Nuoret aikuiset eivät tarvitse keskiluokkaista kirjailijaa kertomaan, miten lapsettomuus saattaa harmittaa jälkeenpäin - Nyt.fi | HS.fi

Nuoret aikuiset eivät tarvitse keskiluokkaista kirjailijaa kertomaan, miten lapsettomuus saattaa harmittaa jälkeenpäin

On kulunut klisee, että lapseton ihminen katuisi kuolinvuoteellaan sitä, ettei tehnyt lapsia, Eveliina Mäntylä kirjoittaa kolumnissaan.

16.2. 18:02 | Päivitetty 16.2. 18:17

Joissain lehtijutuissa haastateltava sanoo asioita, joita lukiessa tekisi mieli huutaa ääneen samoja sanoja kuin Sannin ”kohubiisissä” muutaman vuoden takaa.

Viikonloppuna Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjailija Juha Itkosen haastattelussa sellaisia riitti.

Onnellinen perhe -nimisessä jutussa avioliitossa elävä neljän lapsen isä Itkonen oli huolissaan perhe-elämään kuuluvista kielteisistä mielikuvista, ja vastasi kymmeneen keksittyyn väittämään perhe-elämästä.

Vinkeistä voi esimerkiksi oppia, ettei lapsiperheessä olekaan pakko syödä vain nakkeja tai kalapuikkoja ja että parisuhde ei välttämättä menekään lapsista pilalle.

”Negatiivista perhepuhetta” harrastaa Itkosen mukaan etenkin media. Vaikka Itkosen mukaan on hyvä, että esimerkiksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan, ei lapsiperheen onni nouse tarpeeksi otsikoihin, hän sanoo.

Sana lapsiperhearki herättää Itkosen mielestä ihmisissä seuraavanlaisia mielikuvia: ei matkailua, ei hauskanpitoa, ei juhlia, ei baarissa käymistä, ei seksiä.

Negatiiviset mielikuvat perhe-elämästä huolestuttavat Itkosta sen takia, jos nuoret aikuiset jättävät niiden takia lapset tekemättä.

Eli: koska mediassa kerrotaan liikaa ikäviä juttuja vauva-ajan yövalvomisista ja lapsen kanssa ei voi bilettää, eivät nuoret aikuiset halua lapsia.

Harva ajattelee niin mustavalkoisesti, että lapset tarkoittaisivat pelkästään puurtamista ja kotitöitä.

Lisäksi, jos joku pitää lapsia vain arkisena kurjuutena, on todella hyvä ettei lapsia silloin hanki. Eikä hänen mielikuviaan tarvitse ”korjata”.

Yleensä syntyvyyden lasku huolestuttaa ihmisiä heikkenevän huoltosuhteen takia, mutta Itkonen suuntasi moralisointinsa yksilön valintoihin ja elämään.

Jutussa Itkonen muun muassa miettii, että kun jotkut sanovat, etteivät halua lapsia, tarkoittavatko he itse asiassa, etteivät he halua kokemusta pikkulapsen vanhemmuudesta. Itkonen muistuttaa, että se on lyhyt vaihe.

Itse haluan muistuttaa, etteivät lapsettomat nuoret aikuiset ole tyhmiä. Yleensä ihminen tajuaa jo tarhaiässä, että vauvatkin kasvavat.

On lisäksi vaikea etsiä etuoikeutetumpaa ihmistä kuin Itkonen kertomaan perhe-elämästä. Moni varmasti haluaisi ”Teneriffan Bamse-lomalle” koronapandemian jälkeen, jos siihen olisi varaa.

Se ei ole myöskään totta, että mediassa esitettäisiin pääasiassa negatiivisia kuvauksia perhe-elämästä.

Onnellisista perheistä kertoo naistenlehtien lisäksi muun muassa Kuukausiliitteen suosittu Perhesiteitä-juttusarja sekä monet suositut elokuvat ja sarjat, kuten Gilmoren tytöt, jonka vetovoima perustuu ehkä ennen kaikkea kadehdittavan läheiseen äiti-tytär-suhteeseen.

Samantyylinen ideaali vanhemman ja lapsen siteestä näkyy myös Ylen tuoreessa Viivi Huuskan ohjaamassa sarjassa Kullannuput ja Pamela Adlonin kehutussa Better Things -sarjassa. Jälkimmäisessä tosin tuodaan esiin myös vaikeuksia jopa raivorehellisellä tavalla.

Viehätyin Better Thingsissä silti ennen kaikkea sen perhekuvastosta: yhteisistä ruokahetkistä puutarhaan raahatussa pöydässä, hassuttelusta isossa talossa ja kadehdittavasta avoimuudesta.

Ja vaikka perheonnea ei hehkutettaisikaan joka paikassa, on lapsien saaminen ylipäätään normi.

Perheelliset ovat etusijalla kesälomien järjestelyissä ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta vaaditaan usein perusteluita.

Harva kysyy lapsen saavalta, että oletkos nyt ihan varma, että haluat lapsia, mitäs jos mielesi muuttuukin.

On lisäksi kulunut klisee, että lapseton ihminen katuisi kuolinvuoteellaan sitä, ettei tehnyt lapsia.

Niin kuin asioihin yleensäkin, on vapaaehtoiseen lapsettomuuteen lukemattomia erilaisia syitä, joita kenenkään ei tarvitsisi perustella muille.

Se ei hyödytä ketään, jos lapsettomat niputetaan yhdeksi epämukavuutta kammoksuvaksi joukoksi, joka haluaa vain bilettää ja matkustella.

On lisäksi ehdottoman tärkeää, että vanhemmuudesta ja perhe-elämästä kerrotaan ”ikäviä juttuja”.

Kriittiset jutut ovat suomalaisessa, tunnetusti vaikenemiseen taipuvaisessa perhekulttuurissa tärkeämpiä kuin esimerkiksi somevaikuttajien harrastama perhebrändäys söpöillä vauvanvaatteilla tai trendikkäillä rottinkikehdoilla.

En usko siihen, että yksittäistä ihmistä kiinnostaisi aidosti jonkun vieraan ihmisen valinnat onnellisuuden tai ”elämänkokemuksen” kannalta.

Omaa elämää peilataan toisiin ihmisiin. Luullaan, että tiedetään, mitä toiset haluavat tai voisivat haluta, kun itsellä on ollut ihanaa tai kamalaa.

Jos joku päättää toimia toisella tavalla kuin mikä on ollut itselle tärkeää, voi mielipidettään nimittää huoleksi, mutta lopulta kyse on kykenemättömyydestä ymmärtää.

Olen 26-vuotias enkä vielä tiedä, haluanko lapsia tai onko minun ylipäätään mahdollista saada niitä. Oli lopputulos mikä tahansa, ei minun tarvitse perustella sitä kenellekään.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat