Returnal. Kehittäjä: Housemarque. Julkaisija: Sony. Saatavilla: Playstation 5. ★★★★
Returnal on raivostuttava peli.
Olen monta kertaa pelatessani kironnut sen kehittäjät mielessäni helvetin alimpiin syövereihin. Ja samoina hetkinä miettinyt, voisiko arvosana olla vielä yhtäkin tähteä pienempi.
Mutta Returnal on myös loistava peli.
Raivostumisen vastapainoksi siinä kokee suorastaan euforisia onnistumisen tunteita. Se hurmaa, kiehtoo ja koukuttaa. Muutaman kymmenen tunnin pelaamisen jälkeen voi rehellisesti todeta, että Returnal on yksi vuoden tärkeimmistä pelitapauksista.
Vieraalle planeetalle sijoittuva, scifi- ja kauhuteemainen toimintateos Returnal on suomalaisen Housemarquen ensimmäinen suuren budjetin AAA-tuotanto.
Yhtiö on vuosien aikana tullut tunnetuksi retrohenkisistä toimintapeleistään: ne ovat olleet teknisesti moderneja, mutta pelityyliltään vanhoille arcadepeleille kumartavia yksinkertaisia räiskintöjä.
Vaikka Housemarquen aiemmat tuotannot saivat kriitikoilta kehuja – itsekin pidin paljon esimerkiksi Dead Nationista (2010) ja Alienationista (2014) – ne eivät myyneet tarpeeksi. Neljä vuotta sitten yhtiö ilmoitti jättävänsä yksinkertaiset arcade-ammuskelut taakseen ja lähti työstämään Returnalia.
Returnal näyttää ensivilkaisulla miltä tahansa nykypäivän isolta videopelituotannolta, pelihahmon takaa kuvatulta 3d-toimintaseikkailulta. Mutta kovin pitkälle ei tarvitse pelata, ennen kuin valkenee: tämähän on edelleen arcadepeli!
On se myös kaikin puolin ”kunnon” AAA-peli. Kentät ovat laajoja ja niitä voi tutkia läpikotaisin. Ensimmäistä kertaa Housemarque on satsannut kunnolla myös juoneen. Kaiken perustana on kuitenkin hiottu, nopeatempoinen ja haastava räiskintätoiminta.
Paino sanalla haastava. Returnal on vaikea peli. Parhaimmillaan tai pahimmillaan aivan poskettoman, sadistisen vaikea.
Keski-ikäinen avaruustutkija Selene Vassos on Returnalin päähenkilö.
Peli alkaa hyvin lyhyellä introlla. ASTRA-korporaation tutkimusmatkailija Selene Vassos haaksirikkoutuu yhden hengen avaruusaluksellaan tuntemattomalle planeetalle. Alus tuhoutuu ja Selene löytää itsensä keskeltä muinaisen sivilisaation metsittyneitä raunioita. Pois pitäisi päästä, ja ensimmäiseksi Selene lähtee jäljittämään mystistä ”valkoinen varjo” -signaalia kokeillakseen, saisiko sen avulla kutsuttua pelastusretkikunnan paikalle.
Pian Selene huomaa planeetan kuhisevan vihamielisiä, vaarallisia alien-petoja. Hän löytää maastosta myös ihmisruumiita sekä tiedustelokin, jonka on äänittänyt itse, vaikkei sellaista muista tehneensä.
Kun planeetan vaarat ensimmäisen kerran koituvat Selenen kohtaloksi, hän havahtuu taas aluksen pakkolaskupaikalta. Sama toistuu joka kerta kuolon koittaessa. Selene on siis jumissa toistuvassa luupissa, Päiväni murmelina- (1993) ja Edge of Tomorrow (2014) -elokuvien tapaan.
Pelaajalle tämä tarkoittaa sitä, että aina epäonnistumisen jälkeen joutuu aloittamaan alusta. Pelialue muokkautuu tällöin uusiksi, eli reitit, maasto ja alueelta löytyvät esineet vaihtuvat. Peli arpoo muutokset satunnaisesti. Tällaista mekaniikkaa käyttäviä pelejä kutsutaan roguelikeiksi (tai rogueliteiksi) muinaisen Rogue-roolipelin mukaan.
Rogueliket ovat yleensä pieniä indietuotantoja. Yksi esimerkki on viime vuonna ilmestynyt, ylistetty Hades. AAA-pelien piirissä roguelike on harvinainen alagenre. Lähin verrokki Returnalille voisi olla erinomaisen scifipeli Preyn (2017) lisäosa Mooncrash.
Joissain roguelike-peleissä esimerkiksi hahmon kehittyneet ominaisuudet tai aseiden tehostukset säilyvät kuoleman jälkeen. Tai sitten jokaisen ”juoksun” aikana voi kerätä krediittejä ja ostaa niillä aloituspaikassa parempia aseita, kuten esimerkiksi Hadesissa. Näin jokainen pelikerta helpottuu hiljalleen kun hahmosta tulee voimakkaampi.
Returnal sen sijaan kuuluu roguelike-pelien armottomimpaan sarjaan.
Pelialueelta löytyy kyllä paljon tavaraa, joiden avulla Selene saa lisävoimaa hirviöitä vastaan. Erilaisia scifi-aseita on tarjolla runsaasti. Käyttöesineillä, mineraaleilla ja laitteilla voi parantaa aseiden tehoa tai esimerkiksi Selenen avaruuspuvun eheyttä eli lisätä kestokykyä vihollisen osumia vastaan.
Mutta kuoleman jälkeen kaikki on mennyttä. Aseena on taas pelkkä pistooli, eheyspalkki kutistunut lyhyeen alkumittaansa. Kaikki alkaa taas alusta.
Pelialueella eteneminen myös: Returnalin maailma koostuu erilaisista kentistä eli ”biomeista” ja matka yhdeltä toiselle ei ole kovin lyhyt – tai ei ainakaan tunnu lyhyeltä, kun sen joutuu taittamaan aina uudelleen, vähän väliä vihollisaaltoja vastaan taistellen. Reitti uudelle biomille aukeaa sen jälkeen, kun on päihittänyt sellaisen laidalla piileskelevän pomohirviön.
Pelialueilta löytyy erilaisia parasiitteja, jotka voivat vahvistaa Selenen ominaisuuksia tai heikentää niitä.
Vaikka aseet ovat perusvihollisia vastaan kiitettävän tehokkaita, kuolemanvaara on läsnä koko ajan. Oliot hyökkäävät suurina laumoina, laukovat kaukaa sarjatulihyökkäyksiä ja käyvät vielä pahemmin kimppuun lähietäisyydeltä. Selene ei kestä montaa osumaa, vaikka puhun eheys olisi päivitetty tappiin asti.
Biomien lopputaistelut ovat sitten oma lukunsa. Silloin ruutu täyttyy massiivisesta määrästä pomohirviön ampumista tulipalloista. Tappavien bullet hell -muodostelmien välissä pitää yrittää luovia millintarkasti, välillä taas väistellä yksittäisiä teholaukauksia, mikä vaatii väistöliikettä juuri oikealla sekunnin murto-osalla. Ja samalla täytyisi yrittää heikentää vastustajan pitkää kestokykypalkkia jatkuvalla tulituksella.
Jos ei selviä, takaisin lähtöpisteeseen.
Jokaisen pomovastuksen joutuu sentään tappamaan vain kerran. Mutta jokainen onnistunut juoksu vaatii silti aina vähintään tunnin pelisession. Eikä mitään tallennusmahdollisuutta ole. Ainoastaan asettamalla konsolin lepotilaan voi jatkaa myöhemmin siitä, mihin on jäänyt.
Mainitsinko jo, että Returnal on tosiaan vaikea? En ole varmaan ikinä pitänyt itsekseni sellaista ääntä kuin tätä pelatessa. Yleisin huudahdus on ollut joko EIIIIIIH! tai sitten jotain painokelvotonta.
Mutta vaikeustasossa piilee Returnalin viehätys.
Pelatessa tuntee aidosti omien taitojensa kehittyvän. Jossain vaiheessa vain huomaa etenevänsä aiempaa pidemmälle. Aiemmin mahdoton pomotaistelu alkaakin tuntua mahdolliselta, ja lopulta se onnistuu voitokkaasti. Silloin tyydytyksen ja helpotuksen tunne on uskomaton.
Taistelut ovat piinaavuudestaan huolimatta myös nautinnollisia, pelattavuus kontrolleineen on hiottu niin äärimmäisen sujuvaksi. Tällaista saa aikaan vain Housemarquen kaltainen studio, jolla on vuosikymmenien kokemus nopeatempoisista toimintapeleistä.
Vaikka epäonnistuminen tuntien yrittämisen jälkeen kuinka turhauttaisi, ei kestä kauaa ennen kuin pelin haluaa taas käynnistää uudelleen.
Teknisesti Returnal hyödyntää taitavasti Playstation 5:n tehoja. Vaikkei grafiikka aivan ennennäkemätöntä ole, ovat pelin visuaaliset visiot tehostemyrskyineen silti upeita. Monikerroksista ja monipuolista äänimaailmaa voi kehua vielä enemmän. Jos peliä pelaa kuulokkeet korvilla, tuntee tosiaan olevansa keskellä Atropos-planeetan uhkaavaa maailmaa.
PS5:n ohjaimen uudenlaiset haptiset tehosteet tuovat kokemukseen vielä yhden lisäulottuvuuden. Pienistä tärinöistä tuntee tavallaan jopa sadepisaroiden ropinan.
Yksinkertaisesta – ja videopeleille tavanomaisesta – alkuasetelmasta kehkeytyy lisäksi yllättävän kiehtova mysteeritarina. Miksi vieraan planeetan metsän keskeltä löytyy yhtäkkiä Selenen vanha kotitalo? Kuka tai mikä on Astronautti, joka tuntuu riivaavan Seleneä hänen kuolinhetkiensä näyissä? Miten kätketyt muistot, Atropos-planeetta ja Selenen kuolemankierre liittyvät toisiinsa?
Pelin muutenkin painostava tunnelma muuttuu etenkin kotitalossa tapahtuvissa osioissa silkaksi psykologiseksi kauhuksi, hyytävän tehokkaaksi sellaiseksi. Pienin, hienovaraisin vihjein aukeava juoni on kaikkiaan taitavasti luotu ja osaltaan koukuttaa palaamaan Returnalin pariin, uudelleen ja uudelleen.
Atropos-planeetalta löytyy muinaisen sivilisaation jälkeensä jättämiä laitteita.
Vaikka toisaalta kehuin säälimätöntä vaikeustasoa, siitä löytyy myös kritisoinnin aihetta. Peli ei aina tunnu reilulta.
Se liittyy osin pelialueen satunnaisesti arvottuihin elementteihin. Etenemiseen voi vaikuttaa ratkaisevasti se, sattuuko kentältä jollain kerralla löytämään riittävän tehokkaan aseen, löytyykö suojausta parantavia esineitä oikealla hetkellä vai ei.
Toisella kerralla kriittisessä paikassa juuri ennen lopputaistelua saa vastaansa suht vaarattomia käveleviä robotteja, toisella kerralla kimppuun käy parvi lentäviä, maaliinhakeutuvia ohjuksia tykittäviä droneja (pelin ehdottomasti ärsyttävimpiä vihollisia) ja eteneminen tyssää siihen. Silloin tuntuu, ettei onnistuminen enää ole kiinni omista taidoista.
Joko pelin haastavuutta olisi pitänyt vielä hieman hioa, tai tarjota vastineeksi edes jotain minimaalisen pientä helpotusta.
Vakavampi ongelma on pelin ajoittainen kaatuilu. Itselläni niin kävi harvoin, vain kolmesti monikymmentuntisen session aikana, mikä ei ”normaalissa” automaattisesti etenemistä tallentavassa pelissä olisi mikään ongelma. Mutta Returnalin luonteen takia yksikin voi katastrofaalinen.
En ollut kaatumisten aikaan ehtinyt onneksi etenemään pitkälle, mutta se saattoi olla vain hyvästä onnesta kiinni. Toivottavasti tulevat päivitykset poistavat epäkohdan kokonaan. Mihinkään muuhun bugiin en pelissä törmännyt.
Näistä miinuksista huolimatta Returnal on säväyttävä, huikea kokemus.AAA-luokassa se on jopa ainutlaatuinen: peli, jonka tekijöillä on ollut tinkimätön näkemys, josta on myös pidetty kiinni. Ja se on kannattanut.
Housemarque nosti nyt itsensä pelimaailman huippustudioiden joukkoon.
