleutta toivat myös mustanpuhuvat rustiikkiset lautaset, jotka vinkuivat haarukan kosketuksesta.

Mitkä voisivat olla tällaisen hotelliravintolan ruuan kriteereitä? Kansainvälisyys? Kotimaisuus? Ajankohtaisuus?

Hiltonin ravintoloiden imagoon taitaa kuulua, että ruokalistalla muistetaan myös paikallisväri. Uskaltaako vieras maistaa perinneruokia?

Meritorpassa ei ole näinä aikoina poikennut paljonkaan ulkomaalaisia, ei ainakaan kongressivieraita.

Asiaankuuluvien burgerien, caesarsalaatin ja pastan lisäksi listalla on silti lohisoppaa ja saaristolaisleipää.

Sesonginmukaisuuttakin löytyy. Kalat on valittu varman päälle, usein siikaa tai turskaa, mutta myös Pohjanmeren katkarapuja, savustettua kirjolohenmätiä ja blinien kanssa siianmätiä.

On ranskalaista laatuankkaa ja hyvää kotimaista pihvilihaa.

Kasvisten käyttö on talvella haastavaa. Täällä siihen on uhrattu huomiota. On kahdenlaista kukkakaalia, tuoretta tryffeliä ja endiiviä.

Valmiit kasvisruuat eivät ole tavanomaisia: myskikurpitsaterriini, maa-artisokka-tattikääryle, tartiflette, juureksia Alppien tapaan.

Eikä kotimaisia marjojakaan ole unohdettu.

Paikallisia, munkkiniemeläisiä perheitäkin, näkyi viikonloppuna syömässä.

Mutta lounaalla eräänä perjantaina kinosten keskellä oli väljää. Merinäköala Laajalahdelle oli nyt pelkkää lunta. Olo oli kuin korpihotellisssa ratikkalinjan päässä.

Meritorpan viikoittain vaihtuva lounasmenu on kalliinpuoleinen, 49 euroa.

Alkuruuaksi valikoitui kaksi moitteetonta pikkubliniä ja niiden kanssa siianmätiä, kirjolohenmätimoussea ja punasipulia.

Pääruoka oli tummanpuhuvaksi paistettua siikaa ja sen kanssa kukkakaalipolonaise. Siinä keitettyyn kukkakaaliin oli paahdettu niin ikään tummanpuhuvaa pintaa. Joukossa pilkotti pari vihreää romanescokaalin nuppua. Paistoksessa oli korppujauhoja, kovaksi keitettyä kananmunaa ja sitruunaa. Erikoisuutena päälle kaadettiin vielä ”bouillabaissekastike”, siis tomaattia, äyriäisiä ja beurre blanc. Kuulostaa sekavalta, ja sitä tämä annos olikin. Eri elementtejä ei enää erottanut.

Onnistunein oli jälkiruuaksi tullut punaherukkapannacotta ja varsinkin sen lunta muistuttava kirpeä sitruuna-timjamigranita karpaloineen.

Illallisella blinit pitivät edelleen kutinsa, mutta toisessa alkuruuassa, härkätartarissa, toistui sekavuuden ongelma.

Mukana oli marinoitua sipulia, rapeiksi paahdettuja perunanmurusia, lipstikka-aiolia ja kaiken kukkuraksi pomelon lohkoja ja kirveliä, kuin raastepöydän antimia. Paljon oli nähty vaivaa laadukkaan lihan peittämiseen.

Turskaa oli lautasella paahdettuna ja krokettina.­

Turskaa oli pääruuassa paahdettuna ja friteerattuna krokettina. Hollandaisekastike hukutti alleen niin turskan kuin kalaa saattelevan pinaatin.

Toinen pääruoka, ankka, oli onnistuneempi. Huippuhyvä rintafilee oli puristettu tiukaksi ja meheväksi. Mukana oli linnunkoipea, punakaalia ja isot perunagnocchit.

Jälkiruuat, kookos-passiohedelmävanukas ja tummasuklaaleivos eivät särähtäneet silmään eivätkä kitalakeen.

Summaten: Meritorpassa on hyviä ja ylellisiäkin raaka-aineita, mutta annoksissa konsepti hautautuu liian yrittämisen alle. Palvelu sen sijaan pelasi, ja viinisuositukset osoittivat harrastusta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat