Kun transtaustainen Helena Holopainen vaihtoi etunimensä, eivät kaikki sukulaiset hyväksyneet sitä – Tämän vuoksi ”deadnamen” käyttö voi satuttaa toista pahoin - Nyt.fi | HS.fi

Kun transtaustainen Helena Holopainen vaihtoi etunimensä, eivät kaikki sukulaiset hyväksyneet sitä – Tämän vuoksi ”deadnamen” käyttö voi satuttaa toista pahoin

”Deadnameen” eli transtaustaisen henkilön vanhaan nimeen voi liittyä kipeitä muistoja, psykologi Ave Valojää kertoo.

Mielenosoittajat osallistuivat 31. maaliskuuta Nizzassa transnäkyvyyden päivän viettämiseen.­

9.4. 7:00 | Päivitetty 9.4. 11:05

27-vuotias Helena Holopainen vaihtoi nimensä vuonna 2019. Hän on transtaustainen nainen ja toimii Trasek ry:n hallituksen varajäsenenä.

Nimenmuutoksen jälkeen deadnamen eli vanhan nimen kysyminen on tuntunut Holopaisesta hyvin loukkaavalta. Kun joku menee naimisiin ja vaihtaa sukunimensä, ei häneltäkään kysytä tyttö- tai poikanimeä, hän huomauttaa.

”On yleinen kohteliaisuussääntö, ettei entisiä nimiä kysellä. Ihmisen oikea nimi on se, jonka hän kertoo omaksi nimekseen.”

Deadname on transyhteisössä käytetty sana. Sillä tarkoitetaan henkilön aiempaa nimeä, jonka hän on myöhemmin vaihtanut paremmin omaan sukupuoleen sopivaksi.

Trasek ry:n hallituksen jäsen ja psykologi Ave Valojää kertoo, ettei termille ole vakiintunutta suomenkielistä nimeä. Valojään mukaan jotkut puhuvat suomeksi yksinkertaisesti ”vanhasta nimestä”.

Trasek ry on valtakunnallinen yhdistys, joka ajaa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, vastustaa syrjintää sekä osallistuu hoitojärjestelmän kehittämiseen.

Deadname nousi esille viime viikolla sosiaalisessa mediassa, kun vaikuttaja Mona Bling julkaisi Instagram-tilillään postauksen, jossa kertoo mikä on deadname ja miksi sitä ei saa kysyä transihmiseltä.

Keskiviikkona 31. maaliskuuta vietettiin transihmisten näkyvyyden päivää, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota transihmisten saavutuksiin, arkeen ja ihmisoikeuksiin.

Keskustelu transihmisten ihmisoikeuksista on jatkunut tällä viikolla, kun tiistaina julkaistu Oikeus olla -kansalaisaloite keräsi kahdessa vuorokaudessa vaadittavan 50 000 allekirjoitusta.

Se tarkoittaa, että laki etenee eduskuntaan. Kansalaisaloite tavoittelee translakia, joka perustuu transihmisten itsemääräämisoikeuteen.

Deadnamen eli vanhan nimen kysymistä tai käyttämistä pidetään transyhteisössä loukkaavana ja epäkohteliaana.

Valojään mukaan transtaustaisten ihmisten suhtautuminen vanhaan nimeen on yksilöllistä. Osa haluaa kertoa vanhan nimensä, mutta suurin osa ei halua tuoda sitä esille.

Henkilön ”deadnametus” tarkoittaa, että transihmisen vanha nimi tuodaan esille vastoin hänen tahtoaan. Näin voi käydä esimerkiksi mediassa, jos transihmisestä uutisoidessa käytetään hänen vanhaa nimeään tai arjessa, jos vanhemmat tai muut läheiset eivät ole opetelleet käyttämään uutta nimeä.

Vanhaan nimeen voi liittyä kipeitä muistoja, Valojää kertoo. Se voi esimerkiksi muistuttaa, miltä henkilöstä tuntui, kun hän tuli nähdyksi väärin tai kun toiset eivät kunnioittaneet omaa sukupuoli-identiteettiä.

Valojään mukaan vanhan nimen näkeminen esimerkiksi elokuvan lopputeksteissä voi tehdä kipeää, vaikka nimi ei edes viittaisi henkilöön itseensä.

”Sitä voi olla vaikeaa ymmärtää ulkopuolelta, mutta nimi voi olla hyvin painavan tuntuinen asia. Monet ovat kertoneet, että vanhan nimen kuuleminen tuntuu lähes läpsäisyltä kasvoille tai fyysiseltä kivulta.”

”Vertaisin tätä kokemuksena siihen, että joku kiusaaja on nimitellyt jollain sanalla. Se sana voi olla tosi kauhea kuulla jo itsessään.”

Tärkeintä on muistaa, että vanhan nimen esille tuomisen pitäisi olla jokaisen oma päätös.

”Eihän me muutenkaan tarkoituksella haluta tehdä muille ihmisille mitään, mikä satuttaa heitä kovasti. Se on samanlaisia käytöstapoja eikä sen kummempi asia. Jos me tiedetään, että vanhan nimen sanominen sattuu, miksi me sitten sanottaisiin sitä?” Valojää sanoo.

Yhdysvalloissa vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan transnuorilla, joilla on ollut mahdollisuus käyttää itse valitsemaa nimeään esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa on vähemmän masennusta ja itsemurha-ajatuksia sekä itsemurhayrityksiä.

 ”Nimi on niitä ainoita asioita, joihin transihmisellä on kontrollia. Jos sekin sivuutetaan, siitä tulee aika voimaton olo.”

Valojään mukaan transihmisillä on esimerkiksi enemmän masennusta, ahdistusta ja itsetuhoisuutta kuin muulla väestöllä. Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, että transihmiset itsessään olisi linkittyneet mielenterveysongelmiin vaan ne liittyvät ihmisten kielteisiin asenteisiin.

Transihminen voi yhtä hyvin kuin muutkin, jos hän elää ympäristössä, jossa hänet kohdataan yhdenvertaisena omassa sukupuolessaan eikä häntä syrjitä, Valojää kertoo.

”Nimi liittyy tähän osana kokonaisuutta. Eli, tuleeko kohdatuksi kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti. Transihmisten tarpeet sivuutetaan aika usein. Sivuutetaan se, mitä me ajatellaan meidän sukupuolesta ja cissukupuoliset ihmiset päättävät transihmisten elämää määrittelevistä laeista ja lääketieteellisistä hoidoista. Nimi on niitä ainoita asioita, joihin transihmisellä on jotain kontrollia. Jos sekin sivuutetaan, siitä tulee aika voimaton olo.”

Helena Holopainen kertoo, että hänen vanha nimensä tuntui lapsuudesta asti väärältä, kankealta ja viralliselta. Vuonna 2019 hän täytti maistraatille nimenmuutoshakemuksen, jonka nimilautakunta hyväksyi.

”Pompin riemusta, kun näin nimen muuttuneen. Tuntui, että minut ensimmäistä kertaa nähdään minuna eikä vain jonain ihmisenä. Sillä oli tosi iso muutos omaan hyvinvointiin ja siihen, miltä oma nimi tuntuu.”

Nimilaki uudistui Suomessa vuoden 2019 alussa. Sen jälkeen nimenmuutos on ollut helpompaa, sillä etunimen muutokseen liittyvät pykälät on muotoiltu väljästi sukupuolen suhteen. Setan mukaan se on selvä parannus sukupuolivähemmistöjen, kuten transsukupuolisten, muunsukupuolisten, transvestiittien ja intersukupuolisten oikeuksien toteutumisessa.

 ”Tässä on kulunut jo aikaa, etkä ole vieläkään voinut opetella uutta nimeäni?”

Holopainen ilmoitti uudesta nimestä esimerkiksi ystäville kasvotusten ja työpaikalla hän pystyi vaihtamaan sen itse virallisiin tietoihinsa.

Vanhemmille hän ilmoitti uudesta nimestä tekstiviestillä. Heidän kanssaan hän joutui aluksi käymään keskustelua siitä, miksi vanhan nimen käyttäminen tuntuu loukkaavalta.

”Nyt he ovat ymmärtäneet, kuinka tärkeä asia se on.”

Sen sijaan Holopaisen toinen isoäiti ilmoitti, ettei tule hyväksymään nimenvaihdosta.

”Se tuntui hyvin hämmentävältä. Hän on itse mennyt naimisiin ja vaihtanut sukunimeään. En itse pidä etunimen muutosta kauheasti eroavana siitä.”

Sen jälkeen Holopaisen välit isoäitiin ovat olleet katkolla. Osittain se johtuu myös pandemiasta, jonka aikana ei ole voinut matkustaa tai nähdä isovanhempia.

Holopainen kertoo, että häntä on kutsuttu vahingossa myös vanhalla nimellä. Aluksi vanhalla nimellä kutsuminen oli hänestä ymmärrettävä lipsahdus. Nyt kun nimenmuutoksesta on kulunut jo pari vuotta, hän ei enää reagoi vanhaan nimeen.

”Viime aikoina vanhalla nimellä kutsuminen on tuntunut hämmentävältä. Tässä on kulunut jo aikaa, etkä ole vieläkään voinut opetella uutta nimeäni?”

Psykologi Ave Valojään mukaan uuden nimen käyttö voi olla haastavaa vanhemmille ja sukulaisille, jotka ovat tunteneet henkilön lapsesta asti tietyllä nimellä. Osa vanhemmista voi kokea sen myös loukkaavana: Miksi meidän lapsi haluaa luopua sen nimestä, joka on rakkaudella annettu?

”Vanhempien voi olla vaikea ymmärtää, ettei se ole heidän vika tai ettei siinä nimessä olisi mitään vikaa – sillä vain tulee sukupuolitetuksi väärin.”

Transihmisiä käsitellään mediassa paljon muutoksen kautta, Valojää sanoo.

Hänen mukaansa siihen liittyy halu kuvitella, kuinka erilaiseksi ihminen voi muuttua. Valojään mukaan kiinnostus vanhaa nimeä kohtaan voi liittyä juuri tähän: halutaan tietää, millainen henkilö oli ennen.

”Minusta se on osa suurempaa kuviota, jossa transihmisyys nähdään skandaalinomaisena tai kiinnostavana muutoksena. Harva sitten muistaa, että jos transihminen transitioituu vaikka 20-vuotiaana, hän elää seuraavat 60–70 vuotta elämäänsä omassa sukupuolessaan.”

”Transihmisen elämässä muutos on yksi pieni kohta eikä koko elämää määrittelevä asia, mutta niistä puhutaan aika paljon siihen malliin, että se muutos olisi se tärkein juttu.”

Valojää toivoisi, että transihmisiä koskevassa keskustelussa muutosta enemmän kiinnostaisi se, kuinka transihmiset pärjäävät vähemmistöstressin ja yhteiskunnan huonon suhtautumisen kanssa.

 ”Transihmisellä on kaikki samat stressitekijät elämässään kuin kaikilla muillakin, mutta lisäksi siihen tulee syrjintä ja syrjinnän pelko.”

Setan mukaan vähemmistöstressi tarkoittaa kroonista stressitilaa, joka syntyy muun muassa ympäröivän yhteiskunnan sukupuoli- ja hetero-oletuksista, erilaisuuden tunteista, toiseuden kokemuksesta, sosiaalisesta leimautumisesta sekä kiusatuksi tulemisen ja väkivallan kokemuksista.

Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi transtaustainen ihminen kokee pitkäaikaista sosiaalista ja sisäistä painetta vähemmistöryhmään kuulumisen takia.

”Transihmisellä on kaikki samat stressitekijät elämässään kuin kaikilla muillakin, mutta lisäksi siihen tulee syrjintä, syrjinnän pelko ja esimerkiksi se, että näkee koko ajan negatiivisia uutisia omasta ihmisryhmästä. Ja netissä vihapuhetta on niin paljon, ettei kaikkea ole mahdollista ilmoittaa poliisille, koska sitten ei muuta ehtisi tekemäänkään”, Valojää jatkaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat

Nyt.fi luetuimmat