On aika luopua myyttisestä ”self made” -yrittäjästä, koska sellaisia ei ole - Nyt.fi | HS.fi

On aika luopua myyttisestä ”self made” -yrittäjästä, koska sellaisia ei ole

Olen itse nyt yksinyrittäjä, mutta mitään en ole koskaan lopulta tehnyt yksin, kirjoittaa Ronja Salmi.

5.3. 2:00 | Päivitetty 5.3. 9:19

Tällä viikolla Anette Kärkkäinen pohti Helsingin Sanomien kolumnissa, kuka voi sanoa olevansa self made. Kärkkäinen kertoi ihailevansa yrittäjiä, jotka ovat ns. rakentaneet elämänsä itse. Kärkkäiselle termi tarkoittaa ihmistä, joka ei ole menestynyt ilman perittyä varallisuutta tai tunnettua sukunimeä, vaan ”tehnyt asioita, jotka vaativat riskinottokykyä. Oman onnensa seppä ottaa riskin omilla rahoillaan ja minuudellaan.”

Jäin kolumnin luettuani miettimään, voiko kukaan lopulta sanoa olevansa self made, itse tehty?

Jos asiaa oikein pyörittelee, ei varmaan kukaan lopulta ole erityisen self made. Hyödymme jokainen yhteisin verovaroin tuotetuista eduista ja palveluista. Yrittämisen pohjallakin oleva koulutus on todennäköisesti Suomessa ilmainen.

Ehkä self made on terminä enemmän Yhdysvaltoihin sopiva. Siellä koulutus on epätasa-arvoista, sosiaaliturva on Suomea heikompaa ja yrittäjän riskitkin sitä kautta suuremmat.

Todellisuudessa ihmiset myös saavat hyvin erilaisia lähtökohtia elämiinsä koska olemassaolevat rakenteet ja normit joko tukevat tai vaikeuttavat heidän etenemistään.

”Itse tein ja ketään ei tarvitse kiittää” henkisten yrittäjien kohdalla mietin myös usein, eivätkö he vain tosiaan tajua, kuinka moni ihminen heidänkin yrittämisensä välillisesti mahdollistaa? Aika monen self maden uran varrella on ollut myös auttajia, kannustajia, puolisoita, perheenjäseniä ja ystäviä.

Olen itse nyt yksinyrittäjä, mutta mitään en ole koskaan lopulta tehnyt yksin.

Jos pitäisi tehdä jonkinlaista kiitoslistaa, aloittaisin isovanhemmistani ja huolehtisin että toimiston siivoojaa myöten kaikki tulisivat mainituiksi. Self made my ass! Ihan edellisten sukupolvien ja tienraivaajien polkuja tässä tallataan.

Ehkä kiinnostavampaa on kuitenkin pohtia, miksi tarinat self made -menestyjistä herättävät niin paljon ihastusta.

Mielestäni yksin puurtavan menestyjäyrittäjän fanittamisessa on paljon sukulaisuutta taiteilijamyytille.

Luovilla aloilla on vuosikausia ihailtu taiteilijaneroja, pääasiassa miehiä, jotka jostain jumalan ihmeestä ovat tehneet taidettaan meille kuolevaisille. Mitä maanisempi, uhrautuvampi ja pakkomielteisempi taiteilija on, sitä rivakammin hänen harteilleen aseteltiin suurtaiteilijan viittaa. Onneksi tämä keinotekoinen asetelma on vihdoin murtumassa.

Haastattelin joitakin vuosia sitten teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Milja Sarkolaa, joka kertoi, että hän pohtii ohjauksissaan lopputuloksen lisäksi tapaa, jolla esitystä valmistellaan. Hän oli valmis luopumaan joistakin toiveistaan lopputulosta kohtaan, jos se helpotti prosessia.

Perinteisesti teatteriesitystä ohjaa juuri ohjaajan visio, mutta Sarkola oli ryhtynyt haastamaan tätä ajatusta. Tulkitsin asiaa niin, että ehkä lopputulos ei ole tekotapaa arvokkaampi. Kärjistäen on vaikea kuvitella, että olisin itse mukana tekemässä jotakin upeaa teosta, mutta jonka tekoprosessissa ihmisiä menisi rikki.

Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on luovilla aloilla jokseenkin uusi.

Juuri uuden albumin julkaissut laulaja-lauluntekijä Iisa kertoi YleX:lle, kuinka hän haaveilee eettisestä muusiikkitaloudesta. Ulkopuolisen korvaan vaatimus on ehdottoman kohtuullinen, mutta ilmeisesti musiikkialallakin intohimoisia tekijöitä voidaan edelleen surutta riistää.

Kuluttajina olemme jatkuvasti kiinnostuneempia tuotteiden alkuperästä, kuten vaikka siitä missä oloissa t-paitamme on valmistettu. On erikoinen ajatus, että taidetta tulisi tehdä kärsimyksestä käsin.

En kiistä sitä, etteikö luovuus saattaisi olla osa vaikeiden asioiden käsittelyä, jopa jonkinlainen sysäys itseilmaisulle. Mutta on vanhanaikaista ajatella, että suuri taide löytyisi näyttelijöitä rääkkäämällä tai epätoivon reunalla kirjoittamalla.

Ehkäpä olisi siis aika päästää irti myös siitä myyttisestä yrittäjästä, joka kaivaa itselleen maakuopan ja yksin sieltä sitten yrittää menemään. En tiedä onko se hyödyllinen mielikuva edes niille yrittäjille, jotka kokevat olevansa bisneksensä kanssa totaalisen yksin.

Ideaali jostain perkelettä huutavasta, sisukkaasta yrittäjästä saattaa jopa nostaa rimaa pyytää ajoissa apua jaksamiseen tai muuhun vaivaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat