Elämää suurempi seikkailu - Nyt.fi | HS.fi

Tästä alkaa seikkailu: vuoden 1986 The Legend of Zeldan aloitusruutu.­

Elämää suurempi seikkailu

Nintendon ikimuistoinen ja pelaamisen mullistanut The Legend of Zelda täyttää 35 vuotta – ja mestariteos on kestänyt aikaa upeasti.


18.2. 13:29 | Päivitetty 18.2. 15:19

Miltä tuntuu aito ja oikea seikkailu?

Vastaus kumpuaa asioista, joita on vaikea pukea sanoiksi. Kyse on siitä, miltä auringonpaiste tuntuu poskilla, miten ruohonkorret taipuvat sinitaivaan alla tai miten vesi kimaltelee kaukana horisontissa. Tai miltä tuntuu mennä nukkumaan edeltävänä iltana ja herätä varhain, kun tietää, että pian tapahtuu.

Hyvä seikkailu ei anna mitään ilmaiseksi.

Se tuntuu jäätävänä omien kykyjen epäilynä ja perhosten kutkutuksena mahanpohjassa, kun eteen aukeaa jotain tuntematonta. Seikkailu mielletään monesti positiiviseksi asiaksi, mutta parhaimmillaan ilo ja pelko kulkevat tiiviisti käsi kädessä.

Shigeru Miyamoto tajusi kaiken työskennellessään Nintendolla 1980-luvun alussa. Japanilaisen pelifirman tähtisuunnittelija tiesi, että videopeleissä on pohjimmiltaan kyse tunteiden välittämisestä. Tarvitaan vahva visio ja luovia ratkaisuita tuomaan ne pintaan – ja siihen riitti aikakauden vaatimaton teknologia.

Juuri nyt on mitä mainioin hetki palata historiassa taaksepäin, sillä ikimuistoinen toimintaroolipeli The Legend of Zelda täyttää sunnuntaina 35 vuotta.

Ikä on nuorella pelialalla kunnioitettava, sillä ensimmäiset kaupalliset pelit tulivat 1970-luvun alussa. The Legend of Zelda julkaistiin Japanissa 21. helmikuuta 1986, ja Suomeen se saapui seuraavan vuoden marraskuussa.

Pelin merkitystä ei voi alleviivata tarpeeksi – se muutti kaiken.

Miyamoto oli tehnyt tasohyppelypelin Donkey Kong (1981), joka hurmasi kolikkopelihalleissa. Nintendon siirtyminen kotikonsolibisnekseen kuitenkin mahdollisti uudenlaiset, pitkäjänteisemmät pelikokemukset. Kyse ei ollut enää siitä, pudottaako pelaaja uuden kolikon laitteeseen.

Taivas oli auki – eikä Miyamoto pettänyt. Hän suunnitteli Super Mario Bros. -tasoloikan (1985) Nintendon NES-konsolille. Kokonaisuus oli maaginen. Nyt puhutaan pelistä, josta tiesi ensinäkemältä, että maailma ei olisi enää entisensä. Hyppy ja olit koukussa.

Jo uransa alussa pelien Walt Disneyksi nimitetty Miyamoto oli luonut tiiminsä kanssa pelin, joka teki kaiken oikein – ja ensimmäisenä lajissaan. Mutta samalla, kun maailma meni hulluksi Mariolla pomppimisesta, työn alla oli toinen kokonaisuus, työnimeltään Adventure Mario – Seikkailu-Mario.

The Legend of Zeldan alkuperäinen kansi.­

Idea oli tehdä peli, jossa ei hypittäisi eikä edettäisi vasemmalta oikealle. Kannattaa muistaa, että eihän Mario aikoinaan edes päässyt takaisin vasemmalle, jos ruutu oli liikkunut sieltä pois. Tarkoitus oli luoda avoin, suuri seikkailu, jossa saisi ratkoa pulmia, kohdata vaaroja ja tutkia satumaailman joka sopukkaa haluamallaan tavalla ilman aikarajoja ja pisteitä. Marion nimi putosi pois, ja The Legend of Zelda alkoi muotoutua.

Pelaajan pohjattoman uteliaisuuden palkitseva The Legend of Zelda kumpusi Miyamoton lapsuudesta Sonobessa, pienessä kylässä Kioton (Nintendon kotikaupungin) lähistöllä. Miyamoto seikkaili lapsena yksin Sonoben luonnossa. Kerran samoillessaan hän löysi järven keskeltä tiheää kasvistoa, ja yllättävä kokemus jätti poikaan lähtemättömän jäljen.

Myöhemmin Miyamoto on kertonut, että retkillään hän tavoitti seikkailun todellisen luonteen. Hän etsi reittiään ilman karttaa ja löysi aina uutta ja kiehtovaa.

Japanilainen Shigeru Miyamoto on sekä Super Mario- että Zelda-pelisarjojen isä.­

Kerran metsän siimeksessä kulkiessaan Miyamoto havaitsi pimeän luolan, jonne hän ei kuitenkaan uskaltanut astua. Hän lähti kotiin, keräsi rohkeutta ja palasi seuraavana päivänä lyhdyn kanssa tutkimaan luolastoa.

Miyamoto halusi välittää tämän tunteen pelin keinoin. Pelin piti tuoda ilmi, miltä kylmä ilma tuntuu ympärillä, millainen mielentila yksinkulkemiseen vaaditaan ja millainen houkutus lapsella on tutkimiseen ja löytämiseen – vaikka se olisi häneltä kielletty. Ja juuri tältä pelaaminen tuntuikin.

 Peli ikään kuin kuiskaa: reppu selkään siitä ja menoksi, horisontti kutsuu.

On ihmeellistä palata pelin pariin juhlapäivän kynnyksellä. Sehän on elämänsä kunnossa! On hämmästyttävää, miten sielukkaita simppelit pikselit ovat, miten viimeisteltyä sisältö on ja miten paljon Zelda-sarjan elementtejä onkaan kasassa. Vaikutus muihin nykypeleihin on myös selvä. Mielessä vilisevät pelit Grand Theft Autosta Nier: Automataan ja Ghost of Tsushimasta Xenoblade Chroniclesiin. Käynnistyy jännittävä paluu pelien alkulähteille.

Aluksi hahmolle kirjoitetaan nimi. Oletuksena se on Link – ja hienompaa pelihahmon nimeä saakin hakea, sillä se on täydellinen symboli pelaajan ja pelien ikuiselle yhteydelle ja vuorovaikutukselle. Tarkoitus oli, että jokainen näkisi itseään Linkissä, tuiki tavallisessa hahmossa, joka yltää suurtekoihin. Kas, kuka ei olisi unelmoinut olevansa sankari?

Eteen aukeaa Hyrulen värikkään kaunis ja kutsuva mutta leijuvan pahaenteinen fantasiamaailma. Pikkuruinen Link on vihreässä nutussa, ruskeissa saappaissa ja kilpi kädessään tietämätön tulemasta. Mutta mitä pitää tehdä? Niinpä, juuri siinä piilee pelin koukku.

Kaikki on mahdollista, maailma on avoin ensihetkestä lähtien. Pelaaja saa valita reittinsä, muovata seikkailunsa. Oikeaa tai väärää polkua ei ole. Seikkailun tunne on kutkuttava, vastustamaton. Peli ikään kuin kuiskaa: reppu selkään siitä ja menoksi, horisontti kutsuu.

The Legend of Zelda on julkaistu uudestaan vuosien saatossa useasti. Nykyään klassikon pariin pääsee helpoiten Switchin nettipalvelussa. Peli on myös saatavilla 3DS:n ja Wii U:n verkkokaupoista.­

Ylävinkkelistä nähtävässä pelissä liikutaan ruutuihin jaetussa maailmassa. Kulkemalla ruudusta toiseen maisemat vaihtuvat raikkaista metsistä ylittämättömiin vesistöihin ja jylhistä vuoristoista kolkkoihin hautausmaihin. Jokainen alue on suunniteltu viimeisen päälle. Kaikkialla on vihollisia, esineitä, rahaa, kauppoja ja – mikä parasta! – salaisuuksia.

Juju on, että tutkimalla maailmaa ja koluamalla luolastoja, löytää kestävyyttä lisääviä sydämiä sekä uusia varusteita. Jousipyssyt ja taikasauvat tekevät Linkistä toki vahvemman, mutta tavaroilla on kiehtovampikin puolensa. Ne saavat ajattelemaan seikkailua uudesta kulmasta.

Esineille täytyy keksiä etenemistä auttava käyttötarkoitus. Ja niitähän piisaa. Lyhty luonnollisesti valaisee, mutta sillä myös polttaa puskat salareittien edestä. Bumerangilla puolestaan napsii esineet kaukaa, tikkailla ylittää rotkot ja pommeilla kannattaa jysäyttää epäilyttäviä kivilohkareita.

Pelimaailma on itsessään kuin yksi iso pulma, jonka muuttuvaa rakennetta täytyy alati miettiä. Maailma aukeaa löydettyjen esineiden, oman vaiston ja päättelykyvyn mukaan. Pulmat ovat kinkkisiä, mutta ratkaisut eivät ole mahdottomia. Eteneminen tuntuu aina innostavalta.

 The Legend of Zelda antoi alkusysäyksen toimintaroolipeleille ja laajensi esimerkiksi Ultima-tietokoneroolipelissä (1981) nähtyä pohjaa avoimen maailman peleille.

Ja kannustusta tarvitaan. The Legend of Zelda on erittäin haastava peli. Ilman kunnollista varustusta viholliset iskevät armotta – ja sen jälkeenkin. Vihjeet ovat vähäeleisiä, eikä karttaa saa ulkoilmaan lainkaan. Onneksi alueet ovat niin erilaisia ja kiehtovia, että mentaalikartta muodostuu väkisinkin. Tosin eipä kynästä ja paperistakaan ole haittaa.

Kuolemilta ei välty, ja epäonnistuminen palauttaa aina alkuun. Tosin ei tyhjin käsin: rahat ja esineet saa pitää. Mutta tärkeintä on kahmittu tieto. Epäonnistuttuaan tietää tasan tarkkaan, miten toimia toisin. Peli on suuri ja haastava, mutta reilu ja rohkaiseva; virheet omat aina omia.

Tässä oli ensimmäinen kerta, kun pelikasetissa oli patteri. Sen vaikutus oli valtaisa: enää peliä ei tarvinnut aloittaa alusta, vaan etenemisen sai talletettua. Läpimurron ansiosta konsolipelit erottuivat kolikkohallipelien hetken huuman kokemuksista. The Legend of Zelda muutti pelisuunnittelun, sen ansiosta alettiin tehdä pitkiä pelejä.

The Legend of Zelda: Wind Waker ilmestyi 2002.­

The Legend of Zelda oli hämmästyttävän kunnianhimoinen peli. Se antoi alkusysäyksen toimintaroolipeleille ja laajensi esimerkiksi Ultima-tietokoneroolipelissä (1981) nähtyä pohjaa avoimen maailman peleille. On vaikea kuvitella, mitä pelit olisivat ilman sitä. Suunnannäyttäjiä tarvitaan aina, mutta tämä oli kuin tulevaisuudesta.

Soljuva peli poisti toimintaroolipelien kankeuden karsimalla valikot minimiin. Aiemmin peleissä liikuttiin suoraviivaisesti, mutta nyt maailmassa tunsi oikeasti liikkuvansa, vaikuttavansa, elävänsä. Tällainen vapaa henkilökohtainen kokeminen on nykyään pelien perusominaisuuksia genrestä riippumatta.

Peli inspiroi uuden sukupolven. Heistä oleellisin on moderni mestari Hidetaka Miyazaki, jonka suosittujen Dark Souls -pelien palkitsevuus kumpuaa samaan tapaan kryptisestä tutkimista ja kovasta haasteesta.

Sittemmin Zelda-sarja on kulkenut huipusta toiseen. Esiin nousevat 2d-ilmaisun ja -pelattavuuden hionut A Link to the Past (1991), yhden pelihistorian upeimmista siirtymistä 2d:stä 3d:hen tarjonnut Ocarina of Time (1998) ja pelattavalta sarjakuvalta näyttänyt Wind Waker (2002).

Link on muuttunut vuosien varrella, mutta hahmo on yksi pelimaailman tunnetuimmista. Suosion salaisuus on, että kyse on arkisesta hahmosta, joka kasvaa sankariksi – ja pelaaja sen mukana. Oleellista on myös, että Link ei vieläkään puhu. Näin itsensä heijastaa hahmoon.

Vaikka sarja on ollut laadukas, tiettyä mukavuusalueelle jumiutumista alkoi näkyä. Peleistä tuli suoraviivaisempia. Tekijätkin tajusivat tämän: vuoden 2017 Breath of the Wild muutti kaiken – tai pikemminkin palasi vanhaan. Alkuperäisen The Legend of Zeldan tavoin sen maailmaa tutkittiin täysin vapaasti ja sinne jopa eksyi.

Tämä on ihastuttava esimerkki siitä, miten hyvä pelisuunnittelu ei vanhene.

Nyt teknologia vain mahdollisti uuden ja upean toteutuksen. Siinä missä vanha peli tavoitti avaran ulkoilman 128 ruudullaan, yhdeksi suurimmista arvostelumenestyksistä noussut Breath of the Wild vei henkeäsalpaavaan, yli 20 neliökilometrin maailmaan.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild oli 2017 julkaistun Nintendo Switch -konsolin lippulaivapeli.­

Ei ihme, että spekulaatiota riittää Breath of the Wild 2:sta, vaikka siitä on nähty vain epämääräinen traileri. Mitä se tuo tullessaan? Vaikea sanoa, mutta kannattaa muistaa, että Nintendo on yllättänyt sarjan harvoilla suorilla jatko-osilla. Link’s Awakening (1993) sai inspiraation Twin Peaks -sarjan oudosta kyläyhteisöstä, ja Majora’s Mask (2000) toisti samaa päivärytmiä Päiväni murmelina -elokuvan tyyliin.

The Legend of Zelda oli Nintendon ensimmäinen miljoonan kappaleen myynyt peli. Sittemmin sarjan pelejä on myyty yli 125 miljoonaa. Vaikutus oli laaja myös Nintendon muuhun tuotantoon, kuten väkevään Metroid-sarjaan.

Eikä tule unohtaa Shigeru Miyamotoa. The Legend of Zelda teki hänestä, no, legendan, ja sulkia on tullut hattuun tasaisesti. Eivätkä viittaukset Walt Disneyyn ole tuulesta temmattuja – varsinkaan nykyään. Miyamoto on viime ajat suunnitellut Tokioon massiivista Super Nintendo World -huvipuistoa, jossa tuntee siirtyvänsä Nintendon peleihin sisään.

Tämä vie tärkeimpään asiaan. Nintendon pelit ovat poikkeuksellisia, koska ne havaitsevat maailmaa lapsen tasolta. Ne vievät lapsenmieliseen herkkyyteen ja viattomuuteen.

Lapset katsovat maailmaa mielikuvituksen läpi – ja tämän tunteen taidolla ja rakkaudella tehdyt pelit voivat välittää. The Legend of Zelda oli tästä yksi ensimmäisiä ja parhaita esimerkkejä. Sen takia peli on kestänyt aikaa kaikki nämä vuodet niin järkkymättömästi.

Suuri seikkailu tarvitsee aina sekaan hyppysellisen mielikuvitusta. Vain silloin siitä voi tulla jotain elämää suurempaa.

The Legend of Zelda tiesi tämän jo 35 vuotta sitten.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat